Onhan se niin ikävää kun lapsi vasta 3kk ja näyttää olevan avioero edessä. Mies kutakuinkin tyytyväinen, mutta itse en koe olevani onnellinen, enkä saavani tästä parisuhteesta mitään. Yhteiseloa jo yli 10 vuotta.
Mietin, josko jäisin. Ihan vaan lapsen takia...En tiedä..
Mieheni osaa olla niin pirullinen, ja jos haluaisin eroa, en edes uskalla kuvitella mitä kaikkea jäynää hän saisi aikaiseksi. Yhteistä velkaakin on aika tavalla..huoh..
Mietin, josko jäisin. Ihan vaan lapsen takia...En tiedä..
Mieheni osaa olla niin pirullinen, ja jos haluaisin eroa, en edes uskalla kuvitella mitä kaikkea jäynää hän saisi aikaiseksi. Yhteistä velkaakin on aika tavalla..huoh..
Vastaukset 20
Vanhimmat
Taas yksi tapaus, jossa on haluttu tehdä lapsi kymmenen vuoden yhteiselon jälkeen ja sitten päätetään erota ja yhteiskunnassa on taas yksi yksinhuoltaja lisää. Olisi varmaan kannattanut ajatella vuosi sitten niin olisi ollut hieman vastuullisempaa....
kirjoitti viestinsä tänne halutakseen kuulla tollaista?? Eiköhän jokainen tee virheitä/vääriä ratkaisuja elämässään.
Alkuperäiselle ehdottaisin juttelemista ihan ensin miehesi kanssa
äidin tunteet heittelee. Odottele vähän aikaa omien tunteiden tasaantumista. Puhu asiasta myös neuvolassa.
Avioero ei tule itsestään. Sitä yleensä haetaan hyvästä syystä. Et yhtään kertonut, miksi hakisit eroa.
Äläkä välitä tyhmistä kommenteista, niitähän täällä aina tulee..
on ollut jo paljon ennen lapsen syntymää. Minä hölmö vaan kuvittelin että lapsen saanti jotenkin auttaisi tätä parisuhdetta. Nyt sitten on yksi pikkuinen viaton ihminenkin sotkettu tähän soppaan...
suhteessanne samaa ongelmaa minkä sinä näet?
Kaikki ei huomaa olevansa kylmiä ja etäisiä. Vai riitelettekä kovasti?
Tee valintasi siltä pohjalta, että tarjoat väkivallattoman ja turvallisen ympäristön lapselle. Riitelevät vanhemmat eivät ole mikään ilo lapselle.
Pyrkikää kuitenkin sopuratkaisuun, vaikka perheneuvolan asiantuntijoiden kanssa yhdessä. Ero on ihan riittävän rankka asia ilman exän kiusantekoakin.
Siis että kun menei huonosti, niin ajattelit että lapsen teko olisi hyvä idea? Anteeksi vaan, mutta ajatus kuulostaa umpihullulta. Nyt teillä on vielä paljon enemmän ongelmia. Ymmärrä myös, että tulet loppuikäsi olemaan ko. miehen kanssa tekemisissä, joten yritä edes hoitaa mahdollinen eronne aikuismaisesti ja joustavasti.
Tiedän, että kuulostaa tyhmältä, kun sanotaan että tunnetilasi voi johtua hormoneista mutta se voi johtua hormoneista. Synnytyksen ja parin nukkumattoman kuukauden jälkeen tilanne voi tuntua vaikealta eikä äidiksi tuleminenkaan ihan pikku juttu ole. Aika harvan ihmisen parisuhdekaan on parhaimmillaan heti lapsen syntymän jälkeen. Ei siitä vaan yleensä puhuta.
Meillä se vaan on niin päin, että mies haluaa erota. Tai enää en kyllä tiedä, että mitä haluaa. Joka toinen hetki sanoo, että haluaa saada asiat kuntoon ja että oltaisiin vielä joskus onnellinen perhe. Seuraavana päivänä toivottaa mut hornan tuuttiin. Meidän vauvamme on 11 viikkoa vanha ja erillään ollaan asuttu jo kolmisen viikkoa. Mies valehtelee eikä pidä lupauksiaan. Menee niin kuin huvittaa, tulee milloin huvittaa. Ymmärtää meidän ongelman, mutta en tiedä, onko tosissaan valmis asiaa ratkaisemaan. Yritetty on keskustella ja kuitenkin lähes aina juttelu päättyy isoon riitaan. Kiva.
Rankkaa on. Enkä itekään tiedä, mitä tahtoisin. Eniten tietysti jatkaa perheenä olemista, mutta en tiedä, onko se mahdollista, ku luottamus on ihan nollassa.
Voimia alkuperäiselle!
Ezzi
Itse olen ollut samassa tilanteessa. Kuitenkin vain porskutin lapsentakia eteenpäin ja asiat rupesivat muutamankuukaudenkuluttua taas sujumaan...Monilla kuulemma on vaihe vauvan syntymänjälkeen että kaikki tuntuu huonolta ja ahdistavalta..mielestäni pitää yrittää jatkaa ja jos ei onnistu ei saa jäädä lapsentakia kökkimään..monimutkaisia juttuja. :/ kaikilla tietysti erilaista..katsele hetki vielä ja päätä sitten.. Usein myös siinä tapauksessa että mies on töissä ja nainen lapsen kanssa kotosalla. Tuntuu kuin seuinät kaatuisi päälle ja mies ei tee mitään , yksinäistä ja outoa.. elämä on. hysiä kesän jatkoja ja koitahan jaksella vaavin kanssa.
älä tee mitään hätiköityä päätöstä,jos siltä tuntuu niin ehdit erota myöhemminkin..on kuitenkin parempi kun vauva ajan elät miehesi kanssa..jos hän ei ole väkivaltainen.yritä saada suhteesi kuntoon,joka liitossa on huonojakin aikoja.minulla on kokemusta..me kyllä sitten erottiin kun kuopus oli 1 vuotias.tuntuu että nykyään monet eroaa ihan turhaan..kuten mekin.
mikäköhän siinä on kun aina kun lapsi täyttää yksi niin kaikki eroaa.. vaikkei se niin lapsesta johdu..??? varmaankin se uusien muutoksien tulo elämään...
Kun puhutaan suhteista niin kaikki näyttää olevan tällä keskustelupalstalla naisia, jotka tietysti vetoavat hormooneihin. En toki väitä että se ei olisi totta, mutta...
Itsellä hieman vastaavia kokemuksia. Itse olisin halunnut jatkaa, mutta nainen ei. Emme riidelleet. Nyt lapsi kyselee miksi isi ei asu kotona? Ja suomalainen yhteiskuntahan voi yrittää tasaarvoistua kuinka paljon vaan, mutta kun ruvetaan puhumaan isien oikeuksista niin ne on muutamassa viikonlopussa. En osaa edes veikata kuinka monessa avioerossa nainen lopulta saa "pää"huoltajuuden. Sitä pitäisi tutkia... No hieman katkeruutta, mutta sieltähän ne tuntee kumpuavat...
Niin, vastaavat kokemukset täälläkin, ei tapeltu, kummallakaan ei muita kaikin puolin meni hyvin kunnes entisen hormoonit alkoi heitellä eikä mikään tuntunut enää toisella hyvältä. Isien oikeuksia ei ole muutakuin joka toinen viikonloppu..ja kunnon elatusmaksut niskassa..kuitenkin itse olen se joka hoitaa kaikki lasten harrastukset ym.asiat niin se on se äiti jota ne lapset tarttee???? ja kaiken lisäksi se entinen koittaa edelleen hallita mua kaikin tavoin. Katkeruuttako, kyllä ja oikeutetusti!!
Samaa mieltä miesten kanssa, ikävä kyllä! Meillä mies otti ja lähti, sain erossa yksinhuoltajuuden, talon( velat!), auton, kaiken mitä osasin edes pyytää, omatunto kolkutti liikaa uuden naisen takia. Häpeäkseni myönnän että pirun vallatessa pääni olen myös uhannut ettei hän näe lapsiaan enään koskaan, vaihdan heidän sukunimen, kieltänyt isän tulemasta synttäreille jne. MUTTA ONNEKSI EN OLE NÄITÄ TOTEUTTANUT, VAIN UHANNUT! Katkera? Minäkö? OLEN! Jännää vain ett miehillä on TAPAAMISOIKEUS ei TAPAAMISVELVOLLISUUTTA? Ja lapset jäävät liian usein pelinappuloiksi...
Ai niin, en voi enään 8 vuoden jälkeen syyttää ainakaan raskaushormooneja! Mut semppiä alkuperäiselle kirjoittajalle. ÄLÄ EROA AINAKAAN VIELÄ!
Hyvä että tunnistit sen pirun ajoissa etkä ryhtynyt käytännön tekoihin. Tälläkin palstalla piru tuntuu istuvan milloin kenenkin olkapäällä. Onkohan se nimi Katkeruus vai Kostonhalu. Sitten kun se tulee minun olkapäälle, yritän vaikka väkisin ajatella jotain elämänmyönteistä, esimerkiksi sitä mitä kaikkea minulla nyt kaikesta huolimatta on. Jospa se siitä häipyisi eikä lasten tarvitsisi sen käynnistä edes tietää. Kyllä tämäkin palsta piruntorjuntayksiköstä käy. Tsemppiä piruntorjuntaan kaikille!
Etunimi KATKERUUS, sukunimi KOSTONHALU, luulisin...
Mitä sinä haluat? Oletko kysynyt sitä itseltäsi?
Jos kolmenkuukauden ikäinen vauva on teillä, ei siinä viellä ole nähnyt yhteis elämää viellä olenkaan...siis vauvan kanssa. Kirjoituksestasi ei ilmene että millainen suhde teillä on ollut ennen vauvaa...joko 10 vuotta on tukahduttanut sen tai vahvistanut sen?.
Kysy itseltäsi mitä sinä suhteelta haluat ja puhu miehesi kanssa siitä, sillä pahinta on se jos toinen ei tiedä, että sinua kyllästyttää jokin niin vaikeaa on toisen edes (ero asiaa) hyväksyä tai ymmärtää.
Puhu asiasta.
Jos miehesi pettää, väärinkäyttää päihteitä tai on henkisesti tai fyysisesti väkivaltainen, eroa!
Jos ei mitään näistä yllämainituista, älä missään nimessä edes harkitse asiaa, kun teillä on pieni vauva. Elämä voi tuntua tällä hetkellä tylsältä ja raskaalta, mutta ero ei takuulla ole ratkaisu siihen. Voimia!
alamäkiä.
Muistan ikun oma poikamme oli pieni, välimme olivat kireät ja minä väsynyt. Riitaahan siitä tuli, mutta kuin voimani palautuivat, tilannekin parani.
Elämä on välillä "tylsää", niin sen pitääkin olla.
Itse tulkitsin omaa tilannettamme silloin, että kun olimme kauan olleet kaksin(kuten tekin), oli uuteen sopeutuminen hieman hankalaa, mutta yhdessä siitäkin selvittiin.
Kuten monet sanoivat, odota vielä', niin minäkin sanon, sillä lapsi tarvitsee isän siinä missä äidinkin, samassa perheessä