Riitelettekö

Onko muilla riitaa kaukosuhteessa?? Mulla ja miehellä on valitettavasti, se stressaa, kun on muutenkin hankala olla ilman toista...
81828
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

aiheuttaa meillä aika paljon riidanaiheita. Ja kun vois vielä puhua kasvokkain asiat mutta se välimatka estää.

Äänestä
  • Kun harvon tapaa ja ei oikein puhelimessa pysty puhumaan tunteistaan ja haluistaan.Niin sitten kun on kasvokkain niin tulee tavallaan aloitettua riita hyvinkin pienistä asioista.Ja minulla itselläni melko uusi suhde ja monesti olen kokenut että kumppanini kanssa vähän kummatkin on sillein jumpittelu herkkiä,ja siitä hän se mökötys alkaakin.Ja minä miehenä joudun aina aloittamaan sovittelun,kun kerran harvoin nähdään niin en kestä sitä.Toinen tavallaan on tyytyväinen siihen jumpitteluun ja jatkaisi sitä helposti koko tapaamisen ajan.Minun mottoni on ei koskaan pahoin mielin eikä riidoissa nukkumaan,sama koskee lapsia niinkuin aikuisiakin.Ja varsinkin etä suhteessa.

    Äänestä

sanotaan näin oli kauko tai lähisuhde riidoilta ei voi välttyä kukaan jos joku väittää toista niin valehtelee.mikään suhde ei oo ruusuilla tanssimista. itse kuulun tuohon kaukosuhde ihmisiin. mutta se on vain sitä elämää että välillä rakastetaan ja välillä tapellaan se on vain kenties kohtalon tapa koetella rakkauden kestävyyttä.

Äänestä

ainakaa olla poikaystävän kanssa vielä riideltyy mistään,tosin ollaan 4kk seurusteltu ja meillä on kaukosuhde,väli on hämeenlinna-järvenpää..ollaan vaan väitelty sillai kiusottelumielessä aina :D

Äänestä
  • ja sitten ei pariin päivään puhuta, taas pyydetään anteeksi. Riideltiiin kyllä myös kun ei oltu kaukosuhteessa.

    Äänestä

Hei, meillä myös mieheni kanssa repiviä riitoja, joista sitten pitkän aikaa paha mieli, kun niitä ei päästä kasvokkain selvittämään hetimiten.Lukuisia kertoja myös erottu riidoissa itku kurkussa. Ehkä riita tuleekin helpommin, kun on koko ajan ikävä ja tietää, ettei pitkään aikaan taas nähdä. Näihin harvempiin hetkiin sitten latautuu puolin ja toisin niin paljon odotuksia ja tunteita. Uskon kuitenkin, että riidat vähenevät, kun saadaan lopulta jakaa arki yhdessä.

Äänestä
  • Ollaan oltu nyt puoli vuotta yhdessä ja kun hän oli Suomessa (ensimmäistä kertaa), meillä oli tosi pahoja riitoja koko ajan. Olimme suunnitelleet, että hän muuttaisi tänne, jos viihtyisi ja minulla oli jo valmiiksi stressiä siitä, miten hän suhtautuu ihmisiin ja elämään täällä. Molemmat olimme tosi stressaantuneita, koska oli ns. näytön paikka. Jokaisen riidan aikana hän pakkasi laukkunsa ja oli lähdössä kotimaahansa takaisin, mutta sain hänet kuitenkin jäämään ja rakkaus voitti. Mutta aloin miettiä mielessäni, että pitäisikö meidän vain luovuttaa, koska tämä on muutenkin raskasta olla erossa ja jos yhdessä on vielä raskaanpaa. Kun saattelin hänet lentokentälle ja kone lähti, olin aivan murtunut. Nyt hän järjestää asioitaan, että voi muuttaa Suomeen mahdollisimman pian ja että voidaan aloittaa normaali elämä yhdessä, vihdoinkin.

    Äänestä

Jo edesmenneessä kaukosuhteessa minä riitelin yksin. Mies ei osannut puhua tunteistaan , ikävästä, yleensä mistään. Minä taas purkasin ikävää ja paahaa mieltä hänelle kiukuttelemalla. Monet puhelut loppuivat minun kiukuttelun ansiosta, myöhemmin tuntui pahalle mutta kun toinen ei puhu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kaukosuhteessa kirjoitti:

Onko muilla riitaa kaukosuhteessa?? Mulla ja miehellä on valitettavasti, se stressaa, kun on muutenkin hankala olla ilman toista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu