Kadoksissa

Noniin, tätä on varmaan kyllästymiseen asti jauhettu, mutta kirjoitanpa kuitenkin; Eli mitäs mieltä olette, mitä pitäisi alkaa tehdä toisin että löytäisi joskus kiinnostavaa seuraa.

Ikää alkaa olla jo 25, eikä yhtään vakavaa seurustelusuhdetta ole ollut, pari sellaista lyhyttä vain, jotka ovat loppuneet kiinnostuksen puutteeseen puolin tai toisin.

Tällä hetkellä (eikä aikaisemminkaan) mahdollisuuksia tavata naisia ei ole missään muualla kuin baareissa. Töissä/harrastuksissa/tuttavapiirissä ei naisia ole. Netistä taas en halua enää etsiä mitään, niistä on vain huonoja kokemuksia ja muutenkin olisi mukavampi tutustua ihan perinteisellä tavalla.

Eli missä hemmetissä kaikki vapaat naiset oikein piilee?! Ja miten ne saa kiinnostumaan?? :-O
2328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Samaistuin tekstiisi, vaikka nainen olenkin. Pohtinut samoja asioita. Tuli mieleeni tosta, et miten ois mahdollista tavata perinteisellä tavalla, kun itsekin suosin sitä, olin kerran bussipysäkillä ja siinä oli tosi söpö poika ja alettiin juttelemaan, siinä tiimellyksessä meni bussikin ohi ja eikun kävelemään keskustaan ja juttelimme koko matkan. Joskus mietin millaista se olisi ollut jos siitä olisi tullut jotain, mutta niin ei ollut tarkoitettu, joka tapauksessa pointtini on se, että kaikki tapahtuu silloin kun on niiden aika, asiaa ei auta yhtään se jos yrittää itse vaikuttaa liikaa asioihin, vaan antaa elämän ja ajan tehdä tehtävänsä. Ainoa mihin voimme vaikuttaa on oma asenteemme ja usko siihen että asiat järjestyvät parhain päin. Sanon vielä sen, että jos ei nyt ole juurikaan mahdollisuuksia "löytää" naisseuraa, niin sen ajan voi käyttää paremminkin. Tutustu itseesi ja kuvittele mielessäsi ihannenainen ja pyri kasvamaan hänen veroisekseen, kun Hän sitten astuu kehiin, olet varautunut ja varma itsestäsi, etkä voi epäonnistua, sillä olet juuri sitä joka olet, etkä teeskentele muuta.

Äänestä
  • Samaistuin tekstiisi, vaikka nainen olenkin. Pohtinut samoja asioita. Tuli mieleeni tosta, et miten ois mahdollista tavata perinteisellä tavalla, kun itsekin suosin sitä, olin kerran bussipysäkillä ja siinä oli tosi söpö poika ja alettiin juttelemaan, siinä tiimellyksessä meni bussikin ohi ja eikun kävelemään keskustaan ja juttelimme koko matkan. Joskus mietin millaista se olisi ollut jos siitä olisi tullut jotain, mutta niin ei ollut tarkoitettu, joka tapauksessa pointtini on se, että kaikki tapahtuu silloin kun on niiden aika, asiaa ei auta yhtään se jos yrittää itse vaikuttaa liikaa asioihin, vaan antaa elämän ja ajan tehdä tehtävänsä. Ainoa mihin voimme vaikuttaa on oma asenteemme ja usko siihen että asiat järjestyvät parhain päin. Sanon vielä sen, että jos ei nyt ole juurikaan mahdollisuuksia "löytää" naisseuraa, niin sen ajan voi käyttää paremminkin. Tutustu itseesi ja kuvittele mielessäsi ihannenainen ja pyri kasvamaan hänen veroisekseen, kun Hän sitten astuu kehiin, olet varautunut ja varma itsestäsi, etkä voi epäonnistua, sillä olet juuri sitä joka olet, etkä teeskentele muuta.

    Nojoo, olen ehkä hieman eri mieltä tuosta "antaa elämän ja ajan tehdä tehtävänsä". En nimittäin, varsinkaan aikaisemmin, ole mitenkään liikaa yrittänyt nimenomaan ajatellen nimenomaan niin, että kyllä sitä joskus johonkin törmää. Eipä vain tällä tavalla ole mitään tapahtunut. Tämä on tietty vain oma vikani, nimittäin kun joskus harvoin tulee tilaisuus kysyä jotakuta ulos, alan miettimään liikaa onko tuo nyt varmasti kiinnostunut minusta ja sitten tilanne meneekin jo ohi suun. ;)

    Sitten on vielä se lisävaikeusaste, että kun en itse aio koskaan hankkia lapsia, niin on pakko karsia kaikki ne ehdokkaat pois jotka niitä haluaa (eli jotain 85-90% varmaan). :/ Koitan välttää liiaksi ihannenaismallin pohtimista, se vain karsisi loputkin vaihtoehdot pois. Mutta samanlaisia arvoja ja kiinnostuksen kohteita pitäis olla, ne on ne tärkeimmät.

    Kyllähän tämä yksinolokin on ihan mukavaa, ei tässä mitään ja kaikenlaista tekemistä kyllä riittää. Mutta jotenkin vaan tuntuu, että jää jostain paitsi...:D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ihmemies kirjoitti:

Noniin, tätä on varmaan kyllästymiseen asti jauhettu, mutta kirjoitanpa kuitenkin; Eli mitäs mieltä olette, mitä pitäisi alkaa tehdä toisin että löytäisi joskus kiinnostavaa seuraa.

Ikää alkaa olla jo 25, eikä yhtään vakavaa seurustelusuhdetta ole ollut, pari sellaista lyhyttä vain, jotka ovat loppuneet kiinnostuksen puutteeseen puolin tai toisin.

Tällä hetkellä (eikä aikaisemminkaan) mahdollisuuksia tavata naisia ei ole missään muualla kuin baareissa. Töissä/harrastuksissa/tuttavapiirissä ei naisia ole. Netistä taas en halua enää etsiä mitään, niistä on vain huonoja kokemuksia ja muutenkin olisi mukavampi tutustua ihan perinteisellä tavalla.

Eli missä hemmetissä kaikki vapaat naiset oikein piilee?! Ja miten ne saa kiinnostumaan?? :-O

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu