Tänä aamuna pystyin melkein kuulemaan kun sydämeni hajosi. Vähän aikaa pystyin olemaan vahva mutta en enää. Olen täysin hajalla! Luotin mieheen 110 % ja nyt kuulin hänen pettäneen, en ensin meinannut uskoa sitä todeksi, mutta pakko kai kun itse tunnusti.. Vasta kuukausien jälkeen. Kaikki yhteiset hetkemme, valhetta. Haluaisin puhua hänen kanssaan, mutta onko siitä mitään hyötyä? Jätin hänet välittömästi kun kuulin eikä olla sen jälkeen pidetty yhteyttä. Nyt haaveilen takaisin, miten heikko ihminen onkaan! Pystyisin antamaan pettämisen anteeksi, mutta valehtelu.. ei ei ei.
Koko aamun olen miettinyt niitä yhteisiä hetkiä joita meillä oli, ihania hetkiä.. En voikaan enää jutella hänelle kuin ennen, koskea häntä. Tuntuu kuin en saisi henkeä! Kaikki unelmat, ajatukset ja elämä on rakennettava uudelleen. Ilman häntä. Pelkään etten selviä, että masennun. Tuntuu niin mahdottomalta että elämä vielä hymyilisi, siis aidosti. En tahdo kantaa tätä tuskaa liian kauan, kuinka voin auttaa aikaa parantamaan haavat? Kuinka saan omanarvontunteeni takaisin, kun ihminen jota rakastin ja johon luotin, ei olekaan se ihminen, ja kuukausia pettämisen jälkeen vielä sinisin silmin sanoi rakastavansa. Minua on käytetty hyväksi, luottamukseni petetty. Miksi hän meni tunnustamaan, enää tässä vaiheessa!
Koko aamun olen miettinyt niitä yhteisiä hetkiä joita meillä oli, ihania hetkiä.. En voikaan enää jutella hänelle kuin ennen, koskea häntä. Tuntuu kuin en saisi henkeä! Kaikki unelmat, ajatukset ja elämä on rakennettava uudelleen. Ilman häntä. Pelkään etten selviä, että masennun. Tuntuu niin mahdottomalta että elämä vielä hymyilisi, siis aidosti. En tahdo kantaa tätä tuskaa liian kauan, kuinka voin auttaa aikaa parantamaan haavat? Kuinka saan omanarvontunteeni takaisin, kun ihminen jota rakastin ja johon luotin, ei olekaan se ihminen, ja kuukausia pettämisen jälkeen vielä sinisin silmin sanoi rakastavansa. Minua on käytetty hyväksi, luottamukseni petetty. Miksi hän meni tunnustamaan, enää tässä vaiheessa!
Vastaukset 10
Vanhimmat
jos ei mitään rakkauden tapaista tuntenut. Tuskin olisi jatkanut kanssasi jos ei mitään tykkäämisen tunteita sinua kohtaan olisi. Olisiko mies halukas jatkamaan suhdettanne? Entä sinä?
Sen verran mitä pettämisestä tiedän, niin yl. siksi ei kerrota koska ei haluta loukata toista ja tykätään toisesta silti niin paljon. Joku suhteessa täytyy kuitenkin olla vikana jos täytyy pettää taikka sitten on kyse kokeilunhalusta jota ei ole saanut vielä tyydyttää elämässään riittävästi.
Joka petti kuin luuska eikä ollut kanttia edes sitä tunnustaa! Olematon raukka jäi taakse onneksi!!! Olisi edes tunnustanut mutta kun ei niin hienoa, ei tarvi koskaan tuntea eikä mitenkään reakoida kyseiseen ihmiseen.
Mistä tiedät että petti? Oliko niin?
Olen pahoillani... tiiän että susta tuntuu ihan kamalalta!!! Ite oon eronnut pari viikkoa sitten. Mies ei pettänyt, mutta petti kyllä KAIKKI lupauksensa ja valehteli muuten. Nyt on ihan hyväksikäytetty olo. :( Tunteeni olivat just samanlaiset kuin sulla... ja mullakin tuli hyvin pian ikävä ja katumus ja tunne siitä, että oisko sittenki pitänyt vielä yrittää puhua, oisko pitänyt vielä yrittää jatkaa suhdetta tai antaa anteeksi? Halusin itse ensimmäisenä erota, mutta mies onnistuikin nyt kääntämään koko asian niin päin, että hänpäs haluaakin nyt erota!! Vi**u että mä en käsitä tätä!!!
Tiiän että tuntuu kamalalta ku tuntuu että kaikki olikin vaan paskaa ja valetta... ja asiasta tekee vielä pahemman se, että se joka satutti oli se oma rakas. Aina kannattaa puhua, jos on siihen mahdollisuus. Omaa exääni ei koskaan kiinnostanut selvittää asioita, vaan hän veti kaiken aina ilmiriidaksi, riehumiseksi ja huutamiseksi. :(
Tiiän myös sen että ihminen on heikko. Sitä alkaa heti muistelemaan hyviä hetkiä ja asioita ja ikävöimään. Ehkä se on osa normaalia eroprosessia. Ite oon jo kaks viikkoa ikävöinyt, eikä helpota vielä yhtään. Kun tätä edeltävä suhde päättyi, niin ikävöin melkeen kolme vuotta... joten pitkään tulee varmasti vielä menemään tässäkin. :/
Minun mielestäni sun kannattais nyt miettiä itekses että oletko valmis antamaan anteeksi molemmat, sekä pettämisen että valehtelun? Haluatko vielä jatkaa suhdetta? Tulisiko suhde tulevaisuudessa toimimaan? Olisiko todennäköistä että mies pettäisi taas? Tai kaatuisiko suhde ehkä siihen, ettet enää luottaisi? Mieti asioita. Jos mies suostuu puhumaan kanssasi, ja itse haluat puhua, niin puhukaa!!! Mutta helpoin tapa erota on pistää kerralla välit poikki. Se on helkkarin tuskallista ja tekee varmasti mieli soittaa tai nähdä toinen vielä tuhansia kertoja, mutta on vaan pakko hillitä itsensä!! Ite oon nyt tehnyt sen virheen tän eron aikana, että ollaan välillä oltu yhteyksissä ja joka kerta kärsiminen ja koko prosessi on alkanut alusta!! Ero on ollut yhtä vuoristorataa, kun aina on herännyt joku toivonkipinä ja sen jälkeen kun olen taas tajunnut faktat, niin ero on sattunut entistä enemmän. Kaikkea hyvää sulle ja kyllä me näistä tilanteista selvitään, vaikka nyt kuinka masentais ja tuntuis pahalta!!! :)
Tunteet heilahtelee jatkuvasti. Välillä tunnen itseni vahvaksi, sitten taas itkusta ei meinaa tulla loppua. Mikä pahinta, haluan päästä tästä yli mutta tiedän etten pääse ihan heti! Pääsenkö koskaan, pelottaa!
Yritin piristää itseäni, kävin kaupassa.. Itku meinasi tulla jatkuvasti ja kun pääsin kotiin niin otin yhteyttä exään. Juttelimme, ja helpotti. Otin sen asenteen, että nyt selvitetään nämä jutut vaikka sattus kuulla niin maan perkeleesti. Haluan päästä toipumisen tielle nopeasti! Tällä hetkellä olo ei taas ole niin paha. Yritän syödä jos se helpottaisi, mutta ei maistu ruoka ollenkaan..
Kaikenlaiset ajatukset pyörii mielessäni, toivoisin että hänellä olisi vielä pahempi olo. En halua ajatella että en merkinnyt mitään.. On vain sellainen olo, että ehkä merkitsin, mutta en sitten kuitenkaan lopulta.
Onkohan ihan hyvä asia olla exään vielä yhteydessä, antaakohan se minulle vääriä ajatuksia siitä, että kaikki muuttuu taas vaaleanpunaiseksi ja me palataan yhteen. Haluanko jatkaa suhdetta? - kyllä, mutta vain siksi että haluan tästä tuskasta eroon. Tiedän kuitenkin tuskan palaavan, erilaisena ehkä, mutta kuitenkin jos jatkaisimme. Kyllä, voisin luottaa häneen jatkossakin jos palaisimme. Toimisiko suhde.. hyvin vaikea sanoa. Ehkä ei sellaisen mistä oikeasti haaveilen. Meillä oli vaikeauksia ihan alusta asti ja joka kerta kun luulimme selvittäneemme ne, tulee uusi kriisi. Silti jaksoin uskoa, sillä rakastin niin paljon.
Yritän pitää mielessä sen, mitä ajattelin kun seurustelimme. En ollut tyytyväinen, se oli harhaa ja itsensä pettämistä. Hän ei ollut sellainen mies, millaisen halusin. Hänessä oli joitakin perhanan ihania piirteitä, mutta kokonaisuus mätti.
Pitää vain yrittää olla pelkäämättä tunteitaan, eivät ne tapa ja niillä on myös tapana muuttua. Haen jatkuvasti jotain sisäistä rauhaa, tämä on erittäin kivulias kasvukokemus. Olen yksin, ei miestä tiedossa. Ei se ole kiva tunne, mutta eikös se pitäisi ihmisen kuitenkin kokea :)
Hyvä että juttelit miehen kans jos kerran tuntui siltä! Itsekin haluaisin jutella, mutta kun mies ei siihen kykene (tai siis ei halua kyetä), niin en voi asialle mitään tehdä. :/
Onhan tämä eroaminen melkoista tunnemyrskyä. Kun ei itsekään aina tiedä että haluaako sitä sitten loppujen lopuksi erota vaiko ei. :/ Mullakin on tunteet vaihdellu helpotuksesta ja ilosta kauheaan suruun ja masennukseen.
Minäkin haluaisin päästä tästä surusta ja koko suhteesta yli!! Haluaisin sitä niin kovasti!!! Haluan erota, en halua enää jatkaa, tiiän ettei tästä tulis ikinä mitään hyvää jos jatkettais... silti en osaa erota, koska pelkään sitä helvetillistä tuskaa minkä koen. Olen varmaan jotenkin yliherkkä ja reagoin eroon varmaan pahemmin ku kuolemaan. Eroaminen on hirveintä mitä tiiän. Tuntuu että ennemmin haluaisin kuolla kuin erota. Eroaminen repii ja raastaa jokaista solua. En osaa olla, elää, syödä, enkä tehdä yhtään mitään. Oon vaan ja mätänen... melkeinpä. :/
Ainoa mikä auttaa erossa, on se hetki kun keksit jotakin mukavaa tekemistä. Joku pienikin juttu, mikä saa ajatuksesi hetkeksi muualle. Ite oon jo tämän kahden viikon sisällä huomannut muutaman kerran ihan lyhyen hetken, jolloin en ole muistanut surra, enkä ajatella koko asiaa. Vaikka se hetki kestäis vaan muutaman minuutin, tai vaikka minuutin, ni se antaa voimaa ja uskoa silti parempaan. Niitä hetkiä on vaan aika harvassa vielä. :(
Ole nyt paljon kavereiden kanssa, jos tunnet siitä olevan apua! Ite yritin viettää paljon aikaa kavereiden kanssa ja keksiä aina välillä jotain mukavaa tekemistä, grillaamista tai baareilua tai jotain! Välillä taas annoin itselleni yksinäisen hetken jolloin vain velloin surussa ja ajattelin asioita. Sekin auttaa, ehkä. :/
Tiiän että susta tuntuu siltä että et nyt jaksa erota, etkä jaksa sitä kärsimystä, etkä pääsisi kuitenkaan ikinä yli, mutta voin melkeinpä luvata että pääset!! Kyllä se ainakin helpottaa jossain vaiheessa niin paljon, että elämä onkin taas ihan ok, tai ehkä jopa mukavaa. :) Joskus tulee uusi mieskin, ja tämä entinen unohtuu. Voihan se siellä muistoissa vielä pyöriä (niinkuin itselläni monen vuoden takainen ex), mutta kyllä tässä elämässä on paljon kivaa sullekkin luvassa vielä ilman tätä miestäkin!! :)
Itekin toivoin että tämä entiseni voisi yhtä pahoin kuin minä. Että hän ikävöisi edes pienen osan tästä mitä minä. Ja että hän kärsisi erostamme edes hieman... kärsinhän minäkin. Minunkaan exäni ei ottanut yhteyttä, mikä satutti entistä enemmän, kun tuntuu ettei toinen sure eikä välitä. Exäni vain JUHLI päivästä toiseen ja haukkui mut ihan pystyyn kun nähtiin. Sekin satutti kamalasti. Jotenkin yritin silti uskoa siihen, että kyllä se rakasti ja rakastaa ja on hänelläkin ikävä. Tänään sitten hän laittoi viestin että rakastaa edelleen. Siitä tuli mielettömän hyvä olo. MUTTA... tähän asti kaksi viikkoa kiduin ja pelkäsin että eroamme... nyt tämän päivän olenkin pelännyt että emme eroakaan. :/ Jatkaminen ei oikeasti ole hyvä idea. Tiedän että tämä ei tule toimimaan tulevaisuudessakaan, kun ei ole toiminut näidenkään vuosien aikana.
Jos haluat todella erota, niin älä ole yhteydessä. Se ei todellakaan kannata. Selvitä asiat niin nopeasti kuin mahdollista, äläkä jää enää hetkeksikään kuvioihin. Muuten käy niin että palaatte takaisin yhteen, tai ero vaan pitkittyy ihan turhaan. Ite teen aina tämän virheen, vaikka tiedostan tämän ja yritän niin kovasti aina tätä välttää. :/
Miehesi ei taida olla oikea sulle (kirjoituksesi mukaan), eikä tämä minun mieheni oo oikea mulle... Meidän pitäis oikeasti kerätä rohkeus... NYT!! Koska tämä sama homma tulee olemaan todennäköisesti joskus edessä kumminkin. On helpompi erota nyt, kuin vuosien kuluttua. Tuhlaamme huonossa/väärässä suhteessa koko ajan vain aikaa, emmekä ole edes onnellisia!! Mulla näyttää nyt pahasti siltä, että suhde jatkuu, ellen nyt todellakin ota itseäni niskasta kiinni ja osaa erota!! Eroamisen tuska tulee kuitenki joskus vastaan, ni miksei otettais sitä vastaan nyt sen sijaan että vaan pitkitetään tilannetta? Tsemppiä sulle edelleen... mitä tahansa päätätkin!! :)
Tässä taas hereillä, kun ei uni tule. Liikaa ajatuksia ja ahdistusta. Muistan kun hän nukkui tuossa vierelläni, piti kiinni, oli ihanaa kun oli joku joka välitti. Nyt mietin välittikö sittenkään. Olimme seurustelleet muutaman kuukauden kun hän petti, tuntuu kuin olisin hukkumaisillani kun ajattelen tätä. Miksi, MIKSI?? Miten hän voi tehdä niin, sitä ennen hän väitti että on onnellinen kanssani, minäkin olin onnellinen. Nyt se tuntuu vaan suurelta huijaukselta, kaikki mihin uskoin on romahtanut. Hän sanoi, ettei kertonut koska halusi unohtaa tapahtuneen. Minusta hän ei ole katunut tarpeeksi, en ymmärrä miksei hän osaa hokea muuta kuin on pahoillaan. Ei yritä saada minua muuttamaan mieltänsä.. Mutta ei hän olekaan sellainen roikkuja, olemme molemmat hieman "ylpeitä" persoonia, pitää säilyttää kasvonsa.
Tunnen itseni arvottomaksi, tiedän että perustin ajatukseni itsestäni liikaa hänen, niin kuin muidenkin mielipiteisiin. Enkö olekaan niin erikoisen ihana, kun hän pystyi tekemään tuollaista.. Jos en hänelle ollut se, niin tuntuu etten voi olla sitä kenellekään. Olen menettämässä uskoni seurusteluun, tahtoisin "kostaa" ja käydä panemassa jotain miestä, mutta toisaalta taas en halua. Annan itselleni aikaa toipua tästä ilman uusia kuvioita, en jaksaisi niitä nyt. Olen ihan väsynyt parisuhteen ongelmiin.
Aion oppia arvostamaan itseäni ensin. Ehkä opin, mutta se tuntuu välillä niin kaukaiselta ajatukselta. Tänä aamuna rinnasta ei kuristanut, mutta oli jotain muuta. Suunnaton pettymys, hiljainen tuska. Onko se sitten merkki paremmista ajoista, vai siitä että tämä kääntyy masennukseksi. Miten saan elämäniloni takaisin? Olen päättänyt ainakin aloittaa liikunnasta, jota harrastin ennen suhdettamme paljon. Suhde liikuntaan on vain muuttunut, enää en tahdo harrastaa sitä siksi, että näyttäisin paremmalta vaan että voisin paremmin. Terve suunta, mutta pelottava ajatus, että en enää välitä ulkonäöstäni niin paljon. Hänelle ulkonäöllä ei ollut suurta merkitystä, joten tuskin hän ikävöisi minua sen enempää jos näyttäisinkin hemmetin hyvältä.
Pompin nyt vähän kirjoituksessani, kirjoitan vaan mitä mieleen tulee. Minulla on paljon samoja ajatuksia kuin sinullakin "minuunkin sattuu". Jotain tekemistä on pakko keksiä, muuten sitä vain märehtii kotona. Minäkin luulen, että tarvitsemme niitä hetkiä, jolloin annamme itsellemme luvan surra. Hyväksymme, että meillä on paha olla, se on oikeutettua ja ymmärrettävää. Varmasti exillämmekin on paha olla, toivoisin itsekin tuollaista viestiä häneltä mitä sinä sait.. Mutta pelkäisin juuri samaa, onko tämä askel paluuseen yhteen. Vaikka ikävä on mieletön ja hyviä aikoja ja hetkiä oli paljon, tahdon antaa ajan kulua. Vasta sitten kun olen yli suhteesta olen mielestäni kykeneväinen sanomaan, oliko hän se oikea. Tässä mielentilassa en voi luottaa ajatuksiini. Ehkä joskus pystyn sanomaan, että oli hyvä päätös erota, että olen varma että se oli ainoa oikea ratkaisu itseni kannalta. Ja niin että tarkoitan sitä todella.
Nyt vain jatkamaan vuoristoista elämääni.. Ennen muuten rakastin aamuja, oli ihana herätä elämään. Nyt vain pelkään niitä ja ne masentaa.
Vielä tiistaiaamuna näin rakkaani, elämäni tärkeimmän ihmisen, edessäni kun avasin silmät ja se hymyili ja kysyi laitetaanko aamupuuroa. Aamut oli minullekin aina parhaita ja tunsin itseni aina tosi onnelliseksi. Samaisena iltapäivänä ei tarvittu kun yksi riita viime kuukauden riitojen jatkoksi ja mies päätti lähteä.
Nyt aamut ovat yhtä tuskaa. Illalla on helpompi olo kun ajattelee, että seuraava päivä olis parempi ja on tyytyväinen siitä, että on taas selvinny yhden päivän. Välillä tuntuu, että täytyy elää ihan tunti kerrallaan, että jaksaisi.
En minäkään saa unta. Eron jälkeen en ole ollut yhtään yötä yksin. Olen hälyttänyt kaikki kaverit ja perheen auttamaan ja tukemaan. Se on varmaan paras tapa selviytyä, kun saa puhua niille ja itkeä pahaa oloa pois.
Kyllä minäkin toivon, että poika tulisi vielä järkiinsä, vaikka se onkin varmaan turhaa ja fiksumpaa olisi valmistautua pahimpaan. Mielestäni meille ei ole kuitenkaan tapahtunut mitään niin peruuttamatonta, etteikö voitaisi jatkaa. Kukaan ei ole pettänyt ketään, valehdellut tai tehnyt muutakaan niin kamalaa, etteikö tästä voisi jatkaa. Poika on kuitenkin päättänyt olla ottamatta yhteyttä ja erosta kulunut jo kohta viikko. Minunkin on vaikea ottaa yhteyttä, koska olen jätetty osapuoli, enhän ole edes varma vastaako hän edes puhelimeen. En vain pysty käsittämään, että ihminen on hävinnyt näin helposti elämästäni, kun on koko ajan vakuutellut muuta. Suhde katkesi kuin veitsellä leikaten reilun vuoden seurustelun jälkeen. Oltiin koko vuosi tiiviisti yhdessä ja asuttiin käytännössä yhdessä ja sitten yhtäkkiä ei mitään. Aikaisemmin olen kyllä tajunnut hyvinkin pian, että ero oli oikea päätös. Tässä tapauksessa taas se tuntuu niin suurelta vääryydeltä, että tekisi mieli huutaa vaan koko ajan suoraa huutoa.
En ehkä pääse muutamaan vuoteen yli tapahtumasta, mutta toivoisin, että saisin ainakin elämän iloni takaisin. Muuten tuntuu aika toivottamalta.
Hei alkuperäinen kirjoittaja! Olisi kiva kuulla miten olet asioissa edennyt. Oletteko erossa edelleen, onko tuska helpottanut tai olo parantunut, vai oletko antanut anteeksi ja palannut exäsi kanssa yhteen?? Jos suinkin jaksat, niin kirjoita vielä kuulumisiasi tänne!! :)
Me saimme exäni kanssa sovun aikaiseksi. En ikimaailmassa olisi halunnut antaa anteeksi sellaisia asioita, mutta annoin kuitenkin. Anteeksipyyntö tuli niin kauniisti ja oloni oli niin kamala, joten sorruin. Yritin olla vahva ja erota vihdoinkin, mutta näinhän tässä taas kävi. :/ Tiedän että sama paska on taas jossain vaiheessa edessä. Mies tekee samat virheet uudelleen ja uudelleen ja minä kärsin. Tämä ei todellakaan ole sellainen suhde jonka haluan! Mutta tällä hetkellä olen onnellinen. Olo on suunnattoman helpottunut ja olemme molemmat ehkä rakastuneempia kuin koskaan ennen. Kai se ero opetti meille jotain? Mies on luvannut ja vannonut ettei enää toista virheitään... En usko häntä ja yritän varautua pahimpaan, mutta yritän kuitenkin nyt nauttia tästä onnesta! :) Niin kauan kuin tätä kestää. Toivottavasti pitkään! :)
Luulen että minäkin saattaisin sortua, jos mies vain vähän näkisi vaivaa saadakseni minut takaisin. Näin ei ole käynyt eikä tule varmasti käymään. Hän on liian ylpeä ja itsepäinen siihen, tai sitten hän on vain päässyt jo yli..
Eteenpäin mennään aina kaksi askelta sitten yksi taakse.. Pikkuhiljaa. Nyt ei enää rinnasta kourista mutta olenkin yrittänyt olla ajattelematta asiaa liikaa. Tunnen välillä pienen pieniä häivähdyksiä toipumisesta, siitä kun ei sydämeen satu. Ehkä tämä olo on lähinnä ahdistusta, ajatuksien lentelyä kun ne eivät tiedä mihin asettua. Minun arvoni, ajatukseni ja arviointikykyni on kyseenalaistettu niin pahasti että on todella työn takana oppia taas arvostamaan ja rakastamaan itseään ja luottaa elämään, uskoa ennen kaikkea uuteen rakkauteen. Mutta tiedän pääseväni yli, olenhan melko hyvällä tiellä jo! Aloitin taas vanhoja harrastuksia ja niistä on tullut todella hyvä mieli. Silti hän on ajatuksissani suurimman osan ajasta, lähes koko ajan... Aamulla kun herään, tai yölläkin, iltaisin ennen kuin nukahdan..