Kas kas... Esko Aho sentään myöntää, että työttömyyttä, jopa suurtyöttömyyttä sentään on olemassa.
"Tällä tekemisellä alkaa olla kiire, sillä Suomi on hyvää vauhtia ajautumassa suuren työttömyyden ja suuren työvoimapulan samanaikaiseen loukkoon", Aho kirjoittaa.
Esimerkeiksi nopeasti uudistusta kaipaavista hankkeista hän mainitsee yliopistojen remontin, kunnallisten palvelujen tuottamisen perusteellisen uudistamisen ja paikallisen sopimisen laajentamisen työmarkkinoilla."
Tehdään mitä tehdään, mutta "kohtaanto-ongelma" johtuu siitä, että alasta riippumatta itsensä työstä saatavalla PALKALLA elättämään pyrkivälle on tarjolla vain olemattomasti palkattua hanttihommaa, jolla EI itseään elätä. Valtion ratkaisuhan tulee olemaan PAKOTTAA työttömät näihin, sillä muuten se ei onnistu.
"Aho perää myös muutosta suomalaisten asenteisiin. Hän sanoo, että kiinalaisten ja intialaisten maailmanvalloituksen selitetään perustuvan työehtojen polkemiseen, kehnoon sosiaaliturvaan tai ympäristön vaatimusten laiminlyönteihin.
"Yksi tärkeimmistä selityksistä on kuitenkin kiinalaisten ja intialaisten asenteissa. Heistä useimmilla on samanlainen menestymisen ja elämässä eteenpäin pääsemisen palo kuin suomalaisilla tai muilla eurooppalaisilla toisen maailmansodan jälkeen."
Jauhakoon Aho mitä jauhaa, mutta asennetta löytyy täältäkin. Jos talkoisiin pitää alkaa kiinalaisen tai intialaisen asenteella, SILLOIN SE KOSKETTAA MYÖS AHOA ITSEÄÄN. Sen verran oikeudenmukainen ja tasapuolinen olen, etten pitkäaikaistyöttömän liksoilla ala ilmaisella työllä tätä asennemuutosta rahoittamaan.
Jos talkoita pitää tehdä, OK, mutta SILLOIN NIITÄ TEKEE JOKA HELVETIN UKKO. Muussa tapauksessa laitan hanttiin minkä ehdin.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Tällä vuosituhannella on sekoitettu kaksi asiaa.
Työ tarkoittaa sitä että siitä saadaan suht hyvä korvaus menetetystä vapaa ajasta ja sillä korvauksella tullaan myös toimeen ja sitä jää vähän ylikin.
Talkoot on aivan eri asia . Sitä ei näköjään ymmärrä tän päivän virkamiehet sun muut poliitikot. Talkoot perustuu vapaa ehtoisuuteen toisen auttamiseen eikä siitä oteta rahaa.
Ei työtä tehdä työn vuoksi, vaan palkan vuoksi. Ei sillä tehdyllä työllä saa kapallistakaan perunoita, vaan potutkin vaihtavat omistajaa seteliksi muuttuneen työponistuksen avulla.
"Työttömyysjonosta lähtisi eläkkeelle muutamia tuhansia
Työkyvyttömyyseläke: Työvoimatoimisto voisi vaikuttaa eläkepäätöksen käsittelyyn
Tulevaisuudessa työkyvyttömyyden syyt saattavat olla muutakin kuin sairaus, vika tai vamma. Eläkkeelle voisi päästä, jos työelämässä pärjääminen on mahdotonta. Näin ainakin, jos Kunnallisen työmarkkinalaitoksen kehittämispäällikön Jorma Palolan ehdotus saa tuulta siipiensä alle.
- Meillä on tarve tarkastella työkyvyttömyyskriteerejä uudelleen. Henkilöille, jotka eivät aktivointi- ja kuntoutustoimenpiteiden jälkeenkään sijoitu työmarkkinoille, voisi löytää pysyvän, eläketyyppisen ratkaisun, Palola sanoo.
Työvoimatoimiston asiantuntemus käyttöön
Sosiaalisen työkyvyttömyyden arvioinnissa voitaisiin käyttää hyväksi työvoimatoimistoja. Jo nyt työvoiman palvelukeskuksen asiakkaiksi ohjataan vaikeasti työllistyviä ja pitkäaikaistyöttömiä.
Keskuksessa työnhakija pohtii tilannettaan yhdessä työvoiman, Kelan sekä sosiaali- ja terveyspuolen viranomaisten kanssa.
Palvelukeskuksista ihmisiä ohjataan kuntoutuksen, työharjoittelun ja tukityön kautta takaisin työelämään tai esimerkiksi eläkeselvittelyyn.
Palola ehdottaa, että jos palvelukeskuksessa kävisi ilmi, että työelämä ei kerta kaikkiaan onnistu, voisi keskuksen arvio painaa myös työkyvyttömyyseläkettä arvioidessa. Oli miten tahansa, määrittely on vaikeata."
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/37239.shtml
Kaaleissa on eläkeläisiä jo kolmannessa polvessa, onko kaajolaissa kohta myös?
Ollaan kaikki kaaleitten kollegoja! Hai sie, otat sie kaajolaisen myymään kadulla lievästi varastettua pitsiä?
Ahon hallitus kurjisti heikossa asemassa olevia suomalaisia ihan riittävästi. Olis nyt hiljaa.