löysin muutamia samankaltaisia tarinoita ja täs on mun...
ensinnäkin en ole koskaan ollut kunnon suhteessa, muutamia mielenkiintoisia tyyppejä on tullut vastaan, mutta ei niistä sen kummempaa ole tullut... olen muuttanut uudelle paikkakunnalle vakituisen työn perässä, muutamia hyviä kavereita olen työn kautta saanut, mutta he elävät parisuhteessa, joten vapaa-aikana ei hirveästi tavata ja mun vapaa-aika täyttyy kuntosalista, shoppailusta ja muista arkisista asioista...
välillä itsekin kaipaan suhdetta, mutta en kuitenkaan koe olevani valmis suhteeseen, mun täytyy ensin "kelvata" itselleni, jotta aikanaan kelpaisin toiselle... mutta siihen menee vielä aikaa, joten välillä mieltä painaa se, ettei vastaan tulekaan sitä, jonka kanssa haluisi jakaa elämänsä kokonaan...
mulla ei ole sellaista kaveripiiriä, jossa huomaisikin yhtäkkiä aina rakastaneensa miestä, vaikka miespuolisia kavereita onkin, mutta he kaikki ovat löytäneet oman kultansa ja olen onnellinen heidän puolestaan:)
en ole koskaan harrastanut vakipanoja enkä yhden illanjuttuja ja olen varmaan muiden silmin liian kiltti...alkoholia juon harvoin ja baareisskin käyn vain joskus...
toivoisinkin löytäväni miehen ihan jostain muualta kuin baareista, sieltä tuntuu löytävänsä vain seksin perässä juoksijoita ja mä mielellään tutustun ihmiseen ennnenkuin suhdetta syvennetään... tämä näyttää olevan ihan muinaisjuttu näin 2000-luvulla...
vaikka eipä mulla taida sinänsä taida olla kiire, olen vasta vähän päälle 20... :) joten kai mulla vielä parin vuoden päästä vielä toivoa on näillä nykyajan parisuhdemarkkinoilla...

Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin kauan kun on elämää on toivoa. Usko pois, on ihmisiä pahemmassakin jamassa olleet. Ainoo nyt vähän taitaa vaivata on uskon puute. Ties vaikka löytäisit viiskymppisenä Elämäsi ihmisen ja tiedä sitten kuinka mukavaa ja antoisaa saattaa olla. Pitää uskaltaa elää sen sijaan että murehtii kaikkea sitä jonka olisi voinut tehdä ja saada tai kaikkea sitä jota ei kuitenkaan koskaan saa, koska sitähän me ei tiedetä mitä huomenna tapahtuu, paljolti on asenteestakin kiinni ja omasta ajatusmaailmasta.