hei hei

Ei saisi olla niin herkkä. Ei saisi olla kiltti ja aito. Ei saisi olla niin tyhmä, että luottaa. Ei saisi välittää muiden mielipiteistä. Ei saisi kiintyä toiseen, ennen kuin papin aamen on sanottu.

Nämä nettideitit ja keskustelupalstat ovat aiheuttaneet ainakin minulle niin paljon pahaa mieltä, että lopetan tähän, sekä käyttämisen että lukemisen. Heippa vaan.

Toni Edelmann sanoi eilen haastattelussa, että ihminen tarvitsee toista ihmistä. Että ihminen kuolee yksin. Ainakin henkisesti. Tuohan on tiedetty kautta aikain. Ihminen kaipaa parisuhteeseen, ja vain hyvin harva on onnellinen ilman. Jotkut voivat täyttää elämänsä kaikella muulla, jotta eivät kuulisi sydämensä kaipausta. Jotkut hyvinhyvin harvat pärjäävät yksin. Valtaosa haluaa kuitenkin toisen ihmisen lähelleen, kumppanikseen. Ja sen pitää olla vastakkaista sukupuolta(ellei sitten ole kyseessä homo/bi).

Olen väsynyt siihen, että meidät yksinäisyydestä kärsivät haukutaan epäitsenäisiksi läheisriippuvaisiksi, ja että olemme heikkoja kun masennumme yksinäisyyden vuoksi. Etenkin parisuhteessa elävät ovat ensimmäisenä heittämässä kiviä tyyliin "mene terapiaan". Kuinka paljon yhteiskunnalle tulee maksamaan se, että yksinäisyyden vuoksi masentuneet ihmiset "terapoidaan" että eivät enää tunne tuskaa sisällään.. Terapia opettaa tainnuttamaan sen.

Ne "sinkut" joilla on paljon hyviä ystäviä, läheisiä sukulaisia, hyvä taloudellinen tilanne, mieleinen työ ja harrastuksia, pärjäävät paremmin. Mutta ne(me), joilla ei noita muitakaan elämään sisältöä tuovia rikkauksia ole liiemmin suotu, olemme heikoilla. Aikuisiällä on vaikea enää löytää uusia samanhenkisiä ystäviä, ja kaikki eivät ole siinä onnellisessa asemassa, että olisi vakituinen, hyväpalkkainen työ. Eikä kaikilla ole (läheisiä) sukulaisiakaan, uskokaa pois. Kuinka moni siis voi sanoa, että esim. harrastukset ja jokunen kaveri riittävät täyttämään yksinäisyyden aukon?

Mitä minä tällä ajan takaa. En tiedä itsekään. Olen avioeron jälkeen(niinniin, tiedetään jo että se ero oli automaattisesti minun syytäni ja tyhmyyttäni, KOSKA OLEN NAINEN) etsinyt rakkautta, miestä, uutta alkua, uutta mahdollisuutta. Sinä aikana, minkä olin naimisissa, maailma muuttui minun huomaamattani. Sinä aikana parisuhdemarkkinoista tuli MARKKINOITA, ja vain pinnalliset arvot ratkaisevat. Naisella ei ole mitään arvoa sen jälkeen, kun hän on eronnut, tai yli 35v. Hän kelpaa vain vakipanoksi. Se on nyt käynyt minulle hyvin selväksi sekä live-elämässä että nettideittailussa. Vaikka kohtuullisella ulkonäöllä ja sosiaalisilla taidoilla saisi miehen baarista tms iskettyä, heti kun hänelle kertoo että on eronnut(tehnyt lapsia), mies ei ole kiinnostunut kuin yhden yön tuttavuuden merkeissä. Jotkut haluaisivat peräti vakipanoksi. Kolme vuotta sain sekä täällä netissä, että livessä turpiini kerta toisensa jälkeen, ja nyt on pakko myöntää, että alistun ja ymmärrän arvoni - SITÄ EI OLE! On itsepetosta olettaa, että löytyisi enää miestä, joka tositarkoituksella haluaisi tutustua eronneeseen naiseen. Sekä eronneet(jo lapsia tehneet)miehet, että sinkkumiehet kelpuuttavat vain lapsettoman naisen. Tai sitten eronneen naisen pitää olla ulkonäöltään missitasoa, että hänet otettaisiin vakavasti. Edes ns. tavismiehet eivät huoli eronnutta naista. Kelpaamme siis vain alkoholisteille ja muille niin vaikeasti ongelmaisille, että kukaan muu ei heitä huoli. MUtta emme mekään, elämäntavoiltamme kunnolliset naiset halua alkoholistia rinnallemme.

Suomalaisessa yhteiskunnassa naisella ei enää ole arvoa sen jälkeen kun hän on antanut vartalonsa lapsilleen(lue rinnat roikkuvat, vatsanahka roikkuu raskauksien jäljiltä, ja raskausarvet koristelevat rintoja ja lanteita). Aina raskaudesta ei selviä ilman jälkiä, ja etenkin rinnat eivät kohoa ilman leikkausta, vaikka kuinka laihduttaisi ja kävisi saatana salilla. Kaikki "kunnolliset" miehet iästä riippuatta, etsivät nuoria TIMMEJÄ, naimattomia naisia, ja itse jo eronneetkin miehet itseään 10-20v nuorempaa naista. Tavallinen eronnut nainen joutuu siis joko olemaan yksin, ottamaan alkoholistin tms, tai isänsä ikäisen miehen, joka todennäköisesti on sovinisti, koska etsii nuorta naista palvelijakseen ja viihdyttäjäkseen.

Vaikka te miehet nyt täällä vastaattekin haukkumalla minut(olen jo tottunut siihen, olenhan luuseri-yh), niin siitä huolimatta sanon, että täällä on miesten markkinat, ja miesten säännöt. Vain 15-max 25v tytöt/naiset hallitsevat peliä. Sen jälkeen areena on miesten. Miehet päättävät kenet ottavat, ja naiset tyytyköön asemaansa.

Naisen arvo laskee nopeammin kuin auton arvo. Naisesta ei ikinä tule antiikkia, nainen on vain vanha. Jos ajatellaan että 18v nainen on "uusi" auto, niin 7 vuodessa nainen on jo vanha. Ja 12vuodessa nainen on käyttökelvoton. Jos on käynyt niin ikävästi, että naiselle on tullut lommoja tai jopa kolari/isompaa remppaa(lue avioero, lapsia) ennen tuota 12v ikää, niin naisella, kuten autollakaan ei ole enää muuta arvoa, kuin oola jonkun amispojan pilluralliauto. Hyvällä tuurilla pääsee maalle peltoautoksi, tai vanhan papan kauppareissuajopeliksi. Summa summarum, miehet vaihtavat aina uudempaan.

Kun ei kiltteydellä ja aitoudella nykymaailmassa miestä saa 35v jälkeen(tai jos on yli 25 ja yh), niin menen sitten terapiaan, että opin elämään ilman miestä. Siis ilman kaipausta. Kyllähän minä ilman miestä OSAAN elää, mutta kaipaus tekee sairaaksi. Maksakaa te miehet se sitten verojen muodossa. Jokainen mies maksakoon kipurahoina pelimiesten, narsistien ja hyväksikäyttäjien tekoset. Ja kaikesta siitä pahasta mielestä mitä tämän palstan satunnainenkin lukeminen on aiheuttanut. Täällä ei ole mitään muuta tekstiä, kuin siitä, miten suomalaiset naiset on rumia, tyhmiä, läskejä tuulipukuämmiä jotka eivät kelpaa enää kenellekään. Samanlainen kuin suomen autokanta. Olette päässeet tavoitteeseenne, koska ainakin minun mieleni pahoititte, enkä enää pysty uskomaan että hyviä miehiä olisi olemassa, paitsi ne, jotka ovat onnellisesti naimisissa. Ja heitäkin on vähän, koska valtaosa varatuistakin etsii salarakasta.

Kolmen vuoden nettideittailun saldona voisi sanoa:

1. vuosi: sinisilmäisyyttä, optimismia, kyky vielä nousta pettymysten suosta - aitojen pelimiesten valtakausi

2. vuosi: orastavaa tilanteen tajua, epäuskoa, kuvitelmaa että minulla on vain huonoa tuuria, alkavaa masennusta - "taviskin" voi olla pelimies, eikä vain ne lipevät ja komeat

3. vuosi: asiantilan ymmärtäminen, maailman muuttumisen huomaaminen, suru ja masennus - alistuminen seksisuhteisiin, kun muuta ei ole eronneelle naiselle tarjolla

jatkossa

4-6 vuodet terapiassa, että unohtaisi miehet

Onnea kaikille siskoille, jos omaatte herkän ja hyvän, lempeän luonteen, lopettakaa ajoissa. Jos yksi tuhannesta löytää rehellisen, sopivan kumppanin, se ei takaa edes sitä että mukana olisi rakkautta. 999 jäävät rämpimään pelimiesten suohon.
7680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olen siirtymässä vaiheesta 2 vaiheeseen 3.

Sanoissasi oli paljon perää. Tosin ei lapsettomuus tilannetta tunnu parantavan. Mulla ei ole lapsia, mutta ikää yli 40, joten olen tuossa samassa eronneiden jätekasassa.

Äänestä

yhtyä suhun.. tosin kokemustahan minulla itselläni ei ole asiasta kun en omaa lapsia enkä ole yli 35 v, mutta kyllä eronneet ystäväni,jotka omaavat lapsia ovat löytäneet uuden elämän kumppanin jne. Osaltani kuitenkin löysin tekstistäsi samoja piirteitä itsestäni.. siis ei se aina katso että on yli 35-v eronnut lapsellinen nainen. On meitä nuorempiakin ihan kauniita naisia jokka rämpivät pelimiesten suossa etsien sitä yhtä oikeaa. Mutta ei niin ei.. yksinäisyys kalvaa todella pahasti ja usko parempaan alkaa olla kahdeksassa vuodessa mennyttä jo. En tiedä luetko tätä enää jos olet toteuttanut aikomuksesi mutta toivottelen kuitenkin jaksamisia sinulle ja hyvää jatkoa. Kyllä se aurinko vielä risukasaankin paistaa. Siihenhän sitä pitäisi jaksaa uskoa ainakin. :)

Äänestä

Harvoin täällä saa lukea noin pitkää kirjoitusta ja vuodatusta. Kirjoitit ihan hyvin, sitä en kiellä millään tapaa.

Todella ikävältähän tuollainen kuulostaa, kun on tullut pettymys pettymyksen jälkeen.

Ei yli 35 nainen ole vielä vanha, esimerkiksi omalta kannalta katsottuna juuri sopivan ikäinen. Lapsetkin jo tehtyinä, niin monessa suhteessa juuri se oivallinen tuleva kumppani.

Elämä jättää jälkiä, tulee niitä raskausarpia, rinnat alkavat roikkumaan ja ties mitä. Sellainen mies, joka hakee kumppanikseen noin nelikymppistä naista, ymmärtää kyllä mitä ikä tekee kropalle. Kaikki nelikymppiset eivät todellakaan hae sitä kiinteäkroppaista nuorta misua itsetunnon kohotukseksi, vaan aitoa ihmissuhdetta.

Lopuksi sanon, että hyvin moni pari lasta pyöräyttänyt yh-nainen hakee rinnalleen sellaista miestä, mihin tavallinen mies ei pysty vastaamaan. Tuo on huomattu käytännössä vaikka kuinka monta kertaa.

Onnea vaan sinullekin jatkossa. Toivottavasti tapaat vaikka live-elämässä sellaisen miehen, joka hyväksyy sinut ihan omana itsenäsi lapsinesi.

Äänestä

Ei terapiassa ketään opeteta elämään ilman kaipausta tai elämään ilman miehiä. Terapiassa opitaan elämään jonkun ongelman kanssa tai opitaan pois jostain ongelmasta.

Ei terapiassa ketään tainnuteta, mistä olet tuollaista keksinyt?! Päinvastoin, terapiassa ylläpidetään ja elvytetään (psyykkistä) elämää.

Jonkinlaisesta kognitiivisesta terapiasta voisi olla sinulle apua. Elämää haittaavista asenteista ja uskomuksista voi päästä eroon.

Äänestä

yhden kommentin.
NAISEN KANNATTAA SEURUSTELLA TAPAAMANSA MIEHEN KANSSA TODELLA PITKÄÄN JA OLLA ANTAMATTA SITÄ SEKSIÄ OLLENKAAN, ENNEN PAPIN AAMENTA.
KUN ON TOISEEN TODELLA HYVIN TUTUSTUNUT JA JOS MIES ARVOSTAA NAISTA JA KUNNIOITTAA, NIIN HÄN EI VAADI SEKSIÄ ENNEN AVIOLIITTOA.
TÄLLÖIN USEIMMAT AVIOLIITOT ONNISTUVAT.
EI SIIS MIEHEN MIELLYTTÄMISEKSI SEKSIÄ ENNEN AIKOJAAN, JOTTEI JOUDU MYÖHEMMIN KATUMAAN.
No se on totta, että miehet todella hakevat sinkkunaisia.
On mielestäni todella ikävää, että jo suht nuorena on kuin olisi elämänsä elänyt eikä miestä sitten löydy, se on ikävä kyllä ihan totta, mitä kirjoitit.
Mutta mutta , ei ne avioliitot muutenkaan nykyisin tahdo kestää....edellisen polven liitot kesti melko hyvin ja sitä edellisen melkein kaikki.

Äänestä

Mitäs positiivista seuraavaksi keksitään? *lyö kädet yhteen* (tämä oli ironista huumoria)...

Ei ole pakko uskoa kaikkia naisvihaaja miehiä netti palstoilla. Livessä voi joku yllättää positiivisesti?

Onhan noita kummallisia miehiä, miksi pitäisi antaa periksi kuitenkaan negatiivisille ajatuksille. Kummittelee ne välistä mutta, positiivista pökköä pesään? On niitä positiivisiakin miehiä vielä. Taitaa olla ne nipoimmat viilaamassa missä vaan pilkkuja ja sanomassa nasaalilla että "mutta ku sä oot semmonen ja semmonen"... (huomaamatta ehkä jotain oleellisia asioita jotka jää timmien vatsalihasten varjoon)

Jospa meille on se oikea kumminkin jossain. Joku kehityskelpoinen yksilö.

Masentaa muakin. Mutta lähinnä se missä voi kohdata potentiaaleja... loppu hoituu itsestään, joku lempaa joku ei ja toisinpäin. Mä uskon että mun luonne on ihan hyvä. Ulkonäkö makuasia.

Kysyn oleellisen kysymyksen: Miksi, on miesten markkinat? Näyttääkö se siltä vain? Onko puolittain totta? Mielipiteitä?

Toinen: Miksi on ulkonäköön perustuvat toiveet, mutta liian pitkälle meneviäkin?

Ulkonäkö on kuori. Luonne on sisältö.

Äänestä
  • Sitten miksi mies korostaa aina seksiä? Voiko sitä asiaa hoitaa hienommalla tavalla?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mielensä pahoittanut kirjoitti:

Ei saisi olla niin herkkä. Ei saisi olla kiltti ja aito. Ei saisi olla niin tyhmä, että luottaa. Ei saisi välittää muiden mielipiteistä. Ei saisi kiintyä toiseen, ennen kuin papin aamen on sanottu.

Nämä nettideitit ja keskustelupalstat ovat aiheuttaneet ainakin minulle niin paljon pahaa mieltä, että lopetan tähän, sekä käyttämisen että lukemisen. Heippa vaan.

Toni Edelmann sanoi eilen haastattelussa, että ihminen tarvitsee toista ihmistä. Että ihminen kuolee yksin. Ainakin henkisesti. Tuohan on tiedetty kautta aikain. Ihminen kaipaa parisuhteeseen, ja vain hyvin harva on onnellinen ilman. Jotkut voivat täyttää elämänsä kaikella muulla, jotta eivät kuulisi sydämensä kaipausta. Jotkut hyvinhyvin harvat pärjäävät yksin. Valtaosa haluaa kuitenkin toisen ihmisen lähelleen, kumppanikseen. Ja sen pitää olla vastakkaista sukupuolta(ellei sitten ole kyseessä homo/bi).

Olen väsynyt siihen, että meidät yksinäisyydestä kärsivät haukutaan epäitsenäisiksi läheisriippuvaisiksi, ja että olemme heikkoja kun masennumme yksinäisyyden vuoksi. Etenkin parisuhteessa elävät ovat ensimmäisenä heittämässä kiviä tyyliin "mene terapiaan". Kuinka paljon yhteiskunnalle tulee maksamaan se, että yksinäisyyden vuoksi masentuneet ihmiset "terapoidaan" että eivät enää tunne tuskaa sisällään.. Terapia opettaa tainnuttamaan sen.

Ne "sinkut" joilla on paljon hyviä ystäviä, läheisiä sukulaisia, hyvä taloudellinen tilanne, mieleinen työ ja harrastuksia, pärjäävät paremmin. Mutta ne(me), joilla ei noita muitakaan elämään sisältöä tuovia rikkauksia ole liiemmin suotu, olemme heikoilla. Aikuisiällä on vaikea enää löytää uusia samanhenkisiä ystäviä, ja kaikki eivät ole siinä onnellisessa asemassa, että olisi vakituinen, hyväpalkkainen työ. Eikä kaikilla ole (läheisiä) sukulaisiakaan, uskokaa pois. Kuinka moni siis voi sanoa, että esim. harrastukset ja jokunen kaveri riittävät täyttämään yksinäisyyden aukon?

Mitä minä tällä ajan takaa. En tiedä itsekään. Olen avioeron jälkeen(niinniin, tiedetään jo että se ero oli automaattisesti minun syytäni ja tyhmyyttäni, KOSKA OLEN NAINEN) etsinyt rakkautta, miestä, uutta alkua, uutta mahdollisuutta. Sinä aikana, minkä olin naimisissa, maailma muuttui minun huomaamattani. Sinä aikana parisuhdemarkkinoista tuli MARKKINOITA, ja vain pinnalliset arvot ratkaisevat. Naisella ei ole mitään arvoa sen jälkeen, kun hän on eronnut, tai yli 35v. Hän kelpaa vain vakipanoksi. Se on nyt käynyt minulle hyvin selväksi sekä live-elämässä että nettideittailussa. Vaikka kohtuullisella ulkonäöllä ja sosiaalisilla taidoilla saisi miehen baarista tms iskettyä, heti kun hänelle kertoo että on eronnut(tehnyt lapsia), mies ei ole kiinnostunut kuin yhden yön tuttavuuden merkeissä. Jotkut haluaisivat peräti vakipanoksi. Kolme vuotta sain sekä täällä netissä, että livessä turpiini kerta toisensa jälkeen, ja nyt on pakko myöntää, että alistun ja ymmärrän arvoni - SITÄ EI OLE! On itsepetosta olettaa, että löytyisi enää miestä, joka tositarkoituksella haluaisi tutustua eronneeseen naiseen. Sekä eronneet(jo lapsia tehneet)miehet, että sinkkumiehet kelpuuttavat vain lapsettoman naisen. Tai sitten eronneen naisen pitää olla ulkonäöltään missitasoa, että hänet otettaisiin vakavasti. Edes ns. tavismiehet eivät huoli eronnutta naista. Kelpaamme siis vain alkoholisteille ja muille niin vaikeasti ongelmaisille, että kukaan muu ei heitä huoli. MUtta emme mekään, elämäntavoiltamme kunnolliset naiset halua alkoholistia rinnallemme.

Suomalaisessa yhteiskunnassa naisella ei enää ole arvoa sen jälkeen kun hän on antanut vartalonsa lapsilleen(lue rinnat roikkuvat, vatsanahka roikkuu raskauksien jäljiltä, ja raskausarvet koristelevat rintoja ja lanteita). Aina raskaudesta ei selviä ilman jälkiä, ja etenkin rinnat eivät kohoa ilman leikkausta, vaikka kuinka laihduttaisi ja kävisi saatana salilla. Kaikki "kunnolliset" miehet iästä riippuatta, etsivät nuoria TIMMEJÄ, naimattomia naisia, ja itse jo eronneetkin miehet itseään 10-20v nuorempaa naista. Tavallinen eronnut nainen joutuu siis joko olemaan yksin, ottamaan alkoholistin tms, tai isänsä ikäisen miehen, joka todennäköisesti on sovinisti, koska etsii nuorta naista palvelijakseen ja viihdyttäjäkseen.

Vaikka te miehet nyt täällä vastaattekin haukkumalla minut(olen jo tottunut siihen, olenhan luuseri-yh), niin siitä huolimatta sanon, että täällä on miesten markkinat, ja miesten säännöt. Vain 15-max 25v tytöt/naiset hallitsevat peliä. Sen jälkeen areena on miesten. Miehet päättävät kenet ottavat, ja naiset tyytyköön asemaansa.

Naisen arvo laskee nopeammin kuin auton arvo. Naisesta ei ikinä tule antiikkia, nainen on vain vanha. Jos ajatellaan että 18v nainen on "uusi" auto, niin 7 vuodessa nainen on jo vanha. Ja 12vuodessa nainen on käyttökelvoton. Jos on käynyt niin ikävästi, että naiselle on tullut lommoja tai jopa kolari/isompaa remppaa(lue avioero, lapsia) ennen tuota 12v ikää, niin naisella, kuten autollakaan ei ole enää muuta arvoa, kuin oola jonkun amispojan pilluralliauto. Hyvällä tuurilla pääsee maalle peltoautoksi, tai vanhan papan kauppareissuajopeliksi. Summa summarum, miehet vaihtavat aina uudempaan.

Kun ei kiltteydellä ja aitoudella nykymaailmassa miestä saa 35v jälkeen(tai jos on yli 25 ja yh), niin menen sitten terapiaan, että opin elämään ilman miestä. Siis ilman kaipausta. Kyllähän minä ilman miestä OSAAN elää, mutta kaipaus tekee sairaaksi. Maksakaa te miehet se sitten verojen muodossa. Jokainen mies maksakoon kipurahoina pelimiesten, narsistien ja hyväksikäyttäjien tekoset. Ja kaikesta siitä pahasta mielestä mitä tämän palstan satunnainenkin lukeminen on aiheuttanut. Täällä ei ole mitään muuta tekstiä, kuin siitä, miten suomalaiset naiset on rumia, tyhmiä, läskejä tuulipukuämmiä jotka eivät kelpaa enää kenellekään. Samanlainen kuin suomen autokanta. Olette päässeet tavoitteeseenne, koska ainakin minun mieleni pahoititte, enkä enää pysty uskomaan että hyviä miehiä olisi olemassa, paitsi ne, jotka ovat onnellisesti naimisissa. Ja heitäkin on vähän, koska valtaosa varatuistakin etsii salarakasta.

Kolmen vuoden nettideittailun saldona voisi sanoa:

1. vuosi: sinisilmäisyyttä, optimismia, kyky vielä nousta pettymysten suosta - aitojen pelimiesten valtakausi

2. vuosi: orastavaa tilanteen tajua, epäuskoa, kuvitelmaa että minulla on vain huonoa tuuria, alkavaa masennusta - "taviskin" voi olla pelimies, eikä vain ne lipevät ja komeat

3. vuosi: asiantilan ymmärtäminen, maailman muuttumisen huomaaminen, suru ja masennus - alistuminen seksisuhteisiin, kun muuta ei ole eronneelle naiselle tarjolla

jatkossa

4-6 vuodet terapiassa, että unohtaisi miehet

Onnea kaikille siskoille, jos omaatte herkän ja hyvän, lempeän luonteen, lopettakaa ajoissa. Jos yksi tuhannesta löytää rehellisen, sopivan kumppanin, se ei takaa edes sitä että mukana olisi rakkautta. 999 jäävät rämpimään pelimiesten suohon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu