Kaveri vittuili yksipuolisesti yli vuoden, ja koitin aina olla niinkun mitään ei olisi tapahtunut kun arvelin että se kyllä joskus siitä kyllästyy.
Homma loppui vasta kun kysyin kerran, että kerjäätkö sä verta nenästäsi. Sen jälkeen hän ei ole uskaltanut tulla edes puheisiin ja on vältellyt minua. Aion silti vielä kysyä mikä hänen motiivinsa oli, koska en ollut tehnyt hänelle mitään.
Homma loppui vasta kun kysyin kerran, että kerjäätkö sä verta nenästäsi. Sen jälkeen hän ei ole uskaltanut tulla edes puheisiin ja on vältellyt minua. Aion silti vielä kysyä mikä hänen motiivinsa oli, koska en ollut tehnyt hänelle mitään.
Vastaukset 5
Vanhimmat
se menee tosta valittaan. ja sä saat paskan maineen. s..tana että on vaikeata joillain.
Tällaiset työntekijät valittavat valittamistaan, kunnes saapuu joku kaltaisesi ja sanoo suorat sanat.
Sitten saat lopun ikääsi varoa, MIKSI MENIT SANOMAAN JUURI NÄIN, SILLÄ SILLÄ SINUA KYTÄTÄÄN SINUA VASTAAAN.
Ikävä kyllä. Sehän Oli SINUN VIKASI, ETTÄ TÄSSÄKIN TAPAUKSESSA PÄÄSI TAPAHTUMAAN NÄIN. Sinun vikasi.
Kiusaaja hakee turvallista uhria. Sellaista, josta se olettaa, ettei se potki takaisin.
Ja paskan maine on parempi kuin olla kiusattu.
En ymmärrä tätä suomalaista kulttuuria että pitää olla niin helvetin kiva aina kaikille kusipäillekin. Kusipäät ansaitsevat kusipäisyyttä, niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Sitä voi toki varoa että ei tee yhtään sen enempää kuin tämä kiusanhenki, ettei se ala marista että sitä sorretaan. Kun tekee juuri sopivasti, se voi ehkä jopa tajuta itse kerjänneensä sitä.
Eikä verbaalinen toiminta vielä ole juuri paljon mitään.
Ennemmin vaikka kaikkien pelkäämänä kuin kaikkia pelkäävänä!
Jos jollekulle tuli sellainen käsitys, että antaisin kiusaajan joutua siihen harhaluuloon, että hän on uhri, niin pieleen meni. Enhän tokikaan odottanut kuukausia muuta kuin tilaisuutta, jossa hän tulisi kiusaamaan itselleen epäedullisissa olosuhteissa. Piti odottaa sietämättömän kauan, että saisin hänet rysän päältä kiinni silloin kun yhteiset kaverimme eivät olisi paikalla näkemässä tilannetta, jossa näennäisen hallitsemattomasti raivostuisin hänelle.
En nimittäin näe järkeä siinä, että alkaisin jonkun kanssa mihinkäänjohtamattoman vittuilukisan, joka voisi jatkua vuosia hermoja raastavana. Mieluummin sitten pohjustan vaikka vuoden päivät yhtä täsmäiskua tai niiden sarjaa, joka sitten johtaa suuremmalla todennäköisyydellä toivottuun lopputulokseen ilman omien kasvojen menetystä.
Tärkein pyrkimykseni oli saada aikaan tilanne, jossa kiusaajani alkaisi pelätä oikeutettua kostoa. Se näyttäisi nyt nautinnollisesti onnistuneen, koska tämä tyyppi ei enää uskalla edes tervehtiä minua.
Tämä onnistui seuraavasti: Varmistin ensiksi, että kiusaaja tietää itsekin etten pidä hänen kommenteistaan kertomalla sen monta kertaa hänelle asiallisesti. Usealla asiallisella varoituksella takasin, että hän ja minä tiedämme yksiselitteisesti, että hän, ja vain hän on se joka tässä kaihertaa. Koska meillä oli siis yhteisiäkin kavereita, joista suuren osan mielestä hän oli ok, en tietenkään halunnut näyttää typerältä hermoilemalla heidän seurassaan. Kiusaajan taktiikka oli juuri tässä, että hän sai nolata minua omien kavereideni seurassa. Kun odotin kuukausia, hän lopulta tuli heittämään samaa kiusausläppäänsä silloin kun olin yksin. Silloin annoin palaa enkä antanut hänelle enää mahdollisuutta perääntymiseen, jota hän yritti hätääntyneenä. Annoin hänen ymmärtää, että suorastaan vihaan häntä, ja hän joutui lähtemään pois.
Viimeistelin kostoani siten, että hankkiuduin myöhemmin hänen kavereidensa seuraan juhlissa. Oli ilo nähdä, kun hän katsoi minua kerran silmiin ja näki peittelemättömän vihan ja lähti paikalta. Ilman että kenenkään hänen tai minun kavereistani olisi tarvinnut tietää asiasta mitään.
Eihän hänellä riittänyt pokka kertoa vittuilleensa minulle yksipuolisesti kuukausien ajan asiallisista kielloista huolimatta ja väittää olevansa enää uhri. Voi kuinka nautinkaan tilanteesta. Suosittelen kaikille pitkämielisille.