karkkilakko

Olen aina ollut hulluna karkkeihin sun muihin herkkuihin, ja suklaa on ollut heikkouteni jo monen monituista vuotta. Nytpä pari viikkoa sitten rakas poikaystäväni ehdotti että aloittaisimme yhdessä karkkilakon, jolloin lakko pitää helpommin kun siinä on kaksi ihmistä "kisaamassa". Sovimme, että jos jompikumpi sortuu, täytyy hänen ostaa toiselle cd korvaukseksi. Tähän mennessä on ainakin toiminut todella hyvin, koska sitä parinkympin herkkupussia ei raaski ostaa yhtä helposti kuin euron :)

Ja parissa viikossa on sokerinhimo laantunut jo todella hyvin, ja hyvän ruokavalion tuella en edes useimmiten kaipaa makeaa. Tietysti vaikeitakin päiviä on ollut, mutta aina se kallis cd viimeistään muistuttaa että nyt ollaan omaa parasta ajamassa ja pitää vain jaksaa pahimmat vieroitusoireet.

Makeaa saa kuitenkin syödä välillä esim pala jäätelöä tms, eihän tässä muuten järkeä olisi ..

Suosittelen muillekin sokeriaddikteille!
1706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hei!
Itse olen ollut karkkilakossa kuukauden jokin aika sitten, ja se oli kauhean vaikeaa. Olen ollut karkkien suurkuluttaja koko ikäni! Kokoajan teki mieli karkkia ja kaikenlaisia herkkuja, mutta suuremman osan ajasta osasin pitää itseni kurissa. Joskus tuli sorruttua karkkiin tai kahteen. Minulla ei ole kauhean hyvä itsekuri, ei, ei. Kun karkkilakko vihdoin kuukauden päästä karkkilakko loppui, aluksi teki karkkia mieli. Ja se maistui paremmalta, kun sitä ei ollut vähään aikaan syönyt. Kun aikaa kului karkkilakon lopusta, loppujenlopuksi minun ei tehnyt mieli karkkia melkein ollenkaan. Nyt, noin kuukausi karkkilakon loppumisesta, olen käyttänyt karkkiin alle 2 euroa! En syö melkein koskaan karkkia. Limujakaan én juo paljoa, ainoastaan Pepsi Maxia, silloin kun yliåäätänsä limua juon. Tuloksen huomasi. Näppylöitä ei ilmestynyt otsaan läheskään yhtä paljon kuin silloin, kun söin karkkia kuin mikäkin sika. Ja painostakin oli tippunut!

Kyllä suosittelen karkkilakkoa kaikille monistakin syistä! Itsekuri kohoaa, paino putoaa, sekä mahd. finnit vähenevät!

Suosittelen tosiaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Olen aina ollut hulluna karkkeihin sun muihin herkkuihin, ja suklaa on ollut heikkouteni jo monen monituista vuotta. Nytpä pari viikkoa sitten rakas poikaystäväni ehdotti että aloittaisimme yhdessä karkkilakon, jolloin lakko pitää helpommin kun siinä on kaksi ihmistä "kisaamassa". Sovimme, että jos jompikumpi sortuu, täytyy hänen ostaa toiselle cd korvaukseksi. Tähän mennessä on ainakin toiminut todella hyvin, koska sitä parinkympin herkkupussia ei raaski ostaa yhtä helposti kuin euron :)

Ja parissa viikossa on sokerinhimo laantunut jo todella hyvin, ja hyvän ruokavalion tuella en edes useimmiten kaipaa makeaa. Tietysti vaikeitakin päiviä on ollut, mutta aina se kallis cd viimeistään muistuttaa että nyt ollaan omaa parasta ajamassa ja pitää vain jaksaa pahimmat vieroitusoireet.

Makeaa saa kuitenkin syödä välillä esim pala jäätelöä tms, eihän tässä muuten järkeä olisi ..

Suosittelen muillekin sokeriaddikteille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu