Johonkin piti päästä purkautumaan. Vanhemmat keksivät taas tikusta asiaa ja ovat tulossa kylään. Onneksi asun sen verran kauempana, että eivät ihan viikoittain käy, mutta soitella kyllä jaksavat.
Ei pitäisi valittaa. Minä olen aikuinen ihminen ja minulla pitäisi riittää voimia ja ymmärrystä ikääntyville (tosin terveille ja hyväkuntoisille, alle seistemänkymppisille) vanhemmilleni.
Mutta kun ne keskustelut heidän kanssaan tympivät, rasittavat, vievät voimia. Meillä vain on niin kovin vähän yhteistä. Vanhempani eivät lue, eivät ole erityisen kiinnostuineita oikein mistään, sen enempää kulttuurista kuin yhteiskunnallisista asioista. Eivätkä he vain ole koskaan olleet oikein keskustelevia ihmisiä, sellaisia, joiden kanssa olisi ilo vaihdella näkemyksiä ja mielipiteitä.
Lähinnä heillä on näkemyksiä sukulaisten ja tuttaviensa asioista, kuinka typerästi sekin sanoi ja kuinka hölmösti nekin käyttäytyvät ja yksi kyllä juo liikaa ja toinen se jaksaa paasata samoja asioita. Ja minä en ymmärrä, miksi he haluavat olla tekemisissä ihmisten kanssa, joista riittää aina pahaa sanottavaa.
Jotenkin vain välillä koen vanhempani aikamoisiksi energiasyöpöiksi. En nyt oikein tiedä, olenko kysymässä neuvoa vai kokemuksia vai halusinko vain purkautua.
Millaisen asenteen olette muut ottaneet, vanheneviin, tylsistyviin, vuosi vuodelta muita tuomitsevampiin ja omiin rakkaisiin ajatuksiin kiinteästi juuttuneisiin vanhempiinne?
Ei pitäisi valittaa. Minä olen aikuinen ihminen ja minulla pitäisi riittää voimia ja ymmärrystä ikääntyville (tosin terveille ja hyväkuntoisille, alle seistemänkymppisille) vanhemmilleni.
Mutta kun ne keskustelut heidän kanssaan tympivät, rasittavat, vievät voimia. Meillä vain on niin kovin vähän yhteistä. Vanhempani eivät lue, eivät ole erityisen kiinnostuineita oikein mistään, sen enempää kulttuurista kuin yhteiskunnallisista asioista. Eivätkä he vain ole koskaan olleet oikein keskustelevia ihmisiä, sellaisia, joiden kanssa olisi ilo vaihdella näkemyksiä ja mielipiteitä.
Lähinnä heillä on näkemyksiä sukulaisten ja tuttaviensa asioista, kuinka typerästi sekin sanoi ja kuinka hölmösti nekin käyttäytyvät ja yksi kyllä juo liikaa ja toinen se jaksaa paasata samoja asioita. Ja minä en ymmärrä, miksi he haluavat olla tekemisissä ihmisten kanssa, joista riittää aina pahaa sanottavaa.
Jotenkin vain välillä koen vanhempani aikamoisiksi energiasyöpöiksi. En nyt oikein tiedä, olenko kysymässä neuvoa vai kokemuksia vai halusinko vain purkautua.
Millaisen asenteen olette muut ottaneet, vanheneviin, tylsistyviin, vuosi vuodelta muita tuomitsevampiin ja omiin rakkaisiin ajatuksiin kiinteästi juuttuneisiin vanhempiinne?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minun äitini täytti juuri 90. Myönnän, että väliin olen ihan puhki, kun en millään jaksaisi käydä hänen kanssaan läpi Putinin Venäjän-politiikkaa tai Vanhasen nössöyttä ulkopolitiikan hoidossa.
Minä, 68-vuotias tytär, puhuisin mieluummin Mäntän kuvataideviikoista, Porin jazzien ohjelmistovalinnoista tai Carverin novelleista.
Miniäni taas ei ole kiinnostunut mistään näistä. Ruotsin prinsessa (Mikä sen nimi taas on?) ja käyttämäni hotelliketjun juopotteleva nainen kiinnostaa häntä puheenaiheena.
Eli semmoista se on. Sielunsiskoa on vaikea löytää. Edes sukulaisistaan.
Minulle ovat tulossa kesälomaretkeilemään vuoron perään kaikki lapset kumppaneineen. Huoh! Mä lähden Iittalaan. Tai edes Saarenmaalle.
niinpä kuhan rahaa edes saa avuks ettei niitten lihomista kyyläämistä kuorsaamsista karjumista ja pieruja tartte loputtomiin sietää..
Lähes 50 v olen padonnut tunteitani ja tällä lomareissulla sanoin isälleni (82) suoraan mitä ajattelen!
Jos häntä ei totella hän aina alkaa huutamaan ja karjumaan.Perin mökin ja sielläkin hän määrää vielä joka asian vaikka haluaisin tehdä pikku muutoksilla oman näköiseni.
Äitini on ihan loppu tähän möyhäämiseen mutta antaa taas anteeksi,on tullut sairauksia vaikka mitä sen seurauksena.Isäni on muuten hyvä mies mut luonne yks piru.Veljeni on samanlainen.Puhua ei kesketä,vaan huudetaan ja korotetaan ääntä että oltais "suurempia" ja vaikuttavampia.
Lapsesta saakka on alituinen isän pelko ollut varjona,nyt karistin karstat ulos.
Pahalta tuntuu - mutta en aio enää "totella",minä kohta kuuskymppinen lapsi.Oikeinko? En tiedä.
Toivottavasti tajuaa.
Olen aina huolehtinut heistä pitkänkin matkan takaa,mutta sitä he ei huomaa.Ovat niin jo menneet höppänöiksi ja yrittävät silti jaksaa.Äitini aina myös valittaa isän inhottavasta tyylistä,en haluais enkä jaksais kuunnella.
Kyllä on raskasta!!
Miten sulla nyt noin "huonosti" asiat on? Eikö fiksua nimeomaan olisi hyväksyä vanhemmat sellaisinaan ja nauttia heidän viimeisistä elinvuosistaan, niin kauan kuin vielä elävät?? Kohta sulla ei siten ole enää vanhempia. Minä ainakin rakastan ja kunnioitan omia vanhempia, vaikka he ovatkin monessa asiassa erilaisia, ja kiinnostuksen kohteet eriävät.
Ota sillä tavoin terveellisesti välimatkaa. Elä omaa elämääsi juuri niin kuin haluat ja anna heidän elää omaa elämäänsä omalla tavallaan.
Puheet, huudot ja muun möykän,jos sellaista on
jätä omaan arvoonsa. Toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Vältät kertomasta heille omista suunitelmistasi, aikatauluisasi, henkilökohtaisita asioistasi ja sen sellasista, että eivät saa turhaa tarttuma-alaa ja vääntömomenttia sinuun.
Kommentoit niitä sukulisten asioita,jos sellaisesta puhuvat - vaan suuripiirteisesti. Ai jaa, vai niin, onpa onpa... Eiköhän ne täysipäiset sukulaistet hoida omat asiansa ja elämänsä omalla tavallaan. Ei siihen tarvita vanhempiesi neuvoja.
Puhu vanhempiesi kanssa säästä (se kiinnostaa yleensä kaikkia), televisio-ohjelmista, vuodenajasta (onpa ollut kaunis kesä...millainen mahtaa olla loppukesä), heidän asumisympäristöstään, sinun asumisympäristöstäsi,
mieliruuistanne yms.
Kun tulevat käymään, kysy mikä heitä kiinnsotasi ja menkää sitten sinne mikä kiinnostaa.
Onko hyvä mennä ostoksille vai urheilukilpailuun, kävelemään merenrantaan vai puistokadulle, onko asuinpaikassasi joku kiinnostava kesätapahtuma tai vaikka kesäkonsertti, jossa voisitte käydä ?
Tsemppiä sinulle. Olen suurinpiirtein samanikäinen nainen ja ymmärrän, että vanhemmat voivat olla tosi rasittavia. Utelevat, kyselevät, tuomitsevat, arvostelevat, yrittävät vaikuttaa, heidän mielipiteensä on aina parempi kuin minun ja niin edelleen.
Koeta kestää ja elä omalla tavalla omaa elämääsi.
Jotenkin kivaa nähdä omat ajatukset ja toimintatavat tänne kirjoitettuna jonkun toisen toimesta.
Omat vanhempani ovat kuolleet, mutta miehen vanhempien kanssa on ollut huonoja ja todella kuluttavia aikoja. Eivät he koskaan ole pahaa tahtoneet tai tarkoittaneet, mutta heidän tapansa toimia ja puhua on uuvuttava ja kuluttava. Jotenkin on täytynyt olla varpaillaan ja puolustuskannalla jatkuvasti.
Mutta vähitellen ollaan edistytty ja nyt kanssakäymisemme on aika liki tuota mitä kuvailit.
Eli vanhempasi ovat näitä "rakkaita" kyylänaapureita...?
Olen sinua lähes puolet nuorempi ja minun huoleni on se, että vanhemmat valittaa ja kysellee milloin oikein tulen käymään kotona. Välimatka on n. tunnin ajomatka. He eivät koskaan tule käymään minun luona. Vaan aina minun pitää mennä heidän luokseen. Ja tietenkin omina vapaapäivinä, usein vkonlopuksi, n. pari kertaa kuussa. Ja jos en mene, kysytään mitä minulle on tehty, etten voi tulla kotona käymään. Siinä sitten huonoo omaa tuntoa potien olet omassa kotona.. ihana olotila. En ymmärrä mikä on niin vaikeaa saada vanhemmat tajuamaan et minulla on oma elämä ja omat ihmissuhteet että olisi kiva pistäytyä kotipaikalla, ihan päiväseltään. Kyllästyttää tuo meneminen ja tuleminen. Mutta olenhan minä meidän 4 tytön sisaruskatraan nuorin, joten olen varmaan ikuinen vauva, jonka PITÄISI tehdä niin kuin äiti käskee. Tämä ongelma on siis äidin kanssa. Isä ei ota kantaa. Sanokaa mitä voin tehdä, ettei välit mene? Rupee olemaan ymmärrys vanhempia kohtaan menny...