Päätinpä aloittaa keskustelua jokaista koskevasta asiasta. Miten vanhempanne ja sukulaisenne suhtautuivat tai suhtautuvat ulkomaalaiseen puolisoonne? Mitkä olivat ensimmäiset reaktiot, kun kerroitte seurustelevanne ulkomaalaisen miehen kanssa? Onko tullut vastaan ennakkoluuloja tai ikäviä tilanteita? Ovatko välit viilenneet joidenkin sukulaisten kanssa? Kertomuksia :-)
Vanhempien ja sukulaisten suhtautuminen
mmaarjastajAtar
141831
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
että hyvä, ettei isäsi elä enää, sillä hänelle olisi ollut liian rankkaa, kun tytär seurustelee mustan miehen kanssa ja häpesi sitä itsekin.
sitten ihastuivat. Kun tapasivat mieheni ensimmäisen kerran. Nyt ei ole kenelläkään mitään enää enakkoluuloja =).
Tosin muutamat "ystäväni" liukenivat paikalta vähin äänin, mutta liekö he sitten oikeita ystäviä olleetkaan, kun noin otti koville minun muslimimieheni.
Vanhempani eivät ole koskaan välittäneet, mistä maasta tai minkä värinen yms. puolisoni on... Lapsenlapset ovat heille kaikki kaikessa. Sukulaiset ovatkin sitten eri juttu. Tätini ja serkkuni eivät ole koskaan tavanneet lapsiani, vaikka ennen heitä läheisiä oltiin, setäni ei myöskään koskaan halunnut nähdä lapsiani ennen kuolemaansa (oli odotettavissa)..Voin vain ihmetellä sitä päivää, kun "joudumme kohtaamaan" sukulaisten kanssa, heh.. Ei ole meidän menetys!
Vastaan, vaikka lihaa syövänä heteromiehenä en seurustelekaan miehen kanssa.
Ulkokultaiselle äidilleni riitti hyväksynnän saamiseksi, että vaimolla oli akateeminen koulutus ja ökyrikkaat vanhemmat. Isä sanoi, että hyvä kun dekerenoitunut perimämme saa uutta verta joukkoon. Sisareni oli juuri silloin muuttamassa perheineen Japaniin ja oli iloisen hämmästynyt yhteensattumasta.
Kaikki muutkin sukulaiset ovat olleet hurmaantuneita tavattuaan vaimoni. Aivan kuin kaikki ystävänikin. Hän kun totisesti osaa esiintyä edukseen.
siis kysymys oli tietenkin miehillekin suunnattu... Jotenkin tuli vain ilmeisesti alitajuntaisesti tuo mies kirjoitettua.
Kiva kuulla, että näin hyvin on suhtauduttu. Tosin, mitä pahaa japanilaisesta oikeastaan voi keksiä sanottavaksi?
Positiivinen on ollut suhtautuminen, tosin asumme Brasiliassa emmekä loisi Suomessa.
Täytyy sanoa että kerrankin matkamiestä lykästi, muijan vanhemmilla on rahaa vaikka lampaat söisi. Pääsi ns. isoon taloon sonniksi.....
En minäkään keksi japanilaisesta mitään pahaa sanottavaa, enkä edes yritä keksiä ;-) Palstalla on kylläkin sanottu pahaa japanilaisista miehistä.
Japaniasia ei mitenkään minulle kuulu, sillä edes työmatkani eivät ulotu Shanghaita kauemmaksi itään, tuo vain on pistänyt silmään miten palsta perinteiseen tapaansa jakaa japanilaiset miehet ja naiset kahdelle eri planeetalle.
venäläisistä. Naiset uskomattomia kaunottaria, mutta miehet ties mitä. Eivätkä Venäjä ja Japani varmasti ole ainoat, joissa mystisesti naiset ovat mahtavia, miehet hirviöitä... On se maailma kummallinen :-)
Onneksi palsta pitää meidät päivän tasalla siitä ilouutisesta, että Suomessa sentään on ainoana maana maailmassa toisinpäin, miehet mahtavia ja naiset hirviöitä. Vai oliko ne lepakoita? Pakkohan meidän on etsiä hirviöpuolisomme ulkomailta, kun palstan auktoriteetti sanoo, että suomalainen mies ei meihin "pitkällä tikullakaan" koskisi :-D
"Tosin, mitä pahaa japanilaisesta oikeastaan voi keksiä sanottavaksi?"
Kysy kiinalaisilta ja korealaisilta. Heillä voi olla asiasta jokunen eriävä mielipide...
Äiti sanoi: -Menitpäs sitten valitsemaan poikaystävän niin kaukaa että varmasti saat ikävöidä oikein paljon. Eikö sieltä (kotipaikkakunnaltani) löytynyt ketään kivoja poikia?
Äiti on myös useasti kysellyt, että onko poikaystävälläni tyttöystäviä myös omassa maassaan. Kun he tapasivat ekaa kertaa, äitini oli ihan myyty :) Ihastui poikaan myös. Sanoi vaan, että: -Liiankin nätti pojaksi, kaikki tytöt ihastuu siihen.
Mut tykkää kyl hänestä muuten, sanoo mukavaksi & kohtelee kivasti. Tänään sanoi, että: -Oispa kiva jos oisit raskaana (koska mulla on ollut pahoinvointia monena päivänä), sitten mustakin tulis mummo!
Isäni ei tainnut kommentoida ulkomaalaisuutta sen kummemmin. Enemmän kyseli: -Noh, onko sillä ammattia? Opiskeleeko? Mitä se tekee? yms. Ja sit oli tietysti hirveen huolissaan, varsinkin kun kuuli ekan kerran, että olin tutustunut tuommoiseen poikaan :) En tiedä oikeastaan mitä isäni ajattelee, ei se oikein puhu ajatuksistaan. Haluais tietenkin vain parasta tyttärelleen, korkeasti koulutetun jne. (isäni arvostaa opiskelua ihan mielettömästi, on sen sukupolven ihmisiä)
Sukulaiseni näkivät pojan lakkiaisissani, ja ne jotka uskalsivat jotain sanoa/ilmaista, niin tykkäsivät ja suhtautuivat positiivisesti ja uteliaisuudella.
Itse olen tavannut pojan sukulaisia myös, ekaksi äidin (tultiin ekalla kerralla ihan hyvin juttuun, mut silloin ei vielä ollutkaan selvää, että me seurustellaan...), sitten mummon, ja sitten isoveljen. Mummo suhtautuu minuun kaikista myöteisimmin, puhuu minulle kieltä ja on varma että opin sitä/ymmärrän mitä hän sanoo. Tapasin myös muita sukulaisia heidän sukujuhlissaan, ja esim. tätinsä suhtautui minuun kivasti. Muista en oikein osaa sanoa. Varmaan monet ovat aika epäileväisiä, kun olemme vielä niin nuoria. Jäi aika huono fiilis siitä, ettei pojan isä sanonut mulle mitään, kun näimme sukujuhlissa, katseli vaan. Samoin sisko, ja niin lähinnä velikin.
"19-v. tyttö"
Kakara, jolla on kompulsiivinen tarve jakaa persettä.
"Äiti sanoi: -Menitpäs sitten valitsemaan poikaystävän niin kaukaa että varmasti saat ikävöidä oikein paljon. Eikö sieltä (kotipaikkakunnaltani) löytynyt ketään kivoja poikia?"
Äiti esitti ensimmäiseksi selkeän huolen jälkeläisensä järjen juoksusta.
"Äiti on myös useasti kysellyt, että onko poikaystävälläni tyttöystäviä myös omassa maassaan. Kun he tapasivat ekaa kertaa, äitini oli ihan myyty :) Ihastui poikaan myös. Sanoi vaan, että: -Liiankin nätti pojaksi, kaikki tytöt ihastuu siihen."
Sitten äiti yritti kertoa jälkeläiselleen että karvaranne polkee kaikkea mikä liikkuu. Ja tavattuaan karvaranteen huomasi että itselläänkin on vakava henkinen vamma. (Eli on perinnöllistä)
"Mut tykkää kyl hänestä muuten, sanoo mukavaksi & kohtelee kivasti. Tänään sanoi, että: -Oispa kiva jos oisit raskaana (koska mulla on ollut pahoinvointia monena päivänä), sitten mustakin tulis mummo!"
Äidin mielisairaus saa vakavampia merkkejä.
"Isäni ei tainnut kommentoida ulkomaalaisuutta sen kummemmin. Enemmän kyseli: -Noh, onko sillä ammattia? Opiskeleeko? Mitä se tekee? yms. Ja sit oli tietysti hirveen huolissaan, varsinkin kun kuuli ekan kerran, että olin tutustunut tuommoiseen poikaan :) En tiedä oikeastaan mitä isäni ajattelee, ei se oikein puhu ajatuksistaan. Haluais tietenkin vain parasta tyttärelleen, korkeasti koulutetun jne. (isäni arvostaa opiskelua ihan mielettömästi, on sen sukupolven ihmisiä)"
Isä on jossain määrin järkimiehiä. Asiantuntevasti huomasi että kamelikuskin koulutuksella ei pitkälle, Suomen kaltaisessa maassa, pötkitä. Viisaana miehenä pysyy vaiti ja toivoo salaa että tytär (kohta entinen tytär jos meno jatkuu) tulisi järkiinsä.
"Sukulaiseni näkivät pojan lakkiaisissani, ja ne jotka uskalsivat jotain sanoa/ilmaista, niin tykkäsivät ja suhtautuivat positiivisesti ja uteliaisuudella."
Sukulaiset eivät järkytykseltään saa sanaa suustaan. Muutamat hieman urkkivat kuinka helvetissä sukulaistyttö on karvaranteen riesoikseen hankkinut. Hiljaisimmat sukulaiset ovat terveen isän puolelta.
"Itse olen tavannut pojan sukulaisia myös, ekaksi äidin (tultiin ekalla kerralla ihan hyvin juttuun, mut silloin ei vielä ollutkaan selvää, että me seurustellaan...), sitten mummon, ja sitten isoveljen. Mummo suhtautuu minuun kaikista myöteisimmin, puhuu minulle kieltä ja on varma että opin sitä/ymmärrän mitä hän sanoo. Tapasin myös muita sukulaisia heidän sukujuhlissaan, ja esim. tätinsä suhtautui minuun kivasti. Muista en oikein osaa sanoa. Varmaan monet ovat aika epäileväisiä, kun olemme vielä niin nuoria. Jäi aika huono fiilis siitä, ettei pojan isä sanonut mulle mitään, kun näimme sukujuhlissa, katseli vaan. Samoin sisko, ja niin lähinnä velikin."
Karvaranne vei vaalean valloituksensa kotiin näytille missä karvaranteen mummo on jo niin saatanan sekaisin että ei raukka ymmärrä kenen kanssa on puheissa. Mummo kiroaa itsekseen sitä että nuorison puheista ei saa mitään selvää.
Vosu on ilmeisesti pilvessä kun kuvittelee ymmärtävänsä mummon jokeltelut, tietenkin toinen vaihtoehto on se että vosun ÄO on niin matala että on mummon kanssa samalla henkisellä tasolla.
Karvaranteen isä seuraa tilannetta ja miettii koska pääsee liukkaille. Pojan kanssa asiasta on keskusteltu jo. Velipoika on jonossa toisena. Serkuilta menee vielä tovi päästä tilanteeseen.
Karvaranteen siskolla on herne pahasti nenässä ja syystä. Tähän asti karvaranne on pamputtanut vain siskoaan, mutta tilanteeseen on tulossa muutos (ainakin toistaiseksi) sillä onhan karvaranteella nyt aito suomivosu jolta lohkeaa.
Niin, jälleen kerran surullinen tarina mutta niin tosi.
Suomalainen nainen ei voi voittaa.
Aina samaa kaavaa.Et sano mitään,meluat tyhjää.
Kannattaisi katsoa myös omaa mielenterveyttään,
koska se sattuu itseen mitä toisissa kritisoi.
Tunnen myötätuntoa sinua kohtaan,koita elää tämä päivä positiivisesti.Muuten mikä sinun mokusuhteesi on ?Minut saa vapaasti sanoa myös mielenvikaiseksi,jos se sinua helpottaa jotenkin.
Olet aika paljon kommenttia antamassa siellä täällä?Itse olen mokuvaimo eikä nyt tarvitse alkaa taas niitä suominainen haukkumisia,en valita, elämä on mallillaan.
Noin surkea äidinkielessäsi?
Kommentoi vasta kun opit kirjoittamaan. Sitten saamme vuoropuhelun aikaiseksi.