Kuinka moni teistä - tyttäristä - miksei pojistakin - on havahtunut aikuisuudessaan siihen, miten ovat joutuneet elämään koko varhaiselämänsä äitiensä manipuloinnin kohteena -
ja ehkä jälkikäteet manipulaatio lisääntynyt teidän mustamaalamiseksenne, koska olette katkaisseet pelin, ettekä jatkaneet äitienne jatkeena olemista - pelinappulana äitienne kenties loistokkaassa tarinassa - mitä hän aina pikkutyttönä mielessään kuvitteli. Hänen Tyttärensä, Hänen Uransa, Hänen Miehensä, Hänen Ruokansa - kehukaa Minua . . .
Mitä manipulaatio on teidän elämässänne vaikuttanut, tai miten lähinnä?
Oletteko eksyneet itseltänne, jos olette koko ikänne tottuneet - tai siis saaneet olla olemassa vain äitienne peileinä - muutoin on ollut täysi hiljaisuus vastassa - jollei peilin ominaisuutta ole täytetty, niinkuin äiti TAHTOO?
kysyy yksi tytär, joka on havahtunut äitinsä musta pohjattomaan janoon - varjoon, joka vain imi - eikä koskaan mitään antanut, koska ei ollut mitään - antaa.
ja ehkä jälkikäteet manipulaatio lisääntynyt teidän mustamaalamiseksenne, koska olette katkaisseet pelin, ettekä jatkaneet äitienne jatkeena olemista - pelinappulana äitienne kenties loistokkaassa tarinassa - mitä hän aina pikkutyttönä mielessään kuvitteli. Hänen Tyttärensä, Hänen Uransa, Hänen Miehensä, Hänen Ruokansa - kehukaa Minua . . .
Mitä manipulaatio on teidän elämässänne vaikuttanut, tai miten lähinnä?
Oletteko eksyneet itseltänne, jos olette koko ikänne tottuneet - tai siis saaneet olla olemassa vain äitienne peileinä - muutoin on ollut täysi hiljaisuus vastassa - jollei peilin ominaisuutta ole täytetty, niinkuin äiti TAHTOO?
kysyy yksi tytär, joka on havahtunut äitinsä musta pohjattomaan janoon - varjoon, joka vain imi - eikä koskaan mitään antanut, koska ei ollut mitään - antaa.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Koskettavaa luettavaa.
Olen yksi näistä onnettomista, jotka pikkuhiljaa nelikymppisinä miettivät "kuka minä olen oikeasti"
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001509&posting=22000000027144039
Jep, onhan meitä.
Itsekin tajusin tässä vasta vähän aikaa sitten, että olen AIVAN liikaa antanut ÄITINI TAVAN ELÄÄ vaikuttaa OMAAN tapaani elää.
Tai oikeastaan osittain en ole edes OSANNUT elää, koska kontrollinhaluinen äiti on aina "taka-alalla" ollut päsmäröimässä ja kertoilemassa, miten asioiden OIKEASTI tulisi olla!
Tuon vuoksi esim. seurustelusuhteet jäivät nuoruudessa tosi vähiin, (koska äiti oli aina haukkumassa "kandidaatteja").
Se sitten kostautui aikamoisena bile-laiffina opiskeluaikoina, kun "vahinko piti ottaa takaisin" ja KOVAA!
Myös minä olen havahtunut äitini manipulointiin muutama vuosi sitten. Enää en ole hänen pelinappulansa, vaan elän omaa elämääni -onnellisena. Tietysti äiti yrittää nyt syyllistää ja mustamaalata, mutta hänen juonitteluihinsa en enää lankea. Hänen manipulointinsa ja sairas vallanhalu on vaikuttanut eläämääni todella paljon jo varhaislapsuudestani lähtien. Elämäni on helpottunut huomattavasti, kun en enää juurikaan pidä yhteyttä.
Äiti ei ole terve, hänellä ei ole empatiakykyä. Narsistien uhrien tuesta olen saanut paljon apua ja olen saanut huomata, etten ole todellakaan ainoa samojen asioiden kanssa painiskeleva.
Olin äitini uhrina neljäkymmentä vuotta. Kun lopetin sen, niin välit menivät poikki. Äitini mielestä minun tulisi palvoa häntä, koska hän on äitini ja vanhempi minua. Minusta taas kunnioitus pitää ansaita ja hän ei sitä todellakaan ansaitse käytöksensä vuoksi. Nyt menee paremmin, kun en pidä yhteyttä.
Kuinkahan monta meitä oikein onkaan? Jo Suomessa yksistään?
Äidilläni sentään on rakas ihmeellinen poikansa. Mitä hän tyttärellä tekisi... tai no olishan tytärtä kiva panna piikomaan yhä vielä...
Kääk tuommoiset naiset, miksi ne menee ja hankkii lapsia ollenkaan?
Ne kuule hankkii lapsia tasan tarkkaan itsekkäistä syistä: päteäkseen, saadakseen arviostusta suvun ja ystävien piirissä - ja saadakseen,jonkun,jonka on PAKKO alistua hänen tahtoonsa ennen kuin pääsee lapsuudenkodin piiristä vapaampiin ympyröihin.
Lapsi on heidän tahtonsa jatke ja lapsella on vain välinearvo. Lapsi nujerretaan ja siitä pitää ottaa turhat luulot pois, ettei se rupeaisi uskomaan olevansa fiksumpi kuin vahempansa. Voi ihmettä ja kummaa, mutta tällaista se elämä on.
Tällaisella kieroutuneella vanhemmalla ei ole syyllisyydentuntoa, vaan hän mielestään tekee aina oikein. Vain hänen mielipiteensä on oikea.
Kaikki paha on aina muiden syytä tai se selitetään muiden syyksi.
Kieroutuneella vanhemmalla ei myöskään ole ole häpeäntuntoa tai mitään omaatuntoa. Ylipäätään tunne-elämä puuttuu kokonaan.
Hän on kyllä usein tavattoman hyvä puhumaan ja manipuloimaan ja näyttelemään "tunteita" tai muuten oikeita asioita oikealla hetkellä. Mutta empatia puuttuu kokonaan ja toisen ihmisen (lapsen) vaikeassa tilantessa väännetään vaan puukkoa haavassa. Empatiaa ei ole.
Vain äitini tahdolla ja "tunteilla" oli perhe-elämässämme jotakin merkitystä. Itse sai vain kuulla, että "ei sinulla ole mitään oikeutta" xxx.
Opin siis pikkulapsesta asti, ettei minulla ollut mitään oikeuksia. Velvollisuuksia vain.
Tiedän asian vuosikymmenien kokemuksella,koska olen elänyt narsistiperheessä lapsuuteni ja nuoruuteni.
Minultahan yritettiin nyppiä itsetunto kokonaan lapsuudenperheessä pois. Pelättiin, että pennusta tulee ylpeä,jos sitä joskus kiittää tai sanoo jotain positiivista.
Näistä kokemuksista voisi kirjoittaa vaikka kirjan, opiksi muille, millaista elämä on ollut.
Nyt elämä on aika hyvää, kun on omissa kuvioissa, eikä kukaan enää kyykytä.
ainakin jotkut meistä latistetuista pystymme kauheasta lapsuudestamme nuoruudestamme aikuisiälle jatkuneesta mollaamisesta kuitenkin rakentamaan ns. ihan hyvän elämän?
Oma avioliittoni on esim. erittäin hyvä. Siitä äitini muuten olikin hirveän kateellinen, että miten minä nyt ollenkaan olen löytänyt ja "saanut" (ansiotta hänen mielestään?) RAITTIIN miehen? Hänen oma miehensä (isäni) kun oli juoppo ja kuolikin maksakirroosiin. Erosivat ennen sitä ja äiti jaksaa viuruta vieläkin, 30 vuotta eronsa jälkeen, miten leskillä on niin paljon paremmin asiat kuin eronneilla... Hän tarkoittaa nähtävästi, että olisipa hän tiennyt isän kuolevan niin pian niin olisi roikkunut miehessä kiinni ne muutamat vuodet, että olisi päässyt nauttimaan leskille määrätyistä mahtavista eduista. Viis siitä että elämä oli yhtä helvettiä.
Melkoista laskelmointia! Raha ja vallankäyttö ovat tuommoisille niin hirveän tärkeitä juttuja, tunteet jäävät aina kakkoseksi.
Tämä voisi olla omilta näppäimiltäni näpytelty. Aika pelottavaa ja samalla jotenkin lohdullista lukea, että on muitakin jotka tietävät täsmälleen mitä itse on joutunut kokemaan.
Allekirjoitan tuon täydellisen empatian puutteen ja mielenkiinnon pitäytymisen vallankäytössä ja rahassa - omissa oikeuksissa - tässä tapauksessa lesken oikeuksissa - olin nuori opiskelija, kun oma rakas isäni kuoli, joka toivoi minulle vain parasta - äidilleni kamala kateuden kohde hänen rakkautensa minuun - sain kokea - puhukaa vaan Oidipuksesta - tai Elektrasta - mutta näin on saatu kokea - raha siirtyi kaiken tielle vallankäyttöelementtinä - sain kokea, mitä on nujertamisen elementit, kun raha astuu esiin eikä tytär nuorena ymmärrä puoliaan pitää - varsinkaan surun ja menetyksen keskellä - leski alkoi kyllä ottamaan leskenoikeuksista kaiken irti matkustelemalla sinne tänne useasti - mitä ei avioliiton aikana niin kovin tehty - hänen nautinnoistaan tuli pääasia - tytär sai virua köyhyydessä - hänen tarpeet lakkasivat olemasta - koska eihän niitä sitä ennenkään oltu huomioitu - paitsi isän osilta, joka tosin vietti PALJON aikaa pois kotoa - miksikö - niin.. jokainen rahanantaminen oli suurena almuna opiskelijan kukkaroon, joista aina muistettiin muistuttaa - mitään mielenkiintoa tyttären elämään ei ollut - koska ei sitä koskaan ollut ollutkaan - ja valvova silmäkin oli poissa - ja kyllä - tässäkin tapauksessa oli olemassa vain se ihmeellinen poika - ja tämän ihmeellinen elämä - joka tosin piti paljon elämästään vain itsellä - mutta silti antoi äitinsä roikkua siinä palkintona sisarensa mustamaalaaminen ja täydellinen dissaaminen - äiti - poika - etc .. se manipulointi oli jotain niin kuvottavaa, että sai minut voimaan fyysisesti - ja psyykkisesti - todella pahoin - sairastuin ihan fyysisesti jopa - jonka näin tuloksena siitä valehtelun ja juonittelun määrästä - mitä itseään täydellistymän kuvana äitini muille esitti - sitä kylmyyttä, mitä sain tyttärenä kokea - erityisesti isäni varhaisen poismenon jälkeen, en voi sanoiksi laskea - se on liian kipeä kirjoittaa - sanon - on äitejä, joissa vaikuttaa paha - paha, jota he eivät kykene hallitsemaan, ja jonka he työntävät tyttäriinsä ulos itsestään - ja sairastuttavat koko ympäristönsä - musta muuttuu valkoiseksi ja valkoinen mustaksi - kaikki saastuu heidän lähellään - tiedän, minulle oli kaikki mahdollista - äitini halusi tuhota ja nujertaa kaiken elävän ja lahjani minusta - onnistuiko hän? - viimeinen luku ei ole vielä kirjoitettu - kunpa isäni olisi ymmärtänyt kirjoittaa testamentin ajoissa - voimia omien oikeukiseni hakemiseen - ei vain ole - raadolliset sudet - sukulaiset - manipuloivan 'synnyttäjän' ympärillä - pelkkä ajatus hänestä saa voimaan pahoin - muodollisesti hän lähéttää kortin - tittelilläni aina varustettuna - se on hänen jatkeensa - ihminen tittelin takana - yhdentekevä. Kunpa hän lähtisi jo pois. Kokonaan. Ja antaisi elämäni minulle kokonaan takaisin. Poikaystäväni oli ainut, joka näki hänet suoraan, millainen hän oli. Mutta ei siitä sen enempää. Tarina ei jatku.
Nii-i...suomi-äiskien oidipuskompleksi jyrää...eikös vaan..?
POIKIA ei ole koskaan liikaa ja niissä roikutaan SAIRAALLOISESTI, kun sitten taas sekin energia on yleensä pois TYTÄRTEN huomioimisesta ja kannustamisesta!
Päinvastoin - tyttäriä vähätellään ja heille kostetaan oma kurja lapsuus. Poikien vika se oma kurja lapsuus ei tokikaan ole.
Ja tietty myös velvollisuus LEIPOA LAPSENLAPSIA, vaikka koko touhussa ei olisi mitään järkeä!!!
Siis koska ne kuitenkin tulisivat ÄITIINSÄ ja ÄIDIN ÄITIINSÄ!!!!!
LUOJA MEIDÄT TOISILTAMME PELASTAKOOT!!!
Katsopa tämän saman "Suku on pahin" -ketjun sivulla 3 menossa olevaa otsikkoa "Otin eron äidistä".
Siinä on paljon samoja teemoja kuin sinulla. Alkuperäinen on saanut jo 113 vastausta ja kommenttia,joten kyllä aikuista lastaan manipuloivien vanhempien teema herättää paljon mielipiteitä ja kyllä näitä manipuloinnista kärsineitä lapsia Suomessa riittää......
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001509&posting=22000000027144039
Olisi hyvä jos monet ainakin kärsineet lukisivat tämän ketjun. Ote:
"Olet kaiketi jo aikuinen ihminen. Kasva jo eroon lapsuuden kokemuksistasi. Monella muullakin on ollut eri syistä vaikea lapsuus, mutta turha sitä on jäädä märehtimään."
Huoh. Kasvamisestahan tässä ei ole kyse, jos hiukankin ymmärtäisit psykologiaa. Elän ihan onnellista elämää aviopuolisoni kanssa, meillä on asiat hyvin. Muistot ne kiusaavat, ja nehän pysyvät jatkuvasti pinnalla, koska äitini kaataa niskaani harva se päivä omat murheensa. En ole vielä koskaan, kertaakaan saanut puolestani häneltä tukea, kun joskus sitä olisin kipeästikin tarvinnut.
Milloin minun äitini olisi tarkoitus kasvaa aikuiseksi ja ottaa vastuunsa omasta elämästään ja teoistaan? Sitä ihmettelen.
"Ole sinä sitten vuorostasi oikea mallivanhempi, ettei lapsillasi ole aihetta vihata sinua."
Olemme puolisoni kanssa valinneet lapsettomuuden juuri sen takia, että perimien kierrätyksen riski on niin suuri - sekä alkoholismin että mielenterveydellisten.
Sisareni on ehtinyt hankkia kahden eri miehen kanssa neljä lasta, eikä uusioperhe ole toiminut mihinkään suuntaan. Hän on aina ollut ulospäin lapsirakas, mutta oikeasti vaikuttaa siltä, että lapset on hankittu sen vuoksi, että heitä voi määrätä ja komentaa mielin määrin. Ehkä sisareni kompensoi omaa voimattomuuttaan lapsuudessa sillä tavoin. Veljeni on homo tai biseksuaali eikä tietääkseni ole pannut alulle lapsia.
Olen muuten tuosta ensimmäisestä hätähuudostani lähtien miettinyt asioita joka kantilta, ja luultavasti nyt päässyt alkuun, niin etten enää kauan junnaa tässä rämeessä.
Kirjoitin tämän viimeisen viestin sen vuoksi, että täällä saattaa joku muukin onneton ihminen hädässään yrittää etsiä tukea ja apua.
Lopuksi ihmettelen vielä monen vastaajan kummallisia oletuksia ilman vähäisintäkään asiantuntemusta ja tietämystä meidän perheemme oloista muuta kuin sen pienen pätkän, jonka kirjoitin. Esim. monet ovat vetäneet kuvaan väkivallan, jota meillä siis ei ollut kuvassa mukana. Monet näyttävät nauttivan siitä, että saava spekuloida vaikka mitä mieletöntä. Parempi olisi minusta kun jättäisitte vastaamatta, ellette osaa pitäytyä asiassa vaan kehräätte jotain ihmeellisiä haamukuvia kirjoittajasta ja hänen lähimmäisistään. Ugh.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4000000000000036&posting=22000000002348077
ja teeskentelemätön oli kirjoituksesi, kiitos siitä.
Niin, menneeseen ei kannata jäädä makaamaan, saati tuijottamaan.
Vastuunottaminen nykyisyydestä voi parhaiten auttaa hyvän huomisen syntymiseen.
Traumojen hoitoonkin saa apua ja yksin ei tarvitse jäädä, yhdenkään. Nosta katseesi ylös, eteenkin jos joka puolelle nousee seinä vastaan. Kts. Psalmi 50:15, testaa sen paikkaansa pitävyys ihan itse.
Itse huomasin, että omat ajatukseni ja oletukseni itsestäni ja toisista muuttuivat-ei muuta-sen myötä muuttuikin kaikki. Tein tarkan väliarvioinnin omista arvoistani ja tarvittavat korjaamiset toiminnoissani.
Ei tarvitse enää syyttää muita-vaikka aiheita olisikin, siis traumoja-sillä usein ongelmat ovat ihan muiden, ei siis omiani.
Itse sain huomata, miten oma manipuloiva äitini muuttui pikkuhiljaa oman suhtautumiseni myötä.
Neljä vuotta siihen meni, alkoi vain siitä, että tuumasin äidilleni, että ikävä vain, että sinulla ei mene hyvin ja purat sen minuun.
Mutta ...en suostu enää olemaan roskakorisi, etsi ammattiapua itsellesi.
Tätä samaa periaatetta olen käyttänyt muidenkin kanssa. Jos joku latistaa tai manipuloi, kieltäydyn jäämästä tuleen. Kehoitan ottamaan uudelleen yhteyttä, kun aikuisen oikeesti keskustelu on keskustelua.
Suosittelen lämpimästi, tosi ystävät tulee läheisimmäksi ja toisaalta turhat jäävät sivuun.
Parasta on, että saa olla jokaisessa suhteessa avoin ja rehellinen, teeskentelemätön. Miten vapauttava kokemus.
Miten isänne on toiminut näissä tilanteissa? Eikö isän tehtävä ole nimenomaan tukea äitiä ja auttaa näin lapsia kohti aikuisuutta ja erottautumaan äidistä omaksi yksilökseen? Vaikea tilanne on silloin,kun isä puuttuu perheestä. Tällöin lapsi joutuu erottamaan itse itsensä äidistä.
joka kantoi taakkaansa sitkeästi kuin aito suomalainen ainakin. Hänen taakkansa oli vaimonsa, äitimme. Allekirjoitan kaikki edellisen kommentit - minullakin oli narsisti äiti.
Kun isä kuoli pari viikkoa sitten, äiti sen kun nauroi vaan. Pääsipähän eroon miehestää, jossa riippui yli viisikymmentä vuotta, kun sai ilmaisen elatuksen, mutta jota inhosi ja jota haukkui jatkuvasti lapsilleen, samalla kun teeskenteli hyvää vaimoa ja äitiä vieraille.
Joskus minusta tuntuu, että äitini on paholaisen sukua. Yksi hänen tyttäristään on samanlainen. Yhdessä he nyt ketkuilevat kuin kaksi noita-akkaa. Me muut katsomme silmät pyöreinä: Miten joku voi olla noin täysin ilman kykyä rakastaa?
nuorena kuoleman kautta isänsä menettänyt vahvistaa:
jälkitilanne toi esiin äidin kontrolloivan,
vallanhimoisen, ahneen, narsistisen ja manipuloivan luonteen -- kaikki pyöri hänen ja tämän menetyksen ympärillä.. ja rahan - nöyryytyksien sarja - ja roikkuminen pojan perheessä ja elämässä - tytär pyyhittiin kirjasta kokonaan - ja se on liian karmiva kirjoitettavaksi. Raadollisuutta ei uskoisi - kun isä katoaa näköpiiristä. Valvova silmä - ja hän, joka rakasti. Kilpailu poismenneen rakkaudesta ja oikeuksista -sick.
Narsistillahan ei ole tunteita eikä tunne-elämää. Hän kyllä "näyttelee" hyvin erilaisia tunnetiloja seuraamalla mitä muut tekevät vastaavassa tilanteessa.
Lisäksi narsistit ovat usein sujuvia ja sukkelasanaisia, jopa uskottavia puheissaan. Mutta todellisuudessa se puhe on vain manipulointia ja oman kilven kiillottamista.
Narsisti ei häpeä, ei syyllisty eikä hänellä ole omaatuntoa, ei myöskään omantunnontuskia. Ei myöskään mitään empatiaa muihin ihmisiin.
Miksipä olisi omantunnontuskia, koska hän on täydellinen ja osaa kaiken. Syyt, viat ja virheet ovat aina varmasti muissa ihmisissä..
Narsistille toinen ihminen, se "uhri" (lapsi, puoliso, sisar, ystävä yms.) on vain palvelija ja narsisti yrittää hyötyä uhristaan niin paljon kuin mahdollista. Kovin on raadollista touhua.
Sitten, kun uhrista ei ole narsistille enää mitään hyötyä, hänet voidaan potkaista kevyesti hevonhelvettiin, ilman ensimmäistäkään kaipaavaa ajatusta.
Narsistia ei voi auttaa (hänhän ei ole sairas, ei tunne itseään sairaaksi, on täydellinen). Ei ole hoitoa, lääkitystä tai terapiaa, joka auttaisi.
Ainoa keino on pelastaa itsensä, oma terveytensä ja mielenterveytensä. Paeta, poistua, lopettaa suhteet ja lähteä omille teilleen. Eikä tulla enää koskaan takaisin.