Ja aivan ensiksi, haluaisin kommenetteja itse asiaan, en moraalisaarnaa siitä, että toisen viestejä ei saa lukea. Siitä on palstoilla jo ihan riittävästi keskusteltu. Kiitos.
Vilkaisin siis mieheni puhelinta ja siellä oli muutamia viestejä eräältä varatulta tuttavanaiselta ja muutamia viestejä joita mieheni oli hänelle lähettänyt. Olivat vihjailevia ja flirttailevia, mutta eivät kuitenkaan mitenkään tunteellisia tms. Huumorilla heitettyä flirttiä (kö) vain? Osa viesteistä oli tosin ihan tavallista kuulumisten kyselyä.
Onko tällainen normaalia? En oikein tiedä pitäisikö olla huolissaan. Yhdessä viestissä oli puhetta drinkille menosta jossakin vaiheessa. Tiedän tämän naisen, on mieheni kaveriporukassa liikkunut, mutta en tunne häntä sen paremmin. Ovat siis tavallaan kavereita.
Hakeeko hän jotain jännitystä elämäänsä vai mitä? En voi uskoa, että mieheni pettäisi. Olemme olleet yhdessä nuoresta asti ja hän on ihana isä lapsillemme.
Vilkaisin siis mieheni puhelinta ja siellä oli muutamia viestejä eräältä varatulta tuttavanaiselta ja muutamia viestejä joita mieheni oli hänelle lähettänyt. Olivat vihjailevia ja flirttailevia, mutta eivät kuitenkaan mitenkään tunteellisia tms. Huumorilla heitettyä flirttiä (kö) vain? Osa viesteistä oli tosin ihan tavallista kuulumisten kyselyä.
Onko tällainen normaalia? En oikein tiedä pitäisikö olla huolissaan. Yhdessä viestissä oli puhetta drinkille menosta jossakin vaiheessa. Tiedän tämän naisen, on mieheni kaveriporukassa liikkunut, mutta en tunne häntä sen paremmin. Ovat siis tavallaan kavereita.
Hakeeko hän jotain jännitystä elämäänsä vai mitä? En voi uskoa, että mieheni pettäisi. Olemme olleet yhdessä nuoresta asti ja hän on ihana isä lapsillemme.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tapahtuu sinun tietäen siitä, se on ihan ok. En tarkoita, että miehen tarvii näyttää sanasta sanaan viestit, mutta jos edes mainitsee ja ottaa asian puheeksi niin se on hyvä. Mutta jos se tapahtuu sinun tietämättä asiasta niin silloin siinä voi olla jotain muutakin, koska muuten mies varmasti kertoisi sinullekin viestittelystä.
aina vähän outoa on. ):
Mies, miksei se ole poistanut niitä viestejä kun tietää, millainen kyylä niitä siellä kotona penkoo?
"Ja aivan ensiksi, haluaisin kommenetteja itse asiaan, en moraalisaarnaa siitä, että toisen viestejä ei saa lukea. Siitä on palstoilla jo ihan riittävästi keskusteltu. Kiitos."
Eli rikollinen kirjoittaa, että rikosten teon vääryydestä on keskusteltu jo ihan tarpeeksi ja sen jälkeen alkaa kertoa viimeisimmästä rikoksestaan.
Kyllä niitä viestejä saa saatana lukee jos epäilee miehen pettävän.
Silloin voi erota miehestä ja nopeasti.
Onko tällainen vai väärin?
"Kyllä niitä viestejä saa saatana lukee jos epäilee miehen pettävän."
Tietosuojalain rikkominen on rikos. Sillä, epäiletkö jotain tai et, ei ole mitään väliä.
Pankinkin saa ryöstää, jos luulee, että omat rahat saattaa loppua?
No, jos miehesi ei ole sinulle viesteistä kertonut on kysessä varmaan jotain säpinää, ehkä vain mielikuvituksen ja viestien tasolla, ehkä enemmän.. sitä emme voi tietää.
Se ei kuitenkaan tarkoita sitä että hän olisi lakannut rakastamasta tai välittämättä sinusta. Toisinaan sitä vain pitkässä ja nuorena aloitetussa suhteessa tulee hetkiä jolloin miettii mitä muuta sitä olisi voinutkaan olla (vaikka kaikki olisikin hyvin suhteessa) ja kaipaa intohimoa ja uutuuden viehätystä..
Itsellä pitkä ja nuorena aloitettu suhde ja mietin moisia joskus, eli kokemusta on.. Itsellä nuo tunteet kuitenkin haihtuvat ja alkavat itseäkin ihmetyttää kun saa kunnon seksiä. :) Siksi neuvoisinkin sinua hieman piristämään seksielämäänne ja lisäämään intohimoa ja arvoituksellisuutta sillä suunnalla. Nimittäin jos suhteessanne muuten kaikki on hyvin, uskon että miehesi unohtaa pian mahdolliset "haaveilunsa" kun kotona on kiihkoa ja viettelyksiä..
Toivottavasti asiat selviävät ja syytä huoleen ei ole. Itse kyllä syyllistyisin kurkkumaan tuossa tilanteessa puhelinta ja ottaisin sen myös puheeksi kumppanini kanssa. Enkä hyväksyisi drinkkejä vieraan naisen kanssa.. Mutta näillä mennään seksiä ja rehellisyyttä!
vastauksesta. Tuo pitää kyllä paikkaansa, että pitkässä suhteessa tulee välillä niitä pitempiäkin suvantovaiheita. Kun lapset ovat vielä pieniä, niin menee aika heihin keskittyen. Katsotaan tilannetta rauhassa eteenpäin ja kehitetään ehkä joku yhteinen viikonloppu ilman lapsia.. (; Kuitenkin ne viestit jollakin tavalla painavat mieltä, vaikka koitan järkeillä että pientä viatonta flirttiä vaan...
95 % miehistä ei pysty olemaan naisen kanssa kavereita vaan ainakin ajatustasolla hakevat naisesta jotain aivan muuta
mikä tuo prosenttiluku sun mielestä on naisilla?
Kuulua siihen 5%:iin, mutta hyvä niin. Itseasiassa kaikki kaverinikin taitavat kuulua siihen 5%:iin.
Niin niin.. naiset ovat kavereita ja miehet ajattelevat jotain muuta. Ei kukaan pyydä jotain naista drinksuille kahdestaan kaverimielessä.. Sehän on täysin eri asia ku käydä "yksillä" miespuolisen kaverin kanssa.
Jos kuvittelette että tuo prosenttiluku olisi fakta, olette väärässä =). Jostain vaan repäsin.. ehkä pientä provoa oli havaittavissa, mutta pointti tuli varmaan selville.
mutta usko vaan, että aika moni nainenkin sitä seksiä miettii varsinkin jos kyseessä on kaikinpuolin mukava ja hyvännäköinen mies. Eri asia, jos kaverukset ovat tunteneet hiekkalaatikkoiästä asti toisensa, niin silloin suhde varmaan on niin sisarellinen, ettei seksi niin helposti tule mieleen. En silti varma voi olla, koska mulla ei ole lapsuudesta asti säilyneitä miespuolisia kavereita.
Niin varmaan ajatteleekin mutta en nyt puhu pelkästään seksistä vaan yleensä naisen "saamista itselleen", oli se sitten seksiä tai romantiikkaa tai molempia =).
Ja itsellä ei ole ollu koskaan mitään pitkäaikaista naispuolista ystävää. Ehkä siksi kommenttinikaan ei täysin osunut oikeaan =).