Ajattelin että josko täältä parisuhdepuolelta saisi vastauksia miehen käytökseen - vaikka toisaalta tämä kirjoitus sopisi erinomaisesti "Miehen logiikka"-otsikon alle. Toivoisin, etten saisi mitään "vaihda miestä, mitäs läksit"-tyyppisiä vastauksia, kun ongelma on ihan todellinen. Olemme siis 25 pariskunta.
Tapasin n.5 vuotta sitten ihanan miehen, joka kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä. Hän vaikutti eheältä ja hänellä on ihan OK-välit perheeseensä. Ja edelleen hän kohtelee minua kuin kukkaa, puhuu ja pussaa ja hoitaa kotiamme. Esikoisemme syntyy marraskuussa 2007 ja hän on aivan innoissaan uudesta tulokkaasta.
Nyt olen kuitenkin itse ihan kypsä miehen "sosiaalisiin ongelmiin". Mies onnistui armejan keskeytyessä aikoinaan hukkaamaan samassa yhteydessä kaikki ystävänsä - en tiedä käski ex-tyttöystävä silloin tehdä niin, vai mitä tapahtui. Sen jälkeen hänellä ei ole ollut enää yhtään kaveria, ei yhtään miesten iltaa.
Minulla on paljon ystäväpariskuntia ja hän vain löytää aina näiden parien miehistä kauheasti vikaa. Akateemiset on hänen mielestään ihan turhia tyyppejä, autoista puhuvat miehet on lapsellisia, joku puhuu liikaa ja toinen puhuu ärsyttävällä tavalla. Aina on jotain valitettavaa, eikä hän halua tutustua keneenkään tarkemmin. Miehellä on muutama sisko, joilla on tosi mukavat ja sosiaaliset puolisot, melkein saman ikäiset kuin hän itse on ja niihin minun mieheni ei halua ottaa mitään kontaktia, ei ole varmaan edes vaihtanut sanaakaan.
Töissä ns. asiakaspalveluhommissa miehellä ei ole yhtään kaveria, kun kaikki on niin ärsyttäviä. Joku puhuu liikaa, jollain on tylsät jutut, joku näyttää niin rumalta jne. Ei halua koskaan lähteä firman tilaisuuksiin, esim. pikkujoulut yms kun siellä olisi kuitenkin vaan tyhmiä tyyppejä.
Aikoinaan hänellä oli töissä pari naistuttavaa, joiden kanssa hän oli aina samassa työvuorossa ja niiden kanssa hän vietti kaikki tauot kunnes toinen naisista lopetti työt ko. firmassa ja toinen ihastui mieheeni ja alkoi pommittamaan tekstiviesteillä yms ja pienen keskustelun jälkeen mies itse laittoi välit poikki tuohon naiseen, koska hoksasi, ettei haluaisi että minä käyttäytyisin samoin kuin hän. Eli naisten kanssa tulee paremmin toimeen. Tosin minunkin naisystävissäni hänellä on lähinnä aina jotain arvosteltavaa. Kuka on tyhmä lehmä, kuka on ihan liian fanaattinen ja kuka on niin ruma ettei kehtaisi näyttäyty missään ko. naisen kanssa.
Mieheni ei tunnu käsittävän, että me kaikki olemme yksilöitä, meissä kaikissa on hyvät ja huonot puolemme ja ystävyyssuhteissa ideana onkin kunnioittaa niitä kaikkia puolia. Aina on ihmisiä joiden kanssa mielipiteet on erilaiset ja eikös erilaisuus pitäisi nostaa kunniaan? Eikai ystävien aina tartte olla samaa mieltä kaikesta?
Olen ehdottanut miehelle, että hän lähtisi vaikka pelaamaan jalkapalloa tai jotain, missä hän tutustuisi muihin miehiin ja saisi kenties kavereita, mutta ei. Siellä on kuulemma ihan luuserijätkiä. Olen myös raskauden myötä rohkaissut häntä isä-lapsikerhoihin, mutta ne miehet on kuulemma sellaisia tussukoita ettei niitä kukaan kestä. Kiva kun hän ei ole edes tavannut ko. ihmisiä ja luokittelee heidät nyt jo noin dramaattisesti.
Mutta kuten sanottu, hän kohtelee minua ja perhettämme kuin kukkaa kämmenellä. Samalla hän TUSKAILEE kun hänellä ei ole yhtään ystävää kenen kanssa mennä ja ottaa tuoppia tai harrastaa... Kyllähän me hdessä puuhaillaan vaikka mitä, mutta miesten ilta on aina miesten ilta ;) Käynhän minäkin naisten illossa...
Miten voisin saada mieheni suvaitsevaisemmaksi? Miten saisin hänet avoimeksi, että hän lähtisi rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin? Ja vieläpä niin, että jos joku vaikuttaa "pöljältä" niin ettei mieheni sanoisi suoraan että "oletpas sä ihan dorka". Sitäkin nimittäin hän tekee, että hän sanoo IHAN SUORAAN mitä ajattelee. Jos hän tapaa uuden tyypin, sanotaanko vaikka että joku mun ystävä tuo uuden miesystävän meille mukanaan ja uusi mies kertoo olevansa elektroniikkaliikkeessä töissä ja kertoo vaikka että on jännä päästä tutustumaan huipputekniikkaan niin läheltä, niin minun mieheni saattaa sanoa että "elektroniikka on pikkulasten juttuja, ootsä joku vauva vai?" ja sitten hän painelee istumaan tietokoneen ääreen. Eli sosiaalisissa taidoissa on kehittämisen varaa. Minulle hän ei ikinä töksäytä mitään noin eikä koskaan ole aliarvoinut kiinnostukseni kohteita.
Vai onko minun vain tyydyttävä tähän mieheni harrastamaan "ystävä terrorismiin"? Ja sanoa sille suoraan, että hän on täysin epäsosiaalinen hirviö ja on oma vikansa ettei hällä ole ystäviä? Hilfe?
Tapasin n.5 vuotta sitten ihanan miehen, joka kohteli minua kuin kukkaa kämmenellä. Hän vaikutti eheältä ja hänellä on ihan OK-välit perheeseensä. Ja edelleen hän kohtelee minua kuin kukkaa, puhuu ja pussaa ja hoitaa kotiamme. Esikoisemme syntyy marraskuussa 2007 ja hän on aivan innoissaan uudesta tulokkaasta.
Nyt olen kuitenkin itse ihan kypsä miehen "sosiaalisiin ongelmiin". Mies onnistui armejan keskeytyessä aikoinaan hukkaamaan samassa yhteydessä kaikki ystävänsä - en tiedä käski ex-tyttöystävä silloin tehdä niin, vai mitä tapahtui. Sen jälkeen hänellä ei ole ollut enää yhtään kaveria, ei yhtään miesten iltaa.
Minulla on paljon ystäväpariskuntia ja hän vain löytää aina näiden parien miehistä kauheasti vikaa. Akateemiset on hänen mielestään ihan turhia tyyppejä, autoista puhuvat miehet on lapsellisia, joku puhuu liikaa ja toinen puhuu ärsyttävällä tavalla. Aina on jotain valitettavaa, eikä hän halua tutustua keneenkään tarkemmin. Miehellä on muutama sisko, joilla on tosi mukavat ja sosiaaliset puolisot, melkein saman ikäiset kuin hän itse on ja niihin minun mieheni ei halua ottaa mitään kontaktia, ei ole varmaan edes vaihtanut sanaakaan.
Töissä ns. asiakaspalveluhommissa miehellä ei ole yhtään kaveria, kun kaikki on niin ärsyttäviä. Joku puhuu liikaa, jollain on tylsät jutut, joku näyttää niin rumalta jne. Ei halua koskaan lähteä firman tilaisuuksiin, esim. pikkujoulut yms kun siellä olisi kuitenkin vaan tyhmiä tyyppejä.
Aikoinaan hänellä oli töissä pari naistuttavaa, joiden kanssa hän oli aina samassa työvuorossa ja niiden kanssa hän vietti kaikki tauot kunnes toinen naisista lopetti työt ko. firmassa ja toinen ihastui mieheeni ja alkoi pommittamaan tekstiviesteillä yms ja pienen keskustelun jälkeen mies itse laittoi välit poikki tuohon naiseen, koska hoksasi, ettei haluaisi että minä käyttäytyisin samoin kuin hän. Eli naisten kanssa tulee paremmin toimeen. Tosin minunkin naisystävissäni hänellä on lähinnä aina jotain arvosteltavaa. Kuka on tyhmä lehmä, kuka on ihan liian fanaattinen ja kuka on niin ruma ettei kehtaisi näyttäyty missään ko. naisen kanssa.
Mieheni ei tunnu käsittävän, että me kaikki olemme yksilöitä, meissä kaikissa on hyvät ja huonot puolemme ja ystävyyssuhteissa ideana onkin kunnioittaa niitä kaikkia puolia. Aina on ihmisiä joiden kanssa mielipiteet on erilaiset ja eikös erilaisuus pitäisi nostaa kunniaan? Eikai ystävien aina tartte olla samaa mieltä kaikesta?
Olen ehdottanut miehelle, että hän lähtisi vaikka pelaamaan jalkapalloa tai jotain, missä hän tutustuisi muihin miehiin ja saisi kenties kavereita, mutta ei. Siellä on kuulemma ihan luuserijätkiä. Olen myös raskauden myötä rohkaissut häntä isä-lapsikerhoihin, mutta ne miehet on kuulemma sellaisia tussukoita ettei niitä kukaan kestä. Kiva kun hän ei ole edes tavannut ko. ihmisiä ja luokittelee heidät nyt jo noin dramaattisesti.
Mutta kuten sanottu, hän kohtelee minua ja perhettämme kuin kukkaa kämmenellä. Samalla hän TUSKAILEE kun hänellä ei ole yhtään ystävää kenen kanssa mennä ja ottaa tuoppia tai harrastaa... Kyllähän me hdessä puuhaillaan vaikka mitä, mutta miesten ilta on aina miesten ilta ;) Käynhän minäkin naisten illossa...
Miten voisin saada mieheni suvaitsevaisemmaksi? Miten saisin hänet avoimeksi, että hän lähtisi rohkeasti tutustumaan uusiin ihmisiin? Ja vieläpä niin, että jos joku vaikuttaa "pöljältä" niin ettei mieheni sanoisi suoraan että "oletpas sä ihan dorka". Sitäkin nimittäin hän tekee, että hän sanoo IHAN SUORAAN mitä ajattelee. Jos hän tapaa uuden tyypin, sanotaanko vaikka että joku mun ystävä tuo uuden miesystävän meille mukanaan ja uusi mies kertoo olevansa elektroniikkaliikkeessä töissä ja kertoo vaikka että on jännä päästä tutustumaan huipputekniikkaan niin läheltä, niin minun mieheni saattaa sanoa että "elektroniikka on pikkulasten juttuja, ootsä joku vauva vai?" ja sitten hän painelee istumaan tietokoneen ääreen. Eli sosiaalisissa taidoissa on kehittämisen varaa. Minulle hän ei ikinä töksäytä mitään noin eikä koskaan ole aliarvoinut kiinnostukseni kohteita.
Vai onko minun vain tyydyttävä tähän mieheni harrastamaan "ystävä terrorismiin"? Ja sanoa sille suoraan, että hän on täysin epäsosiaalinen hirviö ja on oma vikansa ettei hällä ole ystäviä? Hilfe?
Vastaukset 9
Vanhimmat
etta miehesi on kokenut joitain kovia pettymyksia ihmissuhteissa, erityisesti kaverisuhteissa.
Itse olen kokenut pettymyksia kaverisuhteissa jo ala-asteelta lahtien, minua on huijattu tai "potkittu paahan" jo niin monenlaisten ihmisten taholta, etta lahtokohtaisesti pidan ihmisia itsekkaina, ajattelemattomina ja pinnallisina kusipaina. Pystyn kuitenkin olemaan joidenkin ihmisten kaveri, koska olen oppinut jo hyvaksymaan ajatuksen. En odota ihmisilta mitaan hyvaa. Tekin siella ruutujenne takana olette sellaisia kusipaita etta 9mm luoti olisi ainoa mita ansaitsisitte :P
Miehellesi totuus on ehka valjennut vasta aikuisialla, ja liian akkinaisesti. Miehesi ei siis ehka pysty viela hyvaksymaan sita tosiasiaa, etta kaikki ihmiset ovat pahoja. Siksi on helpompaa valtella kaikkia ihmisia.
olen itsekkin vähän samanlainen,kuin miehesi eli kavereita ei ole en tykkää juosta sukulaisissa,niin,kuin mieheni tykkää tehä.tykkään vaan olla omissa oloissani en kaipaa mitään ylimääräistä,kun pärjään näinkin ihan hyvin.ja jos ei miestäs sosiaalinen elämä kiinnosta,niin eihän sille,sit mitään voi,mutta toi on kyllä aika noloo,että sanoo vieraan kuullen mitä siitä ajattelee siinä olis kyllä parantamisen varaa.mutta ei muuta,kun yritystä kehiin,jospa se siitä pikkuhiljaa lähtee ja eihän tiedä vaikka innostuis,sit,kun vauva syntyy,niin lähteen ihmisten ilmoille...
Olen eronnut kaksi kertaa, molemmat kerrat siitä syystä ettei miehellä ollut minkäänlaisia sosiaalisia kontakteja. Alussa se ei vaivannut minua,mutta jossain vaiheessa minulle alkoi tulla omituinen olo siitä ettei toisella koskaan ollut omia menoja ja ettei koskaan halunnut viettää aikaa perheeni tai ystävien kanssa. Ei tuntunut mukavalta.
kirjoitin äsken romaanin pituisen vastauksen tähän, mutta se ei tallentunutkaan sivulle :X
Lyhyesti; Keskustele miehesi kanssa ja kerro ettei hänen käytöksensä ja töksäyttelynsä ystäviäsi tai heidän kumppaneitaan kohtaan ole suvaittavaa, oikein eikä hyväkäytöksistä. Etenkin jos vieraat on kutsuttu teidän kotiinne kuuluu isännän tehtäviin osallistua keskusteluun ja käyttäytyä korrektisti vaikkei vieraista niin pitäisikään. Mielestäni sinulla on hyvä peruste pyytää miestäsi muuttamaan suhtautumistaan ja käytöstään, sillä ettenhän halua opettaa lapsellenne samoja käyttäytymismalleja ja tapoja. Joten pyydä miestäsi muuttamaan asennettaan, eihän hänen ylimmiksi ystäviksi tarvitse ryhtyä, mutta toimeen on tultava.
Ota miehesi mukaan vauvakerhoihin, neuvolaan, leikkikentälle, ja myös aikuisten tapaamisiin (kerro ystävillesi ja heidän puolisoilleen, jotta he osaavat varautua epämääräisiin tilanteisiin), voisi myös olla hyvä että miehesi "joutuisi" sosiaalisiin tilanteisiin yksin ja lapsen kanssa kaksin, jolloin hänen on "pakko" suoriutua..
Toivottavasti hän pikku hiljaa pääsee takaisin sosiaaliseen elämään ja saa itsetuntonsa takaisin... Hänellä on epäilemättä jotain konflikseja menneisyydessään, tai hän on vain pahasti syrjäytynyt.. (näihinkin ongelmiin on muuten ryhmiä ja terapiaa, mutta sehän olisi miehesi mielestä varmasti ainakin vielä täyttä roskaa..) Hyvää jatkoa! :)
Ei ketään voi väkisellä ottaa mukaan sosiaalisiin kanssakäymisiin. Jos on loukattu ja kiusattu lapsena ei halua luoda kanssakäymisiä samaan sukupuoleen. Itse olisin jossain määrin tyytyväinen, että mieheni olisi minun kanssani niin paljon kuin mahdollista. Ihmiset voivat olla luonteeltaan niin erilaisia, toiset haluavat olla kaksin, tehdä lähes kaikki asiat kaksin ja jos siitä tykkää niin mitä pahaa siinä on? Minulle sopisi, että mies viettäisi aikaa kanssani niin paljon kuin mahdollista. Nykyisellä miehelläni on useita kavereita, joiden kanssa hän harrastaa ja on sekin ok, mutten pane pahakseni jos mies on sellainen joka ei liiku missään.
isäksi hienon miehen.
onnea teille molemmille
EHKÄ vastaava tilanne paitsi kyseinen immeinen on naishenkilö.Hän tekee päätelmiä ihmisistä
kuulopuheiden perusteella ja päätyy ettei pidä henkilöstä... henkilöstä jota ei ole koskaan tavannut,jonka kanssa ei ole koskaan edes puhunu.
Tietyissä tilanteissa tavattu henkilö muuttui "epämiellyttäväksi"esim: ominais haju ärsyttävä tai se henkilö ei ole samaa mieltä asioista.
Kaikista asioista löytyi ensin se negatiivinen ja mikään ei ole hyvin jne., paljon arvostelua muiden ihmisten ulkomuodosta,pukeutumisesta jne.
Jos yritti saada mukaan johonkin harrastukseen niin aina löytyi joku syy ettei voi tulla ja siltikin valitusta kun ei pääse mihinkään.,ja jotain kivaa tekemistä pitäis keksiä.
Tämä henkilö oireilee aspergeriä,sitäkin on moniasteista.Aluksi oli tosi vaikeeta ymmärtää häntä mutta eiköhän se siitä.Väärinymmärryksiä varmaan tulee edelleenkin olemaan mutta eihä hän sille mitään voi.
Päivät on vain raskaan puoleisia kun KAIKISSA ON JOTAIN VIKAA.Hohhoijaa...!!!!
Muutoin ihan ok immeinen.:)
Kiitoksia vastanneille. Varmaankin täytyy vähän jutella, että miten saisi kielenkannat kuriin. Ja jännä nähdä, että tällaisia "erakoita" on olemassa, ja taustalla tosiaan voi olla kipeitäkin tilanteita mistä tämä ihmisvarautuneisuus johtuu. Missään nimessä en halua lapsellemme siirtää samanlaista ennakkoluuloista maailmankatsomusta, tosin minun kanssa hän saa hyvin laajan ja vapaan näkemyksen ja isänsä saa hieman opetella miettimään mitä päästelee jatkossa ääneen ja mitä ei ;)
Eiköhän tämä tästä jotenkin suttaannu, kiitos!
Kuulostaa hiukan minun entiseltä mieheltäni, jolla oli oikeastaan vain yksi parempi kaveri jonka kanssa vietti aikaa. Hän oli kyllä muutenkin todella epätasapainoinen tyyppi, en tiedä, mutta epäilen sen johtuneen jo hänen kotioloistaan, jotka nyt eivät olleet hääppöiset.
Hän ei kyllä jokaisesta löytänyt jotain vikaa, mutta osasi olla todella epäystävällinen kavereitani kohtaan. Esim. kerran yksi kaverini toi minulle etelästä tuliaiseksi sellaisen rannekorun, niin tämä entiseni sanoi tämän kaverini kuullen, että et kai sä nyt tollasta käyttäis!! Todella törkeää mielestäni! Olisi voinut sitten sanoa edes niin ettei kaverini olisi ollut kuulemassa..
Ja toisen kerran hän oli minun luonani ja kaverini soittivat että jos he tulevat käymään, niin entiseni ei tullut heitä edes moikkaamaan, istui vain toisessa huoneessa ja katsoi telkkaria, kun kysyin tuleeko kahville jota keitin kavereilleni, niin ei hän vain istuu ja katsoo telkkaria, ja viestittää kavereilleni että ei kiinnosta olla missään tekemisissä..
En tiedä sitten oliko mustasukkainen minusta, vai mitä..
Minusta on juuri kaikkein inhottavinta tuollainen ettei voi edes yrittää sitä hetkeä olla edes muodollisesti ystävällinen, olla sanomatta mitään tyhmää niin kuin sinun miehesi tekee myös.
Mielestäni sinun kannattaisi jutella asiasta miehesi kanssa ja sanoa, että et halua käyttäytyvän noin, ja kannattaa sanoa ihan ystävällisesti että miksiköhän mieheööä ei ole ystäviä, kun kerran kaikissa on vikaa tms..