T.Suni, voitko todistaa väittämäsi oikeiksi?

Teuvo Suni vastustaa rohkeasti ja antaumuksella kaikkia kirkkoja, temppeleitä, synagoogia ja tuo esille, että elämme Ilmestyskirjan aikaa mutta erehtyy nostamaan itsensä tuomariksi ja Jumalan valituksi ja vaikka sitä olisikin esittää kristillisen perustotuuden ja auktoriteetin, Raamatun opetukselle vieraita oppeja, joista selvimmin ilmenee mm.:
-Jumalan Henki olisi poistunut maailmasta Johanneksen kuoleman myötä 1900:ksi vuodeksi
-Jumala antaa aina Henkensä suoraan taivaasta ja Jeesus parantaa aina myös ilman ihmiskäsiä
-Uudestisyntymisen ehto on Jumalan tahdon täydellinen toteuttaminen
-Jumalan Henki ei Golgatan jälkeen olisi tullut yhteenkään käsintehtyyn temppeliin, kirkkoon jne.sisälle

Tuntuu oudolle, että kristityksi itseään arvostava Suni kirjoittaa enemmän paholaisesta kuin Jeesuksesta Kristuksesta.
7390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ja monta kertaa, kun olen pitkän todustusketjun kirjoittanut,
on joku Pyhän Hengen pilkkaan syyllistynyt, ne varsin pian poistattanut.

Jos tähän maahan olisis joskus Kristuksen Totuuden Hengen
saanut apostoli tullut totutta julistamaanei täällä olisi
pystyssä yhtä ainoaa ihmiskäsin tehtyä temppeliä, ei ainuttakaan
pappia eikä Jumalan tahtoa vastaan lakeja säätävää esikuntaa.

Tutki Raamatusta, miksi Jumala ei asu ihmiskäsin tehdyissä temppeleissä,
ja miksi Jeesus ilmoitti niiden jäävän asujaansa vaille. Asujalla
hän tarkoitti omaa Totuuden Henkeään.

Eivät ne ilman henkeä toki jääneet, vaan Saatana täytti ne omalla
valheen hengellään, kun sai papit kumartamaan itseään jumalana.

"Me olemme kaiken tämän todistajat - samoin Pyhä Henki, jonka
Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."

Tämän vastapainoksi on näissäkin keskusteluissa pilvin pimein
todistajia, jotka uskovat Pyhäksi Hengeksi sitä, minkä ovat
uudelleen kastettuina, porttopappien käsien alta tai peräti
alttareille kaadettuina itselleen saaneet.

Saatana parantaa, jos yleensä on ketään paranntanutkaan
aina ihmisten käsien kautta, koska ihmisen lihassa asuva
Saatanan valheen henki välittyy parhaiten, kun liha saa
koskettaa lihaa. Henki taas välittyy ilman ihmikäsien kosketusta.

Jumalan Henki ei ole Golgatan jälkeen tullut yhteenkään käsintehtyyn
temppeliin totuutta julistamaan. Niitä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta,
kun Jeesus ja apostolit saivat siellä hieman totuudesta puhua.

Sekin päättyi kun ylipappi Ananiakselle joukkoineen lopulta
selvisi minkä Hengen johdatuksessa Paavali oli temppeliin tullut,
niin silloin hänet sieltä pidätettiin: todennäköisin syin epäiltynä
Totuuden Hengellä valheen hengelle pystytetyn temppelin saastuttamisesta:

"Hän yritti saastuttaa temppelinkin, mutta siitä teosta me otimme hänet kiinni."

Ja niin Paavalin vankeusmatka kohti kuolemaa sai alkunsa.

Kyllä Pyhä Henki näistä "Porttoloista" tulee jatkossakin
kaikki omansa pois kutsumaan, ennen kuin saapuu ne lopullisesti tuhoamaan.

Käy lopuksi lukemassa galleriasivun linkkeihin tallentamani
kirjoitukset, jos niitä ei vielä poistettu ole. Erokirje on jo poistettu.

Mikä on sinun perustotuutesi sen lisäksi, kun kerran ilmoitit:
"Totuuksia on monia." Mitä muita sinulla on monia?

Miksi ei Saatanan hirmutekoja tätäkin kansaa kohtaan saisi
julkituoda, kun kerran Pyhä Henki on antanut tehtäväksi niiden
paljastamisen. Siksi ne ovat sinullekin outoja, kun Pyhä Henki
ei ole niitä - ilmeisesti ei kertaakaan tätä ennen -
tällekään kansalle paljastanut. Siksi ne ovat ihmisopeilla
eksytetyille Raamatun vastaisia, vaikka ne ovatkin ainoastaan,
joka ainoan porttoseurakunnan oppien vastaisia.

Äänestä
  • Älä vaivaudu niitä enää esittämäänkään , jos ei parempaa löydy.
    Tahdon oikaista sinua hieman Pyhän Hengen asemasta.
    Pyhä Henki on kolmiyhteisen eli trinitaarisen Jumalan kolmas persoona (Isä, Poika ja Pyhä Henki). Pyhä Henki virtaa Isästä ja Pojasta iankaikkisuudessa. Pyhä Henki on olemuksellisessa yhteydessä Isään ja Poikaan: Pyhä Henki on Jumala (ks. filioque), ei vain persoonaton jumalallinen voima.

    Jumalan olemus on salaisuus, mutta Jumala ilmoittaa itsensä ja tulee läsnäolevaksi Pyhän Hengen kautta. Läsnäoleva Jumala, Eläväksitekijä, synnyttää uskon ja ylläpitää sen. Hän on Puolustaja, joka tekee kirkon olemassaolon mahdolliseksi ja joka johdattaa sen totuuteen (Joh. 14:16–17, 26).

    Pyhä Henki on rakkauden Henki. Niin kuin kolmiyhteisen Jumalan persoonat rakastavat toisiaan jakamattomassa ykseydessä, tulee Jumalan lastenkin rakastaa toisiaan. Jeesus asettaa jumalallisten persoonien välisen rakkauden esikuvaksi sanoessaan: ”Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.” (Joh. 15:9)

    Pyhä Henki toimii armonvälineiden kautta. Niissä Pyhä Henki eli Jumala tekee ihmisestä Jumalan lapsen ja taivaan valtakunnan perillisen.

    Pyhä Henki vuodatettiin opetuslapsille helluntaina (Ap. t. 2).

    Kysyit, mikä on perustotuuteni?

    Minun perustotuuteni löytyy Jeesuksen sanoista:"
    Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."

    Vertaukseksi otan yhden ArmiK:n totuuden, minkä mukaan minun taivastieni on suljettu lopullisesti, tosin ihminen kuka ylentää itsensä Jumalan vertaiseksi jakaessaan tuomioita muille on pahasti eksyksissä ja tarvitsisi apua.

    Äänestä

  • Antti V. Piiterinen kirjoitti:

    Älä vaivaudu niitä enää esittämäänkään , jos ei parempaa löydy.

    "että Jeesus on tie totuus ja elämä", niin miksi
    samaan hengenvetoon syyllistyt Pyhän Hengen pilkkaan,
    sanoen: "Totuuksia on monia", eli siis käsityksesi
    mukaan Jeesuksiakin on monia.

    Niin niitä Saatanalla todella on, jokaiselle porttoseurakunnalleen
    hän on antanut sellaisen jeesuksen, että se pysty kaikki
    siihen porttoseurakuntaan uskovien hengelliset halut täyttämään.

    Niin kuin täyttää sinunkin saatanallisia haluja kun
    taidat tälläkin hetkellä olla ihastelemassa jonkun
    Saatanan synagogan kauniita kuvia ja patsaita, vaikka kirjoitettu on:

    "Älä tee itsellesi patsasta äläkä muutakaan jumalankuvaa..."

    Äänestä

hänestä ei päänsärkyä kenenkään kannata ottaa...

hänen kirjasepustuksensa on hyödyllinen uuninsytykekäytössä, ei muussa tarkoituksessa.

ja tämä on totuus.

Äänestä
  • sen myönnän, mutta totuus ei pala tulessakaan.

    Äänestä

" Jumalan Henki ei Golgatan jälkeen olisi tullut yhteenkään käsintehtyyn temppeliin, kirkkoon jne.sisälle "

On totta.

1. Kristinusko ei omista mitään, kaikki mitä sillä on, on esi-vanhemmiltamme varastettu.
2. Jokainen kirkko maailmassa on rakennettu varastetulle maalle.
3. Ennen kirkon rakentamista, tapahtui joukkomurha.
4. Kristinusko rikkoi kaikkia IO Käskyä pakottaessaan uskonnon esi-vanhemmillemme.
5. Kristinusko on itse tunnustanut olevansa pirusta koska se saoi esi-vanhemmillemme; "Olemme syntyneet syntisiksi ja perisyntisiksi".

ENNEN KRISTINUSKOA
1. A. IMALA - (Jumala) Kaiken Alku ja Ensimäinen
2. 1 Sielujen Valtakunta jossa
3. 1 Pyhät Äidit k.e. Maria
4. 1 Pyhät Isät k.e. Isa (Jesus)
5. 1 Pyhän Äidin 1 Henkilökohtainen Sielujen Valtakunta - 1 Pyhät Äidit
6. 1 Pyhän Isän 1 Henkilökohtainen Sielujen Valtakunta - 1 Pyhät Isät
7. Sinä olet 1 ja O (viimeisin) ja olet
8. O: 1 Nainen m. Lapsen Pyhä Äiti
9. O: 1 Mies m. Lapsen Pyhä Isä
O. O: 1 Lapsi : Syntynyt A 1 O
Kaikki on A 1 O - Alkuperäinen ja ainut Pyhä Seurakunta.

Suomalaisen ruumiillisen ja henkisen alkuperän tunnustus: Simon AIO Evankeliumi : Matteus 18:1-5 mukaan

" Sillä hetkellä opetuslapset tulivat Isan (Jesus) tykö ja sanoivat: "Kuka on suurin Sielujen Valtakunnassa?" Niin hän kutsui tykönsä lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse Sielujen Valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin Sielujen Valtakunnassa. Ja joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. "

1. Omistan minun kehoni, jossa on minun mieli ja jossa on minun sielu. Minun sielun on antanut Jumala ja Sielujen Valtakunta. Minun sielu on nuorin sielu minun Elämän Puussa, ja se on myös vanhin minun Elämän Puussa.

2. Lapsen kehossa, minä olen nuorin minun Pyhässä Perheessä, Elämän Kirian mukaan. Minun Pyhässä Perheessä, Äitini jossa synnyin, ja joka minut synnytti, on ainut Pyhä Äiti, Elämän Kirian mukaan. Minun Pyhässä Perheessä, Isäni on ainut Pyhä Isä, Elämän Kirian mukaan. Minussa Pyhä Äitini ja Pyhä Isäni ovat yhdisyneet. Pyhässä Äidissä minut on kastettu ja minussa Pyhä Äitini ja Pyhä Isäni on uudelleen kastettu.

3. Minun sielu on sidottu henkilökohtaiseen Sielujen Valtakuntaan joka on minun Elämän Puu. Minun Henkilökohtainen Sielujen Valtakunta, minun Elämän Puu, koostuu kaikista minun esi-vanhemmistani Ensimmäiseen Pyhään Äitiin ja Ensimmäiseen Pyhään Isään saakka. Minun Henkilökohtainen Elämän Puu on sidottu Sielujen Valtakuntaan jossa on kaikki Pyhimmät Äidit ja kaikki Pyhimmät Isät Luomistyöstä saakka.

4. Kaikki yhtyy Sielujen Valtakuntaan ajassa; Sinä olet veljeni tai siskoni Sielujen Valtakunnan kautta. Sielujen Valtakunta ja kaikki mitä siihen on sidottu, on ainut Elävä Pyhä Sielujen Seurakunta. Pyhä Sielujen Seurakunta on sidottu minun Jumalaan joka on luonut kaiken. A.

5. Jos minun Henkilökohtaisen Pyhän Perimän osoittaa muualle kuin Pyhä Sielujen Valtakunta; Hän joka sen muualle osoittaa, hän on harhaanjohtaja. Hän ei ole Pyhän Sielujen Valtakunnan edustaja.

---------------------------------------------------------------
Kristinuskon jälkeen
---------------------------------------------------------------
1. Jumala, Isä
Taivasten valtakunta; taivaalla ei ole mitään
Maria tunnetaan, nainen on alempiarvoinen rotu, likainen, arvoton, hiljaa seurakunnassa
Isä (Jumala), poika (Jeesus) ja pyhä henki
Ei ole. Pakana, alempiarvoinen rotu y.m. muut herjat
Ei ole. On vain lahkon tekopyhät isät
Pakana ja muut herjat, k.e. syntinen, perisyntinen
Pakana ja muut herjat, k.e. syntinen, perisyntinen
Pakana, herjat, syytökset, tekopyhä isä korvaa isän
Merkitään elävänä kuolleeksi -ristitään- ja liitetään
Maallinen tekopyhä seurakunta: Uskonlahko : Xouv

Kristinuskon opin myötä tietous siitä ketä me olemme ja edustamme ruumiillisesti ja sielullisesti on kadonnut melkein kokonaan. Sielullinen perimätieto on kokonaan ohjattu maalliseen. Uskonlahkon perustaja on asettunut Jumalan paikalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Antti V. Piiterinen kirjoitti:

Teuvo Suni vastustaa rohkeasti ja antaumuksella kaikkia kirkkoja, temppeleitä, synagoogia ja tuo esille, että elämme Ilmestyskirjan aikaa mutta erehtyy nostamaan itsensä tuomariksi ja Jumalan valituksi ja vaikka sitä olisikin esittää kristillisen perustotuuden ja auktoriteetin, Raamatun opetukselle vieraita oppeja, joista selvimmin ilmenee mm.:
-Jumalan Henki olisi poistunut maailmasta Johanneksen kuoleman myötä 1900:ksi vuodeksi
-Jumala antaa aina Henkensä suoraan taivaasta ja Jeesus parantaa aina myös ilman ihmiskäsiä
-Uudestisyntymisen ehto on Jumalan tahdon täydellinen toteuttaminen
-Jumalan Henki ei Golgatan jälkeen olisi tullut yhteenkään käsintehtyyn temppeliin, kirkkoon jne.sisälle

Tuntuu oudolle, että kristityksi itseään arvostava Suni kirjoittaa enemmän paholaisesta kuin Jeesuksesta Kristuksesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu