Työvoimapula

Tämän päivän hesarissa oli väestöennuste, jonka mukaan vuonna 2040 on maassamme 330 000 maahanmuuttajataustaista enemmän kuin nyt. Eiköhän työvoimapula kohta helpota, vai mitä sanovat palstan asiantuntijat?
15907
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat
  • Eiköhän Ahon ehdotukset merkitse muutamaksi vuosikymmeneksi suomalaisten elintason radikaalia laskua jonnekin 50 vuoden taakse - samaan aikaan - kun Suomi yhtenä rikkaimmista maista kantaisi loputkin varallisuudestaan sijoittajien ulkomaisille tileille. Eiköhän se ole jo selvä, kenen etuja nykyinen porvarihallitus politiikallaan ajaa. Jos olisi tällaisia puheita kuultu vielä vuosikymmen sitten johtavien poliitikkojen suusta, edessä olisi ollut yleislakko sen sileän tien.

    Menkööt Kannuksen entinen elinkeinoasiamies vaikka lakeijoineen Kiinaan tutustumaan lähemmin sikäläiseen orja- ja lapsityöhön tehtaissa ja pelloilla. Vihdoinkin lahtarit uskaltavat näyttää todelliset kasvonsa - kiitos heille siitä!

    Äänestä

Kyllä nyt kohta työläisiä ja työnhakijoita tulee:

"Suomen on purettava työperäisen maahanmuuton esteitä, sanoo maahanmuutto- ja eurooppaministeri Astrid Thors (r.).

– Ennen kaikkea hallitus pyrkii hyvään työllistämispolitiikkaan kotimaassa, mutta jo nyt on aloja, joille työvoimaa on erittäin vaikea saada omasta takaa, Astrid Thors toteaa STT:n haastattelussa.

Thors painottaa, että työvoiman liikkuvuuden vapauttaminen EU:n sisällä on osoittautunut hyvin toimivaksi.

Astrid Thorsin mukaan Suomeen on voitava tulla etukäteen hankitun työn sijaan myös etsimään työtä. Ratkaisuksi hän tarjoaa niin sanottua työnhakuviisumia."

http://www.taloussanomat.fi/page.php?page_id=106&news_id=200717290&rss=13

Äänestä
  • Tarkoittaa halpatyövoimaa.Norjasta,Ruotsista tai Saksasta ei kukaan tule tänne töihin.

    Äänestä

  • RKP ei hallituksessa päätä juuri mistään. Kyllä tätä maahanmuuttoaaltoa ollaan ajamassa kuin käärmettä pyssyyn juuri oikeistossa. Ja mitä tulee itse EU:hun, sekin on mittavine työvoimareserveineen oikeiston ja uusliberalistien haavekuva tulevaisuudesta, missä liike-elämän voitot senkun kasvavat ja palkat polkevat paikoillaan.

    Todellisuudessa kukaan ei tiedä Suomessa olevien ulkomaalaisten todellista määrää, koska sitä ei juurikaan valvota tietyistä poliittisista syistä johtuen ;) Eihän meillä ole täällä Suomessa verohallituksenkaan mukaan kuin reilu sata ulkomaista veronmaksajaa - eikä verottajaa voisi vähempää kiinnostaa. Sen sijaan ulkomailla työskennelleitä suomalaisia eläkeläisiä rangaistaan valtion taholta laittomalla kaksoisverotuksella.

    Äänestä

Voi v****! Toivottavasti olen kuollut ja kuopattu tuohon vuoteen mennessä! Niitä perkeleen maahanmuuttajia on nyt jo joka paikka täynnä, mihin niitä enää mahtuu noin montaa!!? Tekisivät jumalauta siellä kotimaassaan töitä jos ovat niin "ahkeria"!

Äänestä
  • Tulevat Eurooppaan siivoamaan vaikka oma manner on sotkussa. Siivoaisivat ensin sen Afrikkansa.

    Äänestä

työajalla?

Äänestä

Joku saksalainen on todennut, että 20 vuodessa Saksasta tulee muslimienemmistöinen ja sharia ulottaa lonkeronsa sinnekin.

Mahtaako Suomessa käydä samoin???

Äänestä

Voimakasta kasvua odotettavissa! Suomi nousuun pizzalla! Minä voin pestautua vaikka viihteelliseksi napatanssijaksi. Tilu lilu lei, 36 senttiä tunti.

Äänestä
  • maksaa tuplapalkan ja ateriaedun jos olet edes kohtuullisen näköinen.

    Äänestä

Tiedottaminen mahdollisista työpaikoista jää vähemmälle ja ohjaus työpaikkoihin nyt voimistuu ->


"Cronberg: Työvoimatoimistoille aktiivisempi rooli

Työministeri totesi Radiouutisten Ykkösaamussa, että työvoimatoimistojen pitää tehdä läheisempää yhteistyötä työnantajien kanssa:

- Työvoimatoimistohan on Suomessa se instituutio, joka vastaa tästä kohtaanto-ongelmasta. Nyt ollaan jo tehty toimenpiteitä. Työvoimatoimistot ovat hallitusohjelman julkaisun jälkeen jo lähteneet ratkaisemaan tätä ongelmaa, Cronberg toteaa.

- Nyt tehdään aktiivisesti enemmän töitä työnantajien kanssa. Katsotaan mitkä ovat todella ne työpaikkojen osaamisvaatimukset ja kehitetään työnhakijoita näiden vaatimusten mukaisesti, Cronberg sanoo.


Cronbergin mukaan puhutaan yhteishankintakoulutuksesta. Ideana on, että työvoimatoimistot yhdessä työantajien, yrittäjien ja muiden työantajien kanssa kehittävät yhdessä yhteishankintakoulutusta.

- Koulutetaan työttömiä nimenomaan niihin vaatimuksiin, joita työpaikoilla on, jotta tämä kohtaanto-ongelma ratkeaisi, Cronberg toteaa.

Cronberg korostaa myös, että työpaikoista tiedottamisen sijaan työvoimatoimistojen tulee aktiivisesti ohjata työnhakijoita töihin.

http://www.yle.fi/uutiset/24h/id65317.html

Äänestä
  • ...kehitetään työnhakijoita näiden vaatimusten mukaisesti,..

    Lisää työttömiä yrityksiin ilmaistöihin kehittymään.

    ...deana on, että työvoimatoimistot yhdessä työantajien, yrittäjien ja muiden työantajien kanssa kehittävät yhdessä yhteishankintakoulutusta...

    Lisää yrityksiin ilmaistyövoimaa harjoittelijan nimikkeillä.

    ...Cronberg korostaa myös, että työpaikoista tiedottamisen sijaan työvoimatoimistojen tulee aktiivisesti ohjata työnhakijoita töihin...

    Lisää karensseja ja työttömyysturvan ulkopuolelle potkimisia.

    Äänestä

  • Täältä jutun voi kuunnella http://lotta.yle.fi/radiouut.nsf/sivut/ykkosaamu?opendocument&pageid=Content080509BEED8

    Tässä on paljon parannusta Filatovin aikaan. Gronberg käsittelee asiaa aika monipuolisesti ja ratkaisut tuntuvat järkeviltä, näin joku työtön saattaa työllistyä vakinaiseenkin työhön.

    Ongelmana on edelleen, että ongelmia ratokotaan vain työministeriön ja työnantajien kanssa. Koskaan ei puututa näihin ongelmiin, mitä ilmainen raha työnantajille teettää.

    Itse olen nähnyt työpaikallani tapahtuvan ketjutusta, tukiajan jälkeen otetaan uusi tukityöllinen. Tai ilmaisia työharjoittelijoita käytetään kesälomasijaisina, ruuhka-apulaisina eikä aikomustakaan palkata ketään vaikka koulutus on järjestetty muka-työvoimapulan takia.

    Työttömällä ei ole mitään kanavaa minne valittaisi lukuunottamatta syytteen nostaminen, jollaiseen hänellä ei ole varaa.

    Äänestä

  • Kielellä... kirjoitti:

    ...kehitetään työnhakijoita näiden vaatimusten mukaisesti,..

    Lisää työttömiä yrityksiin ilmaistöihin kehittymään.

    ...deana on, että työvoimatoimistot yhdessä työantajien, yrittäjien ja muiden työantajien kanssa kehittävät yhdessä yhteishankintakoulutusta...

    Lisää yrityksiin ilmaistyövoimaa harjoittelijan nimikkeillä.

    ...Cronberg korostaa myös, että työpaikoista tiedottamisen sijaan työvoimatoimistojen tulee aktiivisesti ohjata työnhakijoita töihin...

    Lisää karensseja ja työttömyysturvan ulkopuolelle potkimisia.

    osasit lukea rivien välistä todellisen asian.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


helpottaa kirjoitti:

Tämän päivän hesarissa oli väestöennuste, jonka mukaan vuonna 2040 on maassamme 330 000 maahanmuuttajataustaista enemmän kuin nyt. Eiköhän työvoimapula kohta helpota, vai mitä sanovat palstan asiantuntijat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu