Minua edelleenkin kiinnostaisi tietää, että onko sinulla todellakin tiedossa jotain tutkimuksia ravitsemuksesta tai lääketieteestä, jossa tutkimustulokset olisi väärennetty? Ja mikä instituutio tällaisia tutkimuksia on tehnyt ja kuka ne on maksanut? Ja oletko tehnyt asian korjaamiseksi jotain? Tuollaisten syytösten pohjalla täytyy olla hyvät perustelut ja pitävät todisteet. Odotan vastaustasi mielenkiinnolla, ellei tätäkin viestiä poisteta...
Kj:lle
Heips!
17519
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Uffe Ravnskovin kirjan "Kolesterolimyytti". Sieltä löytyy lukuisa joukko ns tutkimuksia, joissa tutkimuksen lopputulos on jo ollut tiedossa tutkimusta aloitettaessa. Väärentämisestä en ole kirjoittanut mitään, mutta kyllä lääketeollisuus on rahoittanut ja rahoittaa edelleenkin monia tutkimuksia. Siitähän tuli nyt oikeuden päätös, ettei lääketehtaiden ole jenkeissä pakko julkistaa epäonnistuneita tutkimuksiaan.
On myös olemassa esimerkkejä tutkimuksista, joita on tehty useissa maissa. Jos jonkun maan tulokset eivät sovi käsikirjoitukseen niin jätetään se maa pois lopputuloksesta.
http://www.adlibris.com/fi/product.aspx?isbn=952542135X&s=1
Huomatkaa Uffen kirjan kustantaja!
kuluttajana katsoa kuka tutkimuksen on tehnyt. Tietyt tutkimuksia tekevät tahot ovat riippumattomia ja tuloksiin ei vaikuta se, kuka tutkimuksen on teettänyt. Ainakaan lähiaikoina minulla ei ole mahdollisuutta tutustua kirjaan, mutta jos sinulla on kyseinen teos, niin voisitko antaa jotain esimerkkejä?
"Meille on vuosikymmenet opetettu, että ravinnon rasva lisää veren kolesterolipitoisuutta, kovettaa verisuonet ja aiheuttaa sepelvaltimotaudin. Emme oikein enää tiedosta, ettei kolesteroli ole tappava myrkky vaan soluille elintärkeä aine, jota oma elimistömme tuottaa. Tosiasiassa ravinnon vaikutus kolesteroliarvoihin on varsin vähäinen, mutta veren kolesterolipitoisuuden pudottaminen väkisin voi tehdä ihmisestä aggressiivisen ja itsetuhoisen. Pahamaineisten tyydyttyneiden eläinrasvojen ja sepelvaltimotaudin välillä ei ole osoitettu selvää syy-yhteyttä. Sen sijaan monityydyttämättömät rasvahapot, joiden väitetään ehkäisevän sydänkohtauksia, aiheuttavat koe-eläimille tulehduksia ja syöpää. Sitä paitsi niiden liikakäytön on todettu altistavan valtimonkovettumataudille.
Tanskalaissyntyinen, Ruotsissa työskentelevä lääketieteen tohtori Uffe Ravnskov on perehtynyt huolellisesti rasvateoriaksi nimittämänsä käsityksen syntyyn ja sisältöön samoin kuin laajaan kansainväliseen tutkimusaineistoon, jonka perusteella hän osoittaa kolesterolimyytin toisensa jälkeen perättömäksi".
Uffe Ravnskovin kirjan tärkein anti on viittaus Pekka Puskan Pohjois-Karjala projektiin. Ravnskov toteaa sen tutkimuksen epäonnistuneeksi, koska se ei kestä tieteellistä tarkastelua. Ravnskov vielä ihmettelee, miksi suomalaisille edes ole kerrottu tätä? Pekka Puska myös toimi projektin ollessa kesken, margariinitehtaan mannekiinina lehtimainoksessa.
Me olemme siis joutuneet elämään yli 30 vuotta ravitsemussuosituksilla jotka perustuvat tuohon surullisen kuuluisaan "projektiin"
pienkustantamon (Heikkilän) kustantamassa kirjassa kerrotaan, että P-K-projekti oli floppi, väitteen luotettavuus on tasan Hymy-lehden tasoa, jos sitäkään.
Kenenkäs mannekiinina sinä toimit?
mikä tahansa niin taustalta löytyy varsin vakuuttava järjestö ja jos viitsit sen verran tutustua niin Uffe Ravnskov löytyy tältä listalta. Arvostettu lääkäri, joka kirjoittaa asiaa. Onneksi joku sentään kustansi sen, ettemme me suomalaiset olisi jatkuvassa uutispimennossa mitä maailmalla tapahtuu.
# Ravnskov, Uffe; MD, PhD, spokesman for THINCS, specialist in internal medicine and nephrology, independent researcher, Magle Stora Kyrkogata 9, S-22350 Lund, Sweden. Homepage, Publications.
http://www.thincs.org/members.htm
meriitit sen kummoisemmat kuin esim. P.Puskalla? Näyttävät vain lontoonkielellä hienommilta.
Järjestö ja jäsenet ovat vain pisara lääkärimeressä, jos heillä olisi oikeaa tieteellistä arvoa ja sanottavaa, kustantaja olisi toinen.
Nyt en valitettavasti ehdi perehtyä tarkemmin.
Voitko referoida järjestön teesit suomeksi? Kirjan esittelytekstiä ei tarvitse copypastata, sen löytää jokainen.
ei nyt VHH-dieettiin, mutta terveyteen liittyvästä aiheesta. Minä olen nimittäin kuullut, että passiivisen tupakoinnin yhteyttä syöpäriskin kasvamiseen ei ole pystytty luotettavasti todistamaan. Silti on tullut kaiken maailman lakeja ja säädöksiä tupakoinnin kieltämiseksi esim. ravintoloissa ja kohta varmaan kaikilla julkisilla paikoilla. Eikö nuokin lait perustu osin pelotteluun ja harhaluuloihin? Samalla tavalla kuin tämä Uffe kertoo rasvakammon perustuvan harhaluuloihin?
tupakoinnin ainoa terveyshaitta. Läheskään kaikki tupakoijat eivät saa keuhkosyöpää, mutta muita hengityselinongelmia, COPD lienee yleisin.
Passiivinen tupakointi altistaa hengityselinten ärsytykselle, tupakoivien lapset alkavat helpommin tupakoida jne. Puhumattakaan sikiöillä todetuista terveyshaitoista.
"Uffe Ravnskovin kirjan tärkein anti on viittaus Pekka Puskan Pohjois-Karjala projektiin. "
Eli siis aivan turha ja tyhjänpäiväihen kirja. No, kuten itse olet kirjoittanut, mitään et muista kirjoista, joten samapa se kai on mitä teidän vhh-ihmisten kirjoissa lukee, kun 3 riviä aiemmin ollutta tekstiä ei muista...
minusta oli mielenkiintoista kuulla poikani morsiamen äidin sisaren tapaus. Hän on polttanut koko ikänsä ja hänellä on syöpä. Parantumaton hän on ja syöpä on levinnyt kaikkialle muualle elimistöön, paitsi keuhkoihin. Elinaikaa on muutama kuukausi. Hänen mielestään syöpäsolut eivät pidä tervasta ja siksi keuhkot ovat säilyneet.
En oikein osaa ottaa tähän kantaa muuten kuin, että muualla elimistössä syöpäsolut saavat "oikeaa ravintoa" eli sokeria. Niistähän ne elävät.
Olisi jo aika ryhtyä "pelottelemaan" ihmisiä hiilihydraattien, sokerien ja keinorasvojen vaaroista, sallituista lisäaineista puhumattakaan. Ne ovat todellinen uhka ja ei vain uhka vaan todellinen kansansairastuttaja. Kansanterveyslaitoksen nimenkin jo voisi muuttaa. Kansansairauslaitos KSL olisi parempi.
mutta passiivisella tupakoinnilla en nyt tarkoittanut raskaana olevien tupakointia (sikiöiden terveyshaitat). Mun mielestä se on paljon vakavampi asia kuin passiivinen tupakointi, koska lapsi on yhtä äidin kanssa.
Onko kuitenkaan ihan luotettavia tutkimustuloksia siitä, että tupakoivien lapset alkavat helpommin tupakoida juuri passiivisen tupakoinnin seurauksena? Jos vanhemmat tupakoivat, mutta lapsi ei koskaan altistu varsinaisesti tupakan savulle, eli ei tupakoi passiivisesti, niin tupakoiko lapsi tulevaisuudessa epätodennäköisemmin?
Olin vaan kuullut tällaisen jutun siitä, että passiivisen tupakoinnin haittavaikutuksia ei ole suoranaisesti todistettu ja testattu, en tiedä onko se totta. Pitää näet suhtautua kriittisesti ;)
mutta pointtini oli se, että tupakointi altistaa tupakoinnille esimerkin kautta. Siksi on hyvä, että tupakointiin suhtaudutaan nykyään kielteisemmin. Itsekin tupakoin lähes 30 v, mutta lopetin, kun se työpaikallani kiellettiin, ja niin teki moni muukin.
Raskaana olosta sen verran, että raskaana oleville tarjoilijoille jouduttiin vanhan tupakkalain aikaan tarjoamaan muuta työtä kuin savuinen ravintolasali. Sikiötä suojeltiin siis passiiviselta tupakoinnilta.
Minunkin käsitykseni mukaan väitteesi on tutkimusvaiheessa.
kunnostautui.
Älytöntä skeidaa. Toivottavasti tuo sukulaisen sukulainen tämän lukee, tulee varmasti parempi olo sairauden kanssa.
huomataan, et ymmärrä tieteestä ja tutkimuksesta mitään.
"Sieltä löytyy lukuisa joukko ns tutkimuksia, joissa tutkimuksen lopputulos on jo ollut tiedossa tutkimusta aloitettaessa."
Tutkimuksen alussa on joskus tutkimushypoteesit, jotka sitten todistetaan oikeiksi tai vääriksi. Tähän tietämättömyyden mustaan aukkoon Uffe alentuu tietämystään ammentamaan.
Onko Uffe itse tutkinut mitään?