En tunne kyseistä henkilöä, mutta sain lainaksi muutamia hänen kasettejaan ja yhden kirjankin sain eräältä henkilöltä. Mielenkiinto heräsi KL:an julistusta kohtaan mm. siksi, että hän on yhteistyössä Joseph Shulamin kanssa. JS on messianinen rabbi Israelista, joka on käynyt Suomessakin useita kertoja.
Israel-apu järjestön kotisivu alla.
http://www.israel-apu.org/
Mielenkiintoista on huomioida, että Keijo, joka ymmärtääkseni on aikaisemmin kuulunut helluntaiseurakuntaan mutta kuulema ei nykyään kuulu mihinkään kirkkoon(?), viettää Sapattia.
Sain sellaisen kuvan, että hän ei kuitenkaan vietä Sapattia "lainomaisesti". Ei Sapatti pelasta, Jeesus pelastaa, mutta ei neljättä käskyä tarvitse pahana käskynä myöskään pitää. Se on minulle ainakin hyvä käsky noudattaa. Joskus saan sellaisen kuvan kun luen täällä kirjoituksia, että muutamat adventistit ylikorottavat sapattia, ja vastapainona sitten jotkut kristityt yleistävät kaikki sapatin pitäjät lakihenkisiksi.
Lakihenkisyys on sydämessä. Jos ihminen on lakihenkinen, niin kaikki mitä hän tekee on lakihenkistä. Jopa pelastus pyritään teoilla ansaitsemaan.
Mutta jos ihminen ei ole sydämestään lakihenkinen, niin ei hän silloin sapattiakaan pidä lakihenkisesti.
Ei Sapatin pitämisellä voi pelastusta ansaita, eikä myöskään sillä, että ei pidä sapattia, ole mitään ansiota.
Jeesus, ja yksin Jeesus, on ainoa ja riittävä ansio meillä Jumalan edessä. Se, että minä vietän sapattia ei siis minua pelasta. Jeesuksen työhön Golgatalla ei voi lisätä mitään omia ansioitamme, sillä Jeesus täytti kaikki Jumalan vaatimukset.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Joku vuosi sitten sain istua hänen kokouksessaan ja myös tämän Shulamin sain tavata.
Postia olen sen jälkeen saanut pyynnöstäni, sekä Keijo Lindemanin mielenkiintoiset kirjat olen ostanut:
Israel ja Jumalan valtakunta. 2005. Messiaan tulemuksen merkit 2004. Supervaltojen nousu ja tuho 1978. Ihmiskunnan tuhon päivä 1979.
Myös Opetusta Siionista, vihkoja.
Ehkä yllätys teille, Shulam oli Lindemanin kanssa pitämässä kokousta Adventtikirkossa, että siellä hänet tapasin, tosin en tiedä oliko adventisteja montakaan mukana, tuskin.
Olen monen muunkin kirkon tilaisuuksissa ollut adventtikirkossa ja hyvä, että vuokraavat tiloja niitä tarvitseville eri seurakunnille.
Kaikista käännytys yrityksistä huolimatta. He ovat uskollisia Jahve Jumalalle. Näitä Juutalaisia on liittynyt Adventtiseurakuntaan melkoinen määrä ja liittymisiä tapahtuu jatkuvasti. Näin ollen on Adventtikirkollakin hyväKristillinen koti Hebrealaisille!
Siunausta kaikille Kristityille.
Sivusta seuraaja!
On suurta Jumalan rakkautta saada olla Hänen kansaansa, uudestisyntynyttä Kristuksessa Hänen henkeensä.
Kristuksessa on kaikki luotu, myös häntä varten.
Tässä on hyvä levätä ja viettää sitä sapattia.
Tervetuloa tähän sapatin lepoon kaikki.
Näin myös kumarretaan Häntä, taivaan ja maan Luojaa.
Häntä saa kumartaa niin juutalainen, kreikkalainen, sekä suomalainen, ei ole erotusta Kristuksen omissa.
Mooseslaiseen uskon tie on suljettu uuden tultua Jumalan tahdosta voimaan. Tätäkö Jumalan uutta liittoa Jeesuksen veressä ja vuodatettua PyhäHenkeä halutaan nyt oikein porukalla talloa maahan? Tähänkö perustuu adventistien katala päämäärä?
Usko Kristukseen, viekö se pohjan pois Jumalan tahdon kunnioittamiselta?
Jos Jumalan tahto ei sido kristittyä, niin miksi?
Jumalan tahto on pohjimmiltaan rakkauden toteutuminen Pyhässä Hengessä, niin itseen, lähimmäiseen ja Jumalaa kohti, tahdotko, että se tulee tallotuksi,,,, n.i.i.n.k.u.i.n.. se tänään on tallottu monen kristityn kohdalla, koska paetaan armokäsitteen taakse lihan takia???!!!.
Eli viestisi juuret kumpuaa ehkä tietämättömyydessä tästä kasvupohjasta.
Mitäkö etsit? Etsitkö sitä tietä, jolla tikapuilla taivaaseen pääsisit? Sekö on tietämättömyyttä, jos uskoo Jumalan vanhurskauden ilmestyneen ilman lakia, ihan niinkuin Sana sanoo.
Kaksi tietä! Katse Kristukseen(ansioon) tai katse ulkoiseen lakiin(omiin aikaansaannoksiin). Kummanko edestä kiivailet?
Selvästi teet sen, mistä Paavalikin niin kiivastui.
Puhut tarkoitushakuisesti, koska tiedät sen, että perustuksesi seisoo omalta osaltaan ihmiskäskyisten saannosten äärellä.
Oma perustukseni on kokonaan Kristuksen armon varassa ja tämä armo, mikä pitäisi sinullakin olla, ei saa julistaa vaakakuppia siten, että ihminen pitää siitä kiinni.
Ihminen kun pitää armon vaakaa kädessä, unohtuu siitä Jumalan pyhyys.
Mene istumaan Luterilaiseen kirkkoon ja niitten saarnojen äärellä mieti, kuinka siellä pidetään tavallaan Jumalan tahdon mittapuu arvossa, vaikka nyt tämä kiistanalainen lepopäivä rakentuu tämän ylösnousemuskäsitteen asettaman pyhityksen perustukselle josta Raamattu ei taas puhu mitään.
Mutta kuitenkin Jumalan tahto katsotaan ihmisen, siis Kristityn arvojenmittapuuksi.
Eli ihminen joko kunnioittaa Jumalan arvon mittapuuta tahi ei. Armossa vaeltaen nojaten Jumalan sanan matkasauvaan, ei horjahda siitä armosta niin herkästi.
En usko sitä, että Paavali olisi nojannut Jumalan tahdon vastaisiin käsitteisiin, vaan taistelisi sen puolesta tänään ja nuhteilesikin teitä väärästä sanoman sisällöstä.
Minulle on aivan selvä tuo esittämäsi kahden tien käsite, että voisin pitää sinulle siitä Raamattutunnin. Sen jälkeen et puhuisi noilla sanoilla, vaan voisit jopa miettiä perustuksiasi uudelleen, minkä armon varassa vaellat ja mittaat asioitasi.