niin mulla on 3 kk ei toivottu lapsi exäni kanssa ja se oli tyttöystävälleni liian kova pala kun kävin katsomassa lastani n. 2 kertaa kuukaudessa. Rakastan tyttöystävääni (tosin nyt ex, eilen tuli ero) ja tiedän että hän rakastaa mua, mutta ajattelee vain itseään ja halusi sen takia eron.
Itselleni tyttöystäväni oli tärkeämpi kuin lapseni(jonka ex hankki kusettaen mua, eli väitti syövänsä pillereitä, mutta todellisuudessa ei syönytkään). olisiko jollain ideoita miten saisin naiseni uskomaan että hän on tärkeämpi minulle kuin lapsi...jo ennestään olen ollut vähän epäilevä mitä tunnen lastani kohtaan(vaikka ei se hänen vika ole) mutta nyt tuntuu että jos menetän elämäni naisen lapsen ja hänen äidin takia niin suhteet sinne suuntaan katoavat kokonaan...
elämä on välillä tosi perseestä...
Itselleni tyttöystäväni oli tärkeämpi kuin lapseni(jonka ex hankki kusettaen mua, eli väitti syövänsä pillereitä, mutta todellisuudessa ei syönytkään). olisiko jollain ideoita miten saisin naiseni uskomaan että hän on tärkeämpi minulle kuin lapsi...jo ennestään olen ollut vähän epäilevä mitä tunnen lastani kohtaan(vaikka ei se hänen vika ole) mutta nyt tuntuu että jos menetän elämäni naisen lapsen ja hänen äidin takia niin suhteet sinne suuntaan katoavat kokonaan...
elämä on välillä tosi perseestä...
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mun mielest tohon pitäis keksii joku systeemi ettei nainen voi noin vaan jättää pillereitä syömättä ja kusettaa miestään ilman että siitä sitten seuraa mitään ( muutakun välit menee ja sillee, mut kuiteskin.) Ei reiluu tommonen meininki miestä kohtaan !
Hei tärkein tässä asiassa on nyt kuitenkin tuo LAPSI, sinä olet hänelle isä, mieti sitä.
Maailmassa varmasti löytyy sellaisiakin tyttöystäviä jotka hyväksyvät sen tosiasian, että sinulla on jo elettyä elämää, ennen häntä. Lapsi ei voi valita vanhempiaan, mutta vanhemmat voivat antaa lapselleen elämisenarvoisen lapsuuden ja paljon rakkautta, joka tulee vaikuttamaan tämän lapsen elämään ja arvomaailmaan koko hänen loppuelämänsä.
Lapset ovat hyvin solidaarisia vanhempiaan kohtaan, antavat anteeksi jopa laiminlyönnitkin, mutta rakkautta ja huolenpitoa he kuitenkin tarvitsevat, kasvaakseen terveeseen aikuisuuteen ja sinä olet se henkilö, joka voit ja saat antaa tuon tuen ja turvallisuuden ja rakkauden hänelle. Rakasta siis tuota viatonta lasta, vaikket äidistä enää välittäisikään.
Tulet sen saamaan takaisin hyvin paljona, jos hoidat osasi nyt sinulle tarkoitetulla tavalla.
Ja jos tyttöystäväsi rakastaa sinua todella, hän on myös valmis hyväksymään lapsesi.
Voisit ajatella asiaa, että tuo ei toivottu lapsesi voisi olla pillereiden syömisestä huolimatta olemassa, nekin välillä pettää. Olisit käyttänyt kondomia, paitsi nekin pettävät. Yritä saada mielesi muuttumaan lastasi kohtaan, hänen kuuluisi olla tällä hetkellä ensimmäisellä sijalla elämässäsi. Ja olethan joskus rakastanut lapsesi äitiä, koska olette "yhdessä" saattaneet lapsen maailmaan, voisit yrittää lapsen takia pitää välit häneen yllä. Kyllä tapaat sellaisen naisen joka hyväksyy menneisyytesi ja lapsesi. Oliko teillä koskaan puhetta lapsen haluamisesta/tekemisestä? Asiaa muuttaa hieman, jos oli ja teit silloin kielteisen kantasi selväksi. Mutta lapsi ei ole syyllinen!
Vaikka sinut on kusetettu isäksi, olet silti isä. Haluatko että muutaman vuoden päästä tuolla jossain on lapsi jolla on sinun silmäsi tai nenäsi ja joka ajattelee sinun hylänneen hänet?
Mitä "elämäsi naiseen" tulee, onko hän todella elämäsi nainen jos ei pysty hyväksymään sitä että sinulla on ollut elämää ennen häntäkin? Luonnollisesti lapsi on kova pala uudelle kumppanille, mutta jos tahtoa löytyy olla yhdessä, löytyy myös kykyä joustaa ja ymmärtää.
te "lapselliset". Ei todellakaan ole helppoa hyväksyä toisen lasta. Ainoastaan asian voi tajuta ne jotka sen joutuvat kokemaan. Miksi lapsia tehdään jos heti erotaan??? Itseänne saatte syyttää jos lapsi tämän takia kärsii.
Voi !elekrep! Luitko yhtään mikä oli asian idea? Kyseinen ihminen ei tiennyt että ovat edes tekemässä lasta!!!!!! Ja todellakin voi hyväksyä toisen lapsen! Olet aika pinnallinen ihminen!
Toiset hyväksyy ja toiset ei. Riippuu luonteesta. Ilmeisesti itselläsi on lapsia.
Kaikki ovat erilaisia. Itse en ainakaan hyväksyisi toisen lasta.
mitenniin et hyväksyisi toisen lasta? Millä tavalla et hyväksyisi?
Itse olen suhteessa yh:n kanssa ja lapsi on muodostumassa ongelmaksi. Kun itse ei ole vielä tähän päivään mennessä halunnut omiakaan lapsia ja nyt sitten pitäis ottaa jonkun toisen lapsi omaan elämään mukaan... vaikeaa on. Voi olla pinnallisuutta, voi olla itsekkyyttä, mutta toisen lapsi on aina toisen lapsi. Tuleeko tämä suhde kaatumaan tähän? Luultavasti tulee. Olen ehkä itsekäs paska, mutta ainakin myönnän sen suoraan ettei mulla ainakaan tässä vaiheessa ole halua ottaa lasta elämääni mukaan. Ja silloin se äitikin on pakko tiputtaa kuvioista pois, vaikka se tulee riipaisemaan lujaa.
mut milleen se lapsi sua häiritsee arjessa, mimmoisissa tilanteissa yms? Kai siit on jotain käytännön esimerkkei? Ei kai vaan se, että se on olemassa, noin niinkuin mielikuvatasolla?
Itse seurustelen myös "lapsellisen" kanssa. Luulen että ero tulee. On todella vaikea hyväksyä toisen lasta. Pelkkä ajatuskin puistattaa. Luulin että hyväksyisin jossain vaiheessa mutta vaikeaa on. Pelkkä lapsen näkeminenkin tuo mieleen miehen edellisen suhteen.
Ongelma ei ole yksistään lapsi, vaan kaikki mitä tulee siinä mukana. Se miten menemiset ja tulemiset pitää järjestää kumppanini exän kanssa (toimivat aina lapsenvahtina toisilleen), jos kumppanin exällä on (yllättäviä) menoja se tarkoittaa muutoksia meidän suunnitelmiin tai jos hänelle ei käy joku aika jolloin olemme suunnitelleet lähtevämme johonkin ihan kahdestaan, ne suunnitelmat kaatuvat siihen. Tuntuu että meitä on neljä tässä parisuhteessa, minä, tyttöystäväni, lapsi, ja tyttöystävän ex. Ja lapsen myötä myös oma tila ja rauha jää entistä vähäisemmäksi vaikka yhdessä ei asutakaan, puhumattakaan sitten kahdenkeskisestä ajasta.
Luulin pystyväni tähän, vaikuttaa siltä etten pystykään. :/ En jaksa jatkuvasti joustaa lapsen ja exän takia.
sitä se lapsista vastuussaoleminen on; jatkuvaa omien halujen ja menojen sovittelua ja aika paljon omista jutuista luopumista. Sen kyllä jaksaa jos rakastaa ja tilanne ei ole aivan sekopäisen mahdoton (esim. vain yksi henkilö joutuu jatkuvasti joustamaan). No, mutta on tässä hyvääkin; nyt olet nähnyt lasten kanssa elämisen arkea ja tiedät ettei se ainakaan lähiaikoina itsellesi sovi. Monesti lapsiperheen arkeen ei pääse sisälle, ellei itse lisäänny; siitä tilanteesta ei olekaan peruuttamista; oman tyttöystävän kanssa tehtyjä lapsia ei voikkaan sysätä exälle hoitoon jos haluaakin mennä vaikka illalla ulos. Vanhempien kahdenkeskinen aika on ihan luksusta; teidän systeemillänne kahdenkeskistä aikaa tyttöystävän kanssa kuitenkin on runsaasti. Eli jos se on liian vähän, niin sitten ei ole omien lasten aika vielä piitkään aikaan.
en ollut kymmenen vuotta sitten valmis äitipuoleksi silloisen poikaystäväni ei toivotulle lapselle. Olen katunut tuota eroa siitä lähtien.