Hei,
Onko asumuserosta kellään hyviä kokemuksia, esim. tuoko se tunteita takaisin ja auttaako näkemään myös toisen hyviä puolia? Minkä pituisia jaksoja olette pitäneet?
Takana reilu 4 vuotta suhdetta ihanan mieheni kanssa, joista 7kk naimisissa. Mieheni ei tiedä enää tunteistaan minua kohtaan ja tuntuu, ettei hän luota minuun enää. Olen aiemmin ollut se mustasukkainen osapuoli suhteessa, mutta olen vihdoin tajunnut mennä itseeni, sillä mustasukkaisuuteeni ei oel koskaan ollut muuta syytä kuin huono itsetuntoni. Tuntuu, ettei mieheni jaksa yrittää. Hän välittää minusta varmasti, mutta etsii tunteitaan. Tunnustin hänelle lukeneeni 2 tekstiviestiä häneltä salaa, koska hän salaili minulta menojaan, varmaankin mustasukkaisuuteni pelossa. Hän ei pitänyt tästä ja itsekin koin suuren moraalikriisin, en ole koskaan aiemmin tehnyt sitä, mutta hänen salailunsa oli silloin liikaa. Enää en halua tehdä sitä.
Hänellä ei ole toista eikä meistä kumpikaan ole pettämässä eikä etsimässä uutta. Mieheni on nyt alkanut tulla minusta mustasukkaiseski eikä luota minuun, koska olen alkanut etsiä omia menoja ettei hänestä tuntuisi, että "kyttään häntä". Luottamus on siis kärsinyt puolin ja toisin.
Meillä on yhteinen asuntolaina 3 vuotta. Rakastan miestäni kovasti, ja olen sanonut hänelle yrittäväni kaikkeni. Häneltä en ole noita sanoja kuullut pariin kuukauteen, sitä ennen jokapäiväisesti halailimme ja muistimme toisemme olemassaolon. Miehestäni tuntuu että se kaikki "ihana" on hävinnyt jonnekin.
Mitäpä tehdä?
Onko asumuserosta kellään hyviä kokemuksia, esim. tuoko se tunteita takaisin ja auttaako näkemään myös toisen hyviä puolia? Minkä pituisia jaksoja olette pitäneet?
Takana reilu 4 vuotta suhdetta ihanan mieheni kanssa, joista 7kk naimisissa. Mieheni ei tiedä enää tunteistaan minua kohtaan ja tuntuu, ettei hän luota minuun enää. Olen aiemmin ollut se mustasukkainen osapuoli suhteessa, mutta olen vihdoin tajunnut mennä itseeni, sillä mustasukkaisuuteeni ei oel koskaan ollut muuta syytä kuin huono itsetuntoni. Tuntuu, ettei mieheni jaksa yrittää. Hän välittää minusta varmasti, mutta etsii tunteitaan. Tunnustin hänelle lukeneeni 2 tekstiviestiä häneltä salaa, koska hän salaili minulta menojaan, varmaankin mustasukkaisuuteni pelossa. Hän ei pitänyt tästä ja itsekin koin suuren moraalikriisin, en ole koskaan aiemmin tehnyt sitä, mutta hänen salailunsa oli silloin liikaa. Enää en halua tehdä sitä.
Hänellä ei ole toista eikä meistä kumpikaan ole pettämässä eikä etsimässä uutta. Mieheni on nyt alkanut tulla minusta mustasukkaiseski eikä luota minuun, koska olen alkanut etsiä omia menoja ettei hänestä tuntuisi, että "kyttään häntä". Luottamus on siis kärsinyt puolin ja toisin.
Meillä on yhteinen asuntolaina 3 vuotta. Rakastan miestäni kovasti, ja olen sanonut hänelle yrittäväni kaikkeni. Häneltä en ole noita sanoja kuullut pariin kuukauteen, sitä ennen jokapäiväisesti halailimme ja muistimme toisemme olemassaolon. Miehestäni tuntuu että se kaikki "ihana" on hävinnyt jonnekin.
Mitäpä tehdä?
Vastaukset 4
Vanhimmat
teidän suhde, kannattiko mennä naimisiin? Minäkin selailen "salaa" mieheni kännykkää ja hän joskus minun. Olen niin utelias luonne, en epäile edes pettämistä. Kun ei ole mitään salattavaa niin mikäs siinä :)
Omakohtaisesti sanon että erillään asuminen EI paranna suhdetta. Sitä paitsi asunnon etsiminen, muuttaminen yms on sen verran vaativa rumba että pitempiaikaisesta ratkaisusta on väistämättä kyse. -ellet sitten muuta väliaikaisesti esim vanhemmillesi tai ystävän luokse. Sellainen huilahdustauko kyllä onnistuu.. mutta jos alat osittamaan huonekaluja niin tuskin paluuta enää on.
Ongelmat pitää hoitaa paikan päällä. Toiselle voi antaa henkistä ja fyysistä tilaa muutenkin kuin pois muuttamalla.
No tää on vain yksi mielipide :)
Asumusero ei mielestäni ole ratkaisu.Siinä helposti käy niin että tiet eroavat lopullisesti. Kyllä asiat täytyisi saada esim. puhumalla selville.
Molempien pitäisi kyetäavautumaan täysin.
Parisuhteessa on aivan normaalia että on vaiheita jolloin toinen tuntuu tylsältä ja romantiikka ja vipinä ovat kadonneet. Ei kannata ihan äkkiä menettää toivoaan, sillä tämä vaihe kestää aikansa. (No joo, joillakin lopun ikää...)
Asumuseron sijaan ehdottaisin pientä tai isompaakin irtiottoa arjesta. Esim pari yötä hotellissa, jossain poissa kotoa tutuista nurkista.
Ns. ei kenenkään maalla. Silloin on pakko keskittää huomiota toiseen eikä voi uppoutua esim. telkkarin turviin koko illaksi.
Niin, tuntuu, että vielä pari kuukautta sitten asiat olivat hyvin ja naimisiinmeno oli molempien päätös ja kaikki sujui onnellisissa merkeissä, myös häämatka keväällä. Olemme asuneet yhdessä yli 3 vuotta, joten siinä luulisi olevan varma päätöksestään. Minä ainakin olin hyvin varma ja luulin miehenikin olevan.
Mies on alkanut valitella burn outin oireita, hän ei taida ymmärtää, että sekin heijastuu kaikkeen jos on masennusta muutenkin töistä.
Asumiseroratkaisuna meillä olisi se, että mies muuttaisi sukulaisen asuntoon, sanotaanko n. kuukaudeksi...