Käyn viisi kertaa viikossa vähintään 60 min lenkillä. Kävelen tehokkaasti ja juoksen välillä. Tahtoisin nyt kysyä, että kuinka nopeasti tulokset alkavat näkymään?
Olen lenkeillyt tällä tavoin kohta kolme viikkoa.
Olen lenkeillyt tällä tavoin kohta kolme viikkoa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuinka paljon painat eli onko runsaasti ylimääräistä ja onko liikunta ja ruokavalio suhteutettu oikein. Tuloksia alkaa kuitenkin näkyä jo hyvinkin nopeasti, jos olet normaalipainoinen. Mittanauhalla näkee parhaiten tulokset, sillä vaakaan ei aina kannata sokeasti tuijottaa.
No kuule minä olen kunnon takia lenkkeillyt 3 vuotta eikä juurikaan näe tuloksia missään. Kyllä se ruokavalio on ennenkaikkea se, minkä avulla kehoa muokataan. Lihaskuntoharjoittelu, ja ruokavalio yhdessä. Tietenkin, jos selvästi ylipainoinen, niin lenkkeilykin voi alkaa näkyä, mutta se riippuu myös siitä onko ruokavalio kunnossa. Lenkillä kulutetut kalorit on helppo nollata yhdellä korvapuustilla tai viinerillä.
Mittani ovat 160/66 eli jonkin verran ylipainoa on.
Ensimmäisen kerran laihduttaessani ensimmäiseen kolmeen viikkoon ei tippunut grammaakaan, mutta sitten rupesi lähtemään. Nyt minullekkin on tullut vähän takaisin kiloja. Olen nyt laihduttanut tasan kaksi viikkoa, ja painoa on lähtenyt yli kolme kiloa. Eli olen sitä mieltä, että sinultakin rupeavat pian kilot karisemaan. Jatka vain lenkkeilyäsi, ja tsemppiä laihduttamiseen.
Kiitoksia :)
Itse olin painonvartioissa n. kaksi kuukautta ja pelkällä ruokavaliolla sain silloin tiputettua sen 4 kiloa, mutta se oli vain nestettä. Ihme kyllä ei ole tullut takaisin vaikka laihdutus nyt jäikin kesällä vähän taka-alalle :D
Haba on ainakin kasvanut, kun painoja on jaksanut nostella. Kyllä tämä tästä.