En enää osaa

Seurustelin aikoinani pitkän aikaa ja vaikean eron jälkeen olen vain sekoillut epämääräisiä miesjuttuja, mutta nyt tapasin sitten sellaisen miehen josta voisi tulla jotain muutakin. Ongelmana vain on etten enää osaa, en yksinkertaisesti tiedä mitä tekstaisin/soittaisin tälle miehelle.

Olemme tavanneet jo aikoja sitten ja tämä toinen osapuoli on tuijotellut minua aina kun olemme tavanneet. Emme koskaan ole kuitenkaan kunnolla tutustuneet toisiimme, aina vain moikanneet tai jotain muuta. No viikonloppuna tapasimme sitten baarissa ja minä menin juttelemaan hänelle. Ihan vain kaverina, en todellakaan minään muuna. No loppujen lopuksi illan päätteeksi tämä poika heitti minut ja kaverini autolla kotiin, hän kun oli autolla liikenteessä. Kaverini jäätyä pois kyydistä juteltiin kaikkea ja kotipihallani hän halusi antaa minulle numeronsa. Ja sanoi vielä "jos joskus haluat olla yhteydessä muhun".

En vain tiedä miten ottaisin yhteyttä häneen. Minusta hän on komea ja mukava, mutta ongelmana on lähinnä se etten voi millään uskoa hänen välittävän minusta. En todellakaan ole hänen arvoisensa, en ulkonäöltäni varsinkaan. Ja koska olen kunnolla siipeeni saanut, pelkään tehdä itse aloitetta, vaikka tavallaanhan hän omansa jo tekikin. Kun en tätä kuitenkaan kunnolla tunne, niin alan vain ajattelemaan että hän on vain joku kusipää, joka kerää naisia haaremiinsa.
Jotenka vinkit, jolla saisin iskettyä itselleni tämän toivottavasti ihanan miehen ja nostettua oman itsetuntoni tasolla joka antaa siihen luvan olisivat poikaa. En millään haluaisi loukata häntä, sillä etten ottaisi yhteyttä, kun kuitenkin sitä itse haluan. Osaaminen on kuitenkin loppunut jo aika päiviä sitten.
41252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lopetin pari vuotta sitten pitkän parisuhteen. Nyt olen ollut sinkkuna ja sekoillut kiitettävästi. Pari viikkoa sitten eräs tyyppi pyysi minua treffeille ja kävimmekin treffeillä. Pidin hänestä kovasti. -Siitä se alamäki sitten lähti.

Minulla ei ole minkäänlaista käsitystä miten toimia, kun oikeasti välittää toisesta. Tuntuu, että on todella vaikea luottaa ja avata itseään toiselle. En osannut ollenkaan olla hänen kanssaan normaalisti. En luottanut häneen yhtään. Ajattelin heti, että tällä miehellä täytyy olla joku ketunhäntä kainalossa. "Miksi hän muuten olisi treffeillä minun kanssani!". (Tämä ajatus varmaan johtuu siitä, että lähes kaikilla miehillä on yleensä jokin häntä jossain kainalossa) Minä ratkaisin tilanteen siten, että heittäydyin hankalaksi. Minulle iski pakokauhu, enkä vain tiennyt miten toimia.

Meille tietämättömille pitäisi järjestää kursseja: "miten selviät maailman yksinkertaisimmasta asiasta sekoilematta" tai "Näin hoidat homman vähemmän päin persettä". Minä ainakin tarvitsisin koulutusta.

Äänestä
  • Moi!
    Voin kertoa, että minulla todella on aina jokin häntä jossain kainalossa. Mutta mitä se tarkoittaa ja onko se paha? Ei, tottakai ihmisillä on aina jotakin mielessä ja odotuksia, kun alkavat toisiaan tapailla. Ongelmana on ehkä se, että toiset odottavat enemmän kuin toiset. Itse yritän ottaa asian kohtuu nopeasti myös puheeksi, jotta kummallakin on sitten tiedossa, mitä ehkä voi odotta ja mitä taas ei.

    Äänestä

kunnon suoruus ole aika hyvä aloitus?Sanot nuo samat asiat kuin tääläkin suoraan hänelle.Että todellakin kiinnostaa,mutta edetään hissukseen?Miksi ei voi sanoa niin kuin asiat on.Ajattelee liian kauan jotain ihme kaavoja/vanhoja paskoja,niin mikä on lopputulos?Metsään menee varmasti!Ja jos ajattelet häntä kaverina ja haluat iskeä..

Äänestä
  • Ei se miehen ajatusmaailma ole niin vaikea tulkita, että kannattaisi hirvittävästi omia tekemisiään miettiä ja funtsailla kun treffeille lähtee... Sanoo vaan juuri ne asiat mitä mielessä on... sellainen omien ajatuksien julkituominen, kuten "en oikein osaa olla tällä tavalla, kun en ole pitkään aikaan ollut"
    tai, että "siipeeni olen saanut, ja sinä olisit kiinnostava, mutta itteni kanssa tässä vähän tappelen"
    Nämä asiat voi aivan hyvin (ja pitääkin, jos siltä tuntuu) sanoa ääneen.. johan se rikkoo sen pienen "jään" mikä siinä välillä todennäköisesti on, kun molemmat vähän jännittää..

    Kyllä se mieskin kuuntelee mielellään, jos nainen sanoo, että "tunnut kiinnostavalta tyypiltä" tai "tätä hetkeä mä olenkin odottanut"
    Silloin jos mies on jo kiinnostusta herättävä, niin todennäköisesti itsetuntoa ja itsekunnioitusta miehellä on sen verran, että osaa sellaiset kommentit ottaa kohteliaisuutena, eikä ajatuksena, että nyt se naikkonen haluaa hypätä sänkyyn..

    Joskus te naisetkin kaipaatte otteisiinne sellaista reipasta asennetta ja uskallusta, ei niitä asioita voi aina vain miehiltä odottaa ja vaatia.. reilusti härkää sarvista kiinni, ei se ota jos ei annakaan..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


EtelänTyttö kirjoitti:

Seurustelin aikoinani pitkän aikaa ja vaikean eron jälkeen olen vain sekoillut epämääräisiä miesjuttuja, mutta nyt tapasin sitten sellaisen miehen josta voisi tulla jotain muutakin. Ongelmana vain on etten enää osaa, en yksinkertaisesti tiedä mitä tekstaisin/soittaisin tälle miehelle.

Olemme tavanneet jo aikoja sitten ja tämä toinen osapuoli on tuijotellut minua aina kun olemme tavanneet. Emme koskaan ole kuitenkaan kunnolla tutustuneet toisiimme, aina vain moikanneet tai jotain muuta. No viikonloppuna tapasimme sitten baarissa ja minä menin juttelemaan hänelle. Ihan vain kaverina, en todellakaan minään muuna. No loppujen lopuksi illan päätteeksi tämä poika heitti minut ja kaverini autolla kotiin, hän kun oli autolla liikenteessä. Kaverini jäätyä pois kyydistä juteltiin kaikkea ja kotipihallani hän halusi antaa minulle numeronsa. Ja sanoi vielä "jos joskus haluat olla yhteydessä muhun".

En vain tiedä miten ottaisin yhteyttä häneen. Minusta hän on komea ja mukava, mutta ongelmana on lähinnä se etten voi millään uskoa hänen välittävän minusta. En todellakaan ole hänen arvoisensa, en ulkonäöltäni varsinkaan. Ja koska olen kunnolla siipeeni saanut, pelkään tehdä itse aloitetta, vaikka tavallaanhan hän omansa jo tekikin. Kun en tätä kuitenkaan kunnolla tunne, niin alan vain ajattelemaan että hän on vain joku kusipää, joka kerää naisia haaremiinsa.
Jotenka vinkit, jolla saisin iskettyä itselleni tämän toivottavasti ihanan miehen ja nostettua oman itsetuntoni tasolla joka antaa siihen luvan olisivat poikaa. En millään haluaisi loukata häntä, sillä etten ottaisi yhteyttä, kun kuitenkin sitä itse haluan. Osaaminen on kuitenkin loppunut jo aika päiviä sitten.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu