Viisikymppisenä olen löytänyt toisen ihmisen, jonka kanssa tuntuu ajatukset sopivan todella hyvin yhteen.
Olemme olleet vaimon kanssa 17-vuotisista asti yhdessä. Aviossakin yli 20 vuotta.
Omaisuutta on tullut ja velkaa. Vaimo on sairas, eikä pysty elättämään itseään yksin.
Saako ihminen ajatella näin pitkän suhteen jälkeen vain itseään ja aloittaa uuden suhteen toisen naisen kanssa? Vai pitääkö kestää loppuun asti sen kanssa, jonka kanssa on lapset kasvattanut ja omaisuuden hankkinut?
Saako olla itsekäs ja erota ja aloittaa uuden suhteen? Kertokaa kokemuksistanne.
Olemme olleet vaimon kanssa 17-vuotisista asti yhdessä. Aviossakin yli 20 vuotta.
Omaisuutta on tullut ja velkaa. Vaimo on sairas, eikä pysty elättämään itseään yksin.
Saako ihminen ajatella näin pitkän suhteen jälkeen vain itseään ja aloittaa uuden suhteen toisen naisen kanssa? Vai pitääkö kestää loppuun asti sen kanssa, jonka kanssa on lapset kasvattanut ja omaisuuden hankkinut?
Saako olla itsekäs ja erota ja aloittaa uuden suhteen? Kertokaa kokemuksistanne.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Joidenkin mielestä valinnastaan täytyisi pitää kiinni loppuun asti.
Itse sinun on ratkaistava, mitä pidät oikeana.
Lain mukaan puolison saa dumpata koska tahansa. Ei siihen mitään perusteluja tarvita. Juoppous, sairastelu tai se että uusi onni odottaa, ovat yhtä päteviä syitä. Jos vaimon heikko elatuskyky häiritsee sinua oikeasti, voit tietenkin siirtää omaisuutesi hänelle.
Samassa tilanteessa monet alkaisivat pitää ns. kakkosta. Siinäkin on puolensa. Joutuisit esittämään ikäänkuin vastuullista miestä, joka ei voi jättää vaimoaan vaan mieluummin pettää tätä. Mahdollisesti saisit naruttaa uutta ystävääsi puolittaisilla lupauksilla tulevasta. Käytännössä paljastaisitte toisillenne olevanne itsekeskeisiä paskiaisia joilla ei ole mitään tajua moraalista.
"ajatukset sopivan todella hyvin yhteen"
Hei mies. Muijasi on sairas. Sinulla on edessä viimeiset kilometrit. Tuheroa olisi tarjolla. Tee mitä teet mutta älä lässytä meille ja itsellesi.
että sinulla on siitä hyvä omatunto. Turvaat siis esimerkiksi pitkäaikaisen kumppanisi talouden ja hoidon. Reilumpaa on erota kuin pitää rinnakkaissuhdetta. Uhrautuminenkin tekee katkeraksi. Vaikea ongelma, jonka vain sinä voit ratkaista.
Voin kuvitella että esimerkiksi kroonisesti mieleltään sairaan kanssa eläminen ei ole mitään harmonista avioelämää..
Olen itse vasta 30 , mutta vastaan silti. Itse olen eroamassa, vaikka vielä vuosituhannen vaihteessa naimisiin mennessäni olin onnellinen ja toivoin eläväni mieheni kanssa loppuelämäni yhdessä. Näin ei valitettavasti käynyt, vaan mieheni petti ja lähti tämän toisen naisen mukaan sekä lähetti eropaperit.
Ei ole koskaan helppoa tulla hyljätyksi. Olen lapseton ja tietääkseni terve, joten minulla on mahdollisuus jatkaa elämääni, kunhan selviän hyljätyn tuskasta ja unelmieni rikkoutumisesta. Se kuulema ottaa aikansa. Toivoisin, että arvostaisit sairasta vaimoasi, etkä häntä hylkäisi perusteettomasti. Eikös avioliitto ole sitä, että puhalletaan yhteen hiileen? Sanoit vaimosi olevan sairas, joten sairaana hyljätyksi tuleminen on vielä rankempaa.
Jokainen tekee päätöksensä omatuntonsa mukaan. Me itse vastaamme teoistamme ja kuinka elämämme elämme. Toivoisin, että mitä teetkin, niin kunnioittaisit vaimosi tunteita ja niitä yhteisiä vuosianne. Hän on ollut rinnallasi monessa mukana ja varmaan kaipaisi tukeasi ollessaan sairaana tavalla tai toisella. Myös sinun elämäsi on tärkeä. Nauttisitko elämästäsi tämän uuden ihmisen rinnalla, kun tietäisit, että jätit oman onnesi takia sairaan vaimosi? Itse tein aikanaan sen valinnan, että jäin mieheni rinnalle, kun hän oli pahasti sairas. Mieheni kuitenkin hylkäsi minut, kun tilaisuus tuli, joten tavallaan hukkaan meni sekin uhraus. Elämä on vaikeita valintoja täynnä.
Haluaisin sanoa, että jää vaimosi luo, mutta sinä itse teet ratkaisun loppujen lopuksi...
Jokainen taaplaa tyylillään ja tekee itse päätöksensä.
Naiset yleisesti ottaen jäävät sairastuneen miehen rinnalle rakkaudesta, velvollisuudesta, mistä syystä tahansa. Miehet puolestaan tällaisissa tilanteissa lähtevät helposti uusille apajille, kuten sinäkin ap olet suunittelemassa.
Isäni jätti kroonisesti etenevään sairauteen sairastuneen äitini. Äiti kesti vajaat kaksi vuotta ja teki itsemurhan. Yksin ja sairaana jääminen oli hänelle liian kova paikka. Hän ei jaksanut, vaikka isä hoito äidille uuden kodin, muutot ja vieläpä elatusmaksut. Ymmärrän sekä isäni ratkaisun että myös äitini ratkaisun. Isäni elää nyt onnellisessa liitossa.
Ei se välttämättä ole "jään tai lähden suhteesta" valinta, vaan kompromissitkin ovat mahdollisia: Ehkä tilanteessanne voisi olla mahdollisuus myös siihen, että vaimosi antaa sinun ihan luvalla pitää tätä kakkossuhdetta yllä, koska muuten vaihtoehtona olisi se, että hän jää sairaana yksin. Ja sitä hän ei varmasti halua.
Jos kuitenkin valitset lähtemisen, niin ehkä eettinen omatuntosi ainakin kertoo sinulle, että sinun olisi turvattava vaimollesi hoito, koti ja toimeentulo - ehkä myös ystävyytesi. Olet(ko) sen hänelle velkaa. Jos et juridisesti niin rakkauden ja avioliiton nimissä?
ihmisen keskinäisen ratkaisun pohdintaa, mutta pitää ottaa myös huomioon kolmas osapuoli. Mitä tämä uusi nainen ajattelee tilanteesta. Suostuuko hän ollenkaan suhteeseen naimisissa olevan miehen kanssa vai suostuuko olemaan avioliiton ulkopuolinen "salasuhde". Itse olen ollut tilanteessa, jossa suuria tunteita koettiin molemmin puolin, mutta mies oli naimisissa. Itse en pysty elämään rakastuneena miehen kanssa, joka on tahollaan sitoutunut toiseen, vaikka syy olisi mikä tahansa; sairaus, kyvyttömyys elättää itseään, erohäpeä, lapset, omaisuus...mitä näitä nyt onkaan.
että vaatii aika paljon siltä UO:lta (Uudelta Onnelta) ottaa huomioon tulevaisuudessa se sairas ex.
Et sanonut, minkä ikäinen on uusi löytösi. Etkä sitäkään, millä tavalla vaimosi on saitas. Varsinkin, jos uusi puolisoehdokas on sinua merkittävästi nuorempi, mutta joka tapauksessahan on mahdollista, että osat vaihtuvat. Voi olla mahdollista, että sinä olet tulevaisuudessa se sairas puoliso, jonka jättämistä uuden ja tasapainoisemman onnen vuoksi hän suunnittelee. Asiat ovat suhteellisia, tai sitten eivät. Onko se sallittua muille, mikä on sallittua sinulle? En väitä tietäväni, mikä on tapauksessasi oikein tai miten sinun pitäisi toimia. Mutta sen tiedän, että itse en tuota valintaa tekisi ilman todella pitkää harkintaa.
Vaimoni ei ole mielellisesti sairas vaan fyysisesti.
Enkä ole vaihtamassa nuorempaan vaan vanhempaan. Tuntuu vain siltä, että kaikki synkkaa paremmin.
Siinäkin on se juttu, etteivät ihimiset ymmärrä, miksi minä miehenä vaihtaisin itseäni kuusi vuotta vanhempaan naiseen. Hän on kuitenkin mieleltään ja vartaloltaan vähintään yhtä vanha (nuori) kuin minä.
Nykypäivänä taitaa useimmat ihmiset ajatella vain itseään. Ex-mieheni sanoikin minulle että kerranhan täällä eletään ja elämän pitää olla sellaista josta nauttii. Joten itseään saa kyllä ajatella.
Ilmeisesti 50 ikä on sellainen että ihminen rupeaa miettimään omaa elämäänsä. Ja varmaan tulee mieleen, että tässäkö elämä oli eikä tämä ollut tämän kummempaa. Haluaa kokea vielä suuren rakkauden ja tuntea huuman elämässään. Näillä sanoilla ex-mies kuvaili minulle tunteitaan kun kertoi rakastuneensa toiseen naiseen. Mieheni ei kyllä edes miettinyt jääkö minun lasten luokse vai lähteekö. Meillä iästämme huolimatta vielä pienet lapset (osa alle kouluikäisiä). Näin sai vaimo,pitkä avioliittoa (27v), lapset ja koti jäädä kun mies lähti viettämään uutta nuoruutta ja elämään kiihkeän rakkauden täyttämää aikaa.
Mieti tarkkaan mitä haluat elämältä ja onko uusi rakkaus sen arvoinen, että entinen kannattaa jättää. Vain sinä itse pystyt asian päättämään.
Tarinasi kertoo surullisen alun. Missä menette nyt? Onko eksäsi onnellinen sen uuden rakkauden kanssa? Oletko itse löytänyt paremman onnen vai ajautunut onnettomaan arkeen?
Työstän eroa ystävien ja terapeutin avulla. Uskon, että jonain päivänä voin olla onnellinen mutta vielä en ole. On paljon itkuisia ja synkkiä päiviä, mutta onneksi myös niitä aurinkoisia ja iloisiakin päiviä alkaa olla jo minunkin elämässäni. Olen löytänyt myös naisen itsestäni; ostanut uusia vaatteita ja uudistanut muutenkin itseäni. Ajattelin että äiti-look saa siirtyä syrjään uuden elämän alkaessa. Arkeahan minun elämä on, mutta on siinä pieniä juhlahetkiäkin. Naapurien avustuksella olen päässyt välillä vähän vapaalle ja olen tehnyt joista tykkään. Käynyt konserteissa, kesätapahtumissa ja kerran jopa terassilla.
Uusi rakkaus ei ole elämääni ilmestynyt enkä olisi siihen vielä kypsäkään. Ja enpä oikein usko että olen kovin haluttua seuraa; keski-ikäinen, pyöreä ja kaiken lisäksi pienten lasten äiti. Mutta uskon ja luotan siihen, että jos minulle uusi onni on tarkoitettu niin hän kyllä elämääni jostain ilmestyy. Ehkä törmään häneen vanhainkodin käytävällä kun olen rollarini kanssa lenkillä. Toivossa on hyvä elää!
Mieheni elää ilmeisesti hyvin kiihkeää ja rakkauden täyttämää aikaa. Lapsia hän ei juurikaan ennätä tavata ja viimeksi hän otti yhteyttä ja asetti ehtoja lasten tapaamisiin. Tapaa lapsia mikäli uusi rakkaus saa olla tapaamisissa mukana. Minun mielestäni lasten täytyisi toipua erosta ja myöhemmin olisi aika esitellä tämä uusi rakkaus. Nyt sitten mietin suostunko siihen, että lapset tapaavat isäänsä uuden naisen asunnolla vai onko parempi ettei tapaamisia ole ollenkaan. Näköjään mies ei halua olla poissa rakkaansa luota hetkeäkään. Mutta tämä on minun elämääni ja olen päättänyt selviytyä. Kasvatan lapseni aikuisuuteen niin hyvin kuin pystyn.
Kysymyksesi ainakin jo osoittaa tietynlaista vastuuntuntoa, oli ratkaisusi mikä tahansa.
Muutama oleellinen kysymys:
Millainen on ollut ja on sinun ja vaimosi välinen suhde?
Miten arvelisit uuden, mahdollisen kumppanisi suhtautuvan ex-vaimoosi, jos/kun sinun tulee pitää huolta myös hänen hyvinvoinnistaan?
Teetpä minkä ratkaisun tahansa, et mistään saa etukäteen varmuutta siitä Uudesta Onnesta ja Ihanuudesta. Elämästä kun ei etukäteen tiedä.
Voi olla, että uusi naisesi jättää sinut syystä tai toisesta. Sitten olet yksin. Hän voi sairastua. Sinä voit sairastua. Rakkaus voi loppua uudessa suhteessasi. Vanhassa suhteessa rakkauden voi löytää uudelleen jne. jne. jne..
Sinun on vain tehtävä päätös tässä hetkessä tämän hetkisten tietojen valossa. Muuta et voi.
Tämä on Elämää....
Älä tee hätiköityä päätöstä. Sinun voi olla vaikea keskustella asiasta vaimosi kanssa loukkaamatta häntä, mutta keskustele siitä uuden ystäväsi kanssa. Kysy mitä ajatuksia ja tunteita tilanne hänessä herättää. Vaimosi tulee aina olemaan lastesi äiti ja pitkäaikainen elämänkumppanisi, et voi täysin kadottaa häntä elämästäsi. Jos uusi ystäväsi on aikuinen, tasapainoinen nainen, hän ymmärtää että viisikymppisellä miehellä on menneisyys ja myös siihen liittyviä velvoitteita. Toisaalta sinun tulee ymmärtää, ettei tilanne tulisi aina olemaan hänelle helppo. Samoin se, että mies (seksuaalisessa mielessä) voit olla vain toiselle heistä, muuten vahingoitat teitä kaikkia kolmea.
Pidä vaimostasi niin hyvää huolta kuin voit itseäsi hylkäämättä pitää.
Aivan ihania pohdintoja teiltä kaikilta.
Päätös on siis aina oma valintani.
Kiitos teiltä kaikilta vastauksistanne. Olette ihania, kun jaatte kokemuksenne kanssani.
Päätös tulee olemaan vaikea! Olen umpirakastunut tähän uuteen minua kuusi vuotta vanhempaan naiseen, mutta tunnen lojaalisuutta eksääni.
Haluasin yhä neuvojanne. Minulle tämä kaikki on uutta, outoa ja pelottavaa.
Voitko keskustella rakentavasti ja avoimesti nykyisen vaimosi kanssa tilanteesta? Mitä hän haluaa? Entä mitä haluaa uusi rakkautesi?
Minä olen sitä mieltä, että kannattaisi kokeilla vielä uutta suhdetta ennenkuin kaikki on ohi; kuten usein sanotaan niin jälkeenpäin kadumme enemmän sitä mitä emme tehneet kuin sitä mitä teimme.
huolta pitäisin, jos et sinä itse?
Minusta pitää tehdä niin kuin sydän sanoo... Et saa uhrata omaa elämääsi toiselle tai toisille... Elä omaa elämääsi sinulle rakkaan ihmisen kanssa... Pidä huolta itsestäsi ja siitä että olet onnellinen... Ei kuitenkaan ole kuin tämä yksi elämä... Todella läheiset ja sinua rakastavat ihmiset ymmärtävät ja ovat puolellasi...
Taitaa parin edellisen komentin kirjoittajat olla tätä uutta ja itsekästä sukupolvea, kun vain oma napa on lähinnä!
Kyllä, itsestä tulee pitää huolta, mutta on myös muistettava se, että ap on aikanaan sitoutunut avioliiton kautta rakstamaan puolisoaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Ja lisäksi eettinen ja rakkaudellinen näkökulma tuo esiin myös vastuumme lähimmäisistämme.
Mielestäni on todella julmaa jättää sairas vaimo, jonka kanssa on vuosikymmeniä elänyt! Mutta miehet nyt ovat sellaisia, että itsekkyys ja omat tarpeet ovat kaikki kaikessa. Muista viis!
OIen muuten sitä mieltä, että meillä on useampi elämä kuin vain tämä yksi. Ja minkä taakseen jättää sen edestään löytää - enemmin tai myöhemmin... ...
jos joku jäisi luokseni vain säälistä ja lojaaliudesta... Itse ainakin tahtoisin mieheni lähtevän, jos niin haluaa. En haluaisi olla hänelle velvollisuus... ja katsoa kuinka hän ajanmyötä rupeaa vihaamaan minua katkeroituessaan...
"Mutta miehet nyt ovat sellaisia, että itsekkyys ja omat tarpeet ovat kaikki kaikessa. Muista viis!"
Vaikuttaako sinusta todella siltä, että tuo kuvaa aloittajan ajatuksia? Minusta ei.
En todellakaan halua jättää vaimoani tyhjän päälle. Sinä ymmärsit sen.
Nyt olemme vaimoni kanssa pystyneet asiasta puhumaan. Hän haluaa olla vahva. Hän ei halua minua ja hän sanoi sen.
Taitaa tulla ero. Toivottavasti pystymme tekemään sen yhdessä ja pysymään myöhemmin ystävinä. Meillä on sentään pitkä yhteinen historia ja yhteisiä lapsia. Tosin aikuisia.
No teillä alkaa sitten olla asiat kunnossa, kun olet vaimosi kanssa puhunut :) Toivottavasti pääsette sopuisasti molempia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun (mahdollisen) eronne suhteen. Onnea vaan kummallekin :)
Olet vaikean valinna edessä.Ei siihen tiedä vastausta muut kuin sinä itse.Sinä joudut elämään päätöksesi kanssa loppuelämäsi.Entä,jos uusi suhde ei kannakaan?Kestätkö yksinäisyyden?
Itse lähdin liitosta,jossa mies harrasti henkistä väkivaltaa.Tein päätöksen,lähdin lasten kanssa.Eroon ei liittynyt kolmatta osapuolta,vaikka ex niin väittää.Hän ei voi käsittää,että lähdin "tyhjän päälle" kuten hän asian ilmaisi.Olin kuitenkin varma,että parempi lähteä omana itsenä kuin suoraan toisen syliin.En jaksa uskoa sellaisen liiton jatkumiseen,koska nyt kieriskelen sellaisessa eron tuskassa,että kolmas osapuoli kärsisi takuulla.Mieluummin käyn eron yksin läpi vahingoittamatta muita ihmisiä.
Me eletään vain kerran.On itse tehtävä ratkaisu,miten sen elää.Velvollisuuden tunteesta jääminen liittoon voi tehdä katkeraksi.Ja katkera ihminen on inhottava puolisona.Mieti asioita rauhassa.Keskustele puolisosi kanssa rehellisesti tuntemuksistasi,ettet aiheuta hirveää shokkia yhtäkkisellä lähdölläsi.Sen olet hänelle velkaa.Voimia päätöksessäsi!