Kaikki eteni niin nopeasti, liian nopeasti.. Olin 17v kun tapasin nykyisen mieheni jonka kanssa menin naimisiin ja muutimme yhteen kun olin 18v. Puol vuotta myöhemmin olin raskaana.
Meidän väliin kasvoi kuilu jota suurensi lukuisat riidat. Olin hyvin yksinäinen ja janosin mieheni huomiota. Raskaus sujui hyvin kunnes minulla todettiin olevan tulehdus munuaisissa. Lääkäri kauhistui ja lähetti minut suoraan sairaalaan. Minä matkustin yksin bussilla kohti sairaalaa vakuutettuani lääkärille että pärjään, olihan minulla mies mukana. Mieheni kuitenkin jätti minut oman onneni nojaan heti ulos päästyämme. Oli kuulema kiire kouluun!! Tästä lähin minua rupesi epäilyttämään, välittääkö hän minusta ollenkaan!?? olin sairaalassa vain viikon jonka jälkeen palasin kotiin. Jokin oli muuttunut. Riidat lisääntyivät, mieheni viihtyi koneen ääressä entistä paremmin, minä olin yksinäisempi kuin koskaan.
Kaksi päivää ennen laskettua aikaa mieheni totesi kylmästi että; voit sitten mennä synnyttämään yksin. Murruin täysin, mutta sain lopulta mieheni ylipuhuttua tulemaan mukaani.
Kaksi päivää poikamme synnyttyä sain selville mieheni suhteesta toiseen. (selvisipä syy kylmyyteen) Nyt ei ollut oikea aika kaatua kasaan joten pyysin miestäni lopettamaan suhteen ja jätin asian taakseni. (elämäni suurin erehdys) puoli vuotta myöhemmin sain tietää että suhde ei koskaan ollut loppunut. Sekosin täysin, lähetin pari totuuden sanaa hänen tyttöystävälleen. Olin masentunut ja menetit ajantajuni. Mieheni saattoi löytää minut 5 aamulla tuijottamassa lattiaan..jne.
Aikaa tästä tapahtuneesta on kulunut kohta vuoden. Olen selvinnyt masennuksesta ja ruvennut selvittelemään syitä tapahtuneelle. Miten näin pääsi käymään? Mieheni syyttää tapahtuneesta meidän sen hetkistä tilannetta, riitoja ja raskautta. Hän kun ei voinut tietää millaista oli elää raskaana olevan naisen kanssa. Hän ei osannut antaa minulle mitään anteeksi siitä kun olin raskauden aikana hyvin herkkä ja tunteellinen, itkin jatkuvasti.. Nyt hän pyytelee anteeksi ja vannoo ettei se koskaan toistu..mutta kun en osaa luottaa siihen!
Nyt olen suunnannut katseeni kohti tulevaisuutta. Voinko jakaa tulevaisuuteni miehen kanssa johon en voi luottaa, jota jatkuvasti epäilen? Entä meidän poikamme joka nyt on jo vuoden ikäinen? Mikä on hänelle parasta? Elämä ilman isää vai elämä isän kanssa johon äiti ei luota? Olen neuvoton! tänään satuin paikalle kun mieheni luki sähköpostiaan. Näin viestin jossa joku minulle tuntematon nainen kyseli jospa mieheni oli nyt Helsingissä. Kysyi viestistä enkä saanut mitään selventävää vastausta. Hän kertoi sen olevan vanha vaikka näin että se oli lähetetty noin kuukaus sitten. Meille tuli tästä taas riita ja hän meni kiukkuisena suoraan nukkumaan.Olenko sinisilmäinen vaiko epäluuloinen?
Meidän väliin kasvoi kuilu jota suurensi lukuisat riidat. Olin hyvin yksinäinen ja janosin mieheni huomiota. Raskaus sujui hyvin kunnes minulla todettiin olevan tulehdus munuaisissa. Lääkäri kauhistui ja lähetti minut suoraan sairaalaan. Minä matkustin yksin bussilla kohti sairaalaa vakuutettuani lääkärille että pärjään, olihan minulla mies mukana. Mieheni kuitenkin jätti minut oman onneni nojaan heti ulos päästyämme. Oli kuulema kiire kouluun!! Tästä lähin minua rupesi epäilyttämään, välittääkö hän minusta ollenkaan!?? olin sairaalassa vain viikon jonka jälkeen palasin kotiin. Jokin oli muuttunut. Riidat lisääntyivät, mieheni viihtyi koneen ääressä entistä paremmin, minä olin yksinäisempi kuin koskaan.
Kaksi päivää ennen laskettua aikaa mieheni totesi kylmästi että; voit sitten mennä synnyttämään yksin. Murruin täysin, mutta sain lopulta mieheni ylipuhuttua tulemaan mukaani.
Kaksi päivää poikamme synnyttyä sain selville mieheni suhteesta toiseen. (selvisipä syy kylmyyteen) Nyt ei ollut oikea aika kaatua kasaan joten pyysin miestäni lopettamaan suhteen ja jätin asian taakseni. (elämäni suurin erehdys) puoli vuotta myöhemmin sain tietää että suhde ei koskaan ollut loppunut. Sekosin täysin, lähetin pari totuuden sanaa hänen tyttöystävälleen. Olin masentunut ja menetit ajantajuni. Mieheni saattoi löytää minut 5 aamulla tuijottamassa lattiaan..jne.
Aikaa tästä tapahtuneesta on kulunut kohta vuoden. Olen selvinnyt masennuksesta ja ruvennut selvittelemään syitä tapahtuneelle. Miten näin pääsi käymään? Mieheni syyttää tapahtuneesta meidän sen hetkistä tilannetta, riitoja ja raskautta. Hän kun ei voinut tietää millaista oli elää raskaana olevan naisen kanssa. Hän ei osannut antaa minulle mitään anteeksi siitä kun olin raskauden aikana hyvin herkkä ja tunteellinen, itkin jatkuvasti.. Nyt hän pyytelee anteeksi ja vannoo ettei se koskaan toistu..mutta kun en osaa luottaa siihen!
Nyt olen suunnannut katseeni kohti tulevaisuutta. Voinko jakaa tulevaisuuteni miehen kanssa johon en voi luottaa, jota jatkuvasti epäilen? Entä meidän poikamme joka nyt on jo vuoden ikäinen? Mikä on hänelle parasta? Elämä ilman isää vai elämä isän kanssa johon äiti ei luota? Olen neuvoton! tänään satuin paikalle kun mieheni luki sähköpostiaan. Näin viestin jossa joku minulle tuntematon nainen kyseli jospa mieheni oli nyt Helsingissä. Kysyi viestistä enkä saanut mitään selventävää vastausta. Hän kertoi sen olevan vanha vaikka näin että se oli lähetetty noin kuukaus sitten. Meille tuli tästä taas riita ja hän meni kiukkuisena suoraan nukkumaan.Olenko sinisilmäinen vaiko epäluuloinen?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hankala on tilanteesi.
Vaikka mielestäni monet eroavat liian herkästi, sinä voisit asiaa harkita. Et ole onnellinen, eikä näemmä miehesikään, mikä takaa sen ettei lapsennekaan ole. Ei lapsellekaan ole hyväksi elää riitojen ja epävarmuuden seassa, noin ette pysty tuomaan hänelle sitä turvaa ja rakkautta jota hän tarvitsee.
Päädytte eroon tai ette, suosittelen että varaat ajan parisuhde/perheterapiaan. Keskustelette siellä puolueettomalla maaperällä tarpeistanne, luottamuksesta, haluistanne ja päätätte sitten mihin suuntaan jatkatte. Terapiaan toivoisin teidän menevän lapsenne vuoksi. Sillä ero voi olla lapsen kannaltakin paras ratkaisu jos ensin selvitätte ongelmanne ja työstätte suhteenne päätökseen. Ovet paukkuen lähdöstä kun ei jää kuin vuosien kaunat kaivelemaan ja lapsenne on se joka siitä kärsii eniten.
Eli sano miehellesi että olette mielestäsi tulleet siihen pisteeseen ettette saa kaksin asioitanne enää selväksi, ja pyydät häntä terapiaan kanssasi. Toinen vaihtoehto on ero, mutta perustele mielummin lapsen vuoksi ensin kuitenkin terapiaa.
Ja voihan olla että kun asiat saadaan sanottua ja käsiteltyä löydätte vielä yhteisen sävelen ja luottamuksen.
Miehesi on vastuuton eikä osaa peloltansa käyttäytyä.
Olette nuoria ja miehesi selvästi pelkää olla isä. Siksi hän seikkailee muissa naisissa, koska hän luulee näin olevansa tilanteen herra. Mutta eipäs ole. Tilannettasi ei auta tieto, että hän tarvitsee itse vielä ihan tavallista kasvatusta ja rohkaisua ja kannustusta. Hän on hypännyt uimaan syvään veteen ja nyt on paniikissa. Hän siis tarvitsee itse isää vierellensä vaikka hän esittääkin olevansa kova jätkä. Sinulle tämä on väärin, koska nuorena äitinä joudut nyt yksin kantamaan vastuun lapsestasi ja itsestäsi. Mieti siinä sitten, kun olet itsekin varmaan rakkautta vailla. Ero ratkaisuna tarkoittaa sitä, ettet halua kasvattaa kuin oman lapsesi. Yhteen jääminen
tarkoittaa ainakin nyt sitä, että joudut kasvattamaan ja ymmärtämään hänen kasvukipujansa samaanaikaan, kun pitää kasvattaa omaa lasta.
Teet kummin tahansa, ongelmia on edessä. Valitset siis oikeastaan vain sen kummat ongelmat haluat elää. Tietenkin ihminen oppii. Myös miehesi oppii.
Hän ei ole kuitenkaan oppinut vielä. Eikä ole takuita, että hän haluaa ottaa vastuun vastaan vaikka olisit vuosia kärsivällinen. Nyt hän pakenee peloissaan. Toivon voimia sinulle. Tarvitset niitä.
olen ollut ihastunut mieheeni jo 16v asti,me seurustelimmekin välillä.lopulta 10v jälkeen treffasimme muutaman kerran ja 5kk jälkeen muutimme yhteen.8kk yhdessä oloa ja olin raskaana.olin ollut 2kk raskaana kun löysin netistä naisille flirttailuja ja ehdotteluja.tätä jatkui muutamia kk.otin asian puheeksi ja sain kiukkuisia vastauksia ei siinä ole mitään.aina lupasi lopettaa,mutta ei.kun poikame oli puoli vuotias,löysin mieheni puh tutulle naiselle pano viestejä,ja seuranhaku viestejä.hän oli myös etsinyt netistä seuraa,seksiseuraa.aloin riehua ja sanoin että nyt tuli lähtö.mieheni rukoili ja sanoi etä kaikki oli viinan syytä,olikin aivan alkoholisti.
itselläni ollut aina ongelmia seksin suhteen,harrastamme sitä usein mutta minulla kokemuksistani syntynyt demoneja enkä kiihoitu,välilä kammoan seksiä.olen yrittänyt ja yrittänyt aina puhua hänelle mutta sanoo vain eihän se mitään,kyllä tämä tästä.hän "muuttui",lopetti juomisen ja luulin että oli kunnolla puoli vuotta.itse kärsin ongelmastani seksiin ja nyt vielä pahemmin kun oli pettänyt.viikko sitten eri koneelta löytyikin sitten taas ilmoituksia,ja päivämäärät alkoivat kk sen jälkeen kun "muuttui".sanoi että hän ei ymmärrä miksi on niin tyhmä,ei halua menettää perhettään,rakastaa meitä yli kaiken.lopettaa kaiken (taas)tähän paikkaan.ja mitään muuta ei ole kuin netissä flirttaillut.mutta ilmoitus hänellä oli,olen varattu ,paikka oltava.hän myös 3kk ennen kun synnytin oli ollut yhden naisen kanssa.terapiassa valehteli että kaikki asiat on pöydällä,mitään salattavaa ei enää,sitten sain selville tuon.kaiken tämän lisäksi sain tietää että mieheni tykkää myös miehistä,ja tuntuu todellakin etten riitä.jankkasin hänelle että nyt sanot suoraan kerrankin mistä tämä kaikki johtuu???lopulta sanoi että minun haluttomuuteni.sen tiesinkin.mutta sitä en ymmärrä,olen puhunut hänelle tästä,enkä vaan kieltäytynyt seksistä ja ollut tyly,silti hän koki pettämisen oikeaksi vaihtoehdoksi.olen aivan romuna,järki sanoo että ei se muutu,oppii vaan varovaiseksi,mutta sydän sanoo toista.....
Jos vastuuta ei ota vastaan, ei silloin oikeata perhe-elämää ole. On vain äiti, lapsi, ja leikkivä lapsi, joka ei usko, että hänessä mitään vikaa on.
En usko, että lapsesi tarvitsee tällaista isä-esimerkkiä. Suosittelen eroa. Olet hänelle hänen lapsuutensa auktoriteetti (äiti, opettaja tms) jolle hän silloin hävisi. Nyt hänen pitää voittaa sinut joka päivä. Kyseessä on totuttu tapa, (kuten esim. tupakointi tai pelihimo), josta hän ei pääse eroon. Surullista.
Stiina-79,tunnen syvää sympatiaa sinua kohtaan...Olenhan kokenut lähes samaa, vain hieman alemmalla tasolla..Neuvon sinulle samaa mitä nämä muut minulle. Ja tiedän, helpommin sanottu kuin tehty. Uskon että meidän täytyy yrittää OIKEASTIN uskoa siihen että ansaitsemme parempaa..
Tuo sinun viimeinen lauseesi; järki kertoo mitä tehdä mutta sydän toista..on kuin suoraan minun päästä. Se on ikuista kamppailua lähes vain itseni kanssa. Ei yksikään ihminen ole kehottanut minua jäämään mieheni luo ja vielä yrittämään. En edes itse usko että siitä voisi tulla mitään, silti sydän sanoo muuta. Ehkä sillä on minun kannalta jotain tekemistä sillä että mieheni on minun ensimmäinen SUURI rakkaus enkä haluaisi siitä millään luopua.
Pelkään myös salaa etten voisi/osaisi olla intiimisti tai niin (omalta osaltani) läheinen kenenkään muun kanssa taas.
Suhteemme lopettamista ei myöskään tee helpommaksi se että mieheni vannoo oppineensa eikä halua erota ja antaa periksi koskaan. Enhän voi siihen hänen oppimiseensa uskoa(olenhan nähnyt kauanko opit pysyvät hänen päässään), mutta kyllä se silti vaikeuttaa eroamista. Nyttenkin hän selailee joka ilta koneella autoja kun on päättänyt meille sellasen hankkia. Vielä oikeen perheauton niin on kaikilla tilaa vaikka saisimmekin lisää lapsia.
= ( Haikeaksi mieli jää...
Kiitos kaikille mielipiteensä antaneille! Näitä lukiessa täytyy nyt sit vain yrittää voimistua ja tehdä se mikä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten.
Kysymyshän on vaikea mitenpäin tahansa sitten päätätkin tehdä. Ongelmia se tarkoittaa. Valitset vain kahdesta pahasta jommankumman. Mutta lapsesi on riippuvainen ratkaisustasi. Eikä tässä mistään teloituksesta ole kysymys vaan asumisesta eri osoitteissa. Isä jää elämään. Mikään uusi auto ei korvaa asiallista ja hyvää käyttäytymistä. Mutta kiva kuulla, että ainakin nyt on jonkinlaisia oppihaluja herännyt vaikka epäilenkin kyseessä olevan vain saman pelin pelaaminen. Sitäpaitsi voihan sen auton hommata vaikka eri osoitteissa asuisittekin. Saattehan te silloinkin tavata toisianne vaikka joka päivä. Ei sitä laki kiellä.
Samoin voit huoletta rakastaa lapsesi isää loppu elämäsi ajan vaikka eri osoitteissa sitten asuisittekin. Ei ero sitä estä. Kerrot vain miehellesi missä sietorajasi menevät ja huolehdit
ettei lapsesi tarvitse nähdä mitä tahansa. Tämähän
on miehesi aiheuttama ongelma. Älä siitä itseäsi syytä. Hänenkin on itse nostettava häntänsä. Sitäpaitsi kyllähän rakkauteen myös kuritus kuuluu. Se on sitä kasvatusta, josta miehesi jäi vaille.
Tuo sinun tilanteesi on hyvin hankala, mutta itse olen sitä mieltä, että suhde, jossa ei voi luottaa toiseen, on tuhoon tuomittu. Jos jatkat tuollaisessa suhteessa, niin tuskin tulet koskaan olemaan onnellinen. Miettisit kuitenkin jatkuvasti, voiko mieheen vieläkään luottaa. Sitä paitsi, minulle eron syy on jo selvä. Hänhän on pettänyt sinua, ja mistä sen tietää, että vain yhden naisen kanssa..?
Samalla sinun kannattaisi huomioida, että jos sinä olet surullinen, poikasi vaistoaa sen. Ja lapselle se voi aiheuttaa suurta hämmennystä. Joten uskon, että myös lapsesi kannalta olisi järkevämpää, että eroaisitte.
Tämä on nyt vain minun mielipiteeni, joten sinun täytyy tehdä tuo suuri päätös itse loppujen lopuksi.
Joka tapauksessa.. toivon sinulle voimia elämään ja toivon, että kaikki kääntyy parhain päin - tavalla tai toisella..
Varmasti rakastat miestäsi ja lapsesi isää! Mutta uskon, että voisit löytää vielä onnellisemman suhteen!! Lapsesi ei menetä isää vaikka vanhemmat eroaisivatkin. Toivottavasti saisit voimia lähteä uuteen onnellisempaan elämään!