anoppini ei yritä edes tutustua minuun..itse yritän kysellä mukavia,auttaa tilaisuuden tullen,jutella niitä näitä.olla kunnon miniä.
meille kun mieheni kanssa on tulossa lapsi marraskuussa niin olisi anopin kanssa kiva saada avoimet välit,etenkin kun oma äitini on kuollut kaksi vuotta sitten.
Anoppi juttelee kaikille muille,nauraa heidän jutuillee,katsoo silmiin,on avulias ja kohtelee tasavertaisesti.
minun on turha toivoa tuollaista käytöstä.lattiaan tuijotus ja muminaa välillä kuuluu..ikinä ei meille mieheni kanssa yhdessä mitään sano.aina mieheni on mentävä yksin käymään esim. toisessa huoneessa ja sitten anoppi saattaa sanoa jostain asiasta mistä ei pidä,puuttua meidän päätöksiin tai elämäntilanteisiin tai muuten vain kysellä kuulumisia.
meille kun mieheni kanssa on tulossa lapsi marraskuussa niin olisi anopin kanssa kiva saada avoimet välit,etenkin kun oma äitini on kuollut kaksi vuotta sitten.
Anoppi juttelee kaikille muille,nauraa heidän jutuillee,katsoo silmiin,on avulias ja kohtelee tasavertaisesti.
minun on turha toivoa tuollaista käytöstä.lattiaan tuijotus ja muminaa välillä kuuluu..ikinä ei meille mieheni kanssa yhdessä mitään sano.aina mieheni on mentävä yksin käymään esim. toisessa huoneessa ja sitten anoppi saattaa sanoa jostain asiasta mistä ei pidä,puuttua meidän päätöksiin tai elämäntilanteisiin tai muuten vain kysellä kuulumisia.
Vastaukset 17
Vanhimmat
sanoa, että miehesi täytyy lopettaa ne "vierailut" toisissa huoneissa; jos ei nainen voi asioita sinun läsnäollessasi sanoa, jättäköön sanomatta kokonaan. Tämä siis miehesi tulisi tehdä äidillensäkin selväksi. Ja ala sinä kohtelemaan anoppiasi samallalailla kuin hän sinua kohtelee. Katsotaan mitä tapahtuu. :) Tsemppiä jatkoon ja onnellista odotusta!
Kysy suoraan että "mikä tässä mättää."
Mitä enemmän yrität sen varmemmin hän jatkaa törkeää käytöstään.
Sano miehellesi että peräkammarin vierailut on loputtava, asiat on puhuttava sinun läsnäollessasi.
Jos se ei auta jätä menemättä anoppisi luo.
Onko tuota jatkunut koko ajan, vai onko anoppisi mahdollisesti suuttunut sinulle jostain?
Sitä voist kysyä häneltä suoraan, kyllä suoraan kysymykseen on vaikea olla vastaamatta.
Ei ihmiset väkisin opi toistensa ystäviksi.
Anoppisi ei ehkä osaa ollenkaan selittää käytöstään. Joku tulppa on tullut suhteeseenne, ja se kasvaa koko ajan näissä tapaamisissa.
Vaikea sinunkaan olisi luottaa iloiseen ja auvoiseen anoppiin, tai heittäytya iloiseksi ja auvoiseksi miniäksi, kun alku on tuollaista junnaamista.
Jätä tilanne siihen. Suhtaudu anoppiisi kuten naapuriin tai jonkun tuttavasi äitiin, niin että jos tapaatte, vaihdatte kuulumisia, ja suurimman ajan elämästänne pysytte erillänne.
Poikansa voi käydä äitiään katsomassa tarpeen tullen, mutta arvaanpa, että hän ei useinkaan vapaaehtoisesti soita äidilleen, vaan äiti pitää yhteyttä.
Jos ja kun perheeseenne syntyy lapsia, niin pidä alusta alakaen itsestään selvänä, että mummun luona käydään kylässä, kaksi tuntia maksimi, ja mitään lastenhoitoapua ei pyydetä eikä tarvita.
Jos asiasta keskustellaan, sano, että et ole koskaan halunnut vaivata oman lapsesi hoidolla ketään muuta ihmistä. Jokainen hoitakoon omat lapsensa.
Jos hoitajaa tarvitaan, niin rahalla sen saa.
Ja ainahan voi olla tilanne, että lapsi vierastaa, on allerginen, huonouninen jne. joten ei vanhaa mummuparkaa edes voi ajatella väsyttävän lapsen hoitajaksi.
Mitähän varten se miehesi suostuu menemmän eri huoneeseen!! Miksi hän ei sano äidilleen, että asiat puhutaan teidän molempien kuulleen? Miehesi pelaa mukana äitisi pelissä. Miehesi pitäisi tehdä jotain asialle.
Äläkä suotta murehdi anoppisi käytöstä. Elä sinä vaan omaa elämääsi, äläkä anna jonkun oudosti käyttäytyvän pilata sitä.
luonnevikaisten naisten porukkaan, joka luulee, olevansa poikansa pomo, koko loppuelämänsä.
Sinä olet "ryöstänyt" häneltä pojan, etkä osaa olla kuten anoppi haluaa, etkä "hoitaa"poikaakaan, niin kuin pitäisi.
Et saa häneen kunnon kontaktia ikinä, anoppisi ei koskaan muutu, tai jos muuttuu, niin korkeintaan pahemmaksi.
Varo vaan, kun lapsi syntyy, tulet saamaan "hyviä"lastenhoito vinkkejä luolakausiajalta.
Et varmasti osaa tehdä mitään oikein.
Ja pulassa olet jos miehesi menee äitinsä kanssa kimpaan.
Puhu miehesi kanssa, ehkä pystyt välttämään sudenkuopat.
Onnea odotukseen!
Minua hämmentää tässä mielipiteidenvaihdossa jälleen sama asia kuin ennenkin.
Olemme kuulleet ap:n kannan, joten menemme hänen ohjaamaansa uraa pitkin.
Käännetääs taas asia toisinpäin. Mitä me tiedämme anopista? Entä jos hänen käytöksensä onkin erittäin järkevää tai selitettävissä? Mitä arvelee itse ap?
Onko ap:n ja "pojan" suhteessa jotakin, joka loukkaa tai hämmentää pojan äitiä? Taustat, ikäero, exät, äidin oma sairaus tms.
Haluaisin kuulla ap:n lisäselvityksiä. En usko tähän "luonnehäiriöinen se on" -tuomioihin.
On jo päästy siitä faktasta, että koirat ovat "luonnevikaisia", jos eivät käyttäydy kuten pitäisi.
Nyt sitten anopit ovat saaneet tämän leiman.
Ihan kuin he olisivat eläneet normaaleina äiteinä ja kasvattajina siihen sakka, kun hänen erinomainen, miniän valitsema poikasensa on lentänyt pesästä. Ja PAM, hänestä tuli luonnevikainen, joka miniän toimesta on nyt pantava aisoihin.
Nämä kotipyskolookit ne raivostuttavia luonnevikaisia itse ovatkin. Olisi hauska nähdä, millaisia anoppeja he itse tulevat olemaan, kun niin äkkipäätään pystyvät analysoimaan itselleen tuntemattomiakin ihmisiä.
Voi vain kuvitella, mitä he tulevat sanomaan miniästään heti ensi näkemisen perusteella.
Onkohan kenellekään koskaan tullut mieleen ajatella, että me olemme kaikki erilaisia luojanluomia, kahta samanlaista ei ole. Aikuisuuteen kasvamisen yksi osa on tulla toimeen kaikkien ihmisten kanssa. On vain ymmärrettävä, että jokaisen kanssa ei synkkaa. Silloin pidetään välit kaukaisina mutta kohteliaisuussääntöjen puitteissa. Sitä voi vaatia vain itseltään, ei muilta.
anopista, jos miniä tässä sanoo, että hän haluaisi tutustua ja olla läheinen, mutta mitä tekee anoppi?
Parhaansa, ettei niin vain tapahdu.
Kyllä ihminen, jos on jo elämää nähnyt, pitäisi sopeutua yhteen uuteen ihmiseen, miniään.
Miniällä on siinä anoppi, appi, siskoja, veljiä, näiden puolisoita ym ym, kumminkaimaa tutustuttavana ja jokaisen mieliksi pitäisi ilmeisesti olla, ei muuten kelpaa sukuun.
Kyllä appivanhemmat voisivat jotenkin tasoittaa nuorten tietä, mutta ei. Tehdään samalla tavoin kuin itselle on ilmeisesti tehty, kyyrätään nenänvartta myöten, kun miniä ilmestyy paikalle.
En tunne yhtään kunnon anoppia, enkä varmaan itsekään ole sellainen, mutta siihen vielä niin paljon aikaa, että onhan minulla aikaa oppia.
Et sitten tunne kovinkaan laajalti ihmisiä, kun noin voit sanoa?
Avioliiton solmiminen ei tarkoita, että kun pappi vihkii nuoret, muuttuu pojan äiti samalla hetkellä lohikäärmeeksi.
Niin suurta taikuutta papit eivät harrasta.
Viisissäkymmenissä olevia naisia on aikamoinen määrä suomalaisessa yhteiskunnassa. Luuletko, että he kaikki tosiaan muuttuvat vastenmielisiksi nenänvartaan kyyrääviksi hapannaamoiksi, kun poikansa tuovat miniän taloon? Eikö suomalainen nainen ja äitii soisi pojalleen onnellista elämää ja rakkautta? Onko hän sitten itse jäänyt siitä osattomaksi?
Asia tulisi tutkia ja miettiä siltä kannalta. Pettyvätkö kaikki naiset siis? Morsiankin on kohta 50-vuotias, ja siis hapan ja kyyräävä.
Tämän palstan tarkoitus on ilmeisesti kylvää epäsopua eri ikäisten ihmisten välille.
Aina on nälväistävä.
Haluan itse uskoa, että ympärillämme elää paljon onnellisia ja toisistaan välittäviä perheitä.
että anopit käyttäytyvät, kuin omistaisivat poikansa, kun ovat kerran ne synnyttäneet, ja tuhahtelevat, kun miniä kertoo heidän yhteisistä hankinnoistaan tai harrastuksistaan yms.
Lapsiahan ei miniä osaa kasvattaa ollenkaan.
Aina pitää anopin saada sanoa, että tee niin tai näin, jos lapsi itkee. Kyllä miniä varmasti tekee kaikkensa, lapsensa parhaaksi. Kyllä siinä mieli pahottuu, etenkin jos on yövalvomisesta väsynyt.
Ei tässä papilla ole mitään tekemistä, kyllä se vaan on ihmisten välinen (anoppi-minä) asia.
Kerronpa tarinan.
Eräs ystävättäreni meni naimisiin kypsällä iällä ja tuli raskaaksi.
Hän halusi olla anoppinsa kanssa hyvissä väleissä.
Ystävättäreni oli kova leipomaan ja hänen leipomisensa onnistuivat aina hyvin. Anoppi alkoi raahaamaan joka lauantai omaa pullaansa ja leipää ovesta siään ja maininosti, ettei hänen poikansa syö muiden tekemään pullaa.?????
Sama ystävätär piti puutarhanhoidosta.
Kuten myös anoppi. Ja anoppi kylään tullessaan jäi aina pihalle nyppimään kuolleita kukkia ja rikkaruohoja.
Kun hän vihdoin pääsi sisälle, alkoi kova paasaaminen, kuinka se ja sekin asia olisi pitänyt tehdä ja mitä miniä oli tehnyt ihan päin helkkaria jne ja paiskasi taas leipomuksensa pöydälle, vaikka miniä oli paistanut vieraille piirakan ja pipareita, sanoi anoppi;laitapa kuule ne minun tuomat tähän pöytään.
Lapsen lapsia syntyi kaksi ja miniä sai sanottua anopilleen, ettei hän halua tämän huseeraavan päälimmäisenä, mutta...
Ja niin välit menivät semmoisiksi, että he eivät juuri koskaan tavanneet, poika vei lapsia anopin luo yksinään.
Eikä tämä ole ainut anoppi, joka laukoo suustaan mitä sattuu, omia "viisauksiaan".
Kyllä uskon,että on paskoja miniöitä, mutta eivät anopitkaa saa synninpäästöä.
Ja vielä.
Oma äitini on miehelleni kyllä tosi ilkeä, enkä saa sitä loppumaan. Olen sanonut suoraan, että lopeta ainainen jauhaminen ja piikittely, eli mitä opimme tästä. Kyllä vävykin saa huonoista anopeista osansa.
Ja niin, emme tapaa äitiäni yhdessä, kuin lasten synttäreillä, mieheni on saanut tarpeekseen.
Kaikenlaista tässä maailmassa on.
Ei ole vain yhtä totuutta.
Ja kuka ei halua pahoittaa mieltään, voi pysyä pois näiltä palstoilta.
Tämä on ihan vapaaehtoista.
Kiitos näkökulmastasi. Oli todella mielenkiintoinen kirjoitus ja tuo "luonnevikainen" määritelmäsi oli todella aivan uutta minulle. Sehän on tosiaankin niin, kuin kirjoititkin, että jos koira ei tottele määritellään se luonnevikaiseksi. Ja nyt ovat kotipsykologit alkaneet määrittää myös niitä ihmisiä, jotka eivät tottele häntä,luonnevikaiseksi.
Hyvä, nyt tiedän luonnevikaisen määritelmän laajemmin.
"Kaikenlaista tässä maailmassa on.
Ei ole vain yhtä totuutta."
Tätä tarkoitin.
Omat lapseni ovat perheellisiä, ja vävyni nimittää minu mummiksi, koska ei osaa kutsua minua pelkällä etunimellä. Itse olen heittänyt tittelit pois jopa oman poikani kanssa, koska hän on sitä mieltä, että aikuiset ihmiset ovat tasavertaisia, eikä ikäeroa pidä korostaa erityisillä puhuttelunimillä.
Ristimänimet riittää, sanoo hän.
Miniäni puhuttelee etunimellä.
Koskaan emme ole olleet erimielisiä, vaikka voimme olla ehkä itseksemme jostakin asiasta eri mieltä. Siinä on ero.
En koskaan puutu heidän oloonsa ja asioihinsa, eivätkä he minun.
Jos apua tarvitaan, sitä pyydetään ja annetaan mahdollisuuksien mukaan.
Eläkeläisenä minä joudun venyttämään pennejäni, ja he tietävät sen. Eivät he odota minulta taloudellista tukea, enkä minä heiltä.
Ystävänpalvelukset annetaan ilman korvausta.
Lastenkasvatuksessa he ovat onnistuneet ihan ilman minun neuvojanikin, niin kuin minäkin aikanani. En muista kysyneeni kertaakaan omalta äidiltäni neuvoa lasten ongelmissa.
Isovanhemmilla ja lapsilla on usein yli puoli vuosisataa ikäeroa. Maailma muuttuu siinä ajassa.
jonka minä haluaisin.
Tämä maailma vain on niin kummallinen, että aina kun joku menee pieleen, pitää etsiä syylistä, ei voida ymmärtää, että asiat vain menvät niin tai näin.
Enkä minä sanonutkaan tuntevani kaikkia maailman anoppeja, vaan ne jotka minä tunnen, ovat kaikki miniöitään "vastaan" tavalla tai toisella.
Mutta onhan se hyvä, että joku taas ei tunne yhtään
"huonoa"anoppia.
Pysytään tasapainossa.
Mukava kesää vaan kaikille!
kovin läheinenkään.
Pidän miniästäni, tulemme ihan hyvin toimeen.
Paremmin kuin ex-miniän kanssa.
En minä hänenkään elämäänsä ja tekoihinsa koskaan puuttunut, hän vain oli perus hankala luonteeltaan.
Välillä liiankin sydämellinen, sitten taas ilman syytä hyvin kylmäkiskoinen.
Annoin olla miten on, olin kuin en huomaisikaan.
Enkä totta puhuen välittänytkään hänen kiukutteluistaan.
Minulla on oma elämäni pojalla omansa, hyvä näin.
Tykkään laittaa heille ruokaa kun lomillaan ovat täällä päin omalla mökillään.
En tyrkytä neuvojani enkä mielipiteitäni, tiedän omasta kokemuksestani että niistä ei ole apua, ärsyyntyvät vain.
Kyll net semmose anopit on luonnevikasii olleet jo lapsosiaan kasvattaessa. Se ei vaan oo näkyny ku ei lapset tiiä paremmasta. Sellane anoppi on yks TYRANKI. Hää on varmannii tyrannisoinu poijkaansa koko elämän ja sama jatkuu, poijka pelkää sitä hulluu tyrankia jok on aivopessy poijkansa. Varokaa naiset!!!
Poeka on jo varattu. Ei tarvihe ennee tätä anoppii varroo. Poika on lujassa otteessa. Sillä on tämä vaemo, joka ei siis nii millään tuu toimeen tämän anoppisa kansa.
Miniä ei ole luonnevikainen. Ei ole kukaa vielä sillä nimityksellä häntä haukkunu.
Mutta anoppiaan ei minnii kestä millää, ja sillon se on juuri sen merkki, että anoppi on luonnevikainen.
Miesparka on niin aevopesty, ettei tunnista koko tautii äitimuorissa. On vaa huuli pyöreenä ja väistelee nurkasta toisee, kun äetmuori ja eukkokulta ovat kahvipöyvässä. Panee akkunoita kiinni, ettei naapurj kuule, että on taas rakentava keskustelu käynnisä.
Olen niin alkanut surra miesten puolesta, kun olen tähän monipolviseen keskustelupalstaan tutustunut.
Niitä ei puolusta kukaan. Missä se Salomonkin on, kun tuomioita nyt tarvittaisiin.
Koska anoppisi ei sinua noteeraa, lopeta käyminen hänen luonaan. Sano hänen pojalleen että menee yksin jos on asiaa äireelle. Anoppisi on mustasukkainen pojastaan jonka sinä häneltä "ryöstit". Minä sanoin aikoinani ilkeälle omistuksen haluisella anopilleni, kun hän ihmetteli miksi poika minut huoli, että niin, mitäs se poika vaimolla tekee kun sillä on äitikin. Kun vauva syntyy, älä käy silloinkaan. Usko pois että akka nöyrtyy, niin teki minunkin anoppini.