Kuuden vuoden avoliitto miehen kanssa. Kaksi vuotta niistä täyttä valhetta. Kaksi viimeisintä vuotta olen pelehtinyt ihanan varatun miehen kanssa, mutta vasta nyt tajuan, mitä olen tehnyt. Miten helvetissä siihen meni kaksi vuotta? :(
Nyt en tiedä miten jatkaa. Menen kohta kertomaan kakkoselle, että se on ohi nyt. Luulin rakastaneeni häntä, mutta kyse olikin vain riippuvuudesta. Se on oikeasti sairasta, miten salasuhde ihmiseen vaikuttaa! Niin pitkään kuin pettää ja itse sen hyväksyy, sitä luulee olevansa helvetin vahva ihminen. Mutta sitten, kun asioita alkaa ihan oikeasti miettiä syvällisemmin, sitä tajuaa, miten heikko oikeasti on.
Rankkaa lähteä eroa tekemään, mutta ei ikävään kuole. Se on vain ohimenevä vaihe. Kaikkea mihin tottuu, ikävöi, kun se loppuu.
Nyt vain toivon, että voin jatkaa elämääni "normaalisti" mieheni kanssa. Tiedän, että monien mielestä minun pitäisi kertoa miehelleni, että olen pettänyt. Ja että olisi oikein, että hän jättäisi minut. Tiedän, että olen ansainnut kaiken paskan niskaani. En kuitenkaan halua, että mieheni joutuu tästä kärsimään. Tiedän, että olisi pitänyt ajatella asiaa silloin, kun salasuhteen aloitin! Sitä en kuitenkaan saa enää peruttua vaikka haluaisin!
Kaikki te, joilla on kakkonen: pysähtykää miettimään, mitä OIKEASTI olette tekemässä ja mitä OIKEASTI haluatte!
Nyt en tiedä miten jatkaa. Menen kohta kertomaan kakkoselle, että se on ohi nyt. Luulin rakastaneeni häntä, mutta kyse olikin vain riippuvuudesta. Se on oikeasti sairasta, miten salasuhde ihmiseen vaikuttaa! Niin pitkään kuin pettää ja itse sen hyväksyy, sitä luulee olevansa helvetin vahva ihminen. Mutta sitten, kun asioita alkaa ihan oikeasti miettiä syvällisemmin, sitä tajuaa, miten heikko oikeasti on.
Rankkaa lähteä eroa tekemään, mutta ei ikävään kuole. Se on vain ohimenevä vaihe. Kaikkea mihin tottuu, ikävöi, kun se loppuu.
Nyt vain toivon, että voin jatkaa elämääni "normaalisti" mieheni kanssa. Tiedän, että monien mielestä minun pitäisi kertoa miehelleni, että olen pettänyt. Ja että olisi oikein, että hän jättäisi minut. Tiedän, että olen ansainnut kaiken paskan niskaani. En kuitenkaan halua, että mieheni joutuu tästä kärsimään. Tiedän, että olisi pitänyt ajatella asiaa silloin, kun salasuhteen aloitin! Sitä en kuitenkaan saa enää peruttua vaikka haluaisin!
Kaikki te, joilla on kakkonen: pysähtykää miettimään, mitä OIKEASTI olette tekemässä ja mitä OIKEASTI haluatte!
Vastaukset 13
Vanhimmat
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Onnittelut,yksi ihminen on ainakin järkeistänyt tämän mitä pettämisellä ja uskottomuudella voi saada aikaan.Se on sinun rangaistuksesi että elät sen asian kanssa,älä vain mene tuntojasi miehellesi purkamaan,se rikkoo hänet aivan varmasti.Tässä olisi nimimerkille"selkärankaa" myös vähän mietittävää,hän kun täällä käy kehuskelemassa pettämistään ja "ei tässä mitään väärää" käytöstään.Tsemppiä sinulle AP """
"En kuitenkaan halua, että mieheni joutuu tästä kärsimään".
- tiedätkö miten paljon hän kärsii sitten jos asia joskus tulee ilmi myöhemmin, vaikka vuosien päästä ! Mieti miten paljon häntä silloin sattuu kun tajuaa eläneensä vuosikaudet valehtelevan petturin kanssa.
Voin kertoa että ei ole ollut helppoa, minulle kävi näin ..
Sinä kun et voi olla ikinä 100 prosenttisen varma siitä ettetkö muka ikinä jäisi edes vahingossa kiinni.
Aika itsekästä ajatttelua, minun mielestäni. Luulenpa että oikea syy siihen että et pysty kertomaan on kuitenkin sisimmässäsi halu suojella itseäsi seurauksilta, ja siltä että et halua nähdä miehesi kärsivän, koska tiedät itse aiheuttaneesi sen. niinkuin monet muutkin pettäjät, yrittävät vaan päästä kuin koira veräjästä.
Älä ikinä unohda vanhaa sanontaa "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" Kiinni jäät vielä, ennemmin tai myöhemmin.
Vitun posket sinä ketään muuta suojele, kuin edelleen itsekästä itseäsi. Elämäsi perustuu valheeseen, toivottavasti tämä katkera kakkonen kertoo miehellesi, koska sinulla ei ole paskaakaan selkärankaa seistä kasvotusten tekojesi edessä.
On hyvä että tajusit tehneesi väärin. Kaksi vuotta on todella pitkä aika ylläpitää ylimääräistä rakastajaa. Siinä kertakaikkiaan pyyhitään vihkitodistuksella hanuria etten sanois!
Tämä katuminen on sun taakkas mutta toivon kuitenkin että pystytte yhdessä korjaamaan avioliittonne. Se on kuitenkin se pohjakivi jonka kunto tulee tarkastaa väliajoin ja pieniä peruskorjauksia tarvitaan aina. Sen pohjan tukemana koko perhe pysyy pystyssä, oli teitä sitten 2 tai 10 perheenjäsentä kissoineen ja koirineen.
En hyväksy uskottomuutta. Jokainen saa mielestäni kuitenkin tuntea olevansa ihailtu ja jopa haluttava muidenkin silmissä, mutta oma käyttäytyminen on pystyttävä säilyttämään moraalin mukaisena.
Ihminen on epäluotettava olento, moniavioinen pohjimmiltaan. Avioliitto ja sen tarkoitus on ihmisen itsensä kehittämä tapa kontrolloida tätä ihmisluonteen kaoottisuutta. Ja naimisiin mennään juuri ajatellen että vihdoin saadaan loppu tälle ikuiselle metsästykselle ja saadaan olla loppuelämä yhdessä oman kullan kanssa. Toiset pystyvät tähän ja pitävät lupauksensa, toiset taas lipsuvat. Sellainen on ihmisluonto eikä sille mitään voi.
käytännössä avo- ja avioliiton tunneside ja yhteinen aika on sama asia. Kts.edellinen viesti.
varatun kanssa? Ap. kirjoittaja?
Nyt on vähän outo ja tyhjä olo. Ehkä myös hiukan haikea. Mutta tiedän, että tein oikein ja yritän pitää sen mielessäni!
Kerroin kakkoselle, että vaikka mulla on tunteita, niin mun on pakko ajatella myös järjellä. Aluksi puhuttiin asioista ja kerroin oman mielipiteeni ja miten meistä ei koskaan voisi tulla mitään tämän enempää. Että olemme molemmat jääneet vain koukkuun siihen intohimon tunteeseen.. ja että tämä menee ajan kanssa ohi. Lopulta mies alkoi itkeä ja kysyi, olenko oikeasti varma tästä. Sanoin olevani ja mies sanoi siihen, että hän oikeasti rakasti minua. Ja että hän kunnioittaa päätöstäni, vaikka ei koskaan olisi noita sanoja tahtonut kuullakaan.
Tämä jättää nyt molempien elämään jälkensä ja tällä hetkellä tuntuu todella oudolta, kun aiemmin on vain tottunut haaveilemaan ja ikävöimään Nyt on turha haaveilla, nyt on syytä unohtaa.
Ja teille, jotka jälleen kerran heitätte paskaa niskaan: olen virheeni tehnyt ja kadun pettämistä, mutta en saa sitä enää peruttua. Nyt voin vain yrittää korjata avoliittoni, vaikka se joidenkin mielestä väärin onkin. Ja tiedän, että "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää" pitää joskus paikkansa, mutta ei aina. Olen valmis ottamaan sen riskin, että tämä asiaa tulee joskus myöhemmin ilmi. En tiedä, miten asian sitten esitän miehelleni.. Tällä hetkellä tahtoisin vain pyyhkiä viimeiset kaksi vuotta elämästäni pois.
taisit olla sinä itse se itkijä? Ja se joka roikkui miehessä vaikka tiesit ettei mies koskaan huoli sinua omakseen, ei koskaan.
juuri niin kuin sanoin. Valitettavasti. Meillä se meni koko ajan niin, että minä olin vahvempi. Minä olin se, jolla oli vähemmän tunteita.
Tänään sain jo mieheltä viestin, että joko kadun päätöstäni. Vastasin, etten kadu.
Sama täällä. Minulla on ollut "salasuhde" vuoden verran. Fyysisesti olen pettänyt vuoden aikana 3 kertaa. Haluan myös lopettaa ko. suhteen, koska omantunnontuskat ovat todella ankaria välillä eikä sillä ole mitään tulevaisuutta. Molemmat olemme naimisissa. Olen sitä mieltä, ettei omalle aviopuolisolle tarvitse kertoa. Itse vastaavassa tilanteessa en haluaisi tietää suhteesta. Mehän kaikki olemme vain ihmisiä, jotkut heikompia kuin toiset. Rangaistukseksi riittää, että joudut elämään sen asian kanssa ja miettimään päivästä toiseen miksi näin olen tehnyt. Mutta kaikki toimivat omalla parhaaksi katsomallaan tavalla, kertomalla tai kertomatta, se on jokaisen henkilökohtainen valinta. Itse haluan lopettaa, olla kertomatta ja katua.
parissa vuodessa jo tulee rutiineja. Onko seuraava jo kiikarissa?
Tähänkö tämä nyt sitten loppuu? Annatko järjen tulla sen väliin, mitä olemme kokeneet? Eikö sulla ole ollenkaan tunteita?