Kansalaisten keskuudessa vallitsee nykyisin huolestuneisuutta nykyisen maailmanrauhan puolesta ja monet ajattelijat ovat ilmaisseet maailmanrauhan olevan hyvin epävakaa tällä hetkellä.
Myös tiedemiehet ovat ilmaisseet huolensa kyseisestä asiantilasta. Viimeksi professori ja akateemikko Jorma K. Miettinen oli kirjoittanut Karelia Klubilehden numerossa 12, että ennusteet osoittavat maailmanpoliittisen jännityksen räjähtävän 2010-luvulla. Miettinen kirjoittaa:
”Viime vuosina Venäjä ja Kiina ovat aloittaneet uusien avaruus- ja ydinaseiden kehittämisen vastatakseen Yhdysvaltain haasteeseen.” Tämä on tietysti totta, mutta Miettinen jatkaa:
”Yhdysvaltain sotilaspoliittiseen muutokseen syy on se, että se tietää olevansa maailman voimakkain sotilasvaltio, mutta katsoo joutuvansa lähivuosina kovaan kilpailuun Kiinan kanssa strategisten raaka-aineiden, erityisesti energiaraaka-aineiden suhteen. Se on päättänyt ottaa haltuunsa tai valvontaansa Lähi-idän sekä Keski- ja Etelä-Aasian öljy- ja kaasukentät.”
USA ei ole varsinaisesti aggressiivisuuksien ja sotasuunnitelmien takana Lähi-idässä, kuten USA ei todellisuudessa ole myöskään mainittujen pyrkimysten takana Aasian eri alueita kohtaan.
Rehellisesti sanoen pääsyy Amerikan Yhdysvaltojen sotaisuuteen on se, että Israel tahtoo yhä enemmän globaalia valtaa Telluksellamme. USA voidaan selvästi nähdä Israelin lakeijana kuten myös useat EU-valtiot. Lisäksi Israelin hallitseman USA:n etupiirin palveluun on alistettu myös sotilasliitto Nato.
Ohimennen voidaan myös sanoa, että näissä Israel – USA:n eturintaman pyrkimyksissä taloudelliset syyt ovat vain välineinä ja globaalivalta ja -hallinta näyttelee pääsyytä.
Israelia hallitseva eliitti on luonut poliittisten instrumenttiensa välityksellä Euroopan Unionin osittain siksi, että EU toimisi vastavoimana Aasian voimistumiselle. Heillä (eliitillä) on nyt hallinnassaan Israel, EU ja USA mahdollista tulevaa suursotaa varten. Aasian maiden SCO (Sanghai Cooperation Organization) kehittyy Israelille, EU:lle ja USA:lle vastavoimaksi. Mutta se ei ole vielä riittävän kypsä. Tästä syystä Israelin valtapiiri tahtoisi aloittaa kolmannen maailmansodan ennen kuin SCO on tullut voimakkaaksi. SCO:n jäsenmaita ovat: Kiina, Venäjä, Kazakstan, Kirgisia, Tadzhikistan ja Uzbekistan. Iran on nyt ehdokasjäsenenä ja ehkä pian jäsen, kuten myös Intia. Myöhemmin mahdollisesti SCO:n jäseninä voisivat olla Turkmenistan, Afganistan ja Pakistan, kun ensin USA:n ote helpottaa.
Jorma K. Miettinen puolustaa Suomen Nato-jäsenyyttä, hän toteaa: ”Atlantin saavuttaminen voisi tapahtua vain Suomen läpi, sillä Kaliningrad on liian tiukasti Naton ilmavoimien piirittämä. Liittoutumattomana Suomi olisi helpommin läpäistävissä. Suomi tulisi olemaan täysin avuton avaruussotaan valmistautuneen Venäjän rajalla. On kyseenalaista, ottaisiko NATO tässä vaiheessa Suomea enää jäsenekseen.”
Vaikka professori ja akateemikko Jorma K. Miettinen puhuukin totuuksia muissa kohdin, niin en kuitenkaan usko hänen esittämiin perusteisiin siitä, että USA olisi liikkeelle paneva voima kilpailussa USA:n vastavoimien kanssa. USA on paremminkin pelinappula, kuten jo aiemmin mainittiin. En pidä totena Suomen Nato jäsenyyden merkityksen tärkeyttä Suomelle. En myöskään pidä kyseistä jäsenyyttä tarpeellisena oletetun Venäjän uhkatekijän kannalta Suomea kohtaan. Mikäli Suomi olisi liittoutunut, täytyisi Venäjän miltei ensimmäisenä murskata Suomi Venäjän ja Naton maiden välisessä konfliktissa. Mielestäni Venäjä voi saavuttaa Atlantin muutakin kautta kuin Suomen läpi, esim. Murmanskin ja Nordkappen kautta vesistöjä myöten sukellusveneitä ja lentotukialuksia käyttäen. Suomen täytyy olla selvästi puolueeton, eikä liehitellä Israelin ja USA:n etupiiriä. Venäjä ei tulisi tunkeutumaan selvästi puolueettoman Suomen läpi.
Suomen ei pidä liittyä Naton jäseneksi: USA:ta hallitsee ns. finanssi-mafia, joka on sama kuin Israelia hallitseva eliitti. Tämä eliitti nauttii suunnatonta taloudellista, poliittista ja sotilaallista valtaa planeetallamme. Tämä finanssi-mafia käyttää USA:ta ja Natoa eräänlaisina käsikassaroinaan, ja USA:lla on erittäin suuri vaikutusvalta Natossa. Niinpä USA ja NATO ovat aiheuttaneet suunnatonta kärsimystä planeettamme kansoille harjoittamallaan valtioterrorismilla.
Vaikka Venäjä ei tahtoisikaan enää palata entiseen suurvaltapolitiikkansa, on silti muistettava Suomen maantieteellinen asema Venäjän kyljessä. Tämän muistaen erityisesti sotilasliiton jäsenenä Suomen asema olisi erityisen tukala tilanteessa, jossa tapahtuisi yhteenotto Länsi-Euroopan ja Itä-Euroopan välillä. Tällöin Suomen maaperälle sijoitetut polttoaine-, ammus- ja asevarastot joutuisivat tulituksen kohteiksi. Kaikkea muuta kuin positiivinen olisi se asiantila, jossa Suomi Naton jäsen valtiona edustaisi ja antaisi sotilaallisen tukensa kansainväliselle valtapiirille, joka kiihkeästi tavoittelee maailmanpoliittista hegemoniaa.
Suomen Nato jäsenyys tarkoittaisi Venäjän ja Suomen suhteiden kylmettymistä, joka ei varmaankaan olisi toivottavaa Suomenkaan kannalta.
Liittoutumattomuus olisi Suomelle kaikista parhainta, mutta Natoa parempi vaihtoehto olisi Aasian maiden SCO (Sanghai Cooperation Organization), silloin emme olisi ainakaan roistojen puolella ja ystävälliset suhteet vallitsisivat Venäjän kanssa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=6349
http://www.vunet.org/ulkomaat/venalaiskenraalit_ennustavat-4247.html
Kuka haluaa suomen mukaan sotaan huutaa hep.
sinne sitten lähtee kuolemaan juuri ne jotka sitä haluavat!
Tästä tullaan pitämään kiinni!
Maailmanrauha voi järkkyä aikaisemminkin kuin 2010-luvulla, jonka Miettinen ennustaa.
olisi se SCO!
Mutta mielestäni sotien voittajat on ne jotka niihin ei ota osaa!
kun viron jutusta ei tullut kuin iso paska!
On sitten parempi että suomalaiset joukot ei mene kosovoon!