Avokkini sai sanotuksi, ettei rakasta mua enää yhtä paljon kuin aikaisemmin. Jotain tunteita kai on, koska haluaa jatkaa. Katsellaan, sanoo, enkä saisi huolehtia. Tuleeko rakkaus koskaan takaisin? Petynkö vain, jos sydän sykkyrällä odotan?
tuleeko ero
väistämättä lopulta
71937
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Avokkisi olisi voinut pitää ajatuksensa omana tietonaan ja kertoa asiasta vasta sitten, jos päätyisi siihen että haluaa erota!
On törkeää asettaa toinen siihen asemaan, että ei voi elää rennosti ja levollisesti liitossaan vaan joutuu ikään kuin kuulostelemaan, että "mahtaako hän tänään taas rakastaa mua yhtä paljon kuin ennen, vai onkohan tunteet laimenneet lisää".
kannata jäädä laakereille lepäämään ja katsomaan mitä tapahtuu. Tuumasta toimeen, mieti osaltasi kuinka voisit huomioida toista (ei liikaa, että toista ei ala ärsyttämään). Yritä saada yhteisiä pieniä juttutuokiota jossa voisitte pohtia mitä haluatte elämältä ja parisuhteeltanne.
Järjestäkää pieniä yhteisiä mukavia hetkiä. Ei välttämättä mitään pitkiä juttuja, itselläni tuli pakokauhu siitä että joutuisin monta päivää olemaan jossakin mökissä kun ahdisti muutenkin.
Yhdessä syömään, leffaan, lenkille (vaikka vaan kävelylle luontoon) jotakin sellaista mikä tuottaa hyvää oloa.
Jos senkin jälkeen vielä tuntuu että ei tuu mitään, niin aikalisä on kans sellainen vaihtoehto mitä kannattaa kokeilla.
Pari viikkoa eri osotteissa, antaa etäisyyttä jolloin voi miettiä mielessään tuntemuksia ja onko sitä toista aidosti ikävä.
tsemppiä
mä lähtisin ovet paukkuen.. vittu mikä apina
Olo on todellakin kuulosteleva, epävarma. Teki minulla heti ensipaniikin jälkeen mieli lähteäkin ovet paukkuen mutta en minä sitä halua. Mies saa luvan itse kertoa mitä haluaa, en aio ratkaista asiaa puolestaan itse ainakaan heti. Minulla on paljon tunteita ja tiedän, että haluan olla hänen kanssaan. Ainakin tiesin...
Koko ajan tekisi mieli käpertyä kainaloon ja pitää hyvänä. On avokkikin normaalia herkemmin halaillut. Yrittääkö sitten vain hyvitellä, kun olen allapäin vai mitä. Liikaa en taida uskaltaa yhteistä tekemistä tms keksiä, etten vain ahdistele. Vaikeaa...miksi mies ei ole voinut sanoa, jos jokin yhteiselämässä mättää, niin sitä voisi korjata ilman että on heti erouhka päällä:(
Ihan samassa tilanteessa eletään ja tuntuukin hyvältä tietää et en ole yksin samassa tilanteessa. Kamala ahdistus päällä ja kaikki tuntuu epävarmalta. Mieheni ilmoitus tunteiden viilentymisestä tuli täytenä yllätyksenä ja alkushokki oli jotain aivan kamalaa...
Pitää kai antaa vaan antaa toiselle omaa tilaa ja olla valmis tekemään töitä suhteen eteen. Helpolta se ei kyllä tunnu kun koko ajan on varpaillaan et jokohan se kohta sanoo, "että tää oli tässä, kiitos 3 vuodesta". Aika näyttää miten käy. Tsemppiä sinulle ja aurinkoista kesää. Et ole yksin. Kyllä me selvitään tavalla tai toisella.
Sinänsä helpottavaa, että muitakin samanlaisessa tilanteessa olevia on, vaikka tätä olotilaa en kyllä toivoisi kenellekkään.
Olen tässä pari päivää onnistunut olemaan ihan normaalilla tuulella ja huolehtimatta ja ollaan puuhailtu ihan normaalisti. Olettaisin, että meillä molemmilla on ollut ihan kivaa. Tänään kuitenkin tuli semmoinen puuska, että tekisi mieli tentata kaikkea. Mitä pitäisi tehdä toisin jne, mihin avokki todennäköisesti vastaisi, että ole huolehtimatta. Tekisi mieli kysyä, että onko hän ihastunut johonkin toiseen mutta tuota ajatusta olen aktiivisesti yrittänyt unohtaa. Mutta kaikkea sitä ajattelee...vaikkei ehkä pitäisi. Jotenkin sitä vain tahtoisi tietää, mikä tämän on aiheuttanut. Mies ei ole ikinä helposti sanonut ajatuksiaan. Nyt tuntuukin, etten ole saanut anteeksi yhtään ainoaa kiukunpurkaustani reilun 3 vuoden aikana tai mitään muutakaan minkä olisin voinut tehdä "paremmin".
Tsemppiä sinullekin, ollaan optimisteja.
Meillä tilanne päinvastainen, mä olen se joka ilmoitti asiasta puoli vuotta sitten. Ollaan puhuttu, tai lähinnä minä olen, kertonut tunteista, kertonut asioista, mutta toinen ei vastaa mitenkään. Ei keskustele, kuuntelee kylläkin. Kumpikaan ei ole tehnyt mitään minkään eteen puoleen vuoteen. Mä en tiedä yhtään mitä tuo puoliskon päässä liikkuu kun ei puhu, mä pähkäilen vaan yksin että mitä teen meidän kanssa. Nyt on alkanut selkiämään että haluan olla yksin, haluan eron, mutta en tiedä miten tuollaisen "pommin" toiselle pudottaisi.
Aloittajalle siis sanoisin, että älä jää odottelemaan mitä kohtalo tekee, vaan toimi itse. Todennäköisesti oitnen (kuten minäkin tein) kertoi asiasta ja tunteistaan koska on huolissaan suhteesta, toivoo parannusta, molempien osapuolten panostusta, tukea. Toivoa siitä, että tästä tehdään suhde yhdessä ja että teitä on tässä veneessä kaksi.
Joku viisas joskus mulle sanoi, että parisuhteen kestävyydessä on kyse siitä, että kumpikin saa olla heikko, epäilevä ja epävarma vuorollaan. Nyt avopuolisosi on tätä, ole sinä se vahva osapuoli. Ainakin sitten voit sanoa tehneesi kaikkesi jos ero tulee.