Oksennustaudista..

Heips!
Eli asiani koskee oksennustautia.
Olen paniikin omaisessa tunteessa kun kuulen/näen jonkun oksentavan. (Tämä takia en koskaan ole harrastanut viikoloppu rientoja kauheasti)
Kirjaimellisesti vedän aivan shokkitilaan kun joku oksentaa(taikka sitten oksennan itse heti perään).
Mutta nyt kävi sitten näin. Pari suhteessa elän ja poikaystäväni sitten tänään alkoi oksentamaan ja sai 38.9 asteen kuumeen. Nyt alkoi huolestuttamaan, että millainen mahdollisuus on että olen itse saanut oksennustaudin? Tänään oli ensimmäinen päivä viikkoon jolloin näimme taas ja tänään se alkoi. Onko mitään "lääkettä" tai luontaistuotetta joka voisi hävittää oksennustauti pöpöt? Eristin poikaystäväni heti makuuhuoneeseemme.(negatiivinen puoli että poikaystävältäni tulee kummastakin päästä) "pöpökammoni" takia.

Viimeksi olin oksennustaudissa Tammi-helmikuussa joka kesti kolmisen viikkoa, pystyin olemaan koulussa 1-2 päivää ja sain korkean kuumeen. Sitten paranin kuumeesta ja yhdenpäivän koulussa ja sitten oksensin loppu viikon. seuraavalla viikolla kaksi päivää koulussa ja vielä rajumpi oksennustauti joka teki sen että tuli kummastakin päästä. Ja sillon laihduin 18kiloa ja kun oksensin niin menetin tajuntani. Eli kanssani piti silloin olla koko ajan joku ihminen. Koska tuo tajunnan menettäminen tai shokkitila ei ole itselläni mitään uutta kun oksennan. Mutta toivottavasti joku osaa edes auttaa minua. Olen aivan epätoivoinen kun kuljen kämpässämme korvalaput päässä etten kuulisi oksennus ääntä. (poikaystäväni tietää tämän reaktioni koska viimeksi hän oli vahtimassa silloin kun olin siinä keskimmäisessä taudissa eli lievemmässä)
104993
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Garbomedicine / Lääkehiili

Saa reseptittä apteekista

Lue annostusohje

Siihen oks. pelkoon/inhoon ei ole lääkettä

Oksennus ja ripulitaudissa täytyy muistaa juoda tarpeeksi ettei elimistö kuiva ja menetä suoloja liikaa
Vichy vesi ja mustikkakeitto on hyvää

Pitkittynyt ( yli 2-3 pv) ja kuumeinen oksennus/ripulitauti vaatii lääkärissä käynnin

Äänestä
  • Olen kohtalotoverisi. Minulla on myös paha oksennustautikammo! Se on ollut minulla n. 11 vuotta ja rajoittanut elämääni. Alkoiko kammosi tuon äärimmäisen rajun oksennustautisi jälkeen vai oletko kärsinyt pelosta aina?

    Muista, että lääkehiiltä ei kannata käyttää, jos syö e-pillereitä. E-pillereiden teho todennäköisesti heikentyy, näin ainakin luulen.

    Postafen 25 mg -matkapahoinvointilääke kuulemma lievittää oksentelua, mutta tästä kannattaa kysellä enemmän lääkäriltä, koska en ole täysin varma asiasta.

    Kärsitkö muuten myös bakteerikammosta?

    Niin ja saitko sitten sen oksennustaudin poikaystävältäsi? Toivottavasti et saanut!

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Olen kohtalotoverisi. Minulla on myös paha oksennustautikammo! Se on ollut minulla n. 11 vuotta ja rajoittanut elämääni. Alkoiko kammosi tuon äärimmäisen rajun oksennustautisi jälkeen vai oletko kärsinyt pelosta aina?

    kiva huomata etten ole ainut. viimevuonna mieheni sairastui maha tautiin, ja valitettavasti se tarttui myös minuun. käsien pesemisellä voi olla hieman apua. Tää talvi ja kevät on ärsyttävää aikaa kun kaikki vaan sairastelee. No onneksi kohta on kesä. Toivottavasti et sairastunut. Hyvää jatkoa =)

    Äänestä

  • pelle-pelokas kirjoitti:

    Mulla on myös oksennustautikammo - paha ja pitkäaikainen sellainen. Itse olen selvinnyt oksentamatta jo kuusi vuotta. Salaisuuteni taitaa olla Gefilus-tuotteet. Gefilus-maitohappobakteerit tehostavat vatsan ja suoliston luontaista vastustuskykyä ja lisäävät vasta-aineiden muodostumista haitallisia mikrobeja vastaan. Gefilusta saa Gefilus-juomista, Gefilus-jugurteista ym. Gefilustuotteista. Apteekistakin saa Gefilus-maitohappobakteerivalmistetta kapseleina. Olen nauttinut Gefilusta jo monta vuotta ja vatsa on voinut loistavasti eikä oksennustauti ole iskenyt. Lisäksi luin jostain tutkimuksesta, jonka mukaan Gefilus-tuotteita käyttävät henkilöt ovat selvinneet vatsatauditta esim. tänäkin talvena, kun tauti on riehunut koko Suomessa. Suosittelen lämpimästi Gefilusta! Onko kellään kokemusta? Kommentoikaa!

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Olen kohtalotoverisi. Minulla on myös paha oksennustautikammo! Se on ollut minulla n. 11 vuotta ja rajoittanut elämääni. Alkoiko kammosi tuon äärimmäisen rajun oksennustautisi jälkeen vai oletko kärsinyt pelosta aina?

    Muista, että lääkehiiltä ei kannata käyttää, jos syö e-pillereitä. E-pillereiden teho todennäköisesti heikentyy, näin ainakin luulen.

    Postafen 25 mg -matkapahoinvointilääke kuulemma lievittää oksentelua, mutta tästä kannattaa kysellä enemmän lääkäriltä, koska en ole täysin varma asiasta.

    Kärsitkö muuten myös bakteerikammosta?

    Niin ja saitko sitten sen oksennustaudin poikaystävältäsi? Toivottavasti et saanut!

    Heips!
    Oksennustauti kammoni on ollut minulla jo aivan pienestä pitäen. Luulen että se on tullut siitä kun pienenä olin todella korkeassa kuumeessa ja nukuin todella sikeästi kuumeen takia ja sitten olin oksentanut ja nukuin seläläni ja olin melkein tulehtunut siihen. Siitä saakka olen pelännyt oksentamista.

    Ai.. kiitos, tuo oli tärkeä tieto, etten saa syödä lääkehiiltä koska syön e-pillereitä.

    Bakteeri kammosta kärsin kyllä. Nyt kun tiedän että on joku tauti juuri esim. oksennustauti liikkeellä niin en koske enää paljaalla kädellä oven kahvoihin, enkä käytä yleisiä vessoja ja pesen käsiäni monta kertaa päivässä.

    No olen taanut saada jonkun taudin koska maha on aivan sekaisin, mutta oksentanut en ole vielä kertaakaan. Onneksi...

    Äänestä

  • Vilma kirjoitti:

    Mulla on myös oksennustautikammo - paha ja pitkäaikainen sellainen. Itse olen selvinnyt oksentamatta jo kuusi vuotta. Salaisuuteni taitaa olla Gefilus-tuotteet. Gefilus-maitohappobakteerit tehostavat vatsan ja suoliston luontaista vastustuskykyä ja lisäävät vasta-aineiden muodostumista haitallisia mikrobeja vastaan. Gefilusta saa Gefilus-juomista, Gefilus-jugurteista ym. Gefilustuotteista. Apteekistakin saa Gefilus-maitohappobakteerivalmistetta kapseleina. Olen nauttinut Gefilusta jo monta vuotta ja vatsa on voinut loistavasti eikä oksennustauti ole iskenyt. Lisäksi luin jostain tutkimuksesta, jonka mukaan Gefilus-tuotteita käyttävät henkilöt ovat selvinneet vatsatauditta esim. tänäkin talvena, kun tauti on riehunut koko Suomessa. Suosittelen lämpimästi Gefilusta! Onko kellään kokemusta? Kommentoikaa!

    Nyt ei sitten muuta kuin apteekkiin. ITse olin kummassakin oksennustaudissa juuri ja nyt epäilen jo tätä uutta. =( aha sekaisin ja huono olo. Mutta nyt pitää seuraavaksi mennä itse tai pyytää jonkun hakemaan niitä Gefilut tabletteja apteekista. Maitohappobakteereja kyllä syön, jotka ovat luontais tuote kaupasta ostettuja. Mutta kiitos todella paljon vinkistäsi. Hyvää kesän odottelua!

    Äänestä

  • Kohtalotoveri kirjoitti:

    Olen kohtalotoverisi. Minulla on myös paha oksennustautikammo! Se on ollut minulla n. 11 vuotta ja rajoittanut elämääni. Alkoiko kammosi tuon äärimmäisen rajun oksennustautisi jälkeen vai oletko kärsinyt pelosta aina?

    Muista, että lääkehiiltä ei kannata käyttää, jos syö e-pillereitä. E-pillereiden teho todennäköisesti heikentyy, näin ainakin luulen.

    Postafen 25 mg -matkapahoinvointilääke kuulemma lievittää oksentelua, mutta tästä kannattaa kysellä enemmän lääkäriltä, koska en ole täysin varma asiasta.

    Kärsitkö muuten myös bakteerikammosta?

    Niin ja saitko sitten sen oksennustaudin poikaystävältäsi? Toivottavasti et saanut!

    Todella kurjaa, jos olet nyt saanut tartunnan!

    Mulla on myös lapsuudesta traumaattinen kokemus oksennustaudin suhteen. Yritän selittää itselleni, ettei oksennustautia tarvitse pelätä, mutta kun kerran olen siihen ehdollistunut, niin on vaikea päästä siitä irti.

    Suosittelen kyllä mieluummin Gefilus-jugurtteja ja -juomia! Jugurtit ovat aivan mahtavan makuisia ja juomat ovat pelkkää silkkiä vatsalle. Kapselit eivät tunnu missään, mutta jugurtit ja juomat tuntuvat konkreettisesti - ehkä se on placeboefekti, mutta toimii varmasti!

    Itse käytän Gefilusta päivittäin ja siitä todella saa vastustuskykyä myös tutkimusten mukaan. Luin siitä vähän aikaa sitten lehdestä.

    Äänestä

  • Vilma kirjoitti:

    Mulla on myös oksennustautikammo - paha ja pitkäaikainen sellainen. Itse olen selvinnyt oksentamatta jo kuusi vuotta. Salaisuuteni taitaa olla Gefilus-tuotteet. Gefilus-maitohappobakteerit tehostavat vatsan ja suoliston luontaista vastustuskykyä ja lisäävät vasta-aineiden muodostumista haitallisia mikrobeja vastaan. Gefilusta saa Gefilus-juomista, Gefilus-jugurteista ym. Gefilustuotteista. Apteekistakin saa Gefilus-maitohappobakteerivalmistetta kapseleina. Olen nauttinut Gefilusta jo monta vuotta ja vatsa on voinut loistavasti eikä oksennustauti ole iskenyt. Lisäksi luin jostain tutkimuksesta, jonka mukaan Gefilus-tuotteita käyttävät henkilöt ovat selvinneet vatsatauditta esim. tänäkin talvena, kun tauti on riehunut koko Suomessa. Suosittelen lämpimästi Gefilusta! Onko kellään kokemusta? Kommentoikaa!

    Sama täällä! Juon joka aamu lasillisen Gefilus-piimää ja joskus päivälläkin ainakin ruoan kanssa ja toisinaan juon Gefilus-mehuja. Ei ole koskaan tauti iskenyt, voi silti riippua myös ihmisestä. Kotona tauti saattaa kaataa kaikki muut ympäriltä muttei minua, ja olen ollut koulussa töissä jossa monta oppilasta ja pysynyt terveenä.

    Äänestä

  • Vilma kirjoitti:

    Todella kurjaa, jos olet nyt saanut tartunnan!

    Mulla on myös lapsuudesta traumaattinen kokemus oksennustaudin suhteen. Yritän selittää itselleni, ettei oksennustautia tarvitse pelätä, mutta kun kerran olen siihen ehdollistunut, niin on vaikea päästä siitä irti.

    Suosittelen kyllä mieluummin Gefilus-jugurtteja ja -juomia! Jugurtit ovat aivan mahtavan makuisia ja juomat ovat pelkkää silkkiä vatsalle. Kapselit eivät tunnu missään, mutta jugurtit ja juomat tuntuvat konkreettisesti - ehkä se on placeboefekti, mutta toimii varmasti!

    Itse käytän Gefilusta päivittäin ja siitä todella saa vastustuskykyä myös tutkimusten mukaan. Luin siitä vähän aikaa sitten lehdestä.

    ..etten saa syödä maitoproteiini/laktoosi valmisteisia tuotteita. Mutta onneksi löysin gefilus mehun missä ei ollut kumpaakaan. Vaikka ei maitoproteiini ole minulle niin vaarallista kuin laktoosi. Mutta nyt pitänee vain vähän piukentaa rahapussia ja alkaa ostamaan gefilus mehua. Kuitenkin opiskelija vielä olen. Mutta opintolainaa saa aina jos liian tiukkaa tekee. Mutta kiitos todella paljon vihjeistäsi. Ja taisi tämä tauti vain peloitella minua. Eilen nousi mielestäni korkea 39.3 kuume ja nyt on jo todella hyvä olo. Toivottavasti meni sillä ohi. Kiitos todella paljon. Ja hyvää kesän odottelua!

    Äänestä

Kuulostaa tosi rankalta ja ymmärrän täysin tuon paniikin – ei oo helppoa, jos reagoi noin voimakkaasti oksentamiseen. Mulla itselläkin on ollut vähän samanlaista “pöpökammoa” ja noro teki kerran aika pahaa jälkeä, niin että sen jälkeen pelkäsin jokaisen oksentajan tartuttavan jotain.

Valitettavasti mitään ihmelääkettä tai luontaistuotetta ei ole, mikä “tappais” oksennustaudin pöpöt. Käsien pesu, eristäminen ja pintojen pyyhintä on se mikä toimii parhaiten, ja usein sen jälkeenkin tauti voi tarttua – se on tosi herkästi leviävä. Tässä on muuten ihan selkeä perusinfo aiheesta https://medilux.fi/pahoinvointi-ja-oksennustauti/ Jos sulla on noin voimakkaita reaktioita (tajunnan menetys, shokki), niin suosittelen puhumaan lääkärille myös siitä puolen hallintaan. Se ei oo mitenkään hävettävää, vaan ihan oikea ongelma johon voi saada tukea.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pelkurityttö kirjoitti:

Heips!
Eli asiani koskee oksennustautia.
Olen paniikin omaisessa tunteessa kun kuulen/näen jonkun oksentavan. (Tämä takia en koskaan ole harrastanut viikoloppu rientoja kauheasti)
Kirjaimellisesti vedän aivan shokkitilaan kun joku oksentaa(taikka sitten oksennan itse heti perään).
Mutta nyt kävi sitten näin. Pari suhteessa elän ja poikaystäväni sitten tänään alkoi oksentamaan ja sai 38.9 asteen kuumeen. Nyt alkoi huolestuttamaan, että millainen mahdollisuus on että olen itse saanut oksennustaudin? Tänään oli ensimmäinen päivä viikkoon jolloin näimme taas ja tänään se alkoi. Onko mitään "lääkettä" tai luontaistuotetta joka voisi hävittää oksennustauti pöpöt? Eristin poikaystäväni heti makuuhuoneeseemme.(negatiivinen puoli että poikaystävältäni tulee kummastakin päästä) "pöpökammoni" takia.

Viimeksi olin oksennustaudissa Tammi-helmikuussa joka kesti kolmisen viikkoa, pystyin olemaan koulussa 1-2 päivää ja sain korkean kuumeen. Sitten paranin kuumeesta ja yhdenpäivän koulussa ja sitten oksensin loppu viikon. seuraavalla viikolla kaksi päivää koulussa ja vielä rajumpi oksennustauti joka teki sen että tuli kummastakin päästä. Ja sillon laihduin 18kiloa ja kun oksensin niin menetin tajuntani. Eli kanssani piti silloin olla koko ajan joku ihminen. Koska tuo tajunnan menettäminen tai shokkitila ei ole itselläni mitään uutta kun oksennan. Mutta toivottavasti joku osaa edes auttaa minua. Olen aivan epätoivoinen kun kuljen kämpässämme korvalaput päässä etten kuulisi oksennus ääntä. (poikaystäväni tietää tämän reaktioni koska viimeksi hän oli vahtimassa silloin kun olin siinä keskimmäisessä taudissa eli lievemmässä)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu