Aloitetaanpa uusi ketju tästä aiheesta, kun kaipailisin vastauksia :)
Kävin siis lukemassa datingmanin deittipäiväkirjan (linkki alapuolella...), ja erityisesti yksi kohta jäi päiväkirjassa mietityttämään, kun ole itsekin funtsinut usein samaa asiaa. Siis tämä: "Edellisten suhteiden kokemuksella väittäisin, että räjähtävä alku on tärkeä osa suhdetta. Jos sellainen puuttuu, niin myöhemmin ei ole tarjolla kuin räjähtäviä loppuja."
Mitäs mieltä te muut olette tästä? En kyllä nyt ole varma siitä, mitä kaikkea tuo räjähtävä alku tässä tapauksessa pitää sisällään, mutta itse mieltäisin tuon niin, että jo vähintään parin kolmen tapailukerran jälkeen pitäisi olla tunne siitä, että tässä ihmisessä on "sitä jotain". Itse luovutan yleensä tuon parin kolmen kerran jälkeen, ja joskus sitä miettii, että pitäisikö sitä sittenkin tutkailla tilannetta vähän pidempää. Ehkä?
Toisaalta varmasti se on niinkin, että eri ihmiset kaipaavat eri asioita ja "räjähtävä alku" merkitsee toisille toista ja toisille toista...
Kävin siis lukemassa datingmanin deittipäiväkirjan (linkki alapuolella...), ja erityisesti yksi kohta jäi päiväkirjassa mietityttämään, kun ole itsekin funtsinut usein samaa asiaa. Siis tämä: "Edellisten suhteiden kokemuksella väittäisin, että räjähtävä alku on tärkeä osa suhdetta. Jos sellainen puuttuu, niin myöhemmin ei ole tarjolla kuin räjähtäviä loppuja."
Mitäs mieltä te muut olette tästä? En kyllä nyt ole varma siitä, mitä kaikkea tuo räjähtävä alku tässä tapauksessa pitää sisällään, mutta itse mieltäisin tuon niin, että jo vähintään parin kolmen tapailukerran jälkeen pitäisi olla tunne siitä, että tässä ihmisessä on "sitä jotain". Itse luovutan yleensä tuon parin kolmen kerran jälkeen, ja joskus sitä miettii, että pitäisikö sitä sittenkin tutkailla tilannetta vähän pidempää. Ehkä?
Toisaalta varmasti se on niinkin, että eri ihmiset kaipaavat eri asioita ja "räjähtävä alku" merkitsee toisille toista ja toisille toista...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Jos juttu ei lähde käyntiin, en sitä ala elvyttelemään. Se vaan on niin. Muutoin se voisi vaikka mennä säälin puolelle...
Kyllä sen yhteenkuuluvaisuuden aistii jo alkumetreillä -onko sitä vai ei. Ja viimeistään soitteluilla sitten sen jälkeen. Oon ite kohdannut aika mutkikkaan suhteen, eli kirjoiteltiin aikamme, kirjoitellaan vieläkin, soiteltiin pitkin päiviä ja öitä kuukausia tiiviisti, mutta vaikka tiedämme, että me oltais ihan erottamattomat, ei ole voitu tavata -monesta eri syystä.
Tää räjähtävä alku oli siis silkkaa kemiaa, eikä se ole siitä mihinkään hävinnyt -siis vaikka ei olla tavattu. ...voisko se sitten olla vaikka rakkauden alkua...vaikka välimatkaa on fyysisesti melkoisesti, tuntuu siltä, että toinen on läsnä tuossanoin. :)
Minun elämäni pari suurinta ihastumista ja rakkautta ovat olleet sellaisia miehiä, joita kohtaan vähintään ensimmäisen kuukauden ajan tunsin jonkinlaisia ennakkoluuloja. Siis pikemminkin negatiivinen ensivaikutelma, joka sittemmin osoittautui vääräksi. Mutta huom: nämä olivat ihan reaalimaailmassa kohdattuja miehiä, eivät nettituttuja.
periaatteessa nähdä sinä "räjähtävänä alkuna", jos ne ihmiset kuitenkin jonkinlaisia tuntemuksia tai ihmetystä jo alussa herättivät. Kenties se huonoin lähtötilanne onkin sellainen, että se toinen tuntuu jo tuttavuuden alkumetreillä vaan sellaiselta "neutraalilta" ihmiseltä, joka ei herätä sen kummempaa kiinnostusta puoleen eikä toiseen.
kiinnostusta, uteliaisuutta ja yhteyttä heti alusta pitäen. Tämä ei minun kohdallani tarkoita kovin vahvasti ulkoisen olemuksen tarkastelua vaan itse kykenen aika hyvin tunnistamaan mahdollisesti kiinnostavan kumppaniehdokkaan jo sähköpostilla. Sellaista rajua ja välitöntä ihastusta en sen sijaan odota. Tiedän voivani rakastua vähän viivelläkin ja en näe siinä mitään pahaa. Toki ihastuminenkin on kiva tunne, mutta kivoja tunteita on monia erilaisia eikä ole yhtä oikeaa suhteen muottia.
Itse asiassa karsastan jonkin verran sellaisia naisia, joilla on vahva taipumus määritellä terve suhde sen perusteella miltä tuntuu rakastuneena suhteen alussa. Minun on vaikeaa luottaa, että he voisivat pitää suhdetta terveenä myös arjessa, jossa suurin osa elämästä vietetään. Haluan sellaisen kumppanin, jonka kanssa on hyvä elää ei vain seuraavat parikuukautta vaan kenties loppuelämä.
Itsekin kaipaan alussa juuri tuota, ts. sitä että tulee uteliaaksi sen toisen suhteen ja tulee palava halu nähdäkin (jos siis nettideiteistä puhutaan). Jonkinlainen räjähtävä alku kai tuokin :)
En minäkään ihastu päätä pahkaa keneenkään, siihen menee aikaa ja sen on oppinut hyväksymään itsessään. Minulle riittää että aluksi naisen kanssa on samoilla aaltopituuksilla ja hän on mielenkiintoinen.
Ensinnäkin mies oli sinnikkäästi kirjoitellut minulle, enkä vastaillut, kun kävin jo treffeillä muiden kanssa ja olin ottamassa ilmoitusta pois, niin en enää ollut kovin kiinnostunut. No vastasin sitten kuitenkin ja pari kuukautta kirjoiteltiin ja sitten nähtiin. Tuijotettiin toisiamme ihan typertyneinä, mies sanoi, että jalat meinasi mennä alta :)) Siitä on 2 vuotta nyt, olemme edelleen todella onnellisia, rakkautta ja intohimo löytyy, sujuu arki, reissut, seksikin loistavasti. Ja rakastuneita ollaan edelleen, joten voisin tuon allekirjoittaa mitä alkukirjoituksessa väitetään. Sitten ennen kävin treffeillä "mukavien" miesten kanssa, enkä ollut rakastunut kuin silloin nuorempana joskus.
että ilman alkuajan rakastumisvaihetta liitto on enemmänkin ystäväpohjainen, silloin tulee jossain vaiheessa ongelmia seksin yms. kanssa, koska jos on joskus ollut intohimoa se on aina helppo herättää henkiin myöhemminkin, mutta jos sitä ei ole koskaan ollutkaan mistä sen sitten kehittää?? uskon myös että ihminen on "rakennettu" niin että rakastuminen on vähän kuin extraa, lisääntyminen joka on pariutumisen tarkoitus onnistuu ilman sitäkin, mutta onhan kaikki paljon ihanampaa rakastuneena ja sen muistaa aina.
Alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää tämä ihmissuhteiden ja kemian sekoittaminen.
Kemiallinen reaktio vaatii tietyt edellytykset toteutuakseen. Pitää olla oikeat aineet, oikea lämpötila jne.
Mutta kun IHMISET eivät ole mitään hemmetin molekyylejä! Kun kaksi ihmistä kohtaa, siihen on turha jonkun ihmiskemistin tulla väliin teoretisoimaan joillain "edellytyksillä". Ei ole mitään edellytyksiä. On vain kohtaaminen ja sen seuraukset. Siis AVOIN kohtaaminen, ei joku ennakkoluulojen ja edellytysten saastuttama roolileikki.
noin kirjaimellisesti ja vakavasti ottaa. Saahan sitä kielellä ja vertauskuvilla leikkiä. Sitä paitsi ainakin puhekieleen aika vankasti vakiintunut ilmaushan esimerkiksi tuo "olla kemiaa" joka tapauksessa on.