Pakko johonkin kirjottaa. Ahdistaa, en ole ollutkaan koskaan ennen näin murtunut. 10vuotta yhteistä taivalta takana ja loppu taisi tulla.
Avovaimo "kesä"töissä , minä lasten kanssa lomalla 3vk kaukana mummolassa. Soitot ennen paluuta jo väkinäiset ja kotiin palattua vaistosi että kaikki ei ole hyvin. Hommasin lastenvahdin että päästään ulos mut hän halusikin heti leffan jälkeen kotiin vaikka olisi ollut aamuunasti yhteistä aikaa. Työkavereiden kanssa kyllä "sinkkuäidin" juhliminen oli maistunut.
Kolme rankkaa viikkoa erityislasten, tai no kaks ja yks muuten vaan erittäin uhmakas lapsi, ja olin aika väsynyt kun ei lomakaan mennyt sukulaisten kanssa kauhean hyvin ja vastaan otto oli kuin ei oltais meitä haluttukaan kotiin.
Hän ei halunnut puhua, lopulta laitoin seuraavana päivänä viestiin ahdistukset,selitykset, kysymykset ja anteeksi pyynnön omasta käytöksestä ja yöllä puhuttiin. Hän sanoi että tunteet ovat muuttuneet, rakastaa vielä muttei tarpeeksi ja haluasi antaa sormuksen takaisin. Kolmatta osapuolta ei hänen mukaansa ole, ja luotan kyllä häneen. Annoin sormuksen takaisin että kyllä me selvitään, puhuttiin ja jäin luottavaiseksi meidän suhteeseen.
Seuraavina päivinä sitten yritin viestein selvitellä mikä on, hän näet yötä siellä "työmaalla" minne ne tunteet on kadonneet ja mitä voisi tehdä asian parantamikeksi. Hän sanoin että tunteet on hiipuneet pikkuhiljaa ja että "loma" musta ei tuonutkaan ikävää. Ahdistuksetkin poissa.
Suuri ongelma on ettei hän halua puhua asiosta ja taisin vaan pahentaa tilannetta, hän ei halua analysoida miksi hän tuntee niin, mikä ahdistaa ja miten tähän on tultu. Itse haluaisin ymmärtää miksi ja mitä voisinmme tehdä asialle. Oma rakkauteni ja vetovoima häntä kohtaan on edelleen kuin ensimmäisenä vuotena.
Arki, rahapula, erityislapset ja yhteisenajan puute ainakin on muuttaneet meidät suurimaksi osaksi vain isäksi ja äidiksi. Vaimokkeen halut ovat olleet myös kadoksissa jo pidemmän aikaa. Syytä löytyy ainakin lapsuuden traumoista. Omasta mielestä vääräehkäisy vaikuttaa asiaan, mutta hän kieltää asian. Tietenkin tässä ahdistuksissa syylistää itsensäkin, mitä oisi voinut tehdä toisin. Arki kyllä sujuu, eli teen varmaan enemmäin kotihommia kun keskivertoisät mutta se on vain arkea, ilman juhlaa..
Ehdotin terapiaa, hän ei halua. Hän haluaa muuttaa erilleen. Voiko se muka toimia ? Jos tunteet ovat hänestä kadonneet ja 3vk on jo ollut erossa niin mitenkä se muka muuttaa tilannetta ? Musta se on sama asia kuin ero.. Haluaisin vielä yrittää ja taistella ja yrittää korjata missä mentiin metsään. Oltiin kummatkin niin rakastuneita, 3 ihanaa lasta ja 10vuotta ihanaa yhteiselämää takana. Ei ongelmia, ei riitoja. Hän on elämäni nainen, tiesin sen heti enkä ole päivääkään katunut. Täydessä rakkaudessa vaikea ymmärtää tilannetta, mihin toisen tunteet voi kadota.
Ymmärtäisin jos olis pettämistä, väkivaltaa, viinaa, riitoja, arki ei sujuisi yms mutta en tätä.
Ilman häntä en voi elää, tässä ahdistuksessa, tuntuu että jäljellä vain kossupullo ja haulikko :(
Avovaimo "kesä"töissä , minä lasten kanssa lomalla 3vk kaukana mummolassa. Soitot ennen paluuta jo väkinäiset ja kotiin palattua vaistosi että kaikki ei ole hyvin. Hommasin lastenvahdin että päästään ulos mut hän halusikin heti leffan jälkeen kotiin vaikka olisi ollut aamuunasti yhteistä aikaa. Työkavereiden kanssa kyllä "sinkkuäidin" juhliminen oli maistunut.
Kolme rankkaa viikkoa erityislasten, tai no kaks ja yks muuten vaan erittäin uhmakas lapsi, ja olin aika väsynyt kun ei lomakaan mennyt sukulaisten kanssa kauhean hyvin ja vastaan otto oli kuin ei oltais meitä haluttukaan kotiin.
Hän ei halunnut puhua, lopulta laitoin seuraavana päivänä viestiin ahdistukset,selitykset, kysymykset ja anteeksi pyynnön omasta käytöksestä ja yöllä puhuttiin. Hän sanoi että tunteet ovat muuttuneet, rakastaa vielä muttei tarpeeksi ja haluasi antaa sormuksen takaisin. Kolmatta osapuolta ei hänen mukaansa ole, ja luotan kyllä häneen. Annoin sormuksen takaisin että kyllä me selvitään, puhuttiin ja jäin luottavaiseksi meidän suhteeseen.
Seuraavina päivinä sitten yritin viestein selvitellä mikä on, hän näet yötä siellä "työmaalla" minne ne tunteet on kadonneet ja mitä voisi tehdä asian parantamikeksi. Hän sanoin että tunteet on hiipuneet pikkuhiljaa ja että "loma" musta ei tuonutkaan ikävää. Ahdistuksetkin poissa.
Suuri ongelma on ettei hän halua puhua asiosta ja taisin vaan pahentaa tilannetta, hän ei halua analysoida miksi hän tuntee niin, mikä ahdistaa ja miten tähän on tultu. Itse haluaisin ymmärtää miksi ja mitä voisinmme tehdä asialle. Oma rakkauteni ja vetovoima häntä kohtaan on edelleen kuin ensimmäisenä vuotena.
Arki, rahapula, erityislapset ja yhteisenajan puute ainakin on muuttaneet meidät suurimaksi osaksi vain isäksi ja äidiksi. Vaimokkeen halut ovat olleet myös kadoksissa jo pidemmän aikaa. Syytä löytyy ainakin lapsuuden traumoista. Omasta mielestä vääräehkäisy vaikuttaa asiaan, mutta hän kieltää asian. Tietenkin tässä ahdistuksissa syylistää itsensäkin, mitä oisi voinut tehdä toisin. Arki kyllä sujuu, eli teen varmaan enemmäin kotihommia kun keskivertoisät mutta se on vain arkea, ilman juhlaa..
Ehdotin terapiaa, hän ei halua. Hän haluaa muuttaa erilleen. Voiko se muka toimia ? Jos tunteet ovat hänestä kadonneet ja 3vk on jo ollut erossa niin mitenkä se muka muuttaa tilannetta ? Musta se on sama asia kuin ero.. Haluaisin vielä yrittää ja taistella ja yrittää korjata missä mentiin metsään. Oltiin kummatkin niin rakastuneita, 3 ihanaa lasta ja 10vuotta ihanaa yhteiselämää takana. Ei ongelmia, ei riitoja. Hän on elämäni nainen, tiesin sen heti enkä ole päivääkään katunut. Täydessä rakkaudessa vaikea ymmärtää tilannetta, mihin toisen tunteet voi kadota.
Ymmärtäisin jos olis pettämistä, väkivaltaa, viinaa, riitoja, arki ei sujuisi yms mutta en tätä.
Ilman häntä en voi elää, tässä ahdistuksessa, tuntuu että jäljellä vain kossupullo ja haulikko :(
Vastaukset 31
Vanhimmat
Joko olet pieksänyt muijasi? Tuossa vaiheessa kun ämmä alkaa hyppimään silmille, niin turpaan vaan ja muija on sen jälkeen lauhkea kuin lammas.
...ääliö? Jos, niin toivottavasti joku sit vetää turpaan sua!
anna akan mennä.ei kannettu vesi kaivossa pysy.piä lapset ja laita vosu ulkoruokintaan,ehkä siperia opettaa.turha sun on pilata elämääsi.olen nähnyt näitä juttuja.
Ensiksi voisi tietty todeta, jotta jos ei ole kommentaattoreilla sahapurun vertaa päänupissa niin ymmärtäis pitää edes turpansa kiinni!
Sitten asiaan,
Puhuit erityislapsista, mitä tarkoitit; kehitysvammaisia? vai ylivillkkaita?
Hankalat lapset saattaa kyllä kuluttaa vanhemmilta voimat loppuun, jotta kyse voi olla tuostakin.
Pojalla asperger, pienimmällä tytöllä samanlaisia piirteitä, mutta viel auki mitä se oikeastaan on. Kekskimmäinen tyttö on erittäin tulista sorttia ja oikeastaan vuoden verran uhma päällä, viimeiset 3vk suoraa huutoa...
Omasta mielestä olen hyvä isä. Teen lasten kanssa paljon. Puolisona olen omasta mielestäni kanssa huomaavainen, hellä ja rakastava. Tällä hetkellä olen vain murtunut mies joka ei pysty kyyneliltä tekemään mitään.
Kun rakkaus on rikki ei mikään toimi
vain tuuli poimii hedelmiä
Kun rakkaus on rikki ei mikään toimi
ei märkä loimi lämmitä
Kun rakkaus on rikki ei mikään toimi
vain tuuli poimii hedelmiä
Kun rakkaus on rikki ei mikään toimi
ei kyyneleistä kudottu loimi lämmitä
LUUUSERIII!! Nyhverö! Ei ihme, että muijasi haluaa pois! Voi vittu mikä tahvo!
Jos ammut, niin sitten ulkona, ettei toisten tarvitse siivota. Selvä?
Et edes uskalla ampua itseäsi! Tekisit nyt edes sen, ettei jäisi pelkäksi luuserin hourailuksi!
Mikä ihme teitä ihmisiä vaivaa?????? Eikö voi jättää vastaamatta jos ei voi asiallisesti kommentoida?
Sinulle ap... hyvä isä varmasti olet! Toi asperger kyllä vie voimia vanhemmilta. Toisilta foorumeilta voit kyllä saada asiallisempia kommentteja. Käy kattoo vaikka eroperhe.net
...
...
Siinä taas tyypillinen suomalainen luuserimies puolustaa toista! Kossu ja haulikko sen olla pitää ja niillä ongelmat ratkaistaan! Jumalauta!!
hyvä riikka 78!!
Olet miestenvihaaja. ja luultavasti maho(eli lapsia et voi saada) ehkä lespokin. Omaat persoonnallisuushäiriö, et pysty myötätuntoon ta - elämiseen. Sinusta on hauska kiusata, alistaa, pahoipidellä miehiä.
miksi sinusta on tullut tuollainen??? ehkä olet niin ruma ettei kukaan mies sinua halu sisältä ja ulkoa. ehkä naapurin setä on työntänyt pippelinsä säälittävään pimppiisi. ehkä olet vai teini-iässä jakanut tavaraasi niin monelle että olet nyt sekaisin. Tai olet niin huono hoivaamaan miestäsi, että hän sinut on jättänyt.
Osuiko joku oikeaan. Olet tällä palstalla haljuin ihminen mihin olen tömännyt.
timpr
Oletpas sinä vihainen. Kirjoituksesi oikein vilisee kirjoitusvirheitä!
Tekisikö mielesi juoda pullo kossua ja sen jälkeen alkaa riehumaan haulikon kanssa? Tekisikö mielesi ampua joltain naiselta aivot pihalle?
Olet tyypillinen säälittävä suomalainen juntti- ja luuserimies!
Onko tollasten paskahattujen olla heittelemässä tommosta paskaa joka keskusteluun. Taidatte olla mielenvikaisia. Hyi helvetti! Missä on tätä nykyä ihmisten toisia kohtaan tuntema myötätunto. Hävetkää!
sori, mutta kaikki naiseudessani sanoo luettuani viestin että toinen mies kyseessä. Teillä jo pitkään ollut suhteessa kaukaisuutta ja etäisyyttä ja kyllä nyt taitaa olla niin että ihastunut toiseen. Niin siinä lopulta käy.
Mutta pää pystyyn, kyllä asiat järjestyy. Ei voi yrittää väkisin ja parempi sillon erota.
Haluaako avokkisi eroon
- SINUSTA JA pitäisi lapset?
- LAPSISTA JA SINUSTA?
- PELKÄSTÄÄN LAPSISTA ja pitäisi sinut?
Ehkä hänellä todella on uusi kumppani katsottuna tai sitten on väsynyt perheenne raskaasta kuviosta.
Voisitteko saada lapset jonnekin sopivaan hoitopaikkaan joksiksin aikaa, jotta saisitte keskenänne levätä, kertätä voimia ja katsoa suhdettanne siten uudelleen?
Ja jos sinä aiot pitää lapset, niin hanki hyvänen aikan ITSELLESI TUKEA JA APUA NYT HETI PAIKALLA!!! Kukaan ei yksin jaksa tuota rumbaa...
Mun mielestä harvinaisen selkeästi analysoit tilannetta, kunhan unohdat sen haulikon ja kossun.
Sun on vaan pakko saada avovaimosi puhumaan tilanteesta. Jos joku niin tietämättömyys ja epävarmuus vasta kalvavat. Jos naisellasi on toinen, niin sekin helpottaa että saat sen kuulla suoraan.
Toivottavasti saatte asiat selvittyä. Voimia!
Parisuhdeasiat ei ole helppoja ja ero on aina vaikeaa, mutta miksi niin monet miehet sortuu eron hetkellä väkivaltaan ja alkoholiin? Edes miettivät sitä? Tuon on niin luuserimaista a tyypillistä suomimiesajattelua, joista saa lukea joka päivä lehdistä ikävä kyllä. Eihän naisetkaan ota haulikkoa esiin, vaikka olisivat tulleet petetyiksi!! Niin kauan kuin on elämää, on toivoa. Joskus asiat saattavat muuttua, vaikka olisi muuttanut erilleenkin jo. Sinulla on lapset ja vaikka elämä koettelee, on vaan jaksettava ja pidettävä lapsista huolta. Jos ei jaksa, on haettava ulkopuolista apua, mutta ei alkoholia. Se vain pahentaa asioita. Te vanhemmat olette lapsillenne kaikki kaikessa ja heillä elämä edessä. Älä tuhoa lastesi elämää tekemällä typeriä. Usko kun sanon, että kaikista asioista selviää, vaikka olisi kuinka vaikeaa ja ahdistavaa joskus. Meitä suomalaisia on niin paljon, jotka ovat kokeneet samaa ja selvinneet ajan myötä, niin minäkin. Nyt en onnellisempi voisi olla, lapset kasvaneet, erokin unohtunut mielestä ja maailma on täynnä uusia mahdollisuuksia, vaikka joskus en niin uskonutkaan. Erossa menetin rakkaimpani, omaisuuteni, kotini, kaikki. Vain lasten takia jaksoin, sillä aikuisena minun tulee pitää heistä huolta. Elämä ei yhteen eroon kaadu, vaan atkuu vaikeuksien jälkeenkin ja joskus jopa parempanakin, kun aikaa mennyt.
vaikutat suht fiksulta mieheltä... mutta tuo "kossu ja haulikko". noita ei pitäisi edes leikillään pitää vaihtoehtoina.
nuo fiksuuspisteet kyllä karisee noiden sanojen myötä. eikö itseäsi järkytä moiset jutut lehdistä luettuna..??
se vain on tosiasia, että toisen tunteet voivat muuttua. et voi sanella vaimollesi, mitä hänen kuuluu tuntea.
jos hän ehdottaa erilleen muuttoa, niin voisit edes yrittää harkita sitä.
et saavuta mitään, jos väkisin yrität toista pitää. pahennat vain asioita.
ja ensitöiksesi jätät nuo haulikkopuheet.
En nyt itsekään kannata alkoholia tai pyssyjä ratkaisuina, mutta on aika röyhkeää mennä kertomaan toiselle miten pitää ajatella. Kyllä niitä naisiakin on jojon jatkoksi mennyt ja siltojen alle päätynyt parisuhdeongelmien takia, vaikka heidän tarinoitaan ei lööpeistä aina kuulekaan.
Mikään pakko täällä ei ole jaksaa, jos siltä tosiaan tuntuu. Hetken hurmiossa itsensä tappaminen ei ehkä ole viisasta, mutta jos on oikeasti harkinnut asiaa pitempään, niin silloin ratkaisu on perusteltu. Ja jos totta puhutaan, niin kaiken muunkinhan saa nykyään perustella: "Kun musta tuntuu siltä." Miksei siis itsemurhaa??
Lapsien elämä ei tuhoudu, vaikka toinen vanhemmista ei olisikaan läsnä. Ihminen tuppaa selviytymään mitä erikoisimmissa tilanteissa ja etenkin lapset selviytyvät monesti paremmin kuin aikuiset. Elämä saattaa tarjota vielä hyvääkin, mutta mitään takeita siitä ei kenelläkään ole. Ja kun itsekkyys on päivän sana, niin kai joku joskus jossain voi itsemurhasta päättäessään ottaa myös omat ajatuksensa huomioon.
Loppuun tahdon sanoa vielä, että itse olen käynyt myös todella syvällä ja elämän päättäminen on toistuvien surujen vuoksi käynyt todella lähellä. Päivä kerrallaan olen koittanut selvitä, mutta voin myös rehellisesti sanoa, ettei elämäni ole juuri parempaankaan suuntaan mennyt.
Vaikka elämä potkii päähän, ei saa luovuttaa.
Vaikka piikit pistävät aikansa, ei saa kaikkea menettää..
Mielestäni olet ajatellut suhde asiaa paljon, ja se on harvinaista yleensä miehiltä. Varmasti moni nainen olisi onnellinen saadessaan rakastavan miehen ja isän. Toivottavasti saatte asiat kuntoon ja selvitettyä, mutta jos ette, niin aina kannattaa silti yrittää, katsoa mitä aidan toisella puolella on ja mitä tulevaisuus voi tuoda vielä tullessaan. Itsemurha ei ole ratkaisu, kaikki lähtevät kuitenkin aikanaan, täytyisi osata nauttia ajasta joka täällä saadaan elää ja olla. Elämässä kokee kovia, mutta toivon mukaan ne myös vahvistaa.
Jaksamisia ja voimia sinulle!
Uskaltaisin väittää, että tässä vaikuttaa nyt kuitenkin kolmannen osapuolen voimat...Hänellä ei ole vielä kanttia tunnustaa, vaan kieltää...Luultavasti siksi ei halua keskustella asioista!!!...sanon tämän kokemuksen rinta äänellä...
En ole ikinä ollut niin ahdistunut kun tuota viestiä kirjoittaessani. Voi olla että ahdistus tulee takaisin, sitä en tiedä mutta ero tästä tuli. Yritän olla vahva ja luulen että olen mutta en tiedä kykenenkö, sen aika näyttää. Tuona päivänä jos minulla olisi ollut haulikko ja kossu olisi kumottu kurkkuun ( olin niin ahdistunut etten edes pystynyt sitä juomaan) en tiedä mitä olisin tehnyt, lapsien ajattelu varmaan auttoi. Ikinä en ole ollut väkivaltainen vaimoa tai lapsia kohtaan, enkä ole. Itseäni kohtaan en tällä hetkellä tunne kovinkaan positiivisia tunteita, huoli lapsista pitää mua hengissä.
Olen pohtinut viikonaikana enenmmän kuin koko suhteen aikana, nyt tajuan teot ja virheet jotka tähän johti. Valitettavasti liian myöhään kun arvet on liian isot.
Ero on monen asian summa. Olen rakastanut liikaa, vienyt häneltä tilan hengittää. Koska hänellä oli rankka lapsuun se oli liikaa. Kun hän sulkeitui ja pakeni tilaa hakemaan, minä tyhmä "seurasin" perässä suurien tunteideni kanssa.
Vaikka olen eritäin jääräpää ja en anna kovin helposti periksi, kotona oli toisin. Olin liian kiltti ja mielyttämisenhaluinen, annoin periksi liikaa. Osaksi siksi että ei musta pikkuasioista kannata kiistellä. Vaimokkeen mökötykset, mitä inhosin, sai varmaan aikaan myös sen. Jäin varmaan sitten hengisesti toisen jalkoihin ja toisen odotuksiin vastaaminen kävi hankalammaksi, tuntui ettei mikään riitä. Olisi pitänyt pitää päänsä ja riidellä. Ehkä hänkin silloin olisi tuntenut että olet mies hänen selkänsätakana enkä murru.
Vaimon synnytyksen jälkeinen masennus, en osannut olla tarpeeksi tukena silloin.
Hometalon osto oli viimeinen niitti. Rupesin oikeastaan katumaan talonostoa jo ennenkuin mitään selvisi ja itse olis suhteestamme erittäin epävarma silloin. Harkitsin itsekin eroa. Vaimo ahdistuin ja lukkuitui, ei ollut läheisyyttä ja ihan sama mitä itsetein ei mikään auttanut. Olisi pitänyt tehdä juuripäin vastoin, ottaa monta askelta taaksepäin. Kun selvisi että ostimme hometalon, masennuimme kummatkin. Haimme lääkkeetkin mutta minä tyhmä lopetin niiden ottamisisen, kuvittelin että kaikki on ok. Ja ei todellakaan ollut. Selvisimme lopulta siitä eroon mutta oppirahat jäi maksettavaksi, pääasia että pääsisimme siitä eroon.Mutta vaimoni joutui tekemään aivan liikaa ilman minun vanhaa tukea. itse olin menettänyt uskoni tulevaisuuteen. Tästä tuli niin iso arpi että sen paikkaaminen ei ole onnistunut. Kävimme terapiassakin mutta vaikka siellä tajusinkin useamman asian, en osannut tuosta syystä tehdä tarpeeksi. Tuntuu että ne vuodet menivät kuin unessa, en loppujen lopuksi muista niistä vuosista kaikkea.
Tänä keväänä rupesin toipumaan vaikka kuvittelin että olin jo aikoja sitten parantunut ja tulevaisuus rupesi näyttämään taas avoimelta. Liian myöhään. Meillä oli jo kriisi viime kesänä josta kumminkin jatkoimme. Talven aikana olin erittäin ahdistunut suhteesta mutta arjen pyörittäminen ei antanut voimia sen käsittelemiseen. Mutta jotenkin siitä pääsinkin eroon ja herääväni unesta ja tunsin tunteiden nousevan uudelleen ja entistä vahvempana.
Lasten vaikeudet tekivät arjesta rankkoja, enkä tainnut osata olla tarpeeksi tukena vaikka yritin. Osaltaan siksi etten tuntenut olevani vaimoni odotusten täyttäjä. Tietenkin juoksin yksin ja mukana lasten terapiossa mutta hän varmaan tunsi että hän liikaa ajoi asioita yksin eteenpäin.
Vaimo ahdistui tästä kaikesta ja kun hän sai olla 3vk vapaalla hän vapautuin. Pääsi olemaan poissa arjesta, lapsista ja musta. Ikävää ei kuulemma tullutkaan, oli hyvä olla. No varmaan itsellänikin olisi semmoinen "loma" ollut tarpeen. Sit meidän kotiin paluu ei onnistunut kovin hyvin, itse tein siinä virheitä kuten aikaisemmin kirjoitin.
Asiat meni enenmmän solmuun, olisi pitänyt piilottaa puhelin. Ahdistuksen vallassa ei kannattaisi soittaa tai kirjoittaa tekstiviestejä. Kirjoitinkin hänelle kirjeen jonka odotin hänen lukevan kotiin tullessaan. Hän lähtikin samantien 10senttiä jalat ilmassa juhlimaan takasin töiden lopettajaisiin.
Tai no tiesinhän sen mutta tapa jolla hän lähti samalla oli iloista katsottavaan ja musertavaa kun mietti miten hän minun kanssani lähti. Eikä hän kirjettäkään lukenut, otti sen mukaan et lukee matkalla. Häntä tuli hakemaan miestyökaveri jonka hän oli jo kertonutkin olevan hänelle tärkeä ystävä. Tämä kaveri meni juuri naimisiinkin. Ikinä ennen en ole epäillyt vaimoani, olen luottanut häneen enkä ole ollut mustasukkainen mutta ne tunteet nousivat todella voimakkaasti pintaan. Meillä ongelmia, tärkeä mies, hän menee onnesta soikeana, ei lue edes kirjettä. Hän tuli seuraavana aamuna, tai no päivällä 16 aikoihin kun kuskit rupesi olemaan ajokunnossa, ei kuulemma olisi edes halunnut tulla kotiin. Itse yövuorosta väsyneenä ja näin heidän suutelevan. Ei hän kerennyt sanoa kissakaan ovella kun raivosin asiasta. En tiedä mitä suudelma tarkoitti eikä vaimo edes selittänyt, en tiedä olisinko kuunnellutkaan. Hän sanoo ettei mitään ole tapahtunut, he ovat vain hyviä ystäviä ( suuteleeko ystävät ?). Varmaan meillä on tarpeeksi ongelmia ilman suhdettakin mut tahtoisin että ystävyys ja luotamus säilyisi. Hän taitaa tekstaillakin koko ajan tämän miehen kanssa, en tiedä enkä ole varman haluaisinko edes tietää. Haluisin uskoa ettei ole tunteita sotkemassa välejämme, mutta juuri naimisiinki mennyt mies voi pistää ajatukset harhailemaan ja vedättää.
Istuimme pyödän ääreen, hän luki vihdoin kirjeen, ei ollut halunnut lukea sitä aikaisemmin. Tuli selväksi ettei mitää ole tehtävissä, hän ei jaksa enää, ilman mua on niin paljon vapaampi hengittää. Tietenkin olisin halunnut ratkaista ongelmat muulla tavalla koska rakastan häntä enemmänkuin elämää. Mutta tajusin ettei enää ole vaihtoehtoja että vaimo pääsee hengen rauhaan, teen tämän eron vain hänen takiaan rakkaudesta vaikka se murtaakin sydämmeni. Muutamme erilleen, yhteishuoltajuus.
Kirjoitin yöllä vielä uuden kirjeen ja kerroin tämän ja paljon muuta. Ja halusin tietää mitä tämä kaveri oikein merkitsee, ja suudelma ? Kuulemma vain ystävä ja ei vaikutusta meidän eroon. Ei varmaan olekkaan mutta haluan epäilyksen siemenet pois mielestäni. Suudelmaan en saanut oikein vastausta. Tämän asian haluan vielä saada kunnolla selville että pystyisimme jatkamaan ystävinä, luottamus jos menee rikki menee kaikki muukin.
Luulen että olet tarpeeksi vahva tähän, tietää en vielä voi. Kossu ja haulikko olo voi vielä tulla, sitä en tiedä. En usko siihen ja jos ahdistaisikin niin paljon varmaan lapset olisi valo pideyden keskellä. Rankkaa tulee olemaan, sen tiedän. Onneksi on ystäviä.
Kaikesta huolimatta teen tämän rakkaudesta.
Tuntuu että tämä "ystävä" vaikuttaa vaimosi tunteisiin paljon. Varmaa enemmän kuin vaimosi edes tajuaa, taitaa olla miehellä taka-ajatuksia.
Kyllä se taitaa olla niin, että se työkaveri on vaimollesi aika paljon enemmänkin kuin pelkkä "ystävä". Olet kaikesta päätellen kuitenkin itse ymmärtänyt ne varsinaiset eroon johtaneet syyt eli ne vuosien aikana kertyneet asiat, joista viestissäsi kerrot. Onneksi osaat eritellä niitä noinkin jäsentyneesti. Se toinen mies taitaa olla vain se viimeinen niitti asiassa. Vaimollesi voi sen "ystävän" kanssa käydä vielä hullusti, voi olla niinkin että häntä vedätetään. Aika näyttää.
Sinun täytyy kuitenkin jatkossa keskittyä ennen kaikkea itseesi ja lapsiisi. Suhteen pelastamiseksi ei enää mitään liene tehtävissä. Lapset ovat valtavan iso syy elää, mutta kyllä sinä löydät ne muutkin elämän hyvät asiat taas vähitellen. Toivotan sinulle paljon voimia ja unelmia onnellisesta tulevaisuudesta!
Jotain samankaltaisuutta tilanteessasi omaan erooni. Minun ex miehen ystävätär sitten kuitenkin osoittautui uudeksi naisystäväksi päinvastaisista vakuutteluista huolimatta. Varaudu siihen, että jos niin käy niin se tekee ihan helvetin kipeää. Juuri tuo vaimon hanskojen tiskiin lyöminen edes yritttämättä pelastaa teidän suhdetta viittaa siihen, että jollain lailla tuo mies on teidän väliin tullut oli sitten heillä todellista suhdetta tai ei.
Keskity itseesi ja omaan jaksamiseesi, koska yksin et voi liittoanne pelastaa. Käy lenkillä, puhu ystävien kanssa ja tarvittaessa ammattiauttajan kanssa. Fisherin kirja on hyvä. Muista kossu-haulikkopäivinä lapsesi ja se että he tarvitsevat sinua. Sinä olet isä ja tärkeä sellainen lapsillesi. Vaikka olotila saattaa vaihdella risukasasta auringon pilkkeeseen, niin sinä selviät. Jonain päivänä voit katsoa taaksepäin tuntematta musertavaa tuskaa. Jonain päivänä annettuasi itsesi toipua voit tuntea onnen tunteita, ehkä tavata paremman kumppanin, jonka kanssa ei samoja virheitä tarvitse toistaa. Kun katsot vaikka nukkuvia lapsiasi, niin sinä tiedät mikä elämässä on juuri nyt tärkeintä.
Voimia ja myötätuntohalaus. Tiedän miltä tuntuu kun kaikki on menetetty ja kelloa ei voi kääntää takaisin. Silloin on kuljettava askel kerrallaan eteenpäin, vaikka se tekee kipeää joka askeleella.
Ompa ollut tuskaiset viikot. Kroppa ja pää todella kovilla. En toivo tätä kenellekkään, kun tästä selviän miten voin koskaan enää ajatella rakastumista jos siitä luopuminen on näin tuskaa. Nuoruuden jutut pientä tämän rinnalla.
Vaimoni on vakuutellut koko ajan ettei ole suhdetta, ei ole tunteita jne jne. Oikeasti olen halunnut uskoa häneen koska olemme kumminkin olleet niin kauan yhdessä ja kuvittelen tuntevani hänet ja että luottamus on yksi yhteisistä elämän arvoistamme. Sitten tuli aika iso pommi kun vaimo näytti puhelimestaan jotain ja samalla hänelle tuli tekstiviesti "haluan sinua", juuri tältä mieheltä. Siitä ollaankin sit tapeltu ja paljon, ja lapsille kerrottiin samana iltana että eroamme.
Edelleen hän vakuuttaa ettei hänen puoleltaa ole mitään samanlaisia tunteita, mutta hänen reaktio viestiin oli erittäin omituinen. Hän vähätteli sitä, "ei se mitään tarkoita." Todellakin tarkoittaa ja paljon. Ja millainen ystävä lähettää tuollaisia viestejä ? Eikö se ole selvä mitä tämä mies hakee !!!!! Tuore vaimo kotona, kuherruskuukaisikin päällä ja hän luokkaa noin verisesti vaimoaan. Minä ainakin vetäisin puolisona sellaiset pultit ettei olis sellaisia nähty. Mites te ? Vaimo sanoo että hän haluaa olla vain ystävä tämän kanssa ja tänäänkin me on vaihdettu monia pitkiä ja kiukkuisia tekstiviestejä asiasta.
Epävarmuus on kaikista pahin. Totuus voi koskea mutta silti haluan tietää sen. Jotenkin tuntuu että vasta sitten voin katsoa eteenpäin mutta se vaatii tämän sontaläjän kääntämistä ylösalaisin. Jos ei ole tunteet vaikuttaneet eroomme, luulisin että pystymme pysymään väleissä erosta huolimatta. Jos on tunteet on mukana en varmaan pysty moneen vuoteen olemaan tekemisissä vaimoni kanssa, mutta tiedänpähän mihin liittomme kaatui lopulta. Ja en varmaan pysty antamaan anteeksi pitkään aikaan, jos koskaan, luottamus on sellainen asia joka on minulle todella tärkeää. Sit voi olla että repisin kaikki auki vihapäissäni ja otaisin yhteyttä tähän toiseenosapuoleen ja sen vaimoon.
Koko päivän tuotakin edellistä viestiä kirjoitin. Sain lopulta vastauksen johon on tyytyminen koska asian vatvominen ei auta asiaa "Hän ei ole ihastunut" ja on tehnyt selväksi tilanteen, vastapuolelle.
Aika näyttää..........
Miten tästä eteenpäin kun tyhjä asunto odottaa ilman lapsia ?
toivon paljon jaksamista tilanteeseesi. en tiedä muuta apua kuin aika. aika on se asia joka haavoja parantaa, varmasti on jotain muutakin.. voimia!