Avaamani keskustelu näytti herättävän syvien kansanrivien suuret intohimot. Näinhän se menee mutta mitä jäi lopulta käteen? Todellisuudessa vähän konkreettista ja paljon kauniita sanoja. Miksi sitten kauniita sanoja? Vastaan itse, koska sen "jonkin" löytymiseen näyttää liittyvän kumppanin jättäminen. Jättäminen on siis jättäjän kannalta aina saatava hyväksytettyä, vaikka syyt olisivat miten onnettomat tahansa. Kauniit sanata oletetaan loiventavan tuskaa. Kirjoitusten perusteella voisi nähdä, että miehet on jätetty ennustajan rooliin. Naisten kaikenlaiset päähänpinttymät pitäisi ennustaa sen "jonkin" arvioimiseksi ja kirjoituksista henki tunnelma, jonka mukaan sekään ei aina riitä. Olin hyvin tyytyväinen lukiessani joitakin vastauksia liittyen tähän. Se "jokin" on abstraktia, jota naiset eivät osaa selittää. Tosin eipä miehetkään kun tämän perään kyselevät. Se on siis tunne ja liittynee huomioiduksitulemiseen. Tämä on kompleksista, sillä monikaan mies ei osaa osoittaa rakkauttaa kauniilla sanoilla tai prinsessan mielialaa viihdyttävillä tempauksilla, koska mies pitää rakkauttaan naista kohtaan selkeänä ja varmana asiana. Miehen rooli on enemmänkin se "peruskallion" rooli. Hän osoittaa rakkauttaan monesti myös teoin, joita puolestaan nainen ei osaa tulkita. Jos miehesi menee ja auraa pihan talvella, hän haluaa sanoa; "rakastan sinua". Sen "jonkin" etsiminen on turhaa, koska se on mukana arjessa. Taito on siinä, kuka sen huomaa ja ymmärtää. JOs te MIEHET ja NAISET osaatte kommunikoida avoimesti suhteessanne, se "jokin" on siellä mutta jos tästä ei tule mitään, kaipuu sen "jonkin" perään lisääntyy. Kumpikaan sukupuoli ei ole huonompi tai parempi tässä suhteessa, joten naisten on turha alkaa väittämään, että "mies ei keskustele" tms. Oletteko miettineet, millä tasolla keskustelunne kulkee? Sillä ratkaisu ei ole se, että etsitään se "jokin" toisesta kumppanista, jos arvostus sukupuolten väliseen kommunikaatioon on noin alhainen. Ongelmahan vain siirtyy tähän uuteen parisuhteeseen. Ja sama toisinpäin, että en taas härnää jotain naislukijaa. Tätäkin päätelmää saa kommentoida ja ihan yhtä innokkaasti kuin edellistäkin "jokin" -keskustelua.
Johtopäätökset siitä JOSTAIN
Polle
13633
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Kyllä miehet osaavat puhua ja keskustella, joillakin pojan nulikoilla vain oli joitain traumoja ja käyttivät tarpeetonta sanastoa.
Kiitos itsellesi kyvystäsi osoittaa mielenkiintoa meitä naisia kohtaan sielullisina olentoina.
sielullisuudet. Mistä sä niitä löysit. Sehän väittää vain koko ajan, että me ollaan jotain helkutin itsekkäitä prisessoja.
Pahapa sunkaan suhtees on onnistua, ku jo noin alkuasetelmissa pistät kaikki naiset samaan kastiin. Et myöskään ymmärrä ja huomaa niitä rakkaudenosoituksia. Otat vain kaikki naisen oikutteluna.
Oivalsit oikein, ei sielua meillä hänen mielestään, mutta ironiani oli kenties liian vaikeaselkoista.
Hyvä yritys kuitenkin.
Sinä et sitten ilmeisesti tajunnut että syytä pitää etsiä myös ITSESTÄÄN, vai ?
Polle ei ole tajunnut sitä. Syyttä vain sitä "prinsessanaistaan".
Kyllä pitää ja löytyykin ihan etsimättä.
Ei se vaikeaa ole, minulle, sanoa; olen erehtynyt, väärässä, tyhmä......
Kyllä näitä variaatioita on käytetty enkä kenties koskaan lakkaa erehtymästä, ihminen kun olen.
koskien sitä jotakin ja esim. tunteista puhumista miehen kanssa. Itse olen asian hyväksynyt, kun ei keskustella niin ei keskustella, vaan olen oppinut lukemaan näitä pieniä merkkejä (mies on ostanut lempiviiniäni, taputtaa ohimennessään hartioita tms.). Aika nopeasti sain suhteen alussa kuulla, että tunteista puhuminen saa hänet vaivautuneeksi ja ettei hän koe luonnolliseksi sanoa 'rakastan sinua' vaan saattaa ohimennen halaamaalla tai päinvastoin kutittamalla tarkoittaa samaa. Tämän aikoinaan hyväksyin ja ihan hyvin on mennyt. Ei niitä sanoja välttämättä tarvitse, jos se 'jokin' :) tuntuu muuten olevan mukana.
Hienoa. Kumpa voisi aina sanoa kaikista ja kaikelle noin. Ei auta, jatketaan havainnontien tiellä.
mutta musta tuntuu, että tässä tarvitaan juuri sitä 'luovimisen'-taitoa eli pitää antaa joissain asioissa periksi. Ei sitä voi päätään seinään hakata loppuelämäänsä tai muuten tekee elämästään to-della hankalan. Mutta kukin tavallaan, tsemppiä!
Jos yleistetään niin miehet todellakin osoittavat rakkauttaan teoilla ja heille saattaa olla vaikeaa osoittaa se verbaalisti. Sekin on jo miehen välittämisen osoitus, jos hän todellakin yrittää myös osoittaa sanoin rakkauttaan.
Paljon auttaisi myös se, että nainen vastaavasti opettelisi lukemaan näitä miehen välittämisen viestejä.
Puolison vaihtaminen toiseen on taas vaihtokauppaa, voit päästä joistain puolison huonoista puolista eroon, mutta vastaavasti saat uusia tilalle uuden suhteen myötä.
Parisuhdehan on kompromissi.
En oikein usko että syy eroon olisi pelkästään "se jokin", vaan se todellinen syy on jossain syvällä olemassa. Välttämättä se ei edes johdu jätetystä mitenkään.
Harvoin mikään suhde on jatkuvaa alkuhurmaa, vaan todellinen koetus/testi yhdessäololle tapahtuu suhteen arjessa. Silloin vasta punnitaan yhteiselon onnistuminen.
Lopuksi kysymys: Kuka saa/on saanut parisuhteessa puolisoltaan kaiken mitä on joskus unelmoinut ?
Silloin siinä suhteessa on sitä jotain tunnetta, kun se näkyy arjessa. Kauniita korulauseita en mieheltä vaadi, vaan tunnetta että olen tärkeä.
"Jos miehesi menee ja auraa pihan talvella, hän haluaa sanoa; "rakastan sinua". Sen "jonkin" etsiminen on turhaa, koska se on mukana arjessa. Taito on siinä, kuka sen huomaa ja ymmärtää. "
Näinhän se on, mutta jos sitä ei tapahdu, Se Jokin siitä suhteesta puuttuu. Vaikkakin se halauskin olisi paikallaan, edes silloin tällöin.
Onneksi tiedän, että myös niitä fiksuja ja hienoja miehiä on olemassa, muuten en jaksaisi toivoa kohtaavani sellaisen vielä jonakin päivänä. Jonka rakkaus näkyy siellä arjessa. Korulausemiehistä olen kyllä saanut osani, kauniit sanat ja teot mitä ovat. Siitä suhteesta puuttui Se Jokin.
Moi Polle, en jaksanut lukea koko keskusteluja, ainoastaan sinun omat viestisi ja muutaman kommentin, mutta minulle se "jokin" on ilmiselvästi sellainen oikean rakkauden tunne. Se että vain tietää ja tuntee että tämä on minulle se oikea. Olen kokenut ko. tunteen pari kertaa, ja kummallakin kerralla se on syystä taikka toisesta haihtunut. Viimeiseimmällä kerralla ensin toiselta osapuolelta, mikä kieltämättä otti tosi koville... En usko mihinkään tiettyihin kriteereihin, siihen että jos mies on tällainen ja tällainen niin sitten hän sopii minulle täydellisesti, vaan siihen että mistä hyvänsä voi joustaa jos vain oikea tunne on mukana. Jos sitä ei ole, ja suhteen lopettaa, niin ei ole mitään mitä toinen voisi "tehdä" tai miksi muuttua jotta suhdetta olisi syytä jatkaa. Kyse on ainoastaan tunteista. Totta kai niihin vaikuttaa toisen käytös ja tuhannet käytännön asiat, mutta mielestäni teeskentelemällä ja "yrittämällä" ei sellaisia tunteita kuitenkaan saa aikaan toisessa. Kun on aidosti oma itsensä niin tietää että suhde ei kaadu mihinkään käytännön asiaan vaan todellakin siihen että sovitaanko lopultakaan yhteen vaiko eikö. Huh, oliko tosi sekavaa? ;)
Kannattaa valita kumppaniksi se, jolla tuntee olevan "se jonkin", sitten sitä ei tarvitse muualta lähteä haeskelemaan.
Myös JÄRKI kannattaa huomioida. Mikäli joskus tunteekin epäilyä siitä onko kumppani sittenkään se oikea, pitää ottaa järki käteen ja miettiä tarkoin tilannetta.
Yltiöpäiset romanttiset rakastUjat eivät koskaan tunne kumppaniaan "oikeaksi" kuin vain hetken, koska he kykenevät rakastamaan vain rakastUmisen tunnetta, eivätkä toista ihmistä. He ovat niitä "sen jonkin" ikuisia (?) etsijöitä.