kielitaito

Olen kevään ylioppilas enkä saanut opiskelupaikkaa ensi vuodeksi, joten pohdin vaihtoehtoa lähteä au pairiksi. Tarkoitukseni olisi joskus opiskella jotain lapsiin/perheisiin liittyvää. Ongelmani on hyvin heikko kielitaito, etenkin englanti. Ruotsin kielellä pärjäisin ihan ok eikä saksan kielikään tunnu niin pelottavalta kuin enkku. Ylioppilaskirjoituksissa pääsin englannin juuri ja juuri läpi.

Kysyisinkin, onko mahdollisuuksia pärjätä au pairina, jos ei osaa puhua englantia ja kuullunymmärtäminenkin on surkeaa? Millaisia kokemuksia? Oppiiko kieltä? Englannin kieltä olisi tarpeellista osata, joten kannattaisi varmaan lähteä sen kieliseen maahan, mutta.. Selviäisiköhän, jos menisi suomenkieliseen perheeseen?

Asiallisia vastauksia toivoen.
51322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

jos menet puoliksi suomalaiseen perheeseen ja et pelkaa puhua englantia vaikka sitä "et osaakaan"; olen varma että pärjäät, kun halua kerran on :)

varoitus: yliopistosta on hankala saada lykkäystä,joten mene vasta vaikka sen jälkeen kun olet ollut puoli vuotta tai vuoden kuolussa.
nimimerkillä: tappelen ehkä kohta tämän asian kanssa.

lykkäystä saa siis periaatteessa vain näillä perusteilla:
1.äitiys/isyys
2.armeija/sivari

Äänestä

Pärjäät varmasti, jos vaan haluat. Ei se kielitaito ole ongelma. Itse en ole edes lukiota käynyt ja au pairina suomalaisessa perheessä. Kursseja sitten vapaa-ajalla jotta kielitaito kohenee ja ihan niin paljon kun mahdollista, puhun enkkua ulkomaalaisten kanssa.

Äänestä

ÄLÄ missään nimessä hakeudu suomalaiseen perheeseen , jos aiot kieltä oppia ! Jotkut ei sit puhu sulle muuta kuin suomea etkä opi mitään!!!!!!! Haluuvat itsekkäästi pitää omaa suomeensa yllä ottamalla aupparin suomesta.
Mulle kävi näin. Ja mitään en oppinu , ennenkö vaihdoin ulkomaiseen perheeseen.!!! Ja pääsin kans just ja just läpi yo-kirjotuksista ennen sinne lähtöö-
Nyt kopiksesta sitten myöhemmin arvosana oli KIITETTÄVÄ. Ei oi s ollu , jos oisin ollut siell- suomalaisessa ja vain asioinnin varassa puhunu enkkuu. et tällee täällä.

Äänestä
  • Mika helvetti on kopis, ja miksi et osaa suomea ?

    Äänestä

  • "Haluuvat itsekkäästi pitää omaa suomeensa yllä ottamalla aupparin suomesta. "

    No ei ainakaan sinun suomenkielellä tee mitään.

    Toisekseen, sinä varmaan menit au pairiksi humanitäärisistä syistä etkä itsekkäästi ansaitsemaan rahaa ja/tai pitämään hauskaa ?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ongelmana kirjoitti:

Olen kevään ylioppilas enkä saanut opiskelupaikkaa ensi vuodeksi, joten pohdin vaihtoehtoa lähteä au pairiksi. Tarkoitukseni olisi joskus opiskella jotain lapsiin/perheisiin liittyvää. Ongelmani on hyvin heikko kielitaito, etenkin englanti. Ruotsin kielellä pärjäisin ihan ok eikä saksan kielikään tunnu niin pelottavalta kuin enkku. Ylioppilaskirjoituksissa pääsin englannin juuri ja juuri läpi.

Kysyisinkin, onko mahdollisuuksia pärjätä au pairina, jos ei osaa puhua englantia ja kuullunymmärtäminenkin on surkeaa? Millaisia kokemuksia? Oppiiko kieltä? Englannin kieltä olisi tarpeellista osata, joten kannattaisi varmaan lähteä sen kieliseen maahan, mutta.. Selviäisiköhän, jos menisi suomenkieliseen perheeseen?

Asiallisia vastauksia toivoen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu