Tää juttu on kaivellut mua jonkin aikaa.
Olin tulossa Joensuusta Imatralle. Oli koko lauantai-illan satanut sakeasti lunta. Lammella, moottoritien juuri alkaessa, huomasin takaatulevan rekan lähestyvän ripeästi. Rekan siirryttyä viereeni ohituskaistalle huomasin ihmeekseni, että rekkamies ajeli partaansa ajaessaan! Rekan kiilattua eteeni jouduin jarruttamaan voimakkaasti, jolloin voileivälläni olleet oliivit alkoivat pyöriä lattialle. Yrittäessäni tavoittaa edes yhtä niistä näppeihini, kännykkäni ei enää pysynyt korvan ja olkapään välissä, vaan putosi penkin alle. En yleensä provosoidu liikenteessä, mutta rahtarin teko oli niin törkeä, että päätin osoittaa mielipiteeni siitä. Onneksi Joensuussa olimme kaverini kanssa vaihtaneet -85 1.6-litraseen Sierraani 2-litrasen, joten vetämästäni asuntovaunusta huolimatta pikku kauppakassini siirtyi ripeästi rekan rinnalle. Laskin voileivän apukuskin penkille ja tavoitin katsekontaktin rekkamieheen. Nostaessani oikean käteni tervehdykseen, keskiso sormeni osui taustapeilissä roikkuneeseen Pirellin tyttökalenteriin, joka putosi etupenkkien väliin kaataen siinä olleen viinipullon. Vaikka pullossa oli vain tilkkanen jäljellä, riitti se kastelemaan pilalle ristikkolehden, jonka olin ostanut Kiteeltä, ja jonka olin saanut jo melkein täytettyä.
Sitten kännykkäni soi. Tavoittaakseni kännykkäni penkin alta, en pystynyt enää ohjaamaan autoa polvillani, vaan minun oli laskettava kahvimuki kädestäni ja tartuttava rattiin vasemmalla kädelläni. Yrittäessäni hapuilla puhelintani penkin alta, käteni osui johtonippuun, jolloin ajovalot sammuivat. Myös radio ja matka-TV vaikenivat. Moottoritie oli valaistu, joten ajokaistat erottuivat melko selvästi sakeasta lumisateesta huolimatta. Kokeillessani äänimerkkiä, sähkölaitteet alkoivat jälleen toimia, ja ehdin juuri ja juuri nähdä SaiPa:n tekemän hienon voittomaalin (2-1) Pelicaaneja vastaan. Pääsin rivakasti rekan ohi. Juuri sopivasti ennen Niskan poistumisramppia.
Myöhemmin kotona, asuntovaunussa olleet lapseni kertoivat, että rekkakuski oli jatkanut partansa ajamista vielä ohituksemme jälkeenkin.
Vielä seuraavanakin päivänä, vaihtaessani autooni talvirenkaita, ihmettelin rekkakuskin törkeää ajotapaa.
Vituttaa nuo saatanan rekkakuskit
Olin tulossa Joensuusta Imatralle. Oli koko lauantai-illan satanut sakeasti lunta. Lammella, moottoritien juuri alkaessa, huomasin takaatulevan rekan lähestyvän ripeästi. Rekan siirryttyä viereeni ohituskaistalle huomasin ihmeekseni, että rekkamies ajeli partaansa ajaessaan! Rekan kiilattua eteeni jouduin jarruttamaan voimakkaasti, jolloin voileivälläni olleet oliivit alkoivat pyöriä lattialle. Yrittäessäni tavoittaa edes yhtä niistä näppeihini, kännykkäni ei enää pysynyt korvan ja olkapään välissä, vaan putosi penkin alle. En yleensä provosoidu liikenteessä, mutta rahtarin teko oli niin törkeä, että päätin osoittaa mielipiteeni siitä. Onneksi Joensuussa olimme kaverini kanssa vaihtaneet -85 1.6-litraseen Sierraani 2-litrasen, joten vetämästäni asuntovaunusta huolimatta pikku kauppakassini siirtyi ripeästi rekan rinnalle. Laskin voileivän apukuskin penkille ja tavoitin katsekontaktin rekkamieheen. Nostaessani oikean käteni tervehdykseen, keskiso sormeni osui taustapeilissä roikkuneeseen Pirellin tyttökalenteriin, joka putosi etupenkkien väliin kaataen siinä olleen viinipullon. Vaikka pullossa oli vain tilkkanen jäljellä, riitti se kastelemaan pilalle ristikkolehden, jonka olin ostanut Kiteeltä, ja jonka olin saanut jo melkein täytettyä.
Sitten kännykkäni soi. Tavoittaakseni kännykkäni penkin alta, en pystynyt enää ohjaamaan autoa polvillani, vaan minun oli laskettava kahvimuki kädestäni ja tartuttava rattiin vasemmalla kädelläni. Yrittäessäni hapuilla puhelintani penkin alta, käteni osui johtonippuun, jolloin ajovalot sammuivat. Myös radio ja matka-TV vaikenivat. Moottoritie oli valaistu, joten ajokaistat erottuivat melko selvästi sakeasta lumisateesta huolimatta. Kokeillessani äänimerkkiä, sähkölaitteet alkoivat jälleen toimia, ja ehdin juuri ja juuri nähdä SaiPa:n tekemän hienon voittomaalin (2-1) Pelicaaneja vastaan. Pääsin rivakasti rekan ohi. Juuri sopivasti ennen Niskan poistumisramppia.
Myöhemmin kotona, asuntovaunussa olleet lapseni kertoivat, että rekkakuski oli jatkanut partansa ajamista vielä ohituksemme jälkeenkin.
Vielä seuraavanakin päivänä, vaihtaessani autooni talvirenkaita, ihmettelin rekkakuskin törkeää ajotapaa.
Vituttaa nuo saatanan rekkakuskit
Vastaukset 3
Vanhimmat
Taisinpa tunnistaa oman rekkani kirjoituksestasi, muistan kyllä sinut ja asuntovaunusi.
Olin juuri silloin kusella rekkani kattoikkunasta joten et ehkä nähnyt minua, vaan vajaamielisen velipoikani jonka hain mielisairaalasta juuri samana päivänä. 30 vuotta samassa laitoksessa on pitkä aika.
Ei hytissä kylläkään partakonetta ollut, kännykän se onneton oli kyllä pureskellut käyttökelvottomaksi ja paskonut housuunsa, ei siitä taida tulla rekkakuskia kun on se lääkityskin sellainen rankanpuoleinen.
Mutta kun en hennonut kieltääkään kun se pärisi koko ajan siinä vieressä ja pakko oli käydä kusella.
Niin päätin, että antaa pojan ajaa kun on into päällä ja vielä 31 vuotis syntymäpäivä.
Kieliopista ja oikeinkirjoituksesta 8 ,
mutta, mutta aiheen valinnasta ja kerronnasta
tulee 9-, paitsi jos olet ammatiltasi rekka-
kuski, niin saat täyden kympin.
Oli vähän huono päivä, mutta kyllä se tuon viestisi jälkeen hyväksi muuttui!
Kiva että jollain vielä huumori toimii, jopa näillä palstoilla.
Tuli oikein hyvä mieli.
Minullakin on samankaltaisia kokemuksia: aina kun yritän kirjoittaa sähköpostia kommunikaattorilla niin joku rekka ajaa ohi ja heilauttaa ilmavirrallaan autoani niin että kommunikaattori ei pysy kojelaudan päällä.
Nyt olen käyttänyt kannettavaa tietokonetta, mutta sitten ne rekkamiehet ajavat ihan perässä, ja tietysti valot heijastuvat läppärin näytöltä niin etten näe eteen enkä taakse. Ellei heijastusta olisi niin näkisin eteenpäin nousemalla hieman seisovaan asentoon, jolloin näkisin läppärin näytön yli.
Kiitos hyvästä jutusta!