mitäs nyt?

Reilu 2 v sitten pyysin tuolloin uutta tuttavuutta treffeille. Tyttö kieltäytyi (ja kieltäytyi muuten tyylikkäästi, jäi oikeastaan aika hyvä fiilis pakeista=)), jonka jälkeen ollaan oltu kavereita. Törmäillään silloin tällöin (lähinnä yliopistolla & koulun kemuissa). Ikinä ei kuitenkaan soitella tai tekstailla.

Nyt hän sitten pyytääkin mua kahville.. Mitä tässä pitäisi ajatella? Hän ei kuitenkaan ole sellainen kahvittelija tms., jonka kavereitaan kahville pyytää. Mielessä nyt on käynyt, että mitäs jos häntä vituttaa olla yksin ja "tyytyy" nyt sitten muhun. Tai mitä jos hänen kiinnostuksensa onkin herännyt tutustuttuaan minuun paremmin? Toisaalta voihan olla, että kahvikutsu lähti väärälle henkilölle, eikä uskalla nyt perua... Tai sitten vain ajattelen liikaa, ja hän haluaa vain kuulla kuulumisia tms...
5706
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ns. kaveripanon.

Äänestä

kertovat että nainen ihastuu helpommin kun jo valmiiksi tuntee ihmisen pidemmältä aikaväliltä.

Menet ja katsot mitä sillä on mielessä. Et ainakaan voi hävitä mitään.

Äänestä

Ole varovainen, luultavasti yrittää käyttää sua hyväksi jotenkin!

Äänestä

Kyllä se selkiää, älä hätäile. On nyt tyttö sun perrään enempi tai vähempi kuin silloin joskus - se selviää.

Äänestä

...niin kuin tuossa aiemminkin jo sanottiin niin tyttöjen on helpompi ihastua kun tuntevat ihmistä jo jonkun verran. Mitään varmaa en tietenkään voi sanoa, mutta itselleni ainakin kävi kerran niin että eräs opiskelukaveri pyysi mua ulos ja jotenkin pelästyin ja säikähdin niin paljon että kieltäydyin. Myöhemmin sitten olin ihan lääpälläni tähän tyyppiin kun paremmin tutustuin (rupesimme siis myös juttelemaan nähdessä jne.), mutta koskaan en saanut tehtyä asialle mitään. Tyttö saattaa siis hyvinkin olla kiinnostunut, mutta voi olla että hän haluaa siirtyä kaveruudessanne eteenpäin ja pyysi siksi mukaan. Mene katsomaan ja katso miten tyttö käyttäytyy. Ja voithan lopuksi sanoa että oli kivaa ja toistekin vois nähdä (jos siis kaikki meni hyvin ja todella olet sitä mieltä). Se on kuitenkin harmiton kommentti ja sopii kaveruksille ja suhteen alkuun :) Sitä en usko että tyttö sinuun "tyytyisi" kun parempaakaan ei tullut vastaan. Usko itsees vaan!! Ja se on vielä absurdimpi vaihtoehto että kutsu olis menny väärälle tyypille. Osaahan kaikki sanoa että "ups, tuli moka" :) Kyllä se nyt siis selvästi haluu suhun tutustua ja olla ainakin vähän parempi kaveri!!! Onnea matkaan!! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aikamoista... kirjoitti:

Reilu 2 v sitten pyysin tuolloin uutta tuttavuutta treffeille. Tyttö kieltäytyi (ja kieltäytyi muuten tyylikkäästi, jäi oikeastaan aika hyvä fiilis pakeista=)), jonka jälkeen ollaan oltu kavereita. Törmäillään silloin tällöin (lähinnä yliopistolla & koulun kemuissa). Ikinä ei kuitenkaan soitella tai tekstailla.

Nyt hän sitten pyytääkin mua kahville.. Mitä tässä pitäisi ajatella? Hän ei kuitenkaan ole sellainen kahvittelija tms., jonka kavereitaan kahville pyytää. Mielessä nyt on käynyt, että mitäs jos häntä vituttaa olla yksin ja "tyytyy" nyt sitten muhun. Tai mitä jos hänen kiinnostuksensa onkin herännyt tutustuttuaan minuun paremmin? Toisaalta voihan olla, että kahvikutsu lähti väärälle henkilölle, eikä uskalla nyt perua... Tai sitten vain ajattelen liikaa, ja hän haluaa vain kuulla kuulumisia tms...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu