Olen 20wee ja mieheni kohta 26wee. Mieheni asuu kotona koska niillä on maatila. Minä asun omassa kämpässä opiskelupaikkakunnalla mutta haaveilen kovasti yhteenmuuttamisesta. En välttämättä haluaisi muuttaa mieheni kotiin vaan ihan omaan. Olenhan koko ikäni haaveillut omasta talosta. Onko muilla samanlaisia kokemuksia ? Mieheni on tyytyväinen suhteeseen kun olemme viikonloput ja kerran viikossa saman peiton alla. Haluaisin myös kihloihin mutta mieheni haluaa vielä odottaa. Mitä pitäisi tehdä sanoa ? Antakaa neuvoja ja vinkkejä !
Yhteenmuutto
N20
4531
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
mihin?
Kuulosti tuo sinun juttusi aika tutulta. Vuosi sitten kun rupesin seurustelemaan kihlattuni kanssa, hän asui vielä kotona (ikää oli 25v). Opiskelimme samalla paikkakunnalla ja kummallakin oli pitkä matka kouluun, joten yhtäkkiä vaan päätimme alkaa etsiä yhteistä asuntoa. Kihloihin menokin tapahtui melkein samalla tavalla. Olimme keskustelleet asiasta silloin tällöin, mutta sitten ykskaks kun molemmilla oli paljon rahaa kävimme ostamassa rinkulat.
En oikein muuta neuvoa osaa sanoa kuin että yritä jutella miehesi kanssa. Kysy mitä mieltä hän on yhteenmuuttamisesta. Mekin rupesimme puhumaan "vakavasti" kihloihin menosta vasta sitten kun olimme asuneet yhdessä jonkin aikaa.
Meki päätettiin muuttaa yhteen n. 2 v. sitten menee vaihtelevasti, kihloissa ei olla eikä oo ihmeemmin siitä puhuttukkaa.
Ajoittain tekis mieli asiast puhuu mut kyllähän tota viel ehtii.
Ite en haluis muutta poikakaverin vanhempien luo ku vierailutkin on vaivautunutta oloo.
Mut sun ehkä tarttee puhuu asiat selviks siipan kaa onhan tolla jo miehen ikä.
nujertamiseksiko haluat? Jos ne jostain keksit, muista, että SINÄ halusit yhteen, miehesi vastusti. Miehillä on outo tapa antaa periksi. Juuri silloin kun ei pitäisi. Sitten alat vaatia naimisiin ja lasta. Ja ennen kuin huomaatkaan olet järjestänyt itsesi ja lapsesi ulos koko jutusta.
Seuraavaksi itket "yksinhuoltajissa" surkeuttasi ja petollista miestäsi! Mutta myönnä et kenellekään, että SINÄ olet kaiken takana. Kannattaa miettiä, kun vielä voi.
Parisuhde on nimittäin parhaimmillaan, kun molemmat saavat, ilman pelkoa kostosta, olla omina itsenään. Et anna arvoa miehellesi, jos pakotat hänet johonkin, tai painostat, jota tässä oletan sinun miettivän.
Annan vinkin pysyä erillään niin kauan kunnes miehesi on valmis muuhun. Ei riitaa ei painostusta, vaan odotat niin kauan, että hänkin haluaa. Jos et jaksa, lähdet kävelemään, etsit uuden. Yksi avioero jää näin tulematta. Sillä hänellä on syy kieltäytyä. Me naiset sallimme ne syyt itsellemme, mutta emme miehillemme. Tasa-arvoa?