Tämä on pitkä ja sekava tilitys, mutta toivottavasti joku jaksaa lukea. Olen niin umpisolmussa etten osaa kuin kirjoittaa anonyyminä asiasta.
Olen melko tuoreessa suhteessa, olemme olleet yhdessä kuutisen vuotta. Rakkaus oli salamanomainen, menimme naimisiin vajaan parin vuoden tuntemisen jälkeen. Olemme kummatkin hiukan päälle kolmikymppisiä.
Suhde on ollut tietyiltä osin epätyydyttävä alusta asti. Olemme ystäviä ja seksi on mahtavaa, mutta syvällisempi yhteys puuttuu. Mies on melko pinnallinen eikä ole kiinnostunut juuri muusta kuin työnteosta ja telkan katsomisesta mikä johtaa siihen että tunnen itseni usein ”liian fiksuksi”. Mies ei tiedä asioista koska häntä ei kiinnosta, tyhmä hän ei ole.
Ystävystyin ensin syvästi ja sitten ihastuin toiseen mieheen työpaikallani jo pari vuotta sitten. Olimme yhteisissä projekteissa ja aika kului kuin siivillä – keskustelimme ihmisistä ja asioista intohimoisesti työn ohella ja sen jälkeenkin (tapasimme työporukalla muutenkin). Kun huomasin ihastuneeni, otin asian esille kummankin miehen kanssa. Puolisolleni kerroin että näin kävi ja pahoittelen, mutta mihinkään tekoihin ihastus ei johtanut. Työkaverille sanoin että se oli tässä, en aio vaarantaa suhdettani tunteitteni takia. Tunne oli molemminpuolinen, mutta työkaveri kunnioitti parisuhdettani ja ihastus unohdettiin
Työn takia olimme kuitenkin tekemisissä edelleen, vaikka kiinteä yhteistyö loppui projektin myötä. Eräänä iltana asia johti toiseen, ja päädyimme sekä myöntämään että olemme edelleen toisiimme ihastuneita, enemmänkin rakastuneita, että samaan sänkyyn.
Aion kertoa miehelleni että olen hairahtunut. Tuntisin muuten eläväni valheessa, ja siltä tuntuisi tuon illan jälkeen vaikka mitään ei olisi edes tapahtunut fyysisesti.
Mieheni todennäköisesti jättää minut siltä istumalta kun kuulee petoksesta. En haluaisi erota, mutta olen miettinyt kertooko petokseni siitä että koen olevani henkisesti tyhjässä suhteessa. Tunteita minulla on kovasti puolisoa kohtaan, mutta onko se rakkautta vai tottumusta? Olen rypenyt itsesyytöksissä paskamaisuuteni takia koska olen aina ollut sitä mieltä että ensin erotaan ja sitten vasta uusi.
Olen hyvin paljon ihastukseni kaltainen (äkkipikainen ja impulsiivinen) ja olen erittäin skeptinen sen suhteen että seurustelu koskaan onnistuisi hänen kanssaan. Toisaalta hän on älyllisesti juuri sitä mitä haen. En missään nimessä ole menossa yhteen tämän uuden miehen kanssa jos ja kun ero tulee, vaan annan ajan kulua.
Mietin vielä, kykenisinkö elämään petokseni kanssa ja jatkamaan avioliittoa. Vai huijaanko sekä miestä että itseäni olemalla tässä suhteessa kun kumpikin voisi olla onnellisempi toisaalla? Voisiko? Olenko tässä vain siksi että se on itselleni helppoa – ei ehkä riittävää mutta turvallista ja mukavaa kuitenkin?
Itsehän noihin pitää vastata, tiedän. Kirjoitinpa silti jos siitä vaikka olisi apua.
Olen melko tuoreessa suhteessa, olemme olleet yhdessä kuutisen vuotta. Rakkaus oli salamanomainen, menimme naimisiin vajaan parin vuoden tuntemisen jälkeen. Olemme kummatkin hiukan päälle kolmikymppisiä.
Suhde on ollut tietyiltä osin epätyydyttävä alusta asti. Olemme ystäviä ja seksi on mahtavaa, mutta syvällisempi yhteys puuttuu. Mies on melko pinnallinen eikä ole kiinnostunut juuri muusta kuin työnteosta ja telkan katsomisesta mikä johtaa siihen että tunnen itseni usein ”liian fiksuksi”. Mies ei tiedä asioista koska häntä ei kiinnosta, tyhmä hän ei ole.
Ystävystyin ensin syvästi ja sitten ihastuin toiseen mieheen työpaikallani jo pari vuotta sitten. Olimme yhteisissä projekteissa ja aika kului kuin siivillä – keskustelimme ihmisistä ja asioista intohimoisesti työn ohella ja sen jälkeenkin (tapasimme työporukalla muutenkin). Kun huomasin ihastuneeni, otin asian esille kummankin miehen kanssa. Puolisolleni kerroin että näin kävi ja pahoittelen, mutta mihinkään tekoihin ihastus ei johtanut. Työkaverille sanoin että se oli tässä, en aio vaarantaa suhdettani tunteitteni takia. Tunne oli molemminpuolinen, mutta työkaveri kunnioitti parisuhdettani ja ihastus unohdettiin
Työn takia olimme kuitenkin tekemisissä edelleen, vaikka kiinteä yhteistyö loppui projektin myötä. Eräänä iltana asia johti toiseen, ja päädyimme sekä myöntämään että olemme edelleen toisiimme ihastuneita, enemmänkin rakastuneita, että samaan sänkyyn.
Aion kertoa miehelleni että olen hairahtunut. Tuntisin muuten eläväni valheessa, ja siltä tuntuisi tuon illan jälkeen vaikka mitään ei olisi edes tapahtunut fyysisesti.
Mieheni todennäköisesti jättää minut siltä istumalta kun kuulee petoksesta. En haluaisi erota, mutta olen miettinyt kertooko petokseni siitä että koen olevani henkisesti tyhjässä suhteessa. Tunteita minulla on kovasti puolisoa kohtaan, mutta onko se rakkautta vai tottumusta? Olen rypenyt itsesyytöksissä paskamaisuuteni takia koska olen aina ollut sitä mieltä että ensin erotaan ja sitten vasta uusi.
Olen hyvin paljon ihastukseni kaltainen (äkkipikainen ja impulsiivinen) ja olen erittäin skeptinen sen suhteen että seurustelu koskaan onnistuisi hänen kanssaan. Toisaalta hän on älyllisesti juuri sitä mitä haen. En missään nimessä ole menossa yhteen tämän uuden miehen kanssa jos ja kun ero tulee, vaan annan ajan kulua.
Mietin vielä, kykenisinkö elämään petokseni kanssa ja jatkamaan avioliittoa. Vai huijaanko sekä miestä että itseäni olemalla tässä suhteessa kun kumpikin voisi olla onnellisempi toisaalla? Voisiko? Olenko tässä vain siksi että se on itselleni helppoa – ei ehkä riittävää mutta turvallista ja mukavaa kuitenkin?
Itsehän noihin pitää vastata, tiedän. Kirjoitinpa silti jos siitä vaikka olisi apua.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olet jo itse analysoinut tilanteesi turvallisuus- vai rakkaushakuisuutta myöden, joten sinun on itse näillä perusteilla tehtävä valintasi. Eipä tilanteessasi juuri ulkopuolisella ole apua tarjota.
"Eräänä iltana asia johti toiseen, ja päädyimme sekä myöntämään että olemme edelleen toisiimme ihastuneita, enemmänkin rakastuneita, että samaan sänkyyn."
Ärsyttävää kun ihmiset käyttävät sanontaa "yksi asia johti toiseen..". Itse olit jo potentiaalisen ongelman tiedostanut hyvinkin selvästi ja silti petit, samoin toinen osapuoli. Joko teit sen tarkoituksella tai sinulla on ongelma jota et voi kontrolloida... Eli jatkossakin "yksi asia johtaa toiseen".
"Mieheni todennäköisesti jättää minut siltä istumalta kun kuulee petoksesta. En haluaisi erota, mutta..."
Minusta kuulostaa siltä että olet jo halunnut erota, mutta nyt sysäät vain pallon miehelle ettei itse tarvitse tehdä vaikeaa päätöstä tai elää omien valintojensa (pettämisen) kanssa. Jälkikäteen varmaan vähättelet koko asiaa ajattelemalla juuti tuota "yksi asia johti toiseen" paskaa tai "oli pakko kertoa totuus" tekopyhyyttä toistelemalla.
Voin vain kuvitella miestäsi, miltä sillä tuntuu kun tulet sanomaan... "Kulta muistatko sen miehen mihin sanoin olleeni ihastunut... mä tota niinku vähän panin sen kanssa...".
Sanoisin että jos lähdet suhteesta, lähdet sen takia kun suhde ei toimi tai olet oikeasti ihastunut... et kerro että petit, se ei aiheuta muuta kun vitunmoisen henkisen rampautumisen miehellesi.
Tai sitten pidät mölyt mahassa ja jatkat liittoasi ja hommaat itsellesi apua tuohon "yksi asia vei toiseen" *askaan.
Eli olet jo kutakuinkin pilannut liittonne, ei tarvitse laittaa omien toilailujen takia sitä miestä kärsimään enemmän.
mieltä edellisen kanssa, analysoit jo kaikki ihan itsekin..Tyypillinen nainen, haet vaan syntipukkia muualta eroonne eli miehestäsi! Ainoa syntipukki olet sinä itse! toivottavasti miehesi olisi niin fiksu että jättäisi sinut muutenkin!!
en todellakaan kertoisi miehelle tätä sänkykeikkaasi. Miksi lisätä hänen tuskaansa? Sanot miehelle, ettet enää rakasta häntä ja haluat eron ja ettei asiaan liity ketään kolmatta osapyörää.
kehotat toista valehtelemaan..?? Jälkeenpäin totuus tulee aina ilmi!! Vaikea tilanne ja itseaiheutettu!!
Sitäpaitsi nainen tulee tässä tapauksesssa vuosia miettimään näitä asioita ja omatunto kolkuttaa!!
Hahah sitä saa mitä tilaa..mites se käsky menikään..ÄLÄ TEE HUORIN!!
lunttu olet sinäkin! Ns normaali nainen jolla vaahtopallo hanurissa ja lisää pyytää
munkin mielesta melko selva juttu. ei tartte turhaan kertoa erotessa, koska siihen tuo tulee meneen, kolmannesta pyorasta. Ehka opit tasta jotain, ei pelkka ihastumisen tunne tai intohimo riita suhteeseen pitkalle, pitaa olla myos se ns. alyllinen yhteensopivuus ja henkinen yhteys.
teilla ei ole lapsia, olette viela nuoria, carpe diem. Ehka mieskin loytaa itselleen toisen pinnallisen telkuntuijottajan. miksi pysya noin epatyydyttavassa liitossa vain sen takia etta ihanteet sanoo niin(ts.elaa elamansa muiden sanomisten mukaan).
Meilla on lyhyt aika taalla elettavana, kannattaa tehda siita onnellinen.