Puolison menneisyys

Oletteko puhuneet ulkomaalaisen puolisonne kanssa seurusteluhistorioistanne? Ovatko aiemmat seurustelu- tai pelkät seksisuhteet herättäneet mustasukkaisuutta? Oletteko kyselleet tai kertoneet edellisten kumppaneidenne määrää?

Monissa kulttuureissahan on tapana arvostaa seksuaalista pidättyvyyttä ennen avioitumista, mikä Suomessa lienee ennemminkin harvinainen poikkeus kuin sääntö. Uskotteko, että vilkas menneisyys kertoo luonteesta ja on ennuste tulevaisuudestakin? Eli että seksuaalisesti aktiivisen on vaikea pysyä uskollisena?

Miten muuten suhtaudutte uskottomuuteen parisuhteessanne? Monet kun mielellään kaksinaismoralistisesti suovat itselleen enemmän kuin puolisolleen.
131886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Me olemme puolisoni kanssa puhuneet jonnin verran molempien seurusteluhistorioista ja mustasukkaisuutta on tietysti molemmilla joistain suhteista.

Ollaan ajateltu, että on parempi kertoa ennen kuin joku muu kertoo. Näin kärjistettynä.

En usko, että "vilkas menneisyys" antaa ainakaan ennustetta tulevasta, ainakaan meillä ei ole näin. Rakkaus on se joka pitää kasassa suhteen.

Uskottomuus on hieman vaikea juttu, lienenkö vain turhan mustis... Heh, ja varmasti ajoittain syyllistyn myös tuohon kaksinaismoralismiiinkin! En tossa pettämisessä, mutta pienemmissä judeissa. Hoh,hoh, oompa huono ihminen.

Pettämisen rajaa on vähän vaikea vetää. Tietenkin kaikki vieraan lääppiminen, suutelu yms. ovat pannassa, mutta missä se raja kulkee. Hitaiden tanssiminen on jo liikaa minulle, kuin myös miehelleni, kun sitten taas joillekin se on ihan normaalia.

Mielestäni se, että "tee muille niin kuin haluaisit muiden tekevän sinulle" pätee tässäkin asiassa aikas hyvin.

Äänestä
  • Minä en ole mustasukkaista tyyppiä. Mielestäni on hyvä, että toisella on riittävästi kokemuksia ennestään. Ei tarvitse sitten keski-iän kriisissä kuvitella, että ruoho olisi ollut jotenkin vihreämpää aidan toisella puolella. Miesystävä on ainakin hillinnyt mustasukkaisuutensa kiitettävästi.

    Ensimmäisellä kerralla kun kävin tanssimassa toisen miehen kanssa (Ihan sellaista nopeaa biisiä siis.), miesystäväni veti herneen nenään. Keskustelimme sen jälkeen asiasta ja kerroin hänelle, että minun kulttuurissani se on normaalia, eikä merkitse sen enempää kuin tanssimista. Nykyään hän hyväksyy asian. (En tosin menisi tanssimaan toisen arabin kanssa, siinä saattaisi tulla raja vastaan, kenties?)

    Aika usein erimielisyydet selviävät ihan keskustelemalla. Miesystäväni on kuitenkin siirtolaisten lapsia, joten eurooppalaiset tavat ovat jo hanskassa, vaikka kotona opittu kulttuuri onkin todella vahva. Joskus vaan suomalaiset tavat saattavat olla vielä vapaampia.

    Monessa asiassa hän vaikuttaa olevan jotenkin avoimempi, kuin yleensä hillityn hallittu suomalaismies. Ja monessa asiassa olen yllättynyt todella positiivisesti hänen suvaitsevaisuudestaan. Välillä tuntuu, että hän osaa suhtautua järkevämmin näihin kulttuurieroihin, kuin minä itse. Itse huomaan olevani nimittäin joskus todella ennakkoluuloinen, vaikka en haluaisikaan olla.

    Pessimistinen ja epäileväinen olen edelleenkin, minut on kuitenkin aivopesty Suomessa niin täydellisesti. Minun on vaikea uskoa tämän liiton onnistumiseen, joten olen vastannut kosintoihin kieltävästi. Välillä pelkään, että kävelenkö tyhmyyksissäni onneni ohi. (Ja tässä ei ole kysymys sitten mistään oleskeluluvista. Luvat on kummallakin, riippumatta siitä mitä tehdään.)

    Oli niin tai näin, tämä suhde on opettanut minulle todella paljon. Jokaisessa kulttuurissa ja jokaisessa maassa on sivistyneitä ja suvaitsevaisia, älykkäitä ihmisiä, jotka kykenevät ymmärtämään ihmisten erilaiset lähtökohdat ja tekemään kompromisseja suhtautumalla avoimesti erilaisuuteen.

    Rasismi ja suvaitsemattomuus on lähtöisin tietämättömyydestä. Valitettavan usein juuri alhainen koulutustaso ja kotona opitut ennakkoluulot pilaavat hyvänkin yksilön mahdollisuudet ymmärtää erilaisuutta. Ja näin on sekä Suomessa, että missä vain muualla.

    Äänestä

  • Meni vähän sivuraiteille... kirjoitti:

    Minä en ole mustasukkaista tyyppiä. Mielestäni on hyvä, että toisella on riittävästi kokemuksia ennestään. Ei tarvitse sitten keski-iän kriisissä kuvitella, että ruoho olisi ollut jotenkin vihreämpää aidan toisella puolella. Miesystävä on ainakin hillinnyt mustasukkaisuutensa kiitettävästi.

    Ensimmäisellä kerralla kun kävin tanssimassa toisen miehen kanssa (Ihan sellaista nopeaa biisiä siis.), miesystäväni veti herneen nenään. Keskustelimme sen jälkeen asiasta ja kerroin hänelle, että minun kulttuurissani se on normaalia, eikä merkitse sen enempää kuin tanssimista. Nykyään hän hyväksyy asian. (En tosin menisi tanssimaan toisen arabin kanssa, siinä saattaisi tulla raja vastaan, kenties?)

    Aika usein erimielisyydet selviävät ihan keskustelemalla. Miesystäväni on kuitenkin siirtolaisten lapsia, joten eurooppalaiset tavat ovat jo hanskassa, vaikka kotona opittu kulttuuri onkin todella vahva. Joskus vaan suomalaiset tavat saattavat olla vielä vapaampia.

    Monessa asiassa hän vaikuttaa olevan jotenkin avoimempi, kuin yleensä hillityn hallittu suomalaismies. Ja monessa asiassa olen yllättynyt todella positiivisesti hänen suvaitsevaisuudestaan. Välillä tuntuu, että hän osaa suhtautua järkevämmin näihin kulttuurieroihin, kuin minä itse. Itse huomaan olevani nimittäin joskus todella ennakkoluuloinen, vaikka en haluaisikaan olla.

    Pessimistinen ja epäileväinen olen edelleenkin, minut on kuitenkin aivopesty Suomessa niin täydellisesti. Minun on vaikea uskoa tämän liiton onnistumiseen, joten olen vastannut kosintoihin kieltävästi. Välillä pelkään, että kävelenkö tyhmyyksissäni onneni ohi. (Ja tässä ei ole kysymys sitten mistään oleskeluluvista. Luvat on kummallakin, riippumatta siitä mitä tehdään.)

    Oli niin tai näin, tämä suhde on opettanut minulle todella paljon. Jokaisessa kulttuurissa ja jokaisessa maassa on sivistyneitä ja suvaitsevaisia, älykkäitä ihmisiä, jotka kykenevät ymmärtämään ihmisten erilaiset lähtökohdat ja tekemään kompromisseja suhtautumalla avoimesti erilaisuuteen.

    Rasismi ja suvaitsemattomuus on lähtöisin tietämättömyydestä. Valitettavan usein juuri alhainen koulutustaso ja kotona opitut ennakkoluulot pilaavat hyvänkin yksilön mahdollisuudet ymmärtää erilaisuutta. Ja näin on sekä Suomessa, että missä vain muualla.

    "Oli niin tai näin, tämä suhde on opettanut minulle todella paljon. Jokaisessa kulttuurissa ja jokaisessa maassa on sivistyneitä ja suvaitsevaisia, älykkäitä ihmisiä, jotka kykenevät ymmärtämään ihmisten erilaiset lähtökohdat ja tekemään kompromisseja suhtautumalla avoimesti erilaisuuteen."

    No ei se suhde sinulle näköjään paljoa ole opettanut, jos et vielä ole edes sitä hoksannut niiden suvaitsevaisten ihmisten määrät vaihtelevat rajusti kulttuurittain. Todella outoa jos et näe mikä ero on suvaitsevaisuudessa vaikkapa Suomella ja Saudi-Arabialla. Kyllä Saudeissakin varmaan joku suvaitsisi homoja mutta mitä sillä on merkitystä kun homot kuitenkin hirtetään. Ei lohduta paljon homoa narunpäässä kiikkuessa että jossain Riadissa on kuulemma yksi suvaitsevainen, joka kylläkin on hipi hiljaa ajatuksistaan. Tuskin lohduttaa turkkilaista kivitystuomion saanutta naistakaan se, että jossain Turkissa on ihmisiä jotka tuomitsee hänelle langetetun rangaistuksen.

    Suvaitsevaisuus ei todellakaan ole mikään vakio kaikissa maissa vaan maailmassa on paljon maita joissa ei suvaita mitään poikkeavaa ja joissa on käytössä barbaariset keskiaikaiset lait ja normistot. Muslmimaat ovat pääosin tällaisia. Naisten oikeudet on surkeat, seksuaalivähemmistöt joko tapetaan tai heitetään linnaan, muita uskontoja kuin islam ei hyväksytä jne.

    Siksi on jotenkin surkuhupaisaa että juuri musliminaisten morsiammet ovat täällä suurimpaan ääneen vinkumassa sumalaisten suvaitsemattomuudesta. Totuushan on että Suomi on globaalissa vertailussa yksi suvaitsevimmista maista maailmassa. Tämä kannattaa pitää mielessä joka kerta kun tulee mieli alkaa tölviä kotimaataan ja sen kansalaisia.

    Tyhmä saa olla muttei sentään idiootti.

    Äänestä

  • vast!!!! kirjoitti:

    Faktaa pöytään! Missä sellainen globaali vertailu on tehty? Jos puhutaan nyt pelkästään Euroopasta, niin olen asunut useissa eri maissa ja minun kokemukseni mukaan suomalaiset ovat kyllä heti sveitsinsaksalaisten jälkeen suvaitsemattomimpia. Eikä ainoastaan ulkomaalaisia kohtaan, vaan myös hieman erilaisia suomalaisia.

    Äänestä

  • se edellinen idiootti kirjoitti:

    Faktaa pöytään! Missä sellainen globaali vertailu on tehty? Jos puhutaan nyt pelkästään Euroopasta, niin olen asunut useissa eri maissa ja minun kokemukseni mukaan suomalaiset ovat kyllä heti sveitsinsaksalaisten jälkeen suvaitsemattomimpia. Eikä ainoastaan ulkomaalaisia kohtaan, vaan myös hieman erilaisia suomalaisia.

    "Faktaa pöytään! Missä sellainen globaali vertailu on tehty?"

    ööö, tuota...Maailmassa elää n. 4.6 miljardia ihmistä(koko telluksellahan jengiä on siis ~6 miljardia) alikehittyneissä olosuhteissa ja enemmän tai vähemmän järjestäytymättömissä yhteiskunnissa, kurjuudessa, sotien ja nälän ympäröimänä. Pitääkö sinulle ihan oikeasti todistaa tilastoilla, että Suomessa on ihmisoikeudet, uskononnonvapaus, sananvapaus, tasa-arvo ja vähemmistöjen oikeudet(UNESCO:n määritelmä suvaitsevaisuudelle) paremmalla tolalla kuin noissa maissa?

    "Jos puhutaan nyt pelkästään Euroopasta, niin olen asunut useissa eri maissa ja minun kokemukseni mukaan suomalaiset ovat kyllä heti sveitsinsaksalaisten jälkeen suvaitsemattomimpia."

    Jos rajaat Eurooppaan niin sillä ei ole enää MITÄÄN tekemistä globaalin vertailun kanssa. Euroopassa asuu ~400 miljoonaa ihmistä. Se on alle 7% koko maapallon väestöstä. Euroopan sisäinen vertailu on mittasuhteiltaan sama kuin jos vertailisit kahta Kiinan provinssia toisiinsa.

    Mutta pysyttäydytään sitten Euroopan sisällä. Euroopassa on monia maita joissa asiat ovat selkeästi paskemmassa jamassa kuin Suomessa. Kuten tietysti Turkki, ex-jugoslavia, Venäjä, Albania ja kaikki ex-itäblokin maat. Tuossa on jo karkeasti laskettuna puolet Euroopan maista.

    Ja kyllä menisin väittämään ettei noissa etelä-Euroopan maissakaan tasa-arvo ja vähemmistöjen oikeudet ole Suomen tasolla(miten Espanja sortaa baskejaan, Kreikka turkkilaisvähemmistöään jne.)

    Mitä loppuihin Euroopan maihin tulee, niin erot vaikkapa Ranskan, Saksan, Englannin, Belgian ja Suomen välillä ovat jo marginaalisia.

    Äänestä

Olemme puhuneet omista seksi- ja seurustelu historioistamme ja kertoneet myös määristä. Meillä nuo keskustlut eivät ole herättäneet juurikaan mustasukkaisuutta, pikemminkin olen kiihottunut kuullessani vaimoni historiasta ja kuvitellessani tilanteita mielessäni. Pervo mikä pervo... :-)

Minusta vilkas menneisyys ja seksielämä kertoo lähinnä siitä, että henkilö on seksuaalinen ja pitää seksistä. Pidättyvyys kertoisi lähinnä päinvastaisesta ajattelusta, joten itse pidän aikaisempaa aktiivisuutta lähinnä positiivisena asiana omaa parisuhdettani ajatellen. Seksi on tärkeä asia minulle ja puolison aktiivisuus siis sillä rintamalla on vain positiivista.

Uskottomuudesta vaimoni on todennut, että jos sellaista sattuisi tapahtumaan, hän ei halua tietää tai kuulla asiasta. Minä taas olen todennut, että jos hän joskus lipsahtaa vällyjen väliin jonkun muun kanssa, niin ehdottomasti haluan kuulla asiasta ja yksityiskohtia myöten.

Äänestä
  • Kuulostaa tutulta.
    Vuosikausien avioelämä suomalaisen frigidin kanssa päättyi ja ikäänkuin nuori sonni laukkasin vihreämmille laitumille.
    Päätin että ikinä enää en rupea naukumaan pillua, jos sitä ei tule niin pannaan akka vaihtoon. Onneksi löytyi nainen joka ei tavaraa pihtaa. Molemmat olemme aina olleet todella aktiivisia ja tulemme olemaan.
    Ainoana erona edelliseen kirjoittajaan täytyy mainita että pettäminen johtaa välittömään karkoitukseen...

    Äänestä

  • rahikaisella kirjoitti:

    Kuulostaa tutulta.

    Olen sen verran tasa-arvon kannataja, että noudatan itse periaatetta, että se mitä minulle on sallittua on sallittua myöskin vaimolleni. Miten teillä?

    Jos vaimosi vonkaisi seksiä, niin olisitko aina siis AINA ja kaisissa tilanteissa valmis sitä antamaan? Jos et, niin pitäisikö vaimosi pistää "ukko pihalle"?

    Entä tuo pettäminen? Jos firman pikkujouluissa hemaiseva typykkä vamppaa sinua, niin kieltäydytkö tosiaan? Jos et kieltäydy ja käytpikaisesti kiksauttamassa häntä vessassa, niin pitääkö vaimosi tosiaan erota sinusta välittömästi?

    Äänestä

Me emme tosiaankaan olleet avioituessamme enää mitään neitsyitä. Olemme kertoneet toisillemme pääpiirteittäin entisistä suhteista. Pikkuromanssit ovat jääneet unohduksiin muutenkin. Emme kumpikaan pidä yhteyttä exiin, eikä voisi vähempää kiinnostaakaan. Miehelläni on ollut vähemmän ja lyhyempiä suhteita kuin itselläni, mutta se ei häntä mitenkään haittaa. Ainut asia millä on merkitystä on se, mitä ensitapaamisestamme lähtien on tapahtunut.

Uskon että se "seksuaalinen aktiivisuus" on rasite vain silloin kun parisuhteessa ei ole kaikki kohdallaan. "Vilkas menneisyys" saattaa olla toinen luonto, toisaalta siihen voi myös tympääntyä ja se alkaa tuntua hölmöltä siinä vaiheessa kun se "oikea" osuu vihdoin viimein kohdalle.

Olen itse ollut aikoinani epäluuloinen ja mustasukkainen ihmissuhteissani, siihen oli myös aihetta. Nykyinen suhteeni oli alusta lähtien niin varmalla pohjalla, että avioliitto ja sen mukainen toiseen sitoutuminen oli silkka ilo, onni ja autuus. Nyt on hyvä olla.

Äänestä

Menneet on menneitä ja sen verran selostettu, ettei mitään yllätyksiä pääse enää tulemaan. Mustasukkaisuutta ei tullut siinä vaiheessa, koska säästimme toisemme graafisilta kuvailuilta...

Uskollisuus on ehdoton edellytys ja siitä emme tingi. Kumpikin on sen verran elänyt sitä omaa menneisyyttään, että ulkopuolisissa suhteissa ei ole enää mitään houkuttelevaa. Kumpikaan meistä ei ole edes flirttailija tyyppiä, joten sellaisia väärinkäsityksiäkään ei ole päässyt syntymään.

Äänestä
  • uudelleenkin.. olen nimittäin itse exäni rakastajatar, mies on avoliitossa suomalaisen naisen kanssa, mutta on suhde mun kanssani. juu, tulin itsekin petetyksi, "sinisilmäisenä". mies ei siintä ole muuttunut.
    että terveisiä vaan kultani avovaimolle...

    Äänestä

Moneen kertaan olemme puineet kaikki läpi, ja silti, vieläkin se kyllä herättää mustasukkaisuutta, tai siis en kauheasti halua ajatella niitä asioita, ja alan maalata piruja seinille jos ajattelen.
Kyllä mieskin on niistä jutuista mustasukkainen ollut, mutta suht' hyvin sen kyllä piilottaa, mikä on perseestä :-D

No, minun mieheni kulttuurissa neitsyys ei todellakaan ole mikään vaatimus, mutta kyllä hän olisi toivonut, että neitsyt olisin ollut, mutta itse ei nähnyt mitään väärää siinä, että hänellä oli myös ollut seksikumppaneita! Ja vieläpä enemmän kuin minulla. Niinpä niin...

Hänellä kyllä on ihan ihmeellisiä ajatuksia. Puhui kauheasti, että yhden yön jutut on kyllä jotain niin hirveätä, että... Se kuulemma on täysin eri asia tapaako kaksi kertaa ennen seksiä vai kerran :-D Mielestäni täysin sama asia, pelkästä seksistä kyse, toisessa tapauksessa se vain tehdään "nätimmin", että eihän sitä heti ensi tapaamisella voi sänkyyn pompata, vaan vasta toisella kerralla. Hevon paskat sanon minä, molemmat ihan yhtä paskamaista touhua.

Pettämistä en ole ikinä hyväksynyt, en hyväksy, enkä tule koskaan hyväksymäänkään. Puolestani sinkkuna saa jokainen naida napsutella niin paljon ja usein kuin sielu sietää, mutta pettämiseen ehdoton EI. En hyväksy minkäänasteista pettämistä, ja mieluiten ei vieraille naisille/miehille tarvitse edes mennä juttelemaan ilman erityistä syytä. Flirttailukin on jo mielestäni vähän liikaa - ei siitä varmaan suhde poikki menisi, mutta mehevän riidan se kyllä saisi aikaiseksi.
Eipä ole tähän mennessä kyllä minkäänlaista kiinnostusta ollutkaan pettää, eikä kuulemma miehelläkään, minkä ihan hyvin uskon. Ei todellakaan ole mitään flirttityyppiä, mikä on erinomaisen hyvä asia.

Äänestä

Kyllä ne on käyty läpi melko yksityiskohtaisesti. Mies ei ole mustis, minä olen joskus. Ja toisaalta olen haukkunut miestä kun on kertonut, miten tylysti on jonkun tyttöystävän jättänyt.. Uskottomuudesta edelleen samat säännöt molemmilla.

Kyllä siltä näyttää, että ennen viriili on viriili nykyisinkin.. pakko kertoa, vaikka tämä ei olekaan sellainen palsta, että viimeksi kun minulla oli ns. naisten vaivat, isäntä näki kolme viimeistä yötä märkiä unia.. Se oli jotenkin todella huvittavaa.. minusta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Mokuilija kirjoitti:

Oletteko puhuneet ulkomaalaisen puolisonne kanssa seurusteluhistorioistanne? Ovatko aiemmat seurustelu- tai pelkät seksisuhteet herättäneet mustasukkaisuutta? Oletteko kyselleet tai kertoneet edellisten kumppaneidenne määrää?

Monissa kulttuureissahan on tapana arvostaa seksuaalista pidättyvyyttä ennen avioitumista, mikä Suomessa lienee ennemminkin harvinainen poikkeus kuin sääntö. Uskotteko, että vilkas menneisyys kertoo luonteesta ja on ennuste tulevaisuudestakin? Eli että seksuaalisesti aktiivisen on vaikea pysyä uskollisena?

Miten muuten suhtaudutte uskottomuuteen parisuhteessanne? Monet kun mielellään kaksinaismoralistisesti suovat itselleen enemmän kuin puolisolleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu