*Huono liitto*

Tässä alempana oli jo samasta aiheesta,eli ei uskottomuuteen aja välttämättä huono parisuhde.Olen täysin samaa mieltä,kokemuksesta.
Ei meidänkään liitto huono ollut,mieskin sen kertoi moneen otteeseen.Kyllä useinkin on tosiaan kyse tämän pettäjän omasta ongelmasta,omista arvoista,omista päätöksistä.
Meidän tapauksessa,kun mies oli uskoton,teot johtuivat monesta asiasta,mutta suurin syyllinen en ollut minä.Oli muita suuria ongelmia,niinhän sitä vanha kansa sanoo että *kun köyhyys astuu sisään niin rakkaus lentää ikkunasta ulos*.Konkurssi ja valtavat rahahuolet saattavat olla yksi osasyy ,varsinkin miehillä, ajautua uskottomuuteen.He menettävät tavallaan kasvonsa,miehisyytensä kun heistä tuntuu että ovat epäonnistuneet elämässä.Ainut keino saada tunne siitä että on vielä mies,ihminen,on uskottomuus.Niin minunkin exäni teki. Työmatkoillaan hän tapasi naisia,jotka ihailivat häntä.Hän esitteli itsensä yritysjohtajaksi,makseli rennosti hotelli ja ravintolaskuja *firman piikkiin*,vaikka raasulla ei olisi ollut varaa välillä edes hampurilaiseen,käteisellä.No,se siitä.
2713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kyllä syyksi usein sanotaanse, että "kun meillä menee niin huonosti", mutta todellisuudessa vaikka menisi kuinka hyvin, niin uskottomuutta esiintyy.
Meillä ex-mies meni vieraiin aina, kun oli kannissä ja joku suostui mukaan. Hänellä oli vaan tapa pönkittää miehisyyttään saalistamalla tuore pano yöksi.
Sitä tapahtui siis vain kännissä ja kun kännääminen lisäntyi, niin pettäminen lisääntyi myöskin, jota taas hän ei saanut enää salattua (tuli "tauteja") ja jäi kiinni.

Kertoi syyksi, "kun naiset vokottelee" siis hänessähän ei todellakaan ollut vikaa, vaan naisissa. (hän ei pitänyt sormusta).
Juuri samaa hän kertoi syyksi, "että kun ne ihailee häntä ja kehuvat".
Nyt kun erosin hänestä, niin ruinuaa perään ja itkee, kuinka kaipaa minua ja lupaa olla yhden naisen mies.. Enää en rupea naruutettavaksi, koska en usko, että se muuttuisi koskaan. Kun mies saa turvallisen suhteen, hänen on "pakko" hankkia vähäsen jännitystä elämäänsä...
En nyt yleistä kaikkiin miehiin, vain näihin joihinkin...

Äänestä

Mieheni oli yrittäjä. Sen varjolla teki myös näitä harharetkiä. Jatkuvasti oli vaikka mitä keksittyjä juttuja. Päivälläkin piti tehdä panoreissuja, kiitos vuorotyöläisille panoille. Aamulla palasi kotiin parhaimmillaan puoli kuuden aikaan. Istuin itse aamukahvilla, kun saapui panoreissultaan. Missään ei ollut ollut. Hän nautti suunnattomasti naisten ihailusta ja naisten kanssa oli niin letkeä etten sanoisi leppeä mies. Minä kuulemma pidän häntä aggressiivisena. Niin pidänkin, kun sitähän hän todellisuudessa on. Eräs kakkonen oli kehunut miehelleen, että miten helppo ja ihana oli jutella mieheni kanssa... Näkisipä kotona, kun mies ei vastaa mihinkään tai alkaa helvetinmoisen noitumisen ja huutamisen, jos kysyt että mikä vaivaa? Kotona ei ole ollut seksiä, joka ei pidä ollenkaan paikkaansa. Oli kertonut kerran pettäneensä minua, joka pitää paikkansa muuten, mutta lukumäärä ei. Ainut asia mikä häntä harmittaa on se, kun vaimo ei tarvitse kyliltä apua. Mieheni ei ole koskaan ollut miehekäs mies. Hän ei osaa sanoa ei, eikä osaa päättää asioista. Syyttelee kyllä, että minä aina sanon niin...jonkunhan ne on päätettävä. Kaikki asiat tahtoo jäädä puolitiehen. Hän ei ymmärrä, että elämässä on myös ongelmia, eikä osaa puhua asioista ja ongelmista. Sanoin yhdellekin panolle, että sinun pitäisi nähdä nämä ääripäät tästä ihmisestä, että pystyisit ymmärtämään asioita. Tiedän myös, että nämä panonaiset ovat puhuneet hänen asioista eteenpäin. Yksikin pano on levitellyt juttuja,vaikka mieheni sanoi, että kukahan se loppujen lopuksi oli aloitteellinen siinäkin suhteessa eli tämä nainen itse lähetteli hänelle näitä hurmaavia rakkausviestejä. Hyvittelee varmaan omaa miestään omilla valheillaan. Ihmettelenkin, että miten joku uskoo näitä stooreja ja varsinkin, kun monta suhdetta oli samanaikaisesti miehellä. Kaikenlisäksi kaksi heistä on samassa työpaikassa keskenään. Mahtaa se olla ollut jännää. Myös puhelinnumeroita vilisi kotona pöydillä. Kerran satuin tarkastamaan erästä numeroa, jossa oli miehen nimi ja puh.nro. Numeron vieressä oli tähti ja teksti aivan selvästi naisen käsialaa. Tarkistin numeron ja yllätys yllätys se ei ollutkaan Kuopioon kyseiselle miehelle, vaan Tervakoskelle eräälle naimisissa olevalle naiselle. Niihin aikoihin hän teki useita työmatkoja niille seuduille, että sellainen puuhamaa... Todellisuudessa siellä ei ole ollut vuosiin minkäänlaista työmaata muuta kuin ehkä naisten kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja salasuhteet kirjoitti:

Tässä alempana oli jo samasta aiheesta,eli ei uskottomuuteen aja välttämättä huono parisuhde.Olen täysin samaa mieltä,kokemuksesta.
Ei meidänkään liitto huono ollut,mieskin sen kertoi moneen otteeseen.Kyllä useinkin on tosiaan kyse tämän pettäjän omasta ongelmasta,omista arvoista,omista päätöksistä.
Meidän tapauksessa,kun mies oli uskoton,teot johtuivat monesta asiasta,mutta suurin syyllinen en ollut minä.Oli muita suuria ongelmia,niinhän sitä vanha kansa sanoo että *kun köyhyys astuu sisään niin rakkaus lentää ikkunasta ulos*.Konkurssi ja valtavat rahahuolet saattavat olla yksi osasyy ,varsinkin miehillä, ajautua uskottomuuteen.He menettävät tavallaan kasvonsa,miehisyytensä kun heistä tuntuu että ovat epäonnistuneet elämässä.Ainut keino saada tunne siitä että on vielä mies,ihminen,on uskottomuus.Niin minunkin exäni teki. Työmatkoillaan hän tapasi naisia,jotka ihailivat häntä.Hän esitteli itsensä yritysjohtajaksi,makseli rennosti hotelli ja ravintolaskuja *firman piikkiin*,vaikka raasulla ei olisi ollut varaa välillä edes hampurilaiseen,käteisellä.No,se siitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu