Saatteko tarpeeksi hellyyttä osaksenne tänä päivänä?
Huomioidaanko teitä riittävästi?
Huomioidaanko teitä riittävästi?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 32
Vanhimmat
tulinen rakastaja nukkuu yhä, vaikka on jo kohta puolipäivä. Lyönkö kattilalla päähän vai hyppäänkö junaan ja lähden yksinäni mökille???
häntä herätä, anna nukkua rauhassa.. ehkä hellä suukko poskelle on paikallaan.
Kyllä tässä ollaan sen verran radikaalilla päällä että silmissä kipunoi. Aika kuluu ja takamukseni puutuu. Tahtoo liikettä kinttuihin.
Mua jotenkin tuollainen vetelyys raivostuttaa. Itse heräsin jo kuudelta ja kirmasin tyhjillä kaduilla etsimässä ihanmitätahansa.
Istu alas ja hengitä rauhallisesti, mies nukkukoon pois väsymyksensä!
"Hengittää paperipussiin."
Jos Rouva Ratikka herättäisi minut yksinäisyyden tai tekemisenpuutteessaan ennen puolta päivää, niin sitten minunkin silmissäni kipunoisi.
On se nyt perkele, ettei aikuinen ihminen saa muutamaa tuntia itsekseen aikaansa kulumaan. Tosin minä en ikinä lupaa mihinkään lähteäkään ennen puoltapäivää, paitsi töihin, kun on pakko. Jos Rouva Ratikalla olisi jonnekin kuvailemasi hoppu, niin saisi minun puolestani mennä keskenään.
Jessus, kun suututtaa. Taidan minäkin vetää paperipussin päähäni, etten ala hyperventiloimaan. Katsos kun nuorena nukkuu, se on vähän kuin pistäisi rahaa pankkiin.
Kummallisia köllöttelijöitä koko sakki. Ryhdyin lueskelemaan kirjaa ja jo kohta sitä oltiin kyselemässä aamiaista, ja että milloin sitä lähdetään. Pyh.
Minä luen nyt kirjaa.
On varmasti sietämätöntä elää pempsien ja neljänkympin kriisien keskellä kahlaavan viirapään kanssa normieloa.
Rouva Ratikalle terveisiä ja syviä unia sinulle :)
"Minä luen nyt kirjaa."
Ensin sulla oli kiire... sit sulla ei ole kiire kun miehellä ei ollut kiire aamulla... jeesus...
Miten sun kiire vähenee siitä kun miehellä ei oo kiire?
Ja jos sun kiire vähenee siitä et miehellä ei oo kiire niin mikä on ongelma? Häh !
Ei pysty liian hapokasta... ;)
Heh heh ...
Ootas. Mun täytyy nyt hieman miettiä miten se nyt taas menikään.
No, ainakin kirja oli nettinovelli ja äärimmäisen tylsä. Siis sen suhteen ei ole mitään kiirettä.
Taidan istua koneella koko päivän. Jos löytäisi jotain kiinnostavaa.
Höspis!
Mökille ja sassiin.
Mukavaa viikonloppua sulle lähen kans parin tunnin päästä mökille...
lasten ollessa 0-15v en saanut kuin juuri ja
juuri tarpeeksi,
mutta onhan omat kädet olemassa.
tänä päivänä kun lapset ovat yli 30v saan tarpeeksi,
harrastammekin "sitä" enemmän nyt,
kun siloin kun lapset olivat nuoria.
että moni mies potee nykyään hellyysvajetta. Kyllä mieskin tarvitsee päivittäistä pään silitystä ja niska-hartiahierontaa, muun muassa.
kysehän oli hellyydestä, ei pelkästä seksistä.
Joskus on todella vaikea ymmärtää miksi mies ei ymmärrä läheisyyden/lähellä olon merkitystä. Jos reviirille päästäminen tarkoittaa jokaisessa tapauksessa seksiä, niin sitten maailma olisi ylikansoitettu kuuhun asti - tai ainakin tämä talo olisi kuusi kerrosta korkeampi.
Joskus tuntuu siltä että heitä ahdistaa läheisyys. Minusta nähden taaas läheisyys tuntuu turvalliselta.
Ota tästä nyt selvää.
Ihminen elää oman kokemusmaailmansa mukaan. Mitä on (varsinkin lapsena) kokenut, sitä osaa arvostaa. Mistä taas ei ole havaintoja, sitä useimmat eivät halua kokeillakaan. Se on ihmisen vanhimpia vaistoja, älä kokeile uutta, se voi olla vaarallista. Se tulee jo luola-ajoilta...
Läheisyys on myös pitkälti itsetuntokysymys. Kun on hyvä itsetunto ja tietää mitä haluaa, lähelläkin on hyvä ja turvallinen olla. Jos ei ole yhtään varma, toisen tulo lähelle pelottaa ja saa aikaan kysymyksiä siitä mitähän tuo toinen nyt mahtaa olla vailla.
Minä tunnun olevan siitä poikkeuksellinen mies, että minä ahdistun enemmän siitä kun en saa läheisyyttä. Olen hyvin vähän kosketusia tarjonneesta lapsuudenkodista, mutta harrastukseni veivät minut onneksi läheiseen ja turvalliseen ympäristöön. Siellä halaaminen oli normaali tapa tervehtiä ja toista voi ja sai olla lähellä ilman taka-ajatuksia.
Sitten vielä pääsin sellaiseen porukkaan, joka myös saunoo ihan sikinsokin kuka kenenkin kanssa. Kun sinne oppi myös menemään itsenään ja ilman turhia paineita, niin itsetunto riittää *paljon* enemään kuin silloin nöösipoikana olisi koskaan osannut kuvitellakaan.
että tarvitsen sellaista. jos seksiä haluan niin soitan vakkarihoidolle.
muuten hellyyden hoidan pitämällä itseäni kädestä kiinni. jos huomiota haluan niin ostan koiran.
Se on selvästikin seurausta naisten (tyttöjen) koventumisesta. Naiset (tytöt) vaativat itselleen huomiota, mutta eivät ole oppineet huomioimaan toisen hellyydentarpeita.
mikäs on mistäkin seurausta??
kovin suloiselta.... tuo oli yksi mahdollinen vaihtoehto, joka tuli mieleeni. :)
mahtavaa...voikkos kertoa mitä meinasit
ja kokemattomat naiset eivät ole vain ymmärtäneet osoittaa hellyyttä sinulle...
katsos kaikille tämä maailma ei ole niin kova paikka että tarvitsis kädestä kiinnipitäjää.
Huonolle hapelle jääntyt tuo hellittely puoli, ihan ite senkin joutuu hoitamaan ;)
Mutta olen itse ollut aktiivinen sen suhteen. Nykuiseen naisystävääni olen tutustunut netin välityksellä. Minulla oli ilmoitus, jossa kerroin haluamistani asioista. Ensimmäinen niistä oli läheisyys.
Sain sitä. Ja saan edelleen. Mukana tuli muutakin, mutta ei mitään sellaista mistä en olisi pitänyt. Tai en ole ainakaan näiden kahden ensimmäisen vuoden aikana havainnut. Tässä tilanteessa on nyt jo mukava olla, vaikka tähän johtikin ero pitkästä liitosta...
sitä ihan liikaa, jaiks (tai siis en "sitä" vaan hellyyttä). Varsinkin tänä päivänä, huomenna onneksi en kun osoittaja on reissussa.
Selitä sana "hellyyttä?" Onko se jotakin syötävää?
Hellyyttä ei heru, eikä huomiota. Jospa sitten taas ensi vuonna.
tässä virtuaalihalauksia ja pään silitystä...
huomioida
siihen, koska en voi sietää hellyyttä.
että hellyys on jonkin sortin hurskastelua?
mutta ei täysin uskottavaa. :)