Hui tulin tänne katsomaan vinkkejä mutta täällähän käydään dietistä sotaa! Taidan kääntyä keittiöön ja mennä salaatille ja keksiä omat keinot.
dietti sota?
hui mikä meininki
341443
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
foorumi. Yksi on ylentänyt itsensä palstan julkkikseksi, ravintotutkijaksi ja ties miksi. Lisäksi häneltä kannattaa aina kysyä neuvoa ennemmin kuin lääkäriltä tai ravitsemusterapeutilta, koska suomalaisilla yliopistoilla ei ole tieteellistä pohjaa. Sitten on tämä hänen päävastustajansa, joka ei ehkä ole ihan yhtä irtaantunut todellisuudesta, mutta hengailee täällä saadakseen tämän julkkiksen hermostumaan ja puhumaan ristiin.
Viihteen kannalta tämä on ihan OK, mutta jos oikeasti haluat apua laihdutukseen, niin juokse karkuun, äläkä katso taaksesi!
siihen joukkoon joka palstasta on saanut nykyisenlaisen.
aliarvioi itseäsi. Kaikki me täällä olemme vaikuttaneet tämän palstan tyyliin ja asiasisältöön. Hyvä me! ;)
mutta vaikka se niin kivaa olisikin olla vaikuttamassa, niin valitettavasti aikani ei riitä siihen (teidän kanssa tappelemiseen).
nyttenkin. Joo, ei täällä kannata aikaansa kovin paljoa käyttää. En juuri kommentoi tällä palstalla, mutta muiden keskustelun seuraaminen on joskus kelpo viihdettä, varsinkin jos oikein rajuksi yltyy.
vhh asiantuntijalta, joka on noudattanut ravinteikasta ja terveellistä vhh-ruokavaliota yli kaksi ja puoli vuotta. Annan mielelläni neuvoja. On toisaalta helppo huomata palstalla esiintyvät häiriköt, jotka pyrkivät vain saamaan aikaan sekaannusta. Ne viestit voi ohittaa.
Vai että 2.5 vuotta tekee asiantuntijaksi. Ja olet se ennakkoluuloinen kulinaristi ja ylensithän sinä itsesi tutkijaksikin. Kyllä titteliä pitää olla egoa pönkittämässä. No, nuo on sellaisia itseannettuja hourailuja. Luuletko, että joku ottaa sinut vakavasti, luettuaan galleria sivusi ja muutaman juttusi?
paisuu. Vai olet sinä oikein asiantuntija? Ja tietenkin ravintotutkija? Et tiedä ihmisen biologiasta esim. yhtään mitään. Sen olet todistanut lukuisilla huvittavilla kommenteillasi. Viimeisimmät liittyvät muistaakseni perinnöllisyyteen. Nämä häiriköt ovat ilmeisesti niitä, jotka eivät ole kanssasi samaa mieltä? Jo sun teksteistä näkee, että et ole asiantuntija tai ammattilainen, kun keskustelusi on lähinnä inttämistä ja kehäpäätelmiä. Suomalaisilla on sisäsiittoisuuden ansiosta hyvin vahva perimä, mutta siltikään se, mikä sopii sinulle, ei sovi kaikille. Sen sinä olet unohtanut. Valitettavasti.
Tepi olenko väärässä jos tituleeraan mun 10 vuotiasta poikaani huippuasiantuntijaksi, sillä hän on lukenut aapiskukkoa jo 3 vuotta ja todistuksessa oli, että lukee erittäin sujuvasti ja on reipas koululainen? Eikö tuon kj.mattilan teorian mukaisesti mene näin?
on asiantuntija kun puhutaan vhh-dieetistä toisin kuin eräät vastustajat jotka lukematta yhtään alan kirjaa soittavat vaan suutaan ja riitelevät. Ei ole päivänkään kokemusta dieetistä.
keskustelemaan naisten kuukautisvaivoista kun minulla ei ole mitään omakohtaista kokemusta asista, mutta eräät tulevat tänne vhh palstalle esittelemään asiantuntematomuuttaan ja kokemattomuuttaan. Kirjatkaan eivät kiinnosta.
sielut täällä, joille VHH ei sopinut?
Meillä lienee aikalailla eri käsitys, siitä mikä on asiantuntija, minun mielestäni asiantuntija tietää aiheesta huomattavasti enemmän kuin normaali alan harrastaja, tässä tapauksessa vhh-pupertaja.
Sinä lienet omasta mielestäsi joka alan asiantuntija, sen verran tuntuu egosi isolta. Kai sinä rallin maailmanmestaruudenkin voittaisit, kunhan kilpaa alkaisit ajamaan, autolla ajosta kun sinulla lienee vielä pidempi kokemus.
Olenko väittänyt olevani vhh-asiantuntija, olen vhh-lihotuksen vastustaja. En halua verorahoillani kustantaa vhh-lihottajien sairaanhoitoa tulevaisuudessa!
Ovatko kaikki kasvissyöjät kasvisruokavalion asiantuntijoita? Ovatko kaikki sekasyöjät sekaruokavalion asiantuntijoita? Ei tuo määritelmäsi kuulosta kovin hyvältä. Jos teen taloustoimia joka päivä, luen kauppalehteä ja taloussivut sekä vaikka lueskelisin mikro- ja makroteorian kirjoja omaksi ilokseni, ei se tee minusta ekonomistia, joka on kansantaloustiedettä OPISKELLUT asiantuntija.
jos tuntee asiat niin silloin on asiantuntija. Ei siihen erillistä tutkintoa tarvitse suorittaa. Kyllä taloustieteiteitäkin voi itsenäisesti opiskella. Ekonomistiksikin voi mennä jos joku palkkaa, mutta Ekonomin tutkinto täytyy suorittaa.
Kyllä ravitsemusta voi ihan itsenäisesti opiskella mutta ravitsemusterapeutin tukinto täytyy myös suorittaa.
aina opiskellut kansantaloustiedettä, joko kauppakorkeakoulussa tai yliopistossa. Nykyään suoritetaan kauppatieteiden maisterin tutkinto ja ekonomin arvonimeä voi hakea.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ekonomisti
Täytyy sanoa, että sinulla on kyllä aika kälynen käsitys asiantuntijoiden ja tutkijoiden tiedon ja osaamisen ja varsinkin osaamisen soveltamisen tasosta, kun itseäsi nimität nykyään niillä titteleillä.
Ei, sinä olet ikävä kyllä kaukana asiantuntijasta, sinä tunnet kaikesta huolimatta aika pintapuolisesti vhh:n ja asiantuntemusta puuttu verrata sitä muihin ruokavalioihin/laihdutuskuureihin.
Lisäksi asiantuntijan ei tarvitse aina kaivaa kirjaa hyllystä tai tietoa netistä ja kirjoitta mitä joku muu on sanonut. Asiantuntija osaa muokata ja käyttää tietoaan, mutta sinulta se valitettavasti puuttuu. Sinä olet pikemminkin vhh:n tiedonlähde (katson kirjoista ja netistä), mutta vhh-asiantuntijaksi sinua ei voi missään tapauksessa nimittää.
ole, kun esitit käsityksesi kuukautisvaivoista, aivan pyytämättä. Poistit tekstisi, kun alkoi tulla kommentteja älynlahjoistasi.
Minä olen tänään vhh-asiantuntija, koska en ole syönyt yhtään hiilareita!
Minulla on myös useampien päivien kokemus vhh:sta, eli olen pätevä ravintotutkija ja vhh-asiantuntija!
;)
ja keskustella, vaikka tietääkseni sinulla ei ole kyseistä sairautta. Et ole muuten vieläkään antanut yhtään esimerkkiä tapauksista, joissa reuma on parantunut vhh:lla.
Ja muistan minäkin ne kuukautiskeskustelut.
samalla tavoin kuin Skäri ja aälsdkötti. Tuollaisia en ole koskaan kirjoittanut.
Sen, että kirjoitit hyvin halventavaan sävyyn siitä, mikä kolmen vaimon kokemuksella kuukautisvaivoihin voi mielestäsi auttaa, vai sen että poistit kirjoituksesi saatuasi negatiivista palautetta.
Taitaa muisti pätkiä ja pahasti.
Olen ollut todella vähän koneella viime päivinä. Mitä se Kiril sanoi kuukautisista? Se nyt on selvä, että hän kieltää itse kaiken. ;)
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=97&conference=4500000000000654&posting=22000000027823166
jo luin, että halvensi "kolmen vaimon kokemuksella", mutta miten tarkkaan ottaen?
rajoittui muutamaan viikkoon kiertokoulua 1800-luvulla. Jostan syystä hänkin ymmärsi enemmän tieteellisestä koulutuksesta ja pätevyydestä kuin sinä.
...
En muista tarkkaa sanavalintaa kun lukaisin viestin kerran ja huokaisin, joten en siteeraa, ettei minusta tehdä "valehtelija-aälsdktji" -aloitusta :DD
oikeilla jäljillä, jos veikkaan, että Kirre ehdotti parannuskeinoksi poikkeuksellisen munapitoista VHH:ta?
Mulla on aina ollut suhteellisen helpot menkat, mutta onhan niitä kipuja aina jonkin verran. Paras keino kuukautiskipuihin on minusta liikunta. Siinä paitsi kivut unohtuu, myös kipuiluaika lyhenee. Pahinta on jäädä sängynpohjalle vaikertamaan. (Ja tiedän kyllä, että joillakin on niin kovat kivut, ettei muuta vaihtoehtoa ole!)
Ruokavalion kannalta menkat ovat ongelmalliset, koska useimpien naisten tekee silloin mieli syödä melkein mitä vain, ja kuinka paljon vain. Minä yleensä järkkään itselleni jo etukäteen jonkun "hemmottelulautasen", eli esim. kaikenlaisia ihania vihanneksia ja joku kiva dippi, hedelmiä, lempinäkkäriä, pop cornia jne. Saa syödä niin paljon kuin napa kestää, eikä jää kakkamainen olo! ;)
...nimenomaan hiilihydraattien rajoittaminen vaikutti koviin kuukautiskipuihin positiivisesti. Hiilariruoan aikana sorruin kerran kuussa kaikkeen makeaan ja epäterveelliseen, nyt se pysyy kurissa, siis mässäily, ja huomasin myös kipujen olevan paljon lievempiä. Jopa niin, etten tarvitse juurikaan kipulääkkeitä, mikä on tosi hyvä juttu ja täysin mahdoton ajatus ennen VHH:lle siirtymistä.
siis itsensä Heikkilä-gurun ehdottomasti liittää pitkälle listalle vhh:n positiivisista vaikutuksista, joita hän luettelee kirjamainoksissaan Rasalasin sivuilla. Että voi ollakin ihmedieetti, joka poistaa menkkakivutkin, ja tietenkään ei tarvita (taaskaan) mitään lääkkeitä. Hyvin johdonmukaista!
...on agressiivista heti aamulla... No, minä nyt kerroin omasta kokemuksesta. Mikä toimii yhdellä, ei välttämättä toisella. Olen iloinen siitä, että minulla toimii näin.
Tämä vastustus alkaa toisilla olla jo sairaalloista. Skäri taitaa olla ainut, jonka kommentit kuitenkin pysyy jotakuinkin asialinjalla.
annoin juuri tästä syystä vinkin. Ylläpidolle pitäisi ehdottaa että vaihtavat palstan nimen KTL Dieettiksi.
olla vaikka "kiril", tai "kj. mattila". Voi olla että ylläpito ei ole samaa mieltä, joten hän voisi perustaa oman blogin.
Täällä on niin mitättömän vähän asiaa VHHsta, että ei voisi olla.