Aloitin Citalopram Orionin käytön 3,5 vk sitten, diagnoosina lievä masennus. Kärsin siis aloitekyvyttömyydestä, mielialojen aaltoilusta ja ärtyisyydestä ennen lääkkeen aloitusta. Ekoina öinä sain valtavia paniikkikohtauksia, ja luulin sekoavani. Kun ne menivät ohi, oloni alkoi olla suht`hyvä; välillä olin jopa ylipirteä. Nyt, viimeiset 1,5 vk olen kärsinyt jonkinlaisista pakkoajatuksien tyyppisistä, eli veivaan samoja aatoksia päässäni vaikken haluaisi, ja ahdistun sitten niistä. Tällaiset ovat mulle tuttuja jo lapsuudesta asti, aloitin Remeronit 5 vuotta sitten niiden vuoksi, ja toimivat hyvin.
Tuntuu ihan mielettömän pahalta, kun luulin päässeeni tällaisista pakkoajatuksista ja ahdistuneisuudesta eroon, ja olen kuitenkin ollut masennuksesta huolimatta kykenevä hoitamaan itseäni ja lapsiani.. Nyt tuntuu välillä, että tämän synkemmäksi ei voi enää mennä. Lääkäri vaan käskee odotella ja vetää Alproxia napaan...
Onko muilla kokemuksia, aiheuttaako SSRI-lääkkeet alussa mahdollisesti tällaista, vai kannattaisko laittaa lääke vaihtoon pikkuhiljaa? Kiitos, jos joku viitsii vastata.
Tuntuu ihan mielettömän pahalta, kun luulin päässeeni tällaisista pakkoajatuksista ja ahdistuneisuudesta eroon, ja olen kuitenkin ollut masennuksesta huolimatta kykenevä hoitamaan itseäni ja lapsiani.. Nyt tuntuu välillä, että tämän synkemmäksi ei voi enää mennä. Lääkäri vaan käskee odotella ja vetää Alproxia napaan...
Onko muilla kokemuksia, aiheuttaako SSRI-lääkkeet alussa mahdollisesti tällaista, vai kannattaisko laittaa lääke vaihtoon pikkuhiljaa? Kiitos, jos joku viitsii vastata.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on ihan normaalia noissa lääkkeissä. Olen itsekkin aikanaan joutunut masennukseen tuota ottamaan, puoli vuotta testasin mutta ei ruvennut olo koskaan helpottumaan. Kokeile nyt vielä vähän aikaa ja juttele sitten lekurin kanssa vaihdosta. SSRI-lääkket eivät todellakaan sovi kaikille, ehkä sinä olet yksi heistä. Tsemppiä kuitenkin. Kyllä se oikea lääke varmasti vielä löytyu
Kiitos vastauksestasi. Alan oikeasti tympääntyä tähän tilanteeseen. Ahdistus ottaa välillä niin vallan, että kaikki muu tuntuu kaukaiselta, ja ikävöin tosissani entistä elämääni "pelkän" masennuksen kanssa. Rauhoittavia olen ottanut tasan kerran, ja tänään huomasin ulkoilun auttavan hiukan, kun ahdistus alkoi liiaksi häiritä. Noita Alproxeja en viitsi ihan jatkuvasti nappailla, yritän olla ilman (tyhmääkö?) jos mahdollista.
Vielä muiltakin kaipailisin kokemuksia ja kommentteja. Miten ihmeessä pieni pilleri (20 mg annostus alusta asti) voikin vaikuttaa ihmiseen näin.. Ja voikohan tästä suosta vielä oikeasti nousta, jos jatkaa vaan sinnikkäästi Citalopramin käyttöä?! Kun monilla, joista olen lukenut, on alkuoireet helpottaneet nopeasti. Oliskohan se Remeron ollut vaan mulle, ahdistuksesta joskus kärsineelle, parempi. Mutta kun nukuttavaa vaikutusta en tarvitse, enkä ruokahaluakaan lisää...
Minäpä kerron miten minun kävi:
kärsin valtavista paniikkihäiriöistä - menin lopulta lääkäriin joka kirjoitti Oxepamia. No otin niitä kten " käskettiin" ja: tulin niistä riippuvaiseksi - mutta koskaan - ei kertaakaan lääkäri ei ehdottanut, että olisi vähitellen yrittänyt lopettaa niiden käytön - ei - hän vain kysyi aina kun kävin että:
tarvitsetko vahvempaa lääkettä?
Myöhemmin sain Diapamia, Alproxia, Citalopramia - kaikki kaikki samaan syssyyn eli arvaa, olinko vähän pilvessä koko ajan?
Kompuroin ja takeltenin puheessani, ihmiset luulivat että olin kännissä - mitä olinkin - pillerihumalassa.
Sitten kerran _ pudottuani yöllä sängystä ja satutin itseni pahasta päätin, että ei saatana nyt tämä on loppu.
Jätin kylmän viileästi IHAN KAIKKI LÄÄKKEET KERTAHEITOLLA ja paranin totaalisesti kaikista paniikkihäiriöistä.
Lääkärille en kertonut, että olin lopettanut, kun menin muutaman kk kuluttua uudelleen vastaanotolle, hän tiuskaisi, että mikse ole käynyt uusimassa reseptejäni?
Vastain, että en käytä niitä enää.
En niin mitään.
Hän tuijotti minua suu auki ja sanoi:
olisit tarvinnut lupaani lopettamiseen - no en taatusti olisi tarvinnut - hän olisi tarvinnut saada huomautuksen liiallisten lääkkeiden määräämisestä!
Ajattelen vain niitä jotka kiltisti ottavat vastaan sylin täydeltä lääkkeitä, jäävät koukkuun.
Minun yksinkertainen neuvoni on että jätä lääkkeet, jos sinulla on paha olo niin on - oletko huomannut , että lääkkeet veisivät pahan olon pois?
Syyt täytyy löytyä pahaan oloon ja se syy ei löydy lääkkeistä ne vaan lisäävät niitä ja aiheuttavat harmia.
Jos luulet, että liioittelen, sanon että sitä en tee, elämäni oli yhtä helvettiä niin kauan kun söin lääkärin määräämiä vahvoja lääkkeitä.
Koskaan hän ei sanonut, että pitäisi lopettaa tai EDES vähentää, aina vain lisää ja lisää ja....
Nykyajassa on se vika, että kaikki pitää lääkitä - jos sulla on paha olo niin pilleri ja jos olet liian iloinen niin pilleri tai jos olet surullinen niin parit pillerit ja jos itkettää niin taas pillereitä - eivät ne koskaan johda mihinkään hyvään - ainoastaan pahaan.
Jos tuntuu pahalta, itkee sitten tai suree kun joku läheinen on kuollut, eivät pillerit tuo läheistä takaisin.
Vanhuksia lääkitään tokkuraisiksi, sitten he kaatuilevat ja satuttavat itsensä.
Liika lääkitys on tosi pahasta.
Jos ottais tilanteen mukaan, kaikki ok mut kuka käskee vetää saatana 100 lääkettä ja vaikka kuinka paljo kerralla. oma mokas, turha siitä on lääkäreitä syyttää.
Niin,kärsit paniikkihäiriöstä, paraniko se siis kun sekoilit lääkkeiden kaa ja lopetit? eli pitää kumminki alottaa ku ei muute voi lopettaa? ja pitää viel käyttää nii paljo et o iha jumis? sit lopettaa ja olla kunnon ihminen et mähä e lääkkeit käytä! ??
No, kärsikää paniikkihäiriöiset ilman lääkkeitänne, mä otan jos tarviin.