Onko muuten

ikäluokassa 40-50, että suostuisi aloittamaan uuden suhteen miehen kanssa, joka on vielä aviossa, mutta ei asu perheen kanssa. Perheellisen eroprosessi kun on aikaavievä, mutta kun sitä rakkautta ja läheisyyttä sekä toisen kanssa olenmista muutenkin halajaa kaiken aikaa. vanhasta ei kuitenkaan tule enää mitään.Kertokaa naiset olenko toivottomassa tilanteessa.Yhteydenotto netissäkin arveluttaa, kun ei haluaisi pettymystä herkässä tilanteessa.
112148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

odotella, että ero on käyty loppuun asti läpi. Ettei jää niitä luurankoja kaappiin. Tottakai sitä toisen lämpöä ja läheisyyttä kaipaa, mutta kyllä sitä olis hyvä olla ihan itsekseen tovin aikaa, eikä hypätä uuteen suhteeseen päätä pahkaa. Siitä voi nimittäin kehkeytyä vain sellainen ns. laastari suhde ja se voi todellakin satuttaa sitten sitä toista osapuolta. Itse olen 47 vuotias nainen ja eronnut 5 vuotta sitten ja nyt vasta tuntuu kunnolla siltä, että voisi täysin ja avoimin sydämin aloittaa uutta suhdetta. Ja ennen eroa elimme ns. kulissi avioliitossa monta vuotta. Mutta onnea sinulle hakuusi ja elämääsi. Toivottavasti löydät lämpöisen naisen itsellesi.

Äänestä

vois aloittaa....mutta silloin sun on itekkin oltava valmis siihen että toinen voi olla varpaillaan ja epäilevä, ainakin niinkauan kun näkee ettei entiseen oo paluuta sun puoleltasi....koska uskosin että aika moni nainen tossa tilanteessa miettiis ainakin suhteen lujuutta ja pysyvyyttä....

Äänestä

mikä teitä vaivaa... Ensin ero selväksi ja sitten yksinoloa sopivassa määrin, että saat asiat omassa päässäsi selväksi!Toista ihmistä ei saa käyttää noin julmasti ja itsekkäästi hyväksi, kuin ajattelit. Ja pussit tyhjenee kätevästi aivan itse!

Äänestä

ettei ero ollutkaan vireillä, vaan olivat "vaan" asumuserossa. Kun sain tietää/ymmärsin tämän lopetin suhteen heti. Mitään paluuta entiseen ei kuulema ollut, mutta silti hämmästyin. Sanoin, että ole vaan aviossa, mutta minun kanssani et seurustele. Sitten hän oli laittanut eronsa vireille ja jakoivat omaisuuden yms. ja hän otti yhteyttä minuun ja jatkoimme suhdetta. Tästä nyt 2 vuotta jo aikaa.

Äänestä

Kyllä voisin aloittaa suhteen....ero tulee kuitenkin,ja jos ei olla enään missään tekemisissä,miks miehen pitäis olla ilman naista..

Äänestä

pieleen liitossasi, ettet toista samoja virheitä seuraavan kumppanin kanssa. Äijille tuntuu olevan mahdotonta olla yksikseen edes pientä aikajaksoa, vaikka se olisi todella tervehdyttävää psyykkisestikin. Kohelletaan ympäriinsä, itsesäälin vallassa, netissä saattaa olla monta profiilia, "naisystäviä" haalitaan liuta ympärille ja kenenkään kanssa loppujen lopuksi ei olla tyytyväisiä. Jatkuvaa toisen ihmisen pettämistä. Rauhoittukaa ja löytäkää itsenne ensin eron jälkeen, vasta tilanteen tasattua alkakaa katsella jospa sopivaa kumppania löytyisi.

Äänestä

, joihin itse asiassa voin pitkälti yhtyä. Se itsetyhjennys on kyllä tosi köyhää, vaikka toisaalta seksi on vain osa todellista rakkautta!

Äänestä
  • oivaltaisivatkin. Harmittavan monelle vain seksi=rakkaus. Enkä tiedä, onko se "laastarisuhde" niin paha asia, yksi vaihe itsensä löytämisen tiellä ehkä. Tuskin kumminkaan ensimmäinen suhde eron jälkeen on mitään lopullista.

    Äänestä

on, että rehellisesti etsii seuraa varattuna kuin salaa avioliittonsa. Toinen asia on sitten, onko se ero todella tulossa niillä, jotka niin sanovat. Monelle käy niin, että seikkailun jälkeen oma puoliso alkaa tuntua turvalliselta vaihtoehdolta. Aina ottaa sen riskin varatun kanssa seurustelun alkaessaan.

Äänestä
  • Eli liitto rakoili jo vuositolkulla ja kun ero viimein toteutui, se tehtiin yhteisymmärryksessä exän kanssa ja niin sopuna kuin mahdollista. Aion muuten jatkossakin olla exäni kaveri, eikä kukaan uusi mies voi tätä vaikeiden vuosien kautta rakennettua kaverisuhdetta minulta pois vaatia. Takaisin exäni kanssa en palaa, se on kuitenkin 100% selvä.

    Toisaalta ymmärrän kyllä nämä ajatukset että pitää olla sinkkuna eron jälkeen riittävästi. Kuten aloittajakin sanoi, aika herkässä mielentilassahan sitä on eron aikaan ja pitkään jälkeenkin. Silloin voi helposti tehdä virhearviointeja. Paras lohtu tulee kuitenkin omasta terveestä itsetunnosta, ei toisista naisista/miehistä.

    Äänestä

Olen sitä mieltä, että ehdottomasti sellaisia naisia on, jotka ymmärtävät, että avioeropsosessinkin aikana kaipaa uutta läheisyyttä ja toivoo löytävänsä elämälle uutta suuntaa. Itse avioeron kokeneena muistan, että kyseinen aika vasta koville otti: yhtä tyhjyyttä. Tokihan joistakin profiileista paistaa läpi, että seksin puute parisuhteen kariutuessa tuntuu olevan päällimmäisenä miehen mielessä. Tuolloin ei itselläni kolahda lainkaan positiivisesti ja se profiili ohittuu samantien....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sellaisia naisia kirjoitti:

ikäluokassa 40-50, että suostuisi aloittamaan uuden suhteen miehen kanssa, joka on vielä aviossa, mutta ei asu perheen kanssa. Perheellisen eroprosessi kun on aikaavievä, mutta kun sitä rakkautta ja läheisyyttä sekä toisen kanssa olenmista muutenkin halajaa kaiken aikaa. vanhasta ei kuitenkaan tule enää mitään.Kertokaa naiset olenko toivottomassa tilanteessa.Yhteydenotto netissäkin arveluttaa, kun ei haluaisi pettymystä herkässä tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu