Eikös se ole hieno asia että ihmiset pääsevät pois kuolleesta parisuhteesta?
Minusta on hieno katsella kun eronneet löytävät uusia kumppaneita ja tulevat taas onnellisiksi. On heillä tietysti raskastakin mutta ainakin heillä on tunteita, siitä tietää että on elossa.
Kuolleessa parisuhteessa joutuu pitämään sisällään kaiken ettei tilanne räjähdä pahemmaksi. Sitä koittaa roikkua vaan lasten takia mukana, mutta itse kuihtuu pois. Olen miettinyt kärsivätkö lapsetkin tästä, mutta en osaa päättää mikä on heille parasta: Elää ydin perheessä jossa kaikki on ulkoisesti ok, mutta on selvää että vanhempien välillä ei enää ole suhdetta. Vai asua vain toisen vanhemman kanssa ja elintaso putoaisi ja suhde vanhempiin muuttuisi. En osaa päättää, joten jatkan kuihtumista kunnes…
Minusta on hieno katsella kun eronneet löytävät uusia kumppaneita ja tulevat taas onnellisiksi. On heillä tietysti raskastakin mutta ainakin heillä on tunteita, siitä tietää että on elossa.
Kuolleessa parisuhteessa joutuu pitämään sisällään kaiken ettei tilanne räjähdä pahemmaksi. Sitä koittaa roikkua vaan lasten takia mukana, mutta itse kuihtuu pois. Olen miettinyt kärsivätkö lapsetkin tästä, mutta en osaa päättää mikä on heille parasta: Elää ydin perheessä jossa kaikki on ulkoisesti ok, mutta on selvää että vanhempien välillä ei enää ole suhdetta. Vai asua vain toisen vanhemman kanssa ja elintaso putoaisi ja suhde vanhempiin muuttuisi. En osaa päättää, joten jatkan kuihtumista kunnes…
Vastaukset 22
Vanhimmat
Juu, tilastojen mukaan toisesta liitosta erotaan herkemmin kuin ekasta.
Ei ole kenellekään huono asia vaihtaa kuolleita kumppaneita sanotaanko kerran vudessa/ vuoteessa.
Mielelläni minäkin uuden suhteen ottaisin mutta eipä sitä miestä mistään löydy. En ymmärrä mistä yli 40 vuotiaat voi uuden löytää. Ex-miehenikään ei suostunut kertomaan missä naisensa löysi.
Niin miehillä on yleensä sitä seikkailunhalua sen verran että tapaavat mahdollisia kumppaneita enemmän. Naisilla on yleensä varautuneempi asenne ja se vähän haittaa, mutta ainakin sinä olet vapaa seikkailemaan, toisin kun minä joka jo monta vuotta on kuihtunut liitossa jossa ei ole mitään muuta kuin kulissit.
Olenhan minä "vapaa" seikkailemaan kun ensin etsin lapsenvahdin ja maksan siitä ilosta että pääsen seikkailemaan. Mies ei halua mitään säännöllisiä tapaamisia lasten kanssa ja saattaa mennä monta kuukautta ettei hänellä riitä seikkailuiltaan aikaa lapsille. Toki lasten kanssa voin seikkailla ja seikkailenkin mutta silloin käy niin, että lapset kyllä karkottaa innokkaimmat ihailijat ympäriltäni.
Sen verran varautunut olen, että netin treffi-imoituksiin en ole vielä innostunut. Olen sen verran iäkäs, että nettimaailma tuntuu vähän vieraalta paikalta toisen ihmisen kohtaamiseen. Mutta ehkä se prinssi Rohkea saapuu oven taakse kolkuttamaan. Toivossa on hyvä elää!
Ei prinssi Rohkeata oikeasti ole olemassakaan! Aika kurjaa.
Avioliittomarkkinoilla yh-äidit ovat kaikkein heikoimmilla. He kelpaavat sängynlämmittäjiksi, mutta kuka ottaa osavastuun valmiista perheestä eli solmii oikean suhteen? Ei ole monia. Ei ainakaan kunnollisia.
Tulipa taas mieleeni, voisivatko naiset jotenkin ajatella kaksi kertaa, kenen kanssa tekevät lapsia. Kannattaisiko miettiä sitäkin, onko valitulla kumppanilla hyviä isän ominaisuuksia.
Ennen tehtiin näin - jos oli mahdollista. Monissa kulttuureissa näin tehdään edelleen
Ehkä ei kannattaisi liikaa tuijottaa miehen raameihin ja kykyyn bilettää. Vai?
Moniko on ajatellut sitoutuessaan muullakin kuin alapäällään? Tai olkoon: sydämellään. Joka usein pettää.
ja näkemyksesi sen mukainen.
Kyllä iloisille ja menneen kanssa sujut oleville yhteishuoltaja-äideille (lähihuoltajille) kumppani löytyy. Ensisijaisesti siis mieheksi, ei lasten "vara-isäksi". Exän pitää edelleen olla lastensa isä.
Tärkeää on päästä eroon siitä katkeruudesta, mikä erossa voi jäädä eikä sotkea uutta kumppania vanhan liiton aikaisiin riitoihin. Nämä sotkut kun on selvitetty, voi uusi löytyä hyvinkin helposti. Tällaista asennetta vaan peliin, hyvät naiset.
Nettiä en pidä mitenkään huonona tutustumiskeinona, jos lapsissa on kovin kiinni. Jotkut tälläkin palstalla ovat niin hyviä kirjoittajia, että pystyvät taatusti kertomaan elämästään myös sähköpostilla - vaikka silloin kun lapset nukkuvat.
Kumppanin valinnasta sen verran, että ihmiset muuttuvat, joskus ihan eri suuntaan kuin ensimmäistä avioliittoa suunniteltaessa näyttää. ELämää on vaikea ennakoida. Hyvä, että meillä kaikilla on takaportti käytettävissä uudelleenarviointia varten.
Itse erosin ja lapset ovat yhteishuollossa (asuvat luonani, mutta paljon isällään myös), olen uudessa avioliitossa. Myös exäni avioitui yhteishuoltaja -(lähivanhempi) naisen kanssa. Yhteistyökykyä ja sovittelunhalua tarvitaan tällaisissa kuvioissa, esim. lomien suhteen.
Iloista mieltä vaan, ja luottamusta tulevaan, hyvät eronneet vanhemmat. Niin se prinssi löytyy (toki sillä voi olla jo muutama pikku prinsessa tai prinssi valmiina, mutta tilaa niillekin varmasti löytyy sydämissämme)
mieleeni,että miksi äiti ja isä eivät voi hoitaa yhdessä lapsiaan?Onko esim. isän "uudet" lapset jolle hän on arkipäivän isä parempia kuin omat lapset?Monesti vielä käy niin että isä "unohtaa" täysin omat lapsensa.Siitä on ihan henk.kohtaista kokemusta.
Meillä ei lapsia tehty hetken huumassa vaan naimisissä ennätimme olla peräti 17 vuotta ennenkuin ensimmäinen lapsi syntyi. Mielestäni ja omasta mielestäänkin isä oli valmis sitoutumaan lapseen/lapsiin. Mutta olihan se arki hyvin erilaista kuin kahden aikuisen ihmisen elämä joten iskälle iski sitten 50:n villitys ja menojalkaa alkaa kutittaa.
Tiedän, etten ole kovin haluttua seuraa lapsineni mutta hällä väliä. Lapsille en isää tarvitse mutta itselleni aikuinen seura kyllä kelpaisi. Olisi mukava käpertyä jonkun kainoloon ja vielä seksikin maistuisi. Mutta ennenkaikkea olisi hienoa jakaa sitä "arjen eksotiikkaa" jonkun toisen kanssa. Tuntuisi hyvältä kun voisi jakaa nuorimmaisen ensimmäisen onnistuneen luistelukokemuksen, hiihdon opettelun, polkupyöräilyn yms. Onhan lapsilla toki isä mutta....
uudessa liitossa on haastavaa. Siinä on nähtävä kaikki lapset tarpeineen, vaikka omat tuntee parhaiten. Luotan lasteni isän ja hänen UO:nsa harkintakykyyn, samoin varmaani mieheni ex luottaa mieheni ja minun harkintakykyyn. Luottamus syntyy vähitellen..aluksi oli hiukan hankalaa.
En ymmärrä miten kukaan mies voisi pitää toisen lapsia parempina kuin omiaan. Jos miehellä on vastuu lapsista silloin, kun lapset ovat heillä, tasapaino varmaan syntyy itsestään. Siihen tarvitaan sitä luottamusta toisten täysjärkisyyteen ja vastuuntuntoon.
Yhteishuoltohan on tavallaan yhdesä hoitamista, kumpikin vanhempi vaan hoitaa eri ajalla.
Tasan ei käy onnen lahjat, ei...
Nimittäin omassa tuttavapiirissäni on useampikin entinen yh-äiti, jotka ovat löytäneet ei Prinssi Rohkeaa, vaan valmiin Kunkun elämänkumppanikseen. Ei mitään peräkammarin poikia, vaan omalla tahollaan elämää nähneitä miehiä - juuri niitä, joiden kainaloon on mukava käpertyä iltaisin.
Miksi muuten juuri naisten pitäisi ajatella, kenen kanssa lapsia tekevät (että ärsyttää koko tekemis-sana, ei lapsia niin vaan tehtailla!!!) ??? Taas ollaan tuuppaamassa vastuuta miehiltä pois, aivan kuin olisivat aivottomia siittäjiä eikä mitään muuta...
Vaikka aiempi suhteeni päättyikin, silti olen onnellinen, että juuri exäni on lapseni isä - aikuisten ongelmista huolimatta lapsellani on paras mahdollinen isä.
Brunette, sinä sitten olet niitä, jotka jaksoivat tarkasti miettiä, kenen kanssa lapsen tekevät. Onnea!
minunkin lapseni ; vaikka liitto päättyikin, ei exäni muuttunut isänä yhtään huonommaksi.
mies näytösluonteisesti uuden kumppanin lapsia hyvin, kun sen on pakko mielistellä niitten äitiä, että pysyis suhde kunnossa ja julkisivu kirkkaana. Omat lapset sitten helposti jää kakkosen asemaan. Harvemmin kuulee, että äiti pitäisi uuden miehensä lapsia omiensa edellä. Mutta niin me naiset ollaan monessa asiassa fiksumpia kuin miehet, joka usein kusee omaan maitoonsa.
Iskit kyllä ihan omaan nilkkaan tuolla yleistyksellä, sulla ainakin on asenne kohdallaan ;) Ei toivoakaan mistään oikeasta sujuvasta suhteesta. Ei näihin kannattaisi tuoda nais/mies yleistyksiä mukaan, molemmista löytyy, niin niitä pahoja kuin hyviäkin...###ele
...ehkä et vaan ole kohdannut koskaan niitä miehiä, jotka ajattelee omaa munaansa pidemmälle....sorry, yleistyksesi vaan kuohautti mieltäni, tässä tilanteessa missä ite olen... :) Kaikkea hyvää kuitenkin itse kullekin!
itse en henkilökohtaisesti jos olisin mies ottaisi uudeksi kumppaniksi yh-naista jaa miksi en..siksi kun en haluaisi elättää toisen tekemiä lapsia, en jaksaisi kuunnella ainaista nalkutusta siitä ex miehestä, se x olisi aina läsnä elämässämme. Naisen on helpompi ottaa eronnut mies kuin miehen eronnut nainen. Ei ole läheskään niin paljon ongelmia entisestä naisesta kuin miehestä.
Toinen asia..lasteni isä on paras isä lapsilleen.. ikinä en voisi ottaa miestä joka ei olisi lasten isä. Pitäisihän minun asua juuri parhaan mahdollisen miehen kanssa joka olisi samalla lasteni isä! elikkä olen ennemmin ilman miestä kuin otan jonkun miehen joka olisi vaan..äidin uusi mies ystävä.
Ihan päinvastaisia ajatuksia. Yksinhuoltajaäidit löytävät rinnalleen hyvinkin usein viikonloppuisiä tai jopa sinkkuja, jotka eivät ole koskaan vakavassa suhteessa olleetkaan - siitä huolimatta kelpo miehiä :o.
esimerkki: paras ystäväni erosi kymmenen riitaisan vuoden jälkeen jääden yh:ksi 4 ja 7 v pojille. Tapasi ikäisensä sinkkumiehen, rakastuivat ja menivät naimisiin. Perheessä nyt, kymmenkunta vuotta myöhemmin kaksi yhteistä lasta. Mies sanoi kerran, että toki helpommankin tien voisi kulkea - kesti viitisen vuotta ennen kuin vaimo pääsi exänsä kanssa asiallisiin väleihin ; mutta rakkaus, jota tuntevat toisiaan kohtaan, teki heistä yhdessä vahvoja, eikä mies hetkeäkään tosissaan ole epäillyt valintaansa. Sellaista on rakkaus - ei silloin ajatella elättämisiä tai toisen exää.
Pitikö muuten tämä jälkimmäinen osuus ymmärtää miten..? "Ikinä en voisi ottaa miestä joka ei olisi lasten isä"..? Ei taida aina olla meidän naisten "ottamisista" kiinni kaikki. Tietysti menemme parisuhteeseen ja perustamme perheen sillä mielellä, että se kestää hyvät ja pahat päivät. Mitä järkeä missään muuten olisi? Se ei vaan aina mene niin. Itse toivon solmimani liiton kestävän ja lasteni saavan kasvaa ehjässä kodissa - mutta jos toisin käy, en tosiaankaan ala etsiä uutta isää ja elättäjää lapsilleni, sillä heillähän on jo isä, jonka oikeutta ja kykyä olla isä lapsillemme en kovin hevin kyseenalaista. Jos uusi mies tulisi elämääni, hän olisi siinä itsensä takia: minun rakastettunani, joka valitessaan minut kumppanikseen ottaa myös lapseni elämäänsä osana kokonaisuutta.
Ei olis kannattanut ottaa yleistystä henkilökohtaisesti. Sanomattakin on selvää, että yleistyksestä olevia poikkeuksia on. En minäkään tempaise hernettä nenääni, jos väitetään naisten yleisesti pettävän miehiään, koska itse tiedän etten niin tee.
Mutta ihan oikeesti; oletko sinä koskaan kuullut, että äiti pitäisi uuden miehensä lapsia omiensa edellä?
Ei olis kannattanut ottaa yleistystä henkilökohtaisesti. Sanomattakin on selvää, että yleistyksestä olevia poikkeuksia on. En minäkään tempaise hernettä nenääni, jos väitetään naisten yleisesti pettävän miehiään, koska itse tiedän etten niin tee.
Mutta ihan oikeesti; oletko sinä koskaan kuullut, että äiti pitäisi uuden miehensä lapsia omiensa edellä?
Samoja asioita olen pohtinut viime aikoina...takana neljän vuoden petokset, lupausten rikkoutumiset ja hiljaiset hetket kun mitään ei enää ole tehtävissä...
Kahdeksantoista vuoden jälkeen alkoivat painajaiset, joita ei vielä tänä päivänäkään osaa käsitellä kylmästi tosiasioihin pohjautuen.
Nämä neljä vuotta mentiin lasten ehdoilla, mutta nyt on eropaperit lähetetty. Uskon että lapset tulevat näkemään enemmän sitä oikeaa isää ja äitiä (vaatii tietty sen, ettei anna katkeruudelle tilaa), elämästään nauttivia ja iloisia ihmisiä...
ei niitä katkeria, puhumattomia tai räyhääviä hahmoja olohuoneen sohvalla tai keittiön pöydän ääressä...
Lasten ympärillä pitäisi näkyä kahden aikuisen ihmisen läheisyys, toisistaan välittäminen, rakkaus...on se sitten isän ja äidin välistä tai sen tulevan uuden ihmisen...
Niin ja puhumattomuuden voi valitettavasti opettaa lapsilleen...
Yksi fraasi (monien muiden joukossa) pysyä yhdessä on juuri tuo "lasten vuoksi". Siinä vaiheessa, kun lapset alkavat toivoa vanhempien eroa, huomaa sen oikeasti fraasiksi...
Ero on hyvä asia, jos suhde on kuollut. Näin se vaan on. Isäni ja setäni ovat kuolleet puolen vuoden sisällä. Tätini on virunut sairaalassa tekemässä kuolemaa yli vuoden. Meillä jokaisella on vain yksi elämä eikä sitä kannata tuhlata huonossa ihmissuhteessa kitkuttaen. Itse rakastuin toiseen. Samalla huomasin saavani ystävämiehiltäni sekä miestuttaviltani paljon enemmän kuin omalta mieheltäni. Huono suhde kuluttaa tyhjiin, vie energiaa, ihan kaikilta. Siksi myös lapset saavat osakseen vähemmän huomiota, aikaa ja rakkautta kuolleessa parisuhteessa.