Valtion virkamiehet

Tämä on faktaa, sillä olen ollut siellä. Istuvat tuntikausia kahvilla kuinka kiire on. Kiire tarkoittaa sitä, että työhön kuuluu muutakin kuin kahvilla istumista. Ikinä en itse ottaisi sellaista ihmistä töihin, joka ei ole tehnyt muuta kuin ollut valtiolla. Ne eivät osaa töitä tehdä. Kaikessa koulutuksessakin ovat vuosikausia jälkeenjääneitä.
Valtion virkamiehen ainoa osaaminen on paskanjauhanta. Vain muutama poikkeus kouluttaa itseään, mutta hepä sitten yleensä lähtevätkin oikeisiin töihin heti kun osaaminen riittää.
14698
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Vahvistan tuon tietyn porukan osalta.

Sitten on osa porukkaa, joka pakotetaan noiden laiskojenkin osalta tekemään työtä.

Esimerkki:

1. Ihan ryhmään kuuluvan omien kehujen perusteella erään ryhmän työmäärä tulostavoitteiltaan vastasi puolipäivätyön määrää. Niinpä osa porukasta tuli töihin miten sattui, osa ei viitsinyt tulla töihin joka päivä lainkaan, yksi venytti kesälomaansa viikolla, kun oli työt etukäteen tehty.

2. Sitten oli porukkaa, joka kyllä kävi joka päivä työssä siksi, että oli velvoitettu leimaamaan kellokortin (1-kohdan porukan ei tarvinnut), mutta pahin porukan luuseri aloitti päivän sillä, että vietti ensin pari tuntia kahvilla, sitten tunnin päästä aloitti ruokatunnin, joka venyi yleensä parin mittaiseksi, sen jälkeen olikin iltapäiväkahvin vuoro ja sitten oli tietysti kotiinlähdön aika. Moni muu ylti melkein samaan.

Tämä kaikki päällikön tieten ja hyväksynnällä.

Koska kyseessä oli yksikkö, jolla oli tulostavoite, täytyi jonkin porukan tehdä töitäkin. Tämä porukka sitten pakotettiin kovilla tulostavoitteilla tekemään töitä niin, ettei ollut aikaa edes tes:n mukaisille kahvitauoille, ei lainmukaisille ruokatauoille jne. Jos pullikoit, niin jouduit sanktioiduksi. Jos olit määräaikainen, niin sitten virkasuhteesi päättyi nopsasti.

Että näin valtiolla.

Äänestä
  • "Jos olit määräaikainen.."

    Niin, jokuhan ne työt tekee. Yleensä ne määräaikaiset ja tukityöllistetyt/harjoittelijat. Näitä sitten vakituiset haukkuvat julkisesti, vaikka olisivat kusessa ilman.

    Äänestä

  • vielä.. kirjoitti:

    "Jos olit määräaikainen.."

    Niin, jokuhan ne työt tekee. Yleensä ne määräaikaiset ja tukityöllistetyt/harjoittelijat. Näitä sitten vakituiset haukkuvat julkisesti, vaikka olisivat kusessa ilman.

    jo 90-luvun alussa ollessani töissä nuorisotoimistossa. Nuorisosihteerejä oli kaksi, ja minä tukityöllistetty (se oli aikaa kun alle 20-vuotiaat pantiin kunnille töihin kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen). Silloin en ehkä asiaa niin osannut ihmetellä, mutta nyt jälkeenpäin niissä oikeissa töissä oltuani ei voi kuin ihmetellä. Kuunaan en keksi miten ne kaksi ( minä) saivat aikansa kulumaan. Osa ajasta näillä meni keskinäiseen riitelyyn, mutta tämäkin täytti päivistä ehkä vain neljänneksen. Loppuaika oli mitälie seurustelua, puhelimessa juoruamista, taukoja, shoppailua (!). Tietokoneita ja internettiä ei vielä ollut käytössä, nyt kun on niin mahtaa siellä netti laulaa!

    Talo oli täynnä muutenkin jos mitä liikunta, kulttuuri ja raittiussihteeriä, joista en yhdestäkään ymmärrä miten saivat aikansa ylipäätään kulumaan. Kukaan ei koskaan tuottanut mitään näkyvää, jos joku olisi ollut viikon poissa luvatta sitä tuskin edes olisi huomattu. Ainoa aika kun töitä oli kokonaiseksi päiväksi oli se kun lautakunnat olivat kokoustaneet ja piti kirjoittaa pöytäkirjat. Siinä oli sitten kuukauden hommat.

    Tuskin tahti on niistä ajoista miksikään muuttunut. Ensimmäinen rahansäästökohde kunnilla olisi pitänyt olla pistää ulos jokaikinen mikälie-sihteeri ja käyttää nekin rahat hoitajien palkkaamiseen terveyskeskuksiin ja vanhainkoteihin.

    Äänestä

Voin hyvin uskoa tuon. Itse taas olin taannoin eräässä kunnanvirastossa harjoittelijana ja tein mulle annetut työt huolellisesti ja ihan normaalilla vauhdilla, en siis raatanut hiki päässä. Sitten viraston muut muijat alkoi katsoa mua jotenkin oudosti. Lopulta yksi niistä naisista tuli suoraan sanomaan että "herranjumala kun sä teet kaiken nopeasti, ei meillä oo ollu täällä tapana pingottaa tolla tavalla". Ja tuo on ihan totta, miksi mä keksisin mitään noin älytöntä kun en itsekään meinannut tajuta että mua tosiaan moititaan liian nopeasta työtahdista. Mutta sen viraston tätien työajasta menikin suurin osa kahvilla istuskelemiseen.

Äänestä
  • Mulle valtiolla vastaavassa tilanteessa sanottiin, että tee hitaammin, täällähän loppuu työt. Nämä samat akat kuitenkin valittivat kuinka kiire on, päivästä toiseen.

    Äänestä

  • Akat ja ukot istuivat kahvihuoneessa tuntitolkulla, aina oli kakku pöydässä, kun juhlittiin mm kissan synnytettyä 4 pentua jne. Keillä oli työpaikkasuhteita, ties mitä, mutta töistä ei välitetty. Nokkavaa, omanarvontuntevaa, paskantärkeää porukkaa, vaikka sosiaalisektorista kyse. Tuli tunne tämän kokemuksen perusteella, että tuollaisiin päihde- ja huumeriippuvaisten "auttajiksi" etsiytyy tyyppejä, jotka saavat kovat kiksit, kun jotkut reppanat ovat heistä riippuvaisia ja voivat kohdella toista ihmistä mielialansa mukaisesti. Tällainen kokemus kaupungin pätkätyöstä.

    Äänestä

10 viikkoa lomaa, varma työ ilman pelkoa potkuista, siistiä sisätyötä jolla on tarkoitus, työtä yleensä 3-4h päivässä, ehtii käydä päivällä vaikka lenkillä.

Palkkaa voisi toki saada yksityisellä vähän enemmän, mutta varmuus ja rauhalliset illat perheen parissa korvaa sen hyvin. Itse viihdyn erittäin hyvin.

Äänestä
  • "varma työ ilman pelkoa potkuista.."

    Eipä taida olla. Tielaitos, posti, VR ja ties mitä sekä lisää tulee.

    Äänestä

  • noinkaan kirjoitti:

    "varma työ ilman pelkoa potkuista.."

    Eipä taida olla. Tielaitos, posti, VR ja ties mitä sekä lisää tulee.

    Työnantajani toimisto sijaitsi 2003 Järvenpään Fortumin talossa. Voi hyvät hyssykät sitä velttoutta minkä näin näiden energian laskuttajien piirissä. Kahvitunnit olivat pitkät ja kakkuja oli pöydässä harva se päivä kun sattui työntekijöiden merkkipäivä kohdalle. Tupakkakopissa työntekijät kertoivat pahoinvoinnistaan toisillee, että kun olivat joutuneet minun näkemykseni mukaan tarttumaan oikeaan työhön. Nyt yksikkö on varmaankin hajoitettu muualle.

    Äänestä

Itse olen yksityisektorilla ja olen 12 vuoden aikakana tehnyt kauppaa kuntien kanssa. Tässä vain yksi esimerkki kokemuksistani.
Olin sopinut asiakaskäynninen erään kunnan laitoksen kanssa.Tulin huoneesen missä asianomainen kunnan työntekiä istui.Satuin jäämään aukijääneen oven taakse ja vähän ajan kuluttua tuli työntekijän esimies ovelle ja sanoi: Kuules Sirkka, huomasin juuri ettet ole käyttänyt kaikki tämän kevään sairaslomapäiviä joten voit olla ensi viikon poissa.Tapaamani kohde yritti naama punaisena eleillä viestittää esimiehelleen ettei ole yksin huoneessa.
Näitä tapauksia on lukemattomia tullut eteeni ja voin sanoa että työmoraali ei ole vahvin julkisella sektorilla.
Sitten löytyy kylläkin se joukko joka tunnollisesti raataa päivät ylitöitä myöten saamatta kiitosta ja kunnon korvausta.
Vaimoni on valtion palveluksessa ja voin sanoa että kyllä siellä ollaan kuin lintukodossa.

Äänestä
  • Mun mielestäni siellä on viime aikoina vähän työt lisääntyneet. Se, että on oikeasti jotain tekemistä, koetaan hirveänä kiireenä. Tämä on ihan totta, kun olin määräaikaisena yksi esimiehensä kanssa kuorossa huokaili, ettei ehdi pitää puolen tunnin kahvitaukoja kuten ennen.

    Sitten kun joku hommaa pitää olla valmis tiettynä ajanhetkenä, hirveä valitus että meillä on kiire kun kaikki tehdään aikataulujen mukaan. Hetkinen, olen ollut monessa työpaikassa ja missään ei töitä kyllä ole kovin omaan tahtiin saanut tehdä, vaan on ollut aina tietty aika milloin ne on oltava valmiina.

    Eli viime aikoina joissain yksiköissä töitä on alkanut olla samalla tavalla kuin normaalissa työpaikassa tai ainakin melkein, on hirveä stressi ja kiire. Tiedänkin muutaman yksityiselle siirtyneen tyypin, jotka jälkeenpäin ovat tajunneet, että taisi se virkatyö ollakin aika helppoa.

    Eräässä yksikössä muuten olin sesonkiaikaan, jääköön kertomatta mikä, ja siellä oli oikeasti koko ajan tekemistä. Tämän yksikön ero muihin oli selvä: Kukaan ei valittanut kiirettä. Kun oli töitä, ei ollut aikaa valittaa. Siellä oli ihan kiva henkikin, kun tyhjään juoruiluun ei ehditty.

    Äänestä

  • ...Kuules Sirkka, huomasin juuri ettet ole käyttänyt kaikki tämän kevään sairaslomapäiviä joten voit olla ensi viikon poissa...

    Olipas tutunkuuloinen lausahdus. Ihan kuin olisi muinoiselta työpaikalta (kaupungin),jossa kävin kääntymässä.

    Äänestä

  • Tutulta... kirjoitti:

    ...Kuules Sirkka, huomasin juuri ettet ole käyttänyt kaikki tämän kevään sairaslomapäiviä joten voit olla ensi viikon poissa...

    Olipas tutunkuuloinen lausahdus. Ihan kuin olisi muinoiselta työpaikalta (kaupungin),jossa kävin kääntymässä.

    Lisäänpä vielä, että tuo kaikki on vain toimistoalan henkilöstön juttuja. Kun mennään hoitopuolelle, erittäinkin päiväkotipuolelle, niin sitten henkilökunta on lujilla. Olisikohan syytä karsia hallintohenkilökuntaa ja lisätä sitä hoitopuolelle.

    Äänestä

  • Tyyli... kirjoitti:

    Lisäänpä vielä, että tuo kaikki on vain toimistoalan henkilöstön juttuja. Kun mennään hoitopuolelle, erittäinkin päiväkotipuolelle, niin sitten henkilökunta on lujilla. Olisikohan syytä karsia hallintohenkilökuntaa ja lisätä sitä hoitopuolelle.

    sattui kyllä olemaan erään kunnan terveyskeskus ja asiakkaani oli hoitaja ja hänen esimiehensä osastonhoitaja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ovat laiskoja kirjoitti:

Tämä on faktaa, sillä olen ollut siellä. Istuvat tuntikausia kahvilla kuinka kiire on. Kiire tarkoittaa sitä, että työhön kuuluu muutakin kuin kahvilla istumista. Ikinä en itse ottaisi sellaista ihmistä töihin, joka ei ole tehnyt muuta kuin ollut valtiolla. Ne eivät osaa töitä tehdä. Kaikessa koulutuksessakin ovat vuosikausia jälkeenjääneitä.
Valtion virkamiehen ainoa osaaminen on paskanjauhanta. Vain muutama poikkeus kouluttaa itseään, mutta hepä sitten yleensä lähtevätkin oikeisiin töihin heti kun osaaminen riittää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu