Paetkaa

Ei kannata jäädä tänne. Te, joilla ei ole perhesuhteita, äkkiä pois tästä tulevasta kehitysmaasta. Omalle ammattikoulun aloittavalle lapselleni olen jo ensi kesäksi hänen kansaan yhdessä etsimässä työpaikkaa muualta. Itse lähden myös heti kun valmistun, olen koulussa itsekin.

Olen sanonut molemmille lapsilleni, että yhtään päivää ei meistä kukaan Suomessa työttömänä ole, mennään pois. Pitäkööt työvoimapulansa, me otamme ilmaisen koulutuksen ja sitten häivymme. Kerran asenne on se, että kerran työtön ikuisesti työhaluton luuseri, lähden helvettiin. Ruetkoon tekemään työvoimapulahoimmannsa valtion virkamiehet itse - tosin epäilen, että heistä ole mihinkään oikeaan työhön.
382147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Onnea uuteen elämään!

Minä jään tänne näiden lahtareiden kiusaksi ja mielipahaksi, ikään kuin huutomerkiksi osoittamaan ettei heidän onnelassaan kaikki ole hyvin. Ikään kuin mustalaisnaapuriksi vaikka kaajolainen olenkin.

Povattaiskos porvarille? Kun on "gypsy fortuneteller" niin minä voisin olla "non-gypsy misfortuneteller".

Ennustan bemaridemarille:
Työ: Työpaikkasi menee Kiinaan.
Raha: Bensan hinta nousee ja sähkö kallistuu. Tonttipula nostaa asuntojen hinnat pilviin. Palkkasi puolitetaan ja työsi muuttuu keikkaluonteiseksi.
Rakkaus: Olet saanut aidsin viime reissultasi Sortavalaan.

Äänestä

Olen tuota samaa miettinyt ja aioin kehottaa lapsiani opiskelemaan sitä silmällä pitäen, että muuttavat pois Suomesta kun on valmistunut ammattiin. Itse olen myös muuttamassa ensi vuonna pois täältä hölmöläisten Mekasta.

80-luvulla oli vielä toimivat työmarkkinat Suomessa, silloin ei hoettu mitään työvoimapulaa, työttömiä ei kyykytetty ja syyllistetty eikä jauhettu paskaa valtamedioissa maahanmuuton autuaaksitekevästä voimasta. Miten ihmeessä muka pieneen Suomeen on voinut syntyä satojentuhansien työntekijöiden vaje alle parissa vuosikymmenessä?

Äänestä
  • Niin, rakennusala on hyvä esimerkki. Silloin rakennettiin valtavasti. Porukka oli puoli vuotta töissä ja puoli vuotta ansiosidonnaisella, vain osalle oli koko talveksi töitä. Kukaan ei syyllistänyt heitä, vaan oli ihan hyväksyttävää olla työttömänä silloin, kun töitä ei ollut. Eikä huudettu työvoimapulaa.

    Äitinikin sai töitä minun ja veljieni kasvettuani kouluikään helposti 70-luvulla, vaikkei hänellä ollut työkokemusta juuri lainkaan ja ikääkin oli jo melkein 40. Ei onnistu tänä päivänä kuin harvoilta. Samoin on ollut anoppini laita, kasvattanut ensin ison perheen ja sitten lähtenyt töihin. Näiden ihmisten juuri on tänään vaikea ymmärtää, että vain harva on sopiva. Koulutusta liikaa, liian vähän, on ollut työttömänä -> työkelvoton.

    Kyllä nyt on joukkopaon aika. Työvoimapulaa ehkä on, mutta kerran työtön ei kelpaa, niin vaihtakaamme itsemme maahanmuuttajiin. Menen mieluummin rikastuttamaan ja kehittämään kehitysmaita kuin jäämään tänne kusipäiden maahan.

    Äänestä

  • hyvä esimerkki kirjoitti:

    Niin, rakennusala on hyvä esimerkki. Silloin rakennettiin valtavasti. Porukka oli puoli vuotta töissä ja puoli vuotta ansiosidonnaisella, vain osalle oli koko talveksi töitä. Kukaan ei syyllistänyt heitä, vaan oli ihan hyväksyttävää olla työttömänä silloin, kun töitä ei ollut. Eikä huudettu työvoimapulaa.

    Äitinikin sai töitä minun ja veljieni kasvettuani kouluikään helposti 70-luvulla, vaikkei hänellä ollut työkokemusta juuri lainkaan ja ikääkin oli jo melkein 40. Ei onnistu tänä päivänä kuin harvoilta. Samoin on ollut anoppini laita, kasvattanut ensin ison perheen ja sitten lähtenyt töihin. Näiden ihmisten juuri on tänään vaikea ymmärtää, että vain harva on sopiva. Koulutusta liikaa, liian vähän, on ollut työttömänä -> työkelvoton.

    Kyllä nyt on joukkopaon aika. Työvoimapulaa ehkä on, mutta kerran työtön ei kelpaa, niin vaihtakaamme itsemme maahanmuuttajiin. Menen mieluummin rikastuttamaan ja kehittämään kehitysmaita kuin jäämään tänne kusipäiden maahan.

    ...Porukka oli puoli vuotta töissä ja puoli vuotta ansiosidonnaisella, vain osalle oli koko talveksi töitä. Kukaan ei syyllistänyt heitä, vaan oli ihan hyväksyttävää olla työttömänä silloin, kun töitä ei ollut. Eikä huudettu työvoimapulaa...

    Tuo ei ehkä ihan vielä 1980-luvulla pätenyt, vaan 1990-luvun alussa, kun työttömyysturvaa ei oltu vielä heikennetty. 1980-luvulla harva rakennusmieskään taisi olla työttömänä edes tuota puolta vuotta.

    Työttömyysturvaa alettiin heikentää jo 1990-luvun alkuvuosina, mutta pahimpien heikennysten lähtölaskenta taisi alkaa muistaakseni 1995 voimaan astuneilla lainmuutoksilla.

    Äänestä

  • Että... kirjoitti:

    Muistaakseni vielä vuonna 1996 ei ollut työmarkkinatukea vaan kaikki saivat työttömyyspäivärahaa,johon eivät puolison tulot vaikuttaneet.

    Äänestä

  • muistelen kirjoitti:

    Muistaakseni vielä vuonna 1996 ei ollut työmarkkinatukea vaan kaikki saivat työttömyyspäivärahaa,johon eivät puolison tulot vaikuttaneet.

    Taisi tuo työmarkkinatuki tulla tuon 1995 tapahtuneen lainmuutoksen yhteydessä. En ole koskaan saanut työmarkkinatukea, mutta tiedän työn puolesta systeemin. Varsinainen pirun keksintö.

    Äänestä

Muutin viime vuonna Saksasta Suomeen.Olin opiskelemassa ja duunissa siellä.Menin hölmö irtisanomaan sitten itseni ja muutin takaisin Suomeen kun täällä on kerran niin kova "työvoimapula". Työnantajat eivät muuta kuin nyrpistele papereilleni täällä ja tässä sitä kärvistellään työttöminä. Heti kun saan käytännön asiat kuntoon,niin takaisin menen. Tämä Suomi on nähty ja todettu Euroopan henkiseksi takapajulaksi,takaisin en tule.
Tschüss Finnland!

Äänestä
  • Älä ihmeessä tänne ainakaan työn perässä tule. Täällä ei ole pulaa kuin ilmaisesta työvoimasta.

    Papereilla saat pyhkiä perseesi joka tapauksessa, sillä työttömänä et kelpaa muutenkaan kellekään ihan vain sen takia, että olet työtön. Palkalliset työpaikat täällä jaetaan vain työpaikanvaihtajien kesken, kelpaat töihin taas vasta siinä vaiheessa kun olet muuttunut ilmaiseksi, eli kun riittävän pitkän työttömyyden jälkeen sinut saa karenssilla pakotettua ilmaisiin hommiin.

    Täällä ei muutenkaan koulutuksella tee mitään muihin kuin juuri kyseisiin hommiin hakiessa, liian vähän koulutusta = epäpätevä, liian paljon koulutusta on vielä pahempi, silloin et kelpaa, koska lähdet heti tilaisuuden koittaessa paremman paikan perään.

    Äänestä

  • ...takaisin vaan kirjoitti:

    Älä ihmeessä tänne ainakaan työn perässä tule. Täällä ei ole pulaa kuin ilmaisesta työvoimasta.

    Papereilla saat pyhkiä perseesi joka tapauksessa, sillä työttömänä et kelpaa muutenkaan kellekään ihan vain sen takia, että olet työtön. Palkalliset työpaikat täällä jaetaan vain työpaikanvaihtajien kesken, kelpaat töihin taas vasta siinä vaiheessa kun olet muuttunut ilmaiseksi, eli kun riittävän pitkän työttömyyden jälkeen sinut saa karenssilla pakotettua ilmaisiin hommiin.

    Täällä ei muutenkaan koulutuksella tee mitään muihin kuin juuri kyseisiin hommiin hakiessa, liian vähän koulutusta = epäpätevä, liian paljon koulutusta on vielä pahempi, silloin et kelpaa, koska lähdet heti tilaisuuden koittaessa paremman paikan perään.

    Laita Saksassa sanaa eteenpäin, etteivät muut haksahda samaan.

    Samalla voisit vähän vinkkailla tänne päin paikallisesta työnhausta ja työllisyystilanteesta ja alan kontakteista, Suomesta olisi pätevääkin lähtijää aika tavalla.

    Täällä vallitseva suuntaus on enemmänkin niin päin, että työttömiksi irtisanottu koulutettu porukka syrjäytetään pois työelämästä ja tilalle hommataan ilmaista väkeä ulkomailta.

    Mielenkiintoinen vaihtokauppa, noin kansantalouden kannalta...

    Äänestä

  • ...unohtui mainita kirjoitti:

    ...työttömiksi irtisanottu koulutettu porukka syrjäytetään pois työelämästä...

    Siksi, että aikanaan sitten saadaan heistä ammattitaitoista ilmaistyövoimaa...

    Äänestä

  • Että... kirjoitti:

    ...työttömiksi irtisanottu koulutettu porukka syrjäytetään pois työelämästä...

    Siksi, että aikanaan sitten saadaan heistä ammattitaitoista ilmaistyövoimaa...

    Mutta he aliarvioivat porukkaa. Se fiksuin porukka häipyy ja vie lapsensa mennessään. Omat lapseni ovat kielellisesti erittäin lahjakkaita, mitä sitä hyvää kielitaitoa hukkaan heittämään, joten pois vaan. He kuvittelevat saavansa ilmaista työvoimaa, mutta hupsheijaa, sitä ei olekaan, se on lähtenyt maasta.

    Äänestä

  • aliarvoivat kirjoitti:

    voi tuottaa lisää mamuja tänne paikkaamaan osaajapulaa, buahahahahaaaaaa! Kuinka voi noin läpityhmä horo olla ministerinä? Kyllä tämä Suomilaiva on kohta meren pohjassa.....

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Etkö ole vielä huomannut, että oli hallitus mikä tahansa, niin aina joku ruotsalaisista on ministerinä. Viis tiedoista ja taidoista.

    Äänestä

  • Saksa on tietty aika lähellä, mutta ei kannata turhaan edestakaisin reissailla, asioita kannattaa tutkia ensin.

    Esim. Suomessa on ulkomaalaisille tarkoitettu keskustelupalsta www.finlandforum.org , josta saa tietoa mm. työtilanteesta jne. Vaikket nyt ulkomaalainen taida ollakaan :-)

    Alla palstan ohjeistusta maahanmuuttajille koruttomaan tyyliin ja liittyen mm. noihin ihmettelemiisi koulupapereihin:

    "If you’re overqualified for a particular job, that’s even worse than being UNDER qualified for the job. Yes, this is very true. With the high unemployment in Finland that reaches up to 20% depending on how you calculate it, there are many individuals who are forced to apply for jobs in which they are overqualified. You need to put food on the table and if that means doing a job which pays half of the salary you’re accustomed too and doing the kind of work you haven’t done in 20 years…that’s just the way it has to be.

    Now some may think that since they’re the most qualified for the job, it should automatically be theirs. This isn’t always the case. Just because the job description states, “2 years of Java experience required” and you have 8 years…that could actually be hindering you instead of helping you. This could hinder you because your employer knows you are overqualified for the job and knows that as soon as you find a better job, you’ll leave. It’s very inefficient for a company to have an employee for only a few months and then leave. "

    Äänestä

Me taas muutamme vaimon kanssa Norjaan.Vaimo saa sieltä välittömästi vakituisen hoitsun pestin yli 2kertaa paremmalla palkalla.Itse siirryn Rakennusalalle oman ammattini pariin.Täällä on vain pätkätöitä pienellä palkalla.Lapset alkaa jo olla omillaan niin lähtöä tehdään hiljalleen.Syököön Suomen työnantajat omat paskansa.

Äänestä

Kaltaisesi pummit ja loiset saavat vereni kiehumaan. Ensin opiskelette ilmaiseksi ja nautitte opintotuet ja tämän jälkeen muutatte pois. Eikö teitä hävetä? Työssäkäyvät joutuvat maksamaan teidän pelleilyn.

Äänestä
  • ...tulitkos baarista juuri ja täynnä syvälleluotavaa viisautta, peräpukama ?

    Menepäs nukkumaan jo siitä, pikkusisko suuttuu, kun leikit tietokoneella.

    Äänestä

  • Et kai sä nyt tosissasi luule,että fiksuin aines jää Suomeen asumaan? Kuinkahan moni lääkärikin on kalliin koulutuksen jälkeen lähtenyt Suomesta ulkomaille?

    Äänestä

  • Jos vaihtoehtona on työttömyys Suomessa tai lähteä töihin, niin jälkimmäinen kiitos. Sä nulikka olet niin tyhmä, ettei sinua kukaan keski-ikäisenä enää palkkaa.

    Äänestä

  • ..että osaajat lähtevät eivätkä tule ilmaiseksi sun rahastusyritykseen töihin. Minä joko teen palkallista työtä Suomessa, teen palkallista työtä muualla maailmassa. Muita vaihtoehtoja ei ole. piste. Jos olen päivänkin työttömänä tai toimenpiteissä enää ikinä, tapan itseni.

    Äänestä

  • ..ettei baarissa käynyt flaksi tälläkään kertaa. Katso peiliin, syy on itsessäsi.

    Äänestä

  • Kun täällä on porukka juuri päässyt kertomasta, että asiallista duunia asiallisella palkalla ei koulutetullekaan kerta kaikkiaan löydy, tulet sinä vaahtoamaan että pitäisi jäädä Suomeen duuniin.

    Luetko sinä näitä kirjoituksia niin että tajuaisit niistä jotain?

    Ymmärrän kyllä isänmaanrakkauden, mutta jossain vaiheessa pitäisi herätä kysymään onko maa rakastamisen arvoinen.

    Äänestä

  • Verenpuna kirjoitti:

    Kun täällä on porukka juuri päässyt kertomasta, että asiallista duunia asiallisella palkalla ei koulutetullekaan kerta kaikkiaan löydy, tulet sinä vaahtoamaan että pitäisi jäädä Suomeen duuniin.

    Luetko sinä näitä kirjoituksia niin että tajuaisit niistä jotain?

    Ymmärrän kyllä isänmaanrakkauden, mutta jossain vaiheessa pitäisi herätä kysymään onko maa rakastamisen arvoinen.

    Mikäli tietää jo muuttavansa pois, on minusta aika törkeää käyttää hyväkseen kaiken mitä Suomi tarjoaa ilmaiseksi ja sen jälkeen pyllistää ja lentää pois. Mikäli muualla maailmassa on kaikki niin paljon paremmin niin voitte varmaan opiskelutkin suorittaa siellä - ja maksaa asianmukaiset lukukausimaksut.

    Äänestä

  • japanderi86 kirjoitti:

    Kannattaisi mennä ehkä ihan vaikka tuonne palstalle opiskelu->lääketieteellinen tiedekunta vaahtoamaan.Yleensä ne on kuule ne kaikkein korkeimmin koulutetut henkilöt Suomen jättämässä,jotka ovat ensin opiskelleet ilmaiseksi vuositolkulla suomalaisissa yliopistoissa.
    Lupaathan itse jäädä Suomeen kun olet valmistunut insinööriksi(jos valmistut),vai eikö rohkeus riitä?

    Äänestä

  • japanderi86 kirjoitti:

    Mikäli tietää jo muuttavansa pois, on minusta aika törkeää käyttää hyväkseen kaiken mitä Suomi tarjoaa ilmaiseksi ja sen jälkeen pyllistää ja lentää pois. Mikäli muualla maailmassa on kaikki niin paljon paremmin niin voitte varmaan opiskelutkin suorittaa siellä - ja maksaa asianmukaiset lukukausimaksut.

    ...on tuottaa ammattitaitoista työvoimaa yhteiskunnan tarpeisiin ja sen rakentamiseen. Jos yhteiskunnalla ei ole tarjota muuta kuin orjatöitä jossain suojatyöpaikassa niin miksi pitäisi tänne jäädä kärvistelemään?

    Lisäksi muissa Pohjoismaissa samasta työstä saa helposti tuplapalkan ja elinkustannukset ovat samat tai edullisemmat kuin Suomessa. Jotain mätää siis täytyy systeemissä olla. Lisäksi puhutaan satojentuhansien mamujen roudaamisesta maahan syömään veronmaksajien kukkarosta. Ei hyvältä näytä tämän maan tulevaisuus kun kaikenmaailman omaan napaansa tuijottavat poliittiset broilerit ajavat omia ja rikoskumppaneittensa etuja välittämättä maan rappiotilasta.

    Ne, jotka ovat eläneet Kekkosen ajan yhteiskunnassa tietävät, että tämänkaltainen meno ei olisi silloin ollut mahdollista. Sillä miehellä oli "munaa" pistää kaikenmaailman kupparit ja pyrkyrit ruotuun.

    Miksi et ole huolissasi siitä, että yritykset ulkoistavat toimintansa Aasiaan? Sehän vasta epäisänmaallista on kun yhteiskunnan avustuksilla rakennetaan tuotantokoneisto joka siirretäänkin pois maasta.

    Äänestä

  • Suomi on paska maa.

    Äänestä

  • tarkoitus... kirjoitti:

    mutta maahan muodostettiin vuonna 1975 kansallinen hätätilahallitus kun työttömyys nousi ennätykselliseen 60.000 työttömään.
    Jos oikein muistan niin 50-luvulla työttömyys mitattiin muutamissa tuhansissa ihmisissä.

    http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=4&t=129&a=1184

    Äänestä

  • Kekkos-fani kirjoitti:

    en ole kepulainen *oksentaa* mutta silloin tosiaan tehtiin työttömyydelle jotain, nyt Filavitut keksivät uusia cv:n viilauskursseja ja muuta paskaa.

    Äänestä

  • japanderi86 kirjoitti:

    Mikäli tietää jo muuttavansa pois, on minusta aika törkeää käyttää hyväkseen kaiken mitä Suomi tarjoaa ilmaiseksi ja sen jälkeen pyllistää ja lentää pois. Mikäli muualla maailmassa on kaikki niin paljon paremmin niin voitte varmaan opiskelutkin suorittaa siellä - ja maksaa asianmukaiset lukukausimaksut.

    ... ja moraalitonta, mutta miksipä suotta maksamaan siitä minkä saa ilmaiseksikin. Niinhän moni työnantajakin ajattelee ottaessaan firmaansa palkattomia työntekijöitä tekemään työt. Laki mahdollistaa sen, samoin sen että opiskelee Suomessa ja muuttaa sen jälkeen sinne missä on oikeita työpaikkoja, joten niin voi tehdä.

    Itsekin olin nuorempana yhtä naiivi kuin sä. Sittemmin olen oppinut että maailma on ikävä kyllä mennyt sellaiseksi että täällä on pakko hylätä liika moraalisuus ja ruvettava itsekkäämmäksi jos haluaa pärjätä. Voihan sitä yrittää toimia joka asiassa "oikein", mutta sillä tavalla jää vain muiden jalkoihin, olen huomannut.

    Enkä minä ainakaan ole väittänyt että muualla olisi kaikki paljon paremmin kuin täällä. Yksi asia on kuitenkin paremmin: muualla on töitä, joista saa kunnon palkkaa, jolla voi maksaa opintolainat pois. Niitä ei täällä ole tarjolla, ei edes koulutetulle, ahkeralle ja työhaluiselle hakijalle niin kuin mä. Miksi pitäisi jäädä tänne työttömäksi, elelemään yhteiskunnan elättinä (siitähän meitä työttömiä lähes päivittäin haukutaan) tai niin pienellä palkalla ettei siitä jää mitään käteen ellei elä pelkällä kaurapuurolla?

    Äänestä

  • ehkä ... kirjoitti:

    yksikään ei kyseenalaista niitä tukia, mitkä itselle tulevat. Työttömiä moittivat työnantajat ottavat riemusta kiljuen ilmaisharjoittelijoita. Kaksinaismoralisteja. Mun mielestä Suomesta voitaisiin poistaa verot kokonaan ja muuttaa ihan kaikki maksulliseksi. Toi jäpä muuten on niin nuori, ettei se ole mitenkään voinut edes bruttona tienata niin paljoa, kuin mitä itse olen maksanut veroja. Joten pitäis turpansa kiinni. Ei noi suunsoittajat koskaan hyviä työntekijöitä ole.

    Äänestä

  • ehkä ... kirjoitti:

    ... ja moraalitonta, mutta miksipä suotta maksamaan siitä minkä saa ilmaiseksikin. Niinhän moni työnantajakin ajattelee ottaessaan firmaansa palkattomia työntekijöitä tekemään työt. Laki mahdollistaa sen, samoin sen että opiskelee Suomessa ja muuttaa sen jälkeen sinne missä on oikeita työpaikkoja, joten niin voi tehdä.

    Itsekin olin nuorempana yhtä naiivi kuin sä. Sittemmin olen oppinut että maailma on ikävä kyllä mennyt sellaiseksi että täällä on pakko hylätä liika moraalisuus ja ruvettava itsekkäämmäksi jos haluaa pärjätä. Voihan sitä yrittää toimia joka asiassa "oikein", mutta sillä tavalla jää vain muiden jalkoihin, olen huomannut.

    Enkä minä ainakaan ole väittänyt että muualla olisi kaikki paljon paremmin kuin täällä. Yksi asia on kuitenkin paremmin: muualla on töitä, joista saa kunnon palkkaa, jolla voi maksaa opintolainat pois. Niitä ei täällä ole tarjolla, ei edes koulutetulle, ahkeralle ja työhaluiselle hakijalle niin kuin mä. Miksi pitäisi jäädä tänne työttömäksi, elelemään yhteiskunnan elättinä (siitähän meitä työttömiä lähes päivittäin haukutaan) tai niin pienellä palkalla ettei siitä jää mitään käteen ellei elä pelkällä kaurapuurolla?

    törkeää siinä on, että muuttaa ulkomaille? Suurin osa suomalaisista maastamuuttajista muuttaa muihin pohjoismaihin, saksaan tai britteihin, joissa on myös käytännössä ilmainen koulutus, ja opintotuki suunnilleen suomen tasolla. Itse en ainakaan ole sopinut valtion kanssa, että jäisin koulujen jälkeen tänne töihin. Hallitus myös kannattaa työvoiman vapaata liikkumistä, joten ulkomaille muuttamisen voisi tulkita olevan jopa toivottavaa.

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    en ole kepulainen *oksentaa* mutta silloin tosiaan tehtiin työttömyydelle jotain, nyt Filavitut keksivät uusia cv:n viilauskursseja ja muuta paskaa.

    Silloin Urkki hiihteli käännyttämässä Kainuun korpikommunistit maalaisliiton kannattajiksi aivan kuin sotia ennen oli Kekkosen konsteilla saatu äärioikeisto hillittyä.

    Tuohon aikaan aina joku ulkovalta halusi Suomen jalansijakseen ja Suomen köyhät olivat aina halukkaita toimimaan ulkomaiden vakoojina tai ulkomaisten ideologioiden kannattajina.

    Nyt Suomi on Euroopan saunantakunen. Venäjäkin on pehmennyt korvan takaa rapsuteltavaksi.

    Äänestä

pakolaiseksi pitää ruveta.

Äänestä

samaa tuumasivat oma muksu ja sen kaverit kaverit ku keskustelivat et mihin menevät kun kohta valmistuvat (insinööri,arkkitehti,ekonomi,argeologi,parturi kampaaja)
kaikki tuumasivat että ulkomaille menevät töihin
espanja,mallorca,egypti,hawaii yms kuulosti olevan harkinnassa

Äänestä

Minun sukulaislapseni tuskin jäävät Suomeen valmistuttuaan (toinen opiskelee yliopistossa ja toinen on ammatillisessa koulutuksessa). On sen verran kovat lapsuuskokemukset siitä, kuinka yksinhuoltajaäiti pantiin yhteiskunnan taholta lujille. Eikä tuo pääty vain siihen, vaan taitavat tulevat puolisot sitten seurata mukana.

Äänestä

Meille opetetaan että tää on paras maa ja muualla on asiat kauheen huonosti. Vuokratyöpaikkoja melkein kaikki, määräaikanen sopimus joka päättyy silloin kun veto loppuu torsosta, lomarahat käteen. Hauskaa oli että edellisessä työpaikassa sain enemmän kuin talon vakituiset, luottamusmies näytti olevan työnantajan taskussa. Kyllä töitä saa niinkin että otta puhelinluettelon käteen ja alkaa soittaa firmoja vaikka ne ei hakiskaan työntekijöitä. Itse ajattelin mennä kouluun...

Äänestä

Globalisaatio koskettaa kaikkia maita samanlaisin seurauksin.

Äänestä
  • ns. banaanivaltioita, kehitysmaita, joissa rikkailla on omat aidatut alueet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Suomesta! kirjoitti:

Ei kannata jäädä tänne. Te, joilla ei ole perhesuhteita, äkkiä pois tästä tulevasta kehitysmaasta. Omalle ammattikoulun aloittavalle lapselleni olen jo ensi kesäksi hänen kansaan yhdessä etsimässä työpaikkaa muualta. Itse lähden myös heti kun valmistun, olen koulussa itsekin.

Olen sanonut molemmille lapsilleni, että yhtään päivää ei meistä kukaan Suomessa työttömänä ole, mennään pois. Pitäkööt työvoimapulansa, me otamme ilmaisen koulutuksen ja sitten häivymme. Kerran asenne on se, että kerran työtön ikuisesti työhaluton luuseri, lähden helvettiin. Ruetkoon tekemään työvoimapulahoimmannsa valtion virkamiehet itse - tosin epäilen, että heistä ole mihinkään oikeaan työhön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu