Näin viime viikonloppuna naispuolisen entisen lukioaikaisen luokkakaverini yökerhossa. Asia johti toiseen ja päädyttiin kämpilleni tekemään temput.
Ei siinä mitään, hauskaa oli, mutta nyt nainen on alkanut lähettelemään imeliä pus-pus-tekstareita, joihin olen vastannut lyhyesti ja asiallisesti. Ei kai se jumalauta luule, että meillä olisi jotain muutakin? Jos se kuitenkin luulee, niin miten olisi kohteliasta tehdä selväksi, että viime viikonloppuinen oli ainutkertainen juttu, eikä toistu tulevaisuudessa?
En minä halua, että se alkaa minua inhoamaan. Ihan kiva mimmi, mutta en minä seurustella halua vaikka sänkyyn päädyttiinkin. Enkä minä edes luvannut puolta valtakuntaa, itse hän oli aloitteellinen.

Vastaukset 16
Vanhimmat
Niin sekin tekisi, jos tilanne olisi toisinpäin.
jos vaikka vaan kerrot että et tahdo enempää,et ehdi tapailemaan tai että vaan et tahdo.mutta kannattaa kertoa heti totuus ettei tule väärinkäsityksiä...
On tainnut jo tulla väärinkäsitys, ei kai se muuten hempeitä tekstareita lähettelisi. Luuleeko naiset useinkin, että seksi tarkoittaa seurusteluhalukkuutta?
Kyllä luulevat, tai ainakin toivovat. On tietysti poikkeuksiakin, mutta uskoisin että useimmat naiset harrastavat seksiä sellaisten ihmisten kanssa joihin ovat ihastuneita. Jos pidät naisia sen takia tyhminä, niin voit kyllä pitää itseäsikin jos et tuota aiemmin tiennyt.
kokeilee kepillä jäätä.
haluaa lisää sun meisseliä ja suuta
"paskaakos mulle tekstailet"
Vaikket sinä vähemmällä asiaa ymmärtäisi, toivon, että tämä nainen ymmärtäisi.
sano suoraan ja pehmeästi nauttineesi viikonlopusta, muistelevasi häntä lämmöllä ja jatkavasi eteenpäin. Perinteinen "en ole valmis sitoutumaan" saa luvan kelvata.
Näköjään se luulee punkasta seuraavan muutakin ja paras on katkaista luulot alkuunsa. Molempien kasvot säilyvät.
Niin taidan tehdä, kun seuraava tekstari tulee.
sinusta fuckbuddyn, tai muuten vaan uusinnan?
no tyttö lienee ihastunut suhun, halusitpa tai et... sun täytyy nyt vaan rehellisesti ja kiertelemättä hälle ilmaista ettet ole hänestä kiinnostunut siinä mielessä... ei oo reilua antaa toisen kuvitella ties mitä jos et kerro ajatuksias suoraan... ei siinä muukaan auta..
Kerro naiselle ihan mitä kerroit meille aloituksessasi.
Että pidät hänestä, ja että et halua menettää häntä ystävänä, mutta että susta tuntuu oudolta saada näitä pusipusi tekstareita. Että et nyt oikein ymmärrä miksi hän niitä lähettää, mutta että susta tuntuu siltä, että parempi on ehkä sanoa tässä suoraan, että itse koe haluavasi sen enempää etkä aio alkaa seurustelua.
Se erään miehen vihje, että älä vastaa on todella epäkunnioittava tapa ja lapsellinen eikä edes toimi - sulle tulee itsellekin paha olo kun mimmi tottakai pommittaa vielä jonkun aikaa ennenkuin uskoo että vastausta ei vain enää tule. Naiselle tulee hyvin halpa ja hyväksikäytetty olo, jos ei häntä kohdella rehellisesti.
Se erään miehen vihje, että älä vastaa on todella epäkunnioittava tapa ja lapsellinen eikä edes toimi - sulle tulee itsellekin paha olo kun mimmi tottakai pommittaa vielä jonkun aikaa ennenkuin uskoo että vastausta ei vain enää tule.
että miehet eivät nimenomaan toimi näin, vaan naiset. T: kokemusta on.
En tiedä itse ketään naista, joka olis näin tehnyt, mutta tiedän toistakymmentä (!) naista äkkiä laskien, jolle on näin tehty...
Uskon silti, valitettavasti, että sekä miehiä että naisia on näin kohdeltu.
Toivottavasti ihmiset oppisivat lopettamaan asiallisemmin!