ja minä istun sisällä edes huomaamatta sitä oikeasti.pihalta kuuluu lasten naurua ja jossakin naapurit grillaavat ja nauttivat kesästä.minun kesäni menee näin,itkien ja ajatellen rakasta.miettien mitä nyt tekisimme yhdessä jos hän olisi elossa ja luonani.istuisimmeko ulkona ja nauttisimme toisistamme ja kesästä,auringon paisteesta,syöden mansikoita ja nauraen toistemme jutuille...niin varmasti tekisimme.on niin ikävä rakasta.
Antaa kyynelten virrata,
antaa itkun tulla.
Antaa sydäntä pakottaa,
antaa ajatusten sattua.
Kun suru on kohdannut,
lamaannuttanut,
mykistänyt.
Kyyneleet pesevät,
itku hoitaa.
Sydän aina tuntee
ja ajatukset tekevät surutyötä.
Surutyö on hyvästijättöä
ja luopumista.
Luopumista siitä mitä
emme koskaan omistaneetkaan,
vaan saimme pitää
määräajan lahjana.
-Marleena Ansio-
Antaa kyynelten virrata,
antaa itkun tulla.
Antaa sydäntä pakottaa,
antaa ajatusten sattua.
Kun suru on kohdannut,
lamaannuttanut,
mykistänyt.
Kyyneleet pesevät,
itku hoitaa.
Sydän aina tuntee
ja ajatukset tekevät surutyötä.
Surutyö on hyvästijättöä
ja luopumista.
Luopumista siitä mitä
emme koskaan omistaneetkaan,
vaan saimme pitää
määräajan lahjana.
-Marleena Ansio-
Vastaukset 16
Vanhimmat
Hei,
olen nyt paljon lukenut tekstejäsi, enkä voi kuvitella suruasi, en itse ole menettänyt puolisoani, mutta kaksi muuta todella läheistä ihmistä. Mutta osaan arvata, että surusi on varmasti pohjaton. Voimia siis sinulle.
Tässä olisi yksi kaunis runon pätkä sinulle, minnua se monesti lohduttaa, toivottavasti hieman sinuakin.
Et ole sittenkään yksin
Tulee päiviä jolloin et jaksaisi jatkaa
tätä yksinäistä, mutkaista matkaa.
Niin raskaalta kulkea tuntuu tie,
et ehkä tiedä, minne se vie.
Ne jotka kulkivat sen aikanaan,
eivät palaa takaisin kertomaan
miten surujen metsässä suunnistetaan,
tai kuinka ikävän portit avataan
tai koska ja missä tavataan.
Se on paikka, josta vaietaan...
Vai onko juuri tuo oksa tässä
rakas käsi kättäsi etsimässä?
Ja kun tuulen hiuksillas leikkivän luulet,
ole hiljaa, kaivatun äänen kuulet,
hyväilee sinua rakkaat huulet.
Hänen hymyään luontokin hymyilee,
puhu, ystävä, kyllä hän kuuntelee.
ihan kuin olisin sen joskus lukenut.tuntui tutulta.kaunis se on.uskon että surisi sitten ketä tahansa on se samaa surua meillä jokaisella.menettämisen tuskaa.luopumista rakkaista ihmisistä.ei kenenkään surua voi vähätellä.se sattuu aina yhtä paljon oli surtava sitten äiti,isä,ystävä,mummo,lapsi taikka puoliso.kirjoitan tuon runon ylös johonkin,se on niin kaunis.aurinkoisia kesäpäiviä sinun elämääsi!
Siinä otsikossa se tärkein!
Minulla on samanmoiset tunteet kuin sinulla.
Harmittaa koko auringonpaiste. Odotan synkkää syksyä joka kuvaa parhaiten olotilaani. Elämä on epäreilua.
Häihin tuli kutsu ensi kuussa. En tiedä jaksanko mennä. Rakkaani veli menee naimisiin. Vauvakin tulossa. Täytyisi vain osata olla onnellinen toisten puolesta. Joskus varmasti vielä olenkin. Nyt ei jaksa iloita toisten iloista.
Ikävä on rakasta. Jäi hänestä yksi kaikkein rakkain "muisto". Meidän pieni poikamme joka on kuin isänsä.
Hänen vuokseen jaksan paremmin.
Voimia sinulle.Haluaisitko kirjoitella sähköposteitse?
ilta tuli taas pimeyden kanssa,odotan myös syksyä ja talvea.on parempi olla kun on pimeää.omituista mutta totta.olen kai aina ollut enemmän talvi ihminen.minulla myös huomenna ristiäiset joita en jaksaisi mutta minun on pakko.minusta tulee kummi.yritän olla onnellinen ja iloita tulevasta kummi-pojastani.on se kyllä niin että pojan hymy saa minut paremmalle tuulelle aina silloin tällöin.joskus tulee paha mieli kun ajattelee sitä mitä olimme rakkaan kanssa suunnitelleet,perheenlisäystä tulevaisuudelle.nyt en saa koskaan sitä kokea hänen kanssaan.voin vain iloita tulevasta kummipojasta.
kirjoitellaan vaan söhköpostein,osoitteeni on [email protected]
jaksamista sinullekin,olen onnellinen että sinulla on poikasi,jotain mistä pitää huolta ja rakastaa.
jo poikasikin tähden sinne häihin. Tai voitko laittaa hänet toisten mukaan?
Muistan miten vaikeaa minulla oli mennä häihin kun oli hautajaiset mielessä! Taisin olla aika ikävä näky kun aina välillä en voinut mitään kun itku oli työnä. Taisi siinä joku huomauttaakin: miksi itken, nämä ovat häät!
Totesin vaan että, toivottavasti nämä ei menetä lastaan niinkuin minä (meitä ajattelin).
Toisaalta olisin hääparia loukannut enemmän jos en olisi mennyt sillä he ovat syyttömiä "kärsimään" toisen surua.
Mutta en tietenkään ole pakottamassa. Puhu vaikka "kaasolle" tilanteestasi, hän on oikeampi henkilö sanomaan jotain.. miten ei tule väärinkäsityksiä.
Voisin hänet laittaa muidenkin mukaan mutta ehkä kuitenkin on sitten parempi että menen myös itse.Pääseehän sieltä aina pois jos tulee kovin paha olla. Latistaa tämä asia tietysti hääparin onneakin koska sulhanen on kihlattuni veli.. mutta elämän on jatkuttava.Veli muistuttaa vielä niin kovin rakastani.. Toisaalta se on lohdullista, toisaalta vaikeaa katsella ja kuunnella.
Kiitos kaikille neuvoista ja tuesta. Yritetään kaikki mennä eteenpäin päivä kerrallaan, kohti parempia päiviä.
Maaliskuusta lähtien olen kulkenut kuin "sumussa". Olen ollut olemassa, mutta en ole nähnyt ympärilleni. Toivo ja epätoivo - sitten hyväksyminen. Häntä ei voi parantaa.
Oman isän kuolema on ollut minulle kaukainen ajatus. Vaikka hän on jo yli 70 v, olen ajatellut, että "sitten joskus, ei vielä pitkään aikaan..."
Hänen kohdallaan kuolema on helpotus. On ajateltava epäitsekkäästi, vaikka sydän itkee. Ei elävä ruumis ole ilo katsella, eikä sen sisällä ole ilo olla.
Kuulin tänään, että eräs vanha nainen oli huutanut äitiään kuollessaan. Hymyillyt kauniisti ja nukahtanut. Luotan siihen, että kuolema ei ole lopullinen hyvästijättö. Me tapaamme vielä.
Kulunut sanonta, mutta siltikin; Voimia sinulle. Meitä on paljon, jotka kuljemme surun tietä. Tavalla tai toisella.
lohduttavista sanoista.toivotan myös sinulle voimia!olet oikeassa,uskon myös että tapaamme rakkaamme vielä,sitten kun on meidän aika lähteä he ovat meitä vastassa ja saamme jatkaa matkaa toisella maalla yhdessä jälleen.siihen uskoen ja sitä toivoen..
Taatusti hän kuulee.
Hän katselee sinua varmasti kaiken aikaa.
Ehkä hän on nyt onnellinen,
ehkä joidenkuiden ei ole tarkoituskaan
jäädä meidän elämäämme pysyvästi.
Ehkä jotkut ovat vain ohikulkijoita,
vain läpikulkumatkalla.
Ehkä he täyttävät tehtävänsä nopeammin kuin muut.
Heidän ei tarvitse vitkutella täällä sataa vuotta
saadakseen kaiken kuntoon.
He hoitavat hommansa tosi nopeasti.
Jotkut vain ikään kuin käväisevät
elämässämme antamassa meille jotakin,
tuovat lahjan tai opettavat meille jotakin tärkeää,
ja se on heidän tehtävänsä meidän elämässämme.
Hän opetti sinulle varmasti jotakin.
Ehkä hän opetti sinua rakastamaan,
antamaan ja välittämään.
Se oli hänen lahjansa sinulle.
Hän opetti sinulle paljon,
ja sitten hän lähti.
Ehkä hänen ei yksinkertaisesti tarvinnut viipyä pitempään.
Hän antoi sinulle lahjansa ja oli sitten vapaa jatkamaan matkaa,
mutta häneltä saamasi lahjan
sinä saat pitää ikuisesti.
(kirjasta Lahja, Danielle Steel)
tänään voit?
voin tänään kai pikkasen paremmin.jaksoin olla rakkaani siskon luona päivällä.sain muuta ajateltavaa hetkeksi.nyt kun istun yksin koneen ääressä ja on hiljaista ajatukset vierivat väistämättä rakkaaseen.mutta niin on hyvä olla,häntä rakastaen,ikävöiden.luulen että hän tuolta ylhäältä näkee minut ja kohta kuivaa kyyneleeni..miten sinä jaksat?
Minä yhtä aikaa sekä pelkään, että toivon. Pelkään isän kuolemaa ja samalla toivon sitä. Hän on niin sairas, kärsii niin mielettömästi, on puoliksi tajuissaan, limainen. Nielemisrefleksi katoaa ajoittain kokonaan; vesitippakin jää suuhun.
Ei jaksaisi mitään. Ei sitten yhtään mitään.
sinulle päiviisi.ei ole helppoa varmasti olla ja odottaa toisen lähtöä.vaikka on ollut aikaa sitä ajatella tulee se silti varmasti olemaan järkytys.minun tutun tuttuni lapsi sairastaa leukemiaa ja on nyt ollut huonossa kunnossa jo jonkin aikaa.en voi kuvitella miten sekin pieni ihminen kärsii niistä hirvittävistä kivuista.vaikka hän saa lääkettä koko ajan on hänellä varmasti kipuja kovasti.en voi kun rukoilla voimia jaksaa ja sitten kun aika tulee toivon sen olevan rauhallinen ja kivuton.poissa on kärsimys ja tilalla rauha.koita jaksaa!
Mieheni uurnan kotiin. Jotenkin sisimpääni tuli rauhallinen olo, hän tulí viimeisen kerran kotiin aivan kuin olen hänen kuolemastaan asti odottanut, mutta tiedän että minun täytyy hänet antaa poois ja se ahdistaa. Olo on omituistakin omituisempi ja välillä kyyneleet virtaa ja välillä niitä ei tule vaikka kuinka toivoisi ja odottaisi että saa itkettyä. Ainoa minkä tuntee koko ajan, on järjetön ahdistus. Oletteko te muut saaneet uurnaa kotiin ja pitikö se toimittaa ennen uurnan laskua seurakuntaan vai saiko sen viedä sinne mukanaan? Että minua ahdistaa, ikävöin ja kiukuttaa... Ajattelen vain koko ajan, että mitä meidän piti tehdä tai piti mennä tai muita kesken jääneitä suunnitelmiamme... Arggh.........
rakas tuhkattiin ja uurnan saimme hakea hautaustoimistosta sinä päivänä kun sen maahan laskimme.hänen äitinsä sen halusi yksin hakea ja toi sitten hautuumaalle missä me muut odotimme,en pystynyt siihen edes koskea.ajatus siitä että siinä oli rakkaan maallinen jäännös tuntui kovin kaukaiselta.en halunnut uskoa että hän todella oli poissa.en kyennyt uurnaan koskemaan kun sen laskimme hänelle varattuun paikkaan.hänen isänsä kantoi hänet ja laski maahan.se tehtävä kuului hänelle.heitin multaa päälle ja niin meistä jokainen teki.peitimme sen yhdessä ja laitoimme kukat sitten siihen päälle.ostimme myös kynttilän pidikkeen jossa enkeli istuu vierellä.
kiukku tulee minullakin kovin yllättäin.siihen ei kerkeä varautua ollenkaan.se kuuluu suruun.ikävä ei koskaan hellitä,seuraa mukana paikasta toiseen ja on koko ajan läsnä.voimia sinulle,ehkä lasket uunan sitten maahan kun sinusta siltä tuntuu ja olet sinut asian kanssa.ai kai sen tarvi heti tapahtua.monet haluavat pitää sitä kotona ennenkun laskevat sen maahan..jaksamista!