1.Jos tapetaan sosiaalipsykologi niin mitä todennäköisimmin tappo t murha liittyy ns alaan.
2. Jos perheessä on kaksi sosiaalialan ihmistä mies ja vaimo niin sitä todennäköisemmin tapaus liittyy alalle.
3. Kaikki tuijottavat Jukka Lahteen tapauksessa. Varmuuden vuoksi tuijottakaapa myös vaimon ammattiin ja piiriin: siellä ollaan varmasti jouduttu myös tunnearoille alueille lasten sosiaaliavun tiimoilla. (Huostaanottoriidat?)
3. Mitä kertoo se että yöllä tulee naamiomies kotiin? Se kertoo amatööristä joka kuvitteli voivansa pelkoa aiheuttamalla "neuvotella" tilanteestaan tuon pariskunnan kanssa. Todennäköisimmin "muu voimankäyttö" viittaa siis kiristysyritykseen yms. vaikette sitä tutkintasyistä julkistakaan. Lapsiin uhkaa viittaamalla on mahdollista myös kiristää puolin ja toisin.
4. Tekijä tunsi talonväen, hän tiesi Jukan puujalasta? Tiesi ettei hänellä ole ainakaan asetta? uskali mennä taloon se kertoo siitä. Jukka oli n 154 cm pitkä liikkaava pikkumies joka uskoi ihmiseen joskin tavalla jossa vaati toisilta aika paljon.
5.Jukka/vaimokin? oli opinnoissaan Husserlainen: ihminen on oman onnen seppä ja syvyysmieltäminen oli hänelle vierasta. Asenne on voinut poikia pariskuntaa kohtaan närää aikan jolloin ihmisten saama kohtelu ei ollut aina heidän vikansa/kehittymättömyyttään jne. ollenkaan.
6. Takana voi olla yhteisymmärrystä jollain porukalla perheen pitämiseksi kurissa väkivalloin, eli siellä on porukkaa joka jäi alakynteen.
7. Toinen vaihtoehto on että Jukka/Vaimo astui isoile varpaille ja samaistui kaltoinkohdeltuihin ja koki hänen tekevän firmalle hallaa. Silloin olisi tonnilla matkakulut (alv) hinnalla palkkamurha Virosta aika tn.
Olkaa hyvät vinkeistä.

Vastaukset 13
Vanhimmat
koskapa Jukan vaimo tunsi liika hyvin Puputin ja olisi tunnistanut hänen vaikka Joulupukin asussa:)
että pystyi tietämään tekijätahon?
pisteet 'vapaamurharina' jos listisi mokoman konsultin? Vapaamurharithan teetä´ttävät hommia ettei toinen vapaamurhari kusahda vaikkapa talousrikoksesta? Outokummussahan oli kai jotain ...? Mutta voin muistaa väärinkin?
ette ole antaneet yleisölle mitään vinkkiä puukkomerkistä tai oliko tummissa vaatteissa merkkejä yms .
Nämä kertoisivat paljon.
Jos murhaajalla olisi vaikka Niken kuteet ja punaperäinen puukko kun Volvollakin ajeli olisi tapaus aika pajon jo selvempää ...?
omassa baarissa ja haalistunut punainen Volvo siitä että vaikka ollaan vasureita niin silti maistui se Ruostin halpa sosiaaliturva ja liukuhihnapalkkakin tai ainakin ihailtiin naapuria joka uskalsi niin kauas?
syrjäyttävään ulkonäköön.
heiluisi tn puukko vaikkei Nike olisikaan merkkinä.On vaan yleistä arvelua ei liity välttämättä tapaukseen. Tummat vaatteetkin...
RIKOS ON LÄHESTULKOON SELVITETTY.
MAILATKAAPA RIPEÄSTI TÄMÄ KETJU POLIISILLE !
eli ihan selvä. Outokummussa tehtiin kuparihommia mutta tuossa outokummussa saattoi muhia muutakin kuin kuparia.
koska vvaimo tunsi hänet TODELLAKIN!Myönnä...
tunnistettiin? kerro nyt polliisi setä edes se.
sota-aikaiset monot.
Nyt rupee jo
Re: Puukottaja surmasi isän perheen edessä Ulvilassa
Lähetetty: 27.1.2007 20:20 Vastaa
Naurattamaan. Siis väittääkö täällä joku tosissaan että poliisi uskoo näitä nettiviisaita ja heidän juttujaan? Sen lisäksi poliisi muka olisi sanonut jollekin että joku on yhteiskunnallisen asemansa perusteella sellainen että ilman muuta katsotaan ettei valehtele? Mitä nämä tällaiset väitökset ovat?
Ei voi uskoa!
Tai siis, en halua uskoa...
-Kyllä minä voin uskoa.