Seurustelen tällä hetkellä ihanan naisen kanssa. Hän on itse petetty aikanaan, aivan kuten minäkin. Mutta ennen häntä olen aina törmännyt naiseen joka käy vieraissa. Eli, minulla on ns. luottamuspula, naisia kohtaan. En kyllä voisi kuvitella hänen tekevän mitään "sellaista", mutta entä jos? Koska kaikkihan on mahdollista! Mitä jos hänkin menettää "jalat alta" jonkun miehen seurassa esim. baarissa? Olen puhunut naiseni kanssa asiasta ja hän on sanonut ettei ole koskaan pettänyt ketään eikä voisi pettää minuakaan, on kertonut aika kauheita juttuja ex-ukostaan ja sanonut ettei voisi aiheuttaa sitä tunnetta sellaiselle ihmiselle josta välittää. Mutta entäpä jos?? Mulla on luottamuspula, myönnän sen, miten saisin sen takaisin? Siis luottamuksen. Helpottakaapa vähäsen.
Luottamuspula
Kojak
7856
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
asettautua naisystäväsi asemaan: häntä on petetty, ja silti hän uskaltaa luottaa sinuun ja suhteeseenne. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos tietäisit hänen epäilevän jatkuvasti luotettavuuttasi, vaikka itse tietäisit moisen epäillyksen täysin turhaksi?
Jos haluat suhteellenne tulevaisuuden, sinun on yksinkertaisesti opittava luottamaan. Mistään ei saa vakuutusta siihen, etteikö mitään ikävää koskaan tapahtuisi. Ihmissuhteissa on vain pakko ottaa se riski - vain sitä kautta voit tulla onnelliseksi.
tehdä ongelma itselleen?Itse uskoin heti ensimmäisen suhteeni jälkeen, ettei naisiin voi luottaa.Kun tuon tekee itselleen selväksi, ei tule isompia pettymuksiä.Ei kuitenkaan pidä mennä kertomaan kumppanille, ettei häneen luoteta.Pitää kuitenkin uskaltaa rakastaa.
sekä itselle että toiselle.
Sinun on vaan uskallettava elää ja rakastaa. Ei kaikki naiset petä, se on saletti.
Minuakin on petetty, mutta siitä huolimatta luotan ja rakastan. Pitää vaan mennä eteenpäin eikä jäädä entiseen.
En voisikaan uskoa nykyisestä mitään sellaista enkä missään nimessä epäile häntä, vaikka sellaisen kuvan varmasti olen antanut! Se vaan on sellanen juttu että kun aina on sellanen petturiakka ollu ja nyt tuntuu olevan kerralla kunnollinen niin silti pelkää että jos sittenkin joskus käy huonosti yms. yms. Kiitos kaikille vastanneille ja hyvää loppukesää!
Ikävä kyllä pettäminen on yleistynyt roimasti ja täysin uskollista ihmistä on vaikea löytää. Tietenkin ystäväsi sanoo sinulle ettei pettäisi, kuka pettäjä olisikaan heti kertomassa että taipumusta pettämiseen löytyy?
Olet väärässä, toivon...
pettäjätyyppi. Silmistä jo näkee. Silmät on sielun peili.